Olli Tammilehto's writings

Jaa alla oleva somessa tai sähköpostilla:

Tweet

Päivitetty Suomen aikaan 01.04.2024 klo 16:57

Nyt Suomessa on 05.05.2024 klo 13:17

Tämä sivusto sisältää tekstejäni vuosilta 1977-2024 – yhteensä yli 300. Tekstien joukossa on myös viisi kirjaa ja kaksi tutkimusraporttia.

Etsintä näiltä sivuilta:

Etsintävihjeitä Vaativa etsintä

Jos haluat tiedon näillä sivuilla ilmestyvistä uusista artikkeleista, anna nimesi ja sähköpostiosoitteesi.

Nimi *

Sähköpostiosoite *

Automaattisen spämmäyksen estämiseksi vastaa tähän kysymykseen:
* Paljonko on 10 plus 15? Käytä vain numeroita.  

Olli Tammilehdon uusin kirja:

Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos. Into 2017

Muita kirjoja:

Kylmä suihku – Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into 2014

Rahdin rikokset – Kansainvälisten tavarakuljetusten ekologiset ja yhteiskunnalliset seuraukset. Into 2009

Yhden taalan kysymys – Globalisaatio ja köyhyyskiista. Like 2003

Maailman tilan kootut selitykset. Like 1998

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Kanavan numerossa 3/2023. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tässä.

Propagandan pauloissa

Kaikkihan me tiedämme, mitä propaganda on: se on sitä valetiedotusta, mitä Venäjä, Kiina ynnä muut sellaiset harjoittavat. Sen sijaan suomalaisessa ja läntisessä mediassa ei ole propagandaa, sillä niissä ainakin pyritään totuuteen. Tokihan ne joskus voivat erehtyä.

Vai tunnemmeko sittenkään propagandaa? Nimittäin historian valossa propaganda näyttääkin olevan jotain paljon arkipäiväisempää.

Moderni psykologisia keinoja käyttävä propaganda syntyi ensimmäisen maailmansodan aikana. Tällöin suuri osa Yhdysvaltain sotaan osallistumista vastustavasta väestöstä saatiin lyhyessä ajassa saksalaisvastaisen hysterian valtaan ja innostumaan sotaan lähdöstä¹.

Kun sota loppui, propaganda ei loppunut, vaan sitä alettiin kehittää ja soveltaa yhä laajemmin siviiliyhteiskunnassa. Jotain uutta tarvittiinkin, sillä eliitti koki akuutisti valta-asemansa uhatuksi, kun yhteiskunnallisten liikkeet voimistuivat ja äänioikeus laajeni. Keskeinen ihminen propagandan kehitystyössä oli sodan aikaisen hysterian luontiin osallistunut Edward Bernays (1891–1995). Pohjois-Amerikan itärannikon valtaeliittiin syntyneenä, New Yorkin seurapiirien sankarina hän koki omakseen pyrkimyksen ”tehdä demokratia vaarattomaksi” (”taking the risk out of democracy”). Hänen mukaansa propagandaa voitiin käyttää niin, etteivät vasta äänioikeuden saaneet ”massat” vaarantaisi sopimattomalla äänestyskäyttäytymisellään eliitin asemaa ja vallitsevia valtasuhteita.²

Manipulaation psykologia

Bernays oli Sigmund Freudin sisaren poika, ja hän alkoi soveltaa enonsa teorioita kehittäessään eliitin aseman turvaavaa kaupallista ja poliittista propagandaa. Hän keksi sille kauniimman nimityksen PR (public relations, suhdetoiminta), ja myöhemmät propagandistit ottivat käyttöön lisää eufemismeja: ”mainonta”, ”strateginen viestintä” ja ”havaintojen hallinnointi” (perception management). Vuonna 1928 ilmestyneessä kirjassaan Propaganda hän kirjoitti: ”Tietoinen ja älykäs massojen käyttäytymisen ja mielipiteiden manipulointi on demokraattisen yhteiskunnan tärkeä elementti. Ne, jotka manipuloivat tätä yhteiskunnan huomaamatonta mekanismia, muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on maamme todellinen hallitsija.”³

Bernays'n asiakkaisiin kuului American Tobacco Company. Yhtiön kasvua rajoitti se, että vain harvat naiset polttivat. Bernays ryhtyi ratkomaan ongelmaa värväämällä ryhmän nuoria malleja osallistumaan New Yorkin suffragettien, silloisten feministisen, mielenosoitukseen. Lehdistölle hän kertoi, että ryhmä naistenoikeusmarssin osallistujia sytyttäisi tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ”Vapauden soihdut”. Kun Bernays antoi merkin, mallit sytyttivät Lucky Strike -tupakat innokkaiden lehtikuvaajien edessä. Niinpä seuraavana päivänä, 1.4.1929, New York Times raportoi näyttävästi: ”Tyttöjoukko tuprutti savukkeita vapauden merkiksi.” Myös muissa lehdissä ilmestyi kuvia polttavista naisasianaisista.⁴ Paljolti tiedostamaton assosiaatio naisten vapautumisen ja tupakanpolton välillä oli luotu.

Koko ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika on ollut kaupallisen ja poliittisen propagandan voittokulkua. Taloudellisten ja poliittisten valtajärjestelmien palvelukseen on syntynyt valtava mainonta- ja suhdetoimintateollisuus. Sitä ovat auttaneet uudet tiedonvälitysteknologiat kuten radio, elokuvat, televisio ja kännykät. Vaikka kaikki mediasisältö ei ole propagandaa, valtava osa on.⁵

Kuinka propaganda sitten eroaa tiedonvälityksestä ja journalismista? Mainonnassa, PR:ssä, strategisessa viestinnässä ynnä muussa sellaisessa tiedetään jo etukäteen, mitä ihmisten on ajateltava tai miten heidän on toimittava. Tiedonvälityksessä sen sijaan annetaan rakennuskiviä ihmisten ajattelulle, jonka lopputulosta maailmankuvan ja toiminnan kentillä ei tiedetä. Siksi näillä kahdella toiminnalla on aivan erilainen suhde totuuteen. Propagandistin laatiman uutisen ensisijainen kriteeri on se, miten sillä edistetään ennalta asetettua päämäärää ja siksi uutisen totuudellisuudella, harhaanjohtamattomuudella tai luotettavuudella ei ole paljon väliä. Sen sijaan tiedonvälittäjän uutisen keskeinen kriteeri on nimenomaan sen totuudellisuus. Tietenkin totuuteen pyrkijät usein epäonnistuvat, mutta silloin on olennaista julkaista oikaisu samalla näkyvyydellä kuin alkuperäinen uutinen.

Vallan palveluksessa

Mutta eikö propaganda ole mediassa selvästi erotettu varsinaisesta journalismista? Jokainenhan tietää, milloin on kysymys mainoksesta! Todellisuudessa kuitenkin propaganda kulkeutuu uutisiin ja muihin toimituksen laatimiin kirjoituksiin monella tavalla. Tiedotusvälineiden riippuvuus mainostuloista ja niiden omistuksen keskittyminen suuryhtiöille ovat johtaneet siihen, että tiedotuksen ja mainonnan raja on hämärtynyt ja median kytkentä yhtiövaltaan ja sitä tukeviin valtiollisiin elimiin on tiivistynyt. Päätoimittajat ja monet muut journalistit ovat usein läheisissä väleissä valtaapitäviin ja haluavat auttaa näitä hallitsemisessa. Vaikka tietyissä rajoissa hyvinkin erilaisten näkemysten esittäminen sallitaan, tiedotus, joka liikaa vaarantaisi valtioiden ja yhtiöiden etuja, sensuroidaan tai ajetaan marginaaliin.⁶ Ilmiötä vahvistaa vielä se, että monenlaiset raharikkaat tahot ja jopa suurvaltojen tiedustelupalvelut ostavat toimittajia ja saavat näin valtaapitäville sopivia harhaanjohtavia tietoja tai suoranaisia valheita vaikeuksitta julkisuuteen. Asian ovat vahvistaneet USA:n kongressin kuulemistilaisuudet⁷ ja joidenkin valtamediatoimittajien paljastukset⁸.

Suomessakin useimmat suurten lehtien ja televisiokanavien päälliköt ovat valtaapitävien kavereita ja haluavat, että media katsoo maailmaa näiden silmälasien kautta. Muut toimittajat tietävät tämän ja harjoittavat itsesensuuria, jonka monet vähitellen sisäistävät. Ne, jotka eivät pysy ruodussa ja haastattelevat kriittisiä tutkijoita tai muita "vääriä" henkilöitä, joutuvat vaikeuksiin.⁹

Esimerkiksi vuonna 2013 Ylen toimittaja Jaana Kivi haastatteli asiantuntijoita, joiden mukaan TTIP-sopimus (Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus) johtaisi yhtiöiden vallan merkittävään kasvuun muun muassa patenttioikeuksien ja erityistuomioistuimien kautta. Jutussa mainittiin yksi sopimuksesta hyötyvä yhtiö yhdysvaltalainen Monsanto. Ulkoministeriö ja Monsanton trollit alkoivat painostaa toimittajaa. Yhtiön lobbareiden vaatimuksesta Ylen johto pakotti Kiven muuttamaan jutun yhtiömyönteisemmäksi.¹⁰

Jo muinaiset kreikkalaiset tiesivät, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Samaa voi sanoa turvallisuuspolitiikasta. Niiden asioiden käsittelyssä, jotka luokitellaan koskevan ”kansallista turvallisuutta”, totuuden sijaan astuu ”vastuullisuus” ja tarkoituksenmukaisuus. Monissa maissa on perustettu elimiä, jotka turvallsuuspolitiikan nimissä kontrolloivat mediaa. Suomessa tällainen organisaatio on Mediapooli, jonka huoltovarmuuskeskus ja mediayhtiöiden etujärjestö Medialiitto ovat perustaneet. Sen tarkoitus on ”varmistaa tiedotusvälineiden tekninen ja muu toiminnan jatkuvuus erityistilanteissa, vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa”. Se on kuitenkin ottanut tehtäväkseen myös ”hybridiuhkien ja disinformaation” torjumisen.¹¹

Globaali propagandamonistamo

Eniten propagandistista on median ulkomaita koskeva aineisto. Tähän on monta syytä. Ensinnäkin väärän tiedon välittäminen kaukaisesta tai harvoin vieraillusta maasta ei johda median uskottavuuden heikkenemiseen, sillä lukijat ja katsojat tai heidän tuttavansa eivät juuri koskaan voi verrata tietoa omiin havaintoihinsa tai pintaa syvällisempään tietämykseen kyseessä olevan maan olosuhteista. Toisaalta mediankin ensikäden tiedot useimmista maista ovat hatarat tai olemattomat. Omia ulkomaankirjeenvaihtajia on vain muutamissa maissa eivätkä nämä välttämättä tunne sijoituspaikkojaan erityisen hyvin. Näistä syistä median ulkomaanuutisten lähteenä ovat useimmiten isot kansainväliset uutistoimistot. Ala on pitkälle keskittynyt, ja tällä hetkellä on jäljellä vain kolme suurta toimijaa: ranskalainen AFP, yhdysvaltalainen AP ja Lontoosta käsin toimiva Reuters, jonka omistaa kanadalainen Thomson-yhtiö. Suurin uutistoimisto on AP, jonka globaali verkosto käsittää 4000 työntekijää ja jonka välittämiä uutisia toistaa 12 000 mediaa ympäri maailmaa.¹²

Propagandan levittäjille erittäin keskitetty kansainvälinen uutistuotanto tarjoaa mainion välineen. On vain saatava ainakin yksi uutisjätti kirjoittamaan halutulla tavalla – sen jälkeen sama teksti toistetaan suullisesti tai kirjallisesti pienin variaatioin tuhansissa medioissa ympäri maailmaa kymmenillä eri kielillä. Monet uutistoimistojen nykyiset tai entiset työntekijät ovat paljastaneet, että propagandistit pystyvät tehokkaasti käyttämään tätä globaalia levityskanavaa. Erityisesti tässä ovat kunnostautuneet armeijat, puolustusministeriöt ja tiedustelupalvelut.¹³ Esimerkiksi vuonna 2009 AP:n johtaja Tom Curley kertoi, että Yhdysvaltain puolustusministeriö käytti vuodessa noin viisi miljardia dollaria vaikuttamisoperaatioihinsa ja että Pentagon on palkannut 27 000 ihmistä tähän työhön. Kenraalit olivat ilmoittaneet, että AP ja Curley tuhottaisiin, jos AP kirjoittaisi armeijasta liian kriittisesti.¹⁴

Ukrainan sodassa kuten muissakin aseellisissa konflikteissa tiedotusvälineet on onnistuttu täyttämään propagandalla. Heti Venäjän hyökkäyksen alettua Ukraina käynnisti yli 150 kansainvälisen PR-toimiston avustamana mittavan sotapropagandakampanjan, jonka tuotoksia kansainväliset uutistoimistot ovat levittäneet ympäri maailmaa¹⁵. Tietenkin Venäjä pyrkii myös jakamaan omaa propagandaansa, mutta se ei ole juurikaan tavoittanut muiden Euroopan maiden yleisöä. Tiedotusvälineet ovat esimerkiksi ahkerasti ja näkyvästi julkaisseet sodan yhden osapuolen välittämiä, tarkistamattomia tietoja venäläisten sotilaiden julmuuksista. Kun tietoja on sitten tarkistettu ja alkuperäinen uutinen on osoittautunut monissa tapauksissa perättömäksi tai epäilyttäväksi, oikaisuja ei ole julkaistu tai oikaisuille on annettu niin vähän näkyvyyttä, että suurin osa median seuraajista ei ole niitä huomannut.

Esimerkiksi vuoden 2022 huhtikuun lopulla monet mediat tiedottivat Mariupolin läheltä löydetystä joukkohaudasta¹⁶. Uutinen perustui CIA:n avokätisesti rahoittaman Maxar-yhtiön¹⁷ välittämiin satelliittikuviin. Kohta tämän jälkeen useat journalistit, muun muassa CNN-Portugalin toimittaja, kävivät paikalla, mutta löysivät vain tavallisen hautausmaan, jossa jokainen vainaja oli laskettu nimellä tai numerolla merkittyyn erilliseen kuoppaan. Mitään joukkohautaa ei ollut.¹⁸ Oikaisua ei kuitenkaan koskaan julkaistu.

Viron itsenäistyttyä sikäläinen tuttavani tuli ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa Suomeen. Parin viikon kuluttua kysyin häneltä, mitä hän eniten oudoksui yhteiskunnassamme. Epäröimättä tämä läntiseen järjestelmään varsin myönteisesti suhtautuva ihminen vastasi: "Sitä, että suomalaiset uskovat sanomalehtiin."

Jatkosodan aikana tätä uskoa ei monilla suomalaisilla kuitenkaan ollut. He tajusivat sanomalehtien leivittävän sotapropagandaa, ja koettivat saada luotettavampaa tietoa BBC:tä ja muita ulkomaisia radioasemia kuuntelemalla. Tiedon palasten ristiriitoja havaitsemalla ja niiden uskottavuutta punnitsemalla he yrittivät lähestyä propagandan peittämää totuutta.

Lähteitä

27.04.23
Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti sivustolla tammilehto.info

Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi lähettää osoitteeseen Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Suomessa vapaiden kirjoittajien on yhä vaikeampaa saada toimeentuloa työstään – varsinkin jos kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja kertomuksia. Toivon siksi, että te, lukijani, tukisitte suoraan rahallisesti työtäni. Ulkomailla on paljon nettipalveluja, joiden kautta minun kaltaiseni kirjoittajat keräävät tukea. Kuitenkin Suomessa yksityinen rahankeräys on laitonta. Siksi rahallisen tuen täytyy tapahtua ostamisen muodossa. Linkki tukikauppaani: https://tammilehto.info/tuki/index.php

Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)