| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Etelä-Uusimaassa 15.1.2014. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
STUKin säteilyvaarojen vähättelylle ei ole tieteellistä pohjaa
Monet raaseporilaiset vanhemmat ovat huolissaan koululaisten altistamisesta langattomien verkkojen (WLAN) säteilylle. Huoli perustuu siihen, mitä he ovat lukeneet ja kuulleet alan tieteellisistä tutkimuksista. Luulisi, että he saisivat tukea säteilyturvakeskukselta eli STUKilta, jonka tavoitteena virallisesti on ”minimoida säteilyn haitalliset vaikutukset” ja jonka julkinen toiminta-ajatus on ”ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta”.
Kummallista kyllä STUK on kuitenkin sitä mieltä, että vanhempien huoli on aiheeton: laitos väittää nettisivuillaan, että WLANin aiheuttamalla ”altistuksella ei tiedetä olevan terveysvaikutuksia, vaikka altistuminen olisi pitkäkestoista”. Väite on outo, sillä toisaalla nettisivuillaan säteilyturvakeskus suosittelee, että ”lasten matkapuhelinten käyttöä on hyvä rajoittaa” samalla, kun keskus myöntää, että langattoman verkon maksimialtistus on ”suunnilleen samansuuruinen kuin altistus, joka aiheutuu puhuttaessa kännykkään huonossa kentässä”.
Mistä tässä säteilyn vaikutusten vähättelyssä ja ristiriitaisuudessa on oikein kysymys?
Keskeinen kiistakysymys keskusteltaessa kännyköiden ja langattomien verkkojen vaikutuksista on pitkään ollut se, vaikuttaako mikroaaltosäteily muulla tavoin kuin lämmittämällä ihmisten elimiä huomattavasti. Säteilyturvakeskus asettuu kiistassa voimakkaasti sille kannalle, ettei pienen lämmönnousun aiheuttava säteily aiheuta vahinkoa lämpöön tai johonkin muuhun ilmiöön perustuvan mekanismin kautta. Koska lämpeneminen on alle yhden asteen, syytä huoleen ei ole.
STUKin asettuminen tälle kannalle perustuu paljolti siihen, että Kansainvälinen ionisoimatonta säteilyä käsittelevä suojelukomissio eli ICNIRP väittää, että alle yhden asteen lämpenemisen aiheuttavalla säteilyllä ei ole tutkimuksissa havaittu olevan negatiivisia terveysvaikutuksia. ICNIRP ei kuitenkaan edusta alan tieteellistä tietoa. Se ei ole mikään YK-järjestöjen tapainen elin vaan mikroaaltolaitteita valmistavaa teollisuutta lähellä oleva yksityinen järjestö. ICNIRP valitsee itse uudet jäsenensä eroavien tilalle. Osa sen rahoituksesta tulee välillisesti teollisuudelta. Useat sen jäsenistä ovat saaneet tutkimuksiinsa rahaa kännykkäteollisuudelta. Monet alan johtavat tutkijat ympäri maailmaa kritisoivat ankarasti ICNIRP:n suosituksia.
Toisaalta silloin, kun tutkimukset osoittavat, että ICNIRP:n sallima säteilymäärä vahingoittaa eläviä kudoksia, teollisuus ja sitä lähellä olevat valtiolliset tahot eivät jää toimettomiksi. Ne koettavat monin tavoin vaikuttaa tällaisia tuloksia tuottavien tutkijoiