| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Voima-lehden numerossa 1/1999 ja ruotsiksi Folktidningen Nyt Tidin numerossa 47/1999 (26.11.). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Michel Chossudovsky:
Valuuttarahasto synnyttää sotia
Ottawan yliopiston taloustieteen professorin Michel Chossudovskyn kirja Globalization of Poverty (Köyhyyden globalisointi, 1997) on herättänyt paljon huomiota maailmalla. Se on ilmestynyt jo kuudella kielellä, ja lähiaikoina vielä kuusi kielialuetta saa sen luettavakseen. Kirja on monien yliopistojen sosiologian tai politologian tutkintovaatimuksissa. Se perustuu Chossudovskyn ympäri maailmaa tekemiin kenttätutkimuksiin niiden talousuudistusten vaikutuksista, joita Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Maailmanpankki ovat ajaneet. Ahkerasti kirjoittavasta Chossudovskysta on tullut yksi globalisaatiokeskustelun kärkinimistä. Hän on kysytty puhuja köyhistä maista kiinnostuneiden järjestöjen ja liikkeiden tilaisuuksissa ympäri maailmaa.
Tapasin venäläis-irlantilaiseen perheeseen Englannissa syntyneen professori Chossudovskyn hiljattain hänen ranskankielisessä kodissaan Montréalin lähellä. Yksi hänen tutkimustensa kohteita on ollut Jugoslavia.
"Pitkäaikainen etninen vihanpito tai historia eivät ole hyviä selityksiä Jugoslavian sodille. Etnisiä konflikteja on jokaisessa yhteiskunnassa. Jugoslavia oli Kosovon albaaneja lukuun ottamatta kulttuurisesti paljon homogeenisempi kuin monet muut maat mukaan lukien Kanada. Kroaatit ja serbit olivat kulttuurisesti hyvin samanlaisia, ja oli valtavasti ristiin naimista näiden niin kutsuttujen etnisten ryhmien välillä. Mutta Jugoslavian taloudellinen romahdus, ihmisten köyhtyminen, massa työttömyyden luominen, yritysten konkurssit sekä verotusjärjestelmän ja muiden instituutioiden hajoaminen loivat olosuhteet, jotka pahensivat aikaisemmin lieviä etnisiä konflikteja. Toisaalta ulkopuolinen sekaantuminen edisti tarkoituksella etnisiä jakoja esimerkiksi rahoittamalla puolisotilaallisia organisaatioita. Näin tapahtui erityisesti Kosovon vapautusarmeijan eli UCK:n kohdalla. Se on käsitykseni mukaan lähes kokonaan keinotekoisesti tuotettu liike. Tämä sotilaallinen organisaatio oli olemassa aikaisemmin, mutta yhtäkkiä sitä alettiin käyttää etnisten suhteiden muuttamiseen."
Chossudovskyn mukaan Jugoslavian sekä monien muiden Itä-Euroopan ja kolmannen maailman maiden taloudellinen romahdus johtuu paljolti taloudellisista uudistuksista, joita IMF ja Maailmanpankki ovat vaatineet lainojensa ehtoina. Nämä niin sanotut rakennesopeutusohjelmat ovat vieneet työpaikkoja ja laskeneet tulotasoa ratkaisevasti. Mutta eikö köyhyyttä ja kurjuutta ollut jo ennen näitä taloudellisia uudistusohjelmia?
"Yleisesti tosiaankin väitetään, että kansantuotteen romahdus kaikissa Itä-Euroopan ja Balkanin valtioissa on sosialismin perintöä. Mutta todellisuudessa romahdus voidaan liittää hyvin tarkasti näihin läntisten instituutioiden vaatimiin taloudellisiin uudistuksiin. Tällä alueella ei ole yhtä ainoata maata, jossa kansantuote ei olisi YK:n tilastojen mukaan pudonnut ainakin 50 prosenttia. Esimerkiksi Georgiassa, Moldaviassa ja Ukrainassa kotimainen bruttokansantuote laski 70-80 %. Ja tämä ei vielä paljasta ansioiden ja työllisyyden romahdusta, jonka Venäjän federaatiossa on arvioitu olleen 80-90 % reformien ensimmäisenä vuonna. Kosovossa työttömyys ennen konfliktin alkua oli 70 %. Tuo tilanne palautuu IMF:n ja Maailman pankin reformeihin, jotka pantiin toimeen 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa."
"Nämä taloudelliset uudistukset perustuvat kummalliseen käsitykseen, että vauraus saavutetaan sulkemalla tuotantolaitoksia, leikkaamalla budjetteja, ottamalla resursseja pois käytöstä, alentamalla palkkoja ja eliminoimalla sosiaaliohjelmia. Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki todellakin väittävät, että palkkojen ja työllisyyden alentaminen ynnä muu sellainen on avain hyvinvointiin. Se on vähän samanlaista kuin aikoinaan usko Espanjan inkvisition hyvän tekevyyteen."
Ennen Itä-Eurooppaa näitä rakennesopeutusohjelmia toteutettiin monissa ns. kehitysmaissa. Eikö näiden taustana ollut todellista velkakriisiä?
"Velkakriisi toki oli olemassa. Se alkoi 80-luvun alussa. Maailmanmarkkinahintojen romahdus johti maksutasevaikeuksiin suuressa joukossa perushyödyketuotannosta riippuvaisia maita. Kuitenkin nämä IMF:n reformit pahensivat velkariisiä. Tilastojen mukaan velka kasvoi yli seitsenkertaiseksi 80- ja 90-lukujen kuluessa. Ja tämä huolimatta siitä, että nuo ohjelmat pantiin virallisesti kokoon velan alentamiseksi. Velanhoitomaksuja kerättiin samalla, kun näihin maihin lainattiin lisää rahaa. Olennaista on myös se, että ohjelmat loivat olosuhteet, joissa maan oma rahapolitiikka ei enää kyennyt rahoittamaan taloudellista kehitystä sisäisistä lähteistä, toisin sanoen keskuspankin toiminnan avulla. Keskuspankit jäädytettiin niin, ettei luottoa ollut saatavilla, joten maat olivat riippuvaisia ulkomaisesta luotonannosta myös kotimaisten resurssien mobilisoinnissa. Siis velkakriisin ratkaisuksi tarkoitetut rakennesopeutusohjelmat ovat itse asiassa nykyisen velkakriisin syy."
Chossudovskyn mukaan siis IMF:n ja Maailmanpankin toimeenpanemat taloudelliset uudistukset lisäävät köyhyyttä ja velkaantuneisuutta sekä aiheuttavat jopa sotia. Miksi niitä sitten kaikesta huolimatta jatketaan? Mikä on niiden salattu järki?
"Näiden reformien järki on ensinnäkin luoda olosuhteet yksityiseen, usein ulkomaiseen, pääomaan perustuvan taloudellisen toiminnan laajenemiselle. Ensinnäkin kyseessä olevan maan rahan arvoa alentamalla ne laskevat palkkoja dramaattisesti ja pienentävät näin työvoimakuluja. Ne luovat myös olosuhteet, joissa ulkomainen pääoma voi ottaa haltuun omaisuutta ja varoja yksityistämisohjelmien kautta. Mineraalivaroja aletaan huutokaupata ja kaivosyhtiöt saavat suuria voittoja tuottavia sopimuksia. Reformit avaavat uusia markkinoita globaalitaloudessa, joka on laskusuhdanteessa. Ne sallivat myös rikkaiden maiden hyödykeylijäämien polkumyynnin. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa nämä ohjelmat ovat johtaneet maiden oman maataloustuotannon syrjäyttämiseen ja korvaamiseen ulkomailta ostettavalla ylijäämäruoalla. En kuitenkaan näe tätä salaliittona vaan mekanismina, jonka sisäinen logiikka johtaa uusien maiden valloittamiseen taloudellista hyväksikäyttöä varten."
"Valaiseva esimerkki on Ukraina, joka on perinteisesti ollut varsinainen vilja-aitta. Vuonna 1994 IMF allekirjoitti sopimuksen Ukrainan hallituksen kanssa, ja polttoaineen hinnat nousivat yhtäkkiä yhdeksänkertaisiksi. Tämä merkitsi sitä, että viljelijöiden polttoainekustannukset olivat kolme kertaa suuremmat kuin USA:ssa vallitsevat. Tässä tilanteessa he olisivat tarvinneet luottoa, mutta jos sitä ylipäänsä sai, korkotaso saattoi olla kymmenen kertaa korkeampi kuin USA:ssa. Kun samaan aikaan poistettiin kaupan säätely, ulkomainen vehnä syrjäytti kotimaisen ja maatalous ajettiin konkurssiin yhdellä maailman tuottavimmista viljanviljelyalueista."
