| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Voiman nettilehdessä, 17.1.2019. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
WTC-valheen pitkät jäljet:
Hyvä- ja herkkäuskoisuuden epidemia
Euroopassa raivoaa kaksi vakavaa kulkutautia: herkkäuskoisuus ja hyväuskoisuus. Epidemiat ovat ottaneet valtaansa myös eurooppalaisten kolonialisoimat maat. Nämä älylliset sairaudet vaikeuttavat olennaisesti yhtä tärkeimmistä tehtävistämme: totuuden erottamista valheesta. Totuutta emme tosin koskaan täysin tavoita, mutta pyrkimys sitä kohti kuuluu väistämättä jokaiselle elämänsä vakavasti ottavalle ihmiselle ja jokaiselle selviytymään pyrkivälle yhteisölle.
Hyväuskoiset pitävät totena kulloinkin vallitsevaa virallista näkemystä välittämättä punnita sen puolesta ja sitä vastaan esitettyjä perusteita ja unohtaen erilaiset valtaintressit, jotka saattavat vääristää sitä. Herkkäuskoiset taas ovat kääntäneet selkänsä virallisille totuuksille, mutta uskovat herkästi mitä mielikuvituksellisimpia vaihtoehtoisia teorioita historian ja tämän hetken ilmiöistä.
Yksi epidemioita merkittävästi vahvistanut tapahtuma oli New Yorkin World Trade Center -pilvenpiirtäjien luhistuminen 11.9.2001. Virallinen selitys luhistumisen syistä oli ristiriidassa fysiikan lakien, luhistumisjätteistä tehtyjen tieteellisten tutkimusten ja paikalla olijoiden kertomusten kanssa. Kaikesta kyseenalaisuudestaan huolimatta virallinen WTC-tarina jatkoi elämäänsä julkisuutta hallitsevana selityksenä. Sen hyvin perusteltu, alan asiantuntijoiden esittämä kritiikki ei juuri päässyt valtamediaan. Kriitikkojen kanssa ei haluttu keskustella. Sikäli, kun heidän olemassaolonsa tunnustettiin, kriitikoiden puheet selitettiin ihmisen esihistorian tai psykologian avulla: heidän metsästäjä-keräilijäkautena kehittyneet aivonsa pyrkivät luomaan yksinkertaisia teorioita, tai sitten he halusivat luoda yhteisen vakaumuksen perusteella oman yhteisönsä. Heidät leimattiin salaliittoteoreetikoiksi, jotka rinnastettiin litteään maahan uskoviin.1
Koska valtamedian ote ihmisten mielistä on aina ollut vain osittainen, joka tapauksessa suuri joukko ihmisiä luki tai kuuli virallisen teorian heikkouksista. Monet huomasivat olevansa samanlaisessa tilanteessa kuin kerettiläiset keskiajalla tai toisinajattelijat entisessä Neuvostoliitossa: virallinen näkemys ei voinut olla terveen järjen tai luonnontieteellisten lainalaisuuksien perusteella totta, mutta siitä huolimatta sitä markkinoitiin jatkuvasti totuutena.
Tämän ristiriidan jotkut ratkaisivat niin, että he lakkasivat uskomasta valtamediaan ja valtavirran tieteeseen. Samalla tavalla monet Neuvostoliiton toisinajattelijat pitivät kaikkia USA:ta koskevia negatiivisia uutisia valheina ja omaksuivat täysin epärealistisen kuvan tuosta maasta2. Sen sijaan nämä virallisen WTC-valheen kyseenalaistajat muuttuivat herkkäuskoisiksi kaikkien vaihtoehtoisten teorioiden suhteen. He esimerkiksi alkoivat uskoa ihmisten aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltäviä kirjoittajia, vaikka näiden esittämille perusteille oli runsaasti vasta-argumentteja, joita esittivät enimmäkseen ne, joilla ei ollut mitään sidonnaisuuksia hallituksiin tai uusiutuvan energian ja energian säästön ympärillä pyörivään teollisuuteen.
Toisaalta kyseenalaistajia suuremmalle joukolle syyskuun 11. päivän tapahtumien opetus oli lähes päinvastainen: jos halusi pysyä uskottavana, välttää hulluksi leimaamisen tai saada tuloja tietotyöläisenä, ei USA:n hallituksen WTC-teoriaa eikä muitakaan syyskuun 11. päivän virallisen kertomuksen aspekteja saanut kritisoida. Oli käyttäydyttävä ikään kuin alastomalla keisarilla olisi uudet vaatteet. Vähitellen tästä käyttäytymistavasta tuli monien ihmisten toinen luonto, ja se laajeni muillekin aloille. Tietyt asiat olivat totta, koska valtiollinen tai muu auktoriteetti oli näin sanonut. Tiedehenkisen, parhaimman argumentin pakottomaan pakkoon perustuvan tietojärjestelmän oheen tai jopa sen tilalle kasvoi auktoriteettiin perustuva tietojärjestelmä. Kysymys oli samanlaisesta vallan sanktioimasta sovinnaistiedosta kuin se, mikä hallitsi useimpien oppineiden mieliä katolisella keskiajalla. Tietojärjestelmä muistutti myös kovasti Neuvostoliitossa hallitsevaan eliittiin nousseiden keskuudessa vallinnutta.
Nyt kun 17 vuotta on kulunut WTC-tornien romahtamisesta, autoritaarinen tietojärjestelmä on vakiintunut osaksi eliitin, eliittiin pyrkivien tai eliitille henkistä tai verbaalista työtä tekevien maailmaa. Myös suuri joukko vuoden 2001 jälkeen aikuisuuteen tulleita ihmisiä on omaksunut sen säännöt. Toisin kuin Natsi-Saksan Sprachregelungissa3 tämän kielensääntelyn normeja ei esitetä suoraan ja avoimesti, vaan ne opitaan käytännön kautta. Vaikka Venäjän, Kiinan ja monien muiden maiden hallitusten väitteitä pitää aina epäillä, "lännen" virallisia näkemyksiä ei ole syytä kyseenalaistaa varsinkaan silloin, kun ne koskevat ulkopolitiikkaa ja sodan ja rauhan kysymyksiä. Venäjä ja muu ”ei-länsi” toteuttavat salaliittoja ja syyllistyvät kaikenlaiseen vehkeilyyn. Länsi sen sijaan pelaa avoimin kortein. On tietenkin Trump ja hänen kaltaisensa, jotka vehkeilevät jopa Venäjän kanssa, mutta he ovat vain poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Sitä paitsi lännen aina valpas media paljastaa heidän temppunsa nopeasti.
On siis käyttäydyttävä hyväuskoisesti lännen virallisia näkemyksiä kohtaan. Koska valtamedia noudattaa tätä normia, monet ovat alkaneet uskoa orjallisesti valtiollista viestintää. Lukuisat ihmiset ovat näin menettäneet kriittisen asenteen viralliseen tietoon, ja heistä on tullut hyväuskoisia.
Kaiken tämän seurauksena suurin osa maailmantapahtumista tiedottamiseen osallistuvista ihmisistä näyttää kuuluvan johonkin seuraavista ryhmistä: herkkäuskoiset, hyväuskoisesti käyttäytyvät ja varsinaiset hyväuskoiset. Pieneksi vähemmistöksi ovat jääneet ne ihmiset, jotka suhtautuvat kriittisesti sekä epäviralliseen että viralliseen tietoon riippumatta siitä, tuleeko se idästä vai lännestä. Heidän lähtökohtansa on se, että kaikkien tahojen väitteet voivat olla totta, erehdystä tai tarkoituksellista harhaan johtamista tai valehtelua. Niin kummalliselta kuin se saattaa monista tuntuakin, suhtautumisen ratkaisee väitteiden tueksi esitetyt perustelut. Kun perusteltua tietoa tulee lisää käsitykset muuttuvat.
1Uusimpia inkarnaatioita tästä 17 vuotta jatkuneesta leimakirveen heiluttelusta on Tieteen Kuvalehti 11/2018.
2Valdas Anelauskas: Discovering America as it is (Atlanta: Clarity Press, 1999).
3Hannah Arendt: Eichmann in Jerusalem: A report on the banality of evil (Harmondsworth: Penguin Books, 1979).
18.01.19
Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti toisella sivustollani: tammilehto.info
|
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)