"Maailmanpankki on harjoittanut samanlaista polttoaineiden hintoja korottavaa politiikkaa Afrikassa. Niinpä monissa maissa tuottajat eivät kykene lähettämään tavaroitaan kaupunkimarkkinoille, jotka ovat 40-50 kilometrin päässä. Täten tuhansien kilometrien päästä tuleva tuonti valtaa kotimarkkinat kokonaan."
"Tälle manipulatiiviselle kilpailijoiden syrjäyttämiselle on olemassa historiallinen ennakkotapaus 1800-luvulta, jolloin Englanti harjoitti nykyisenkaltaista "vapaata" kauppaa Intian kanssa. Se pakotti Intian ottamaan käyttöön sisäisen siirtomaksun, eräänlaisen tullin, joka koski kaikkien Intian tuottamien tavaroiden liikkumista maan oman talouden sisällä. Näin kotimaiset tuottajat suljettiin pois heidän omilta markkinoiltaan, kun taas brittiläiset tavarat tulivat niille tullitta."
Chossudovsky näkee valuuttarahaston ja Maailmanpankin köyhiin maihin pakottaman politiikan osana laajempaa uusliberalistista ohjelmaa. Tämän toteuttaminen aikaansaa köyhyyttä ja syrjäytymistä myös teollisuusmaissa. Esimerkiksi EU:ssa niin sanotut lähestymiskriteerit vastaavat osittain rakennesopeutusohjelmia. Monien mielestä yksi syy uusliberalistisen ohjelman voittokululle on se, että ihmiset eivät näe reaalisosialismin romahduksen jälkeen mitään vaihtoehtoa kapitalismille. Tarvitsevatko muutokseen pyrkivät liikkeet sellaisen selvän vaihtoehdon, kuin mitä sosialismi oli aikoinaan?
"Uskon, että tarvitsemme selvästi muotoillun vaihtoehdon. Meidän ei kuitenkaan tarvitse hahmottaa tuota vaihtoehtoa suhteessa johonkin historialliseen kokeiluun. Neuvostoliiton esimerkki ei ole relevantti kamppailuille, joita käydään kapitalismin nykyistä muotoa vastaan. Mutta on myös merkittävää, että yksi sosialismin muoto, jolla oli merkittäviä saavutuksia sodan jälkeisessä Euroopassa, oli Jugoslavia. Se ei ollut osa Neuvostoblokkia vaan edusti eräänlaista markkinasosialismia. Maa oli kehittynyt sosiaalivaltio, ja taloudellinen kasvu oli nopeaa 60- ja 70-luvuilla, itse asiassa maailman kärkeä. Käsitykseni on, että tuon tyyppinen järjestelmä oli hävitettävä. Tämä oli myös osa tämänvuotisen Jugoslavian sodan taustaa. En kuitenkaan usko, että Jugoslaviassa enää 90-luvulla oli mitään vaihtoehtoista järjestelmää. Se oli jo pyyhkäisty pois 80-luvun lopun talousuudistuksissa."
Nykyisin vaihtoehtoa vallitsevalle järjestelmälle etsitään ympäristöliikkeen piiristä kehittyneessä ajattelussa, erityisesti yhteiskuntaekologiassa. Voisiko järjestelmän ekologisen kritiikin pohjalta nousta varteenotettava uusi vaihtoehto kapitalismille?
"Varmasti ekologinen kritiikki on hyvin tärkeää. En kuitenkaan usko, että voimme yksinkertaisesti vain palata paikalliseen talouteen, kuten ympäristöliikkeen retoriikassa usein sanotaan. Paikallinen talous on tärkeä, mutta sitä ei voi luoda tyhjästä. On aloitettava maailmanlaajuisen talousjärjestelmän aseistariisunta. On alettava demokratisoida rahapolitiikka ja koko pankkijärjestelmää. On kiinnitettävä huomiota pääoman keskittymiseen ja siihen, että hyvin pieni vähemmistö maailman ihmisistä kontrolloi tuotantojärjestelmää, esimerkiksi intellektuaalista omaisuutta koskevien oikeuksien avulla. Paikallinen talous voi nousta näihin asioihin liittyvästä kamppailusta. Mutta en usko, että "paikallinen vastaan globaali" on ainoa olennainen kysymys. Keskeinen kysymys on taloudellinen demokratia, jota nykyisessä globalisoituvassa taloudessa ei ole."
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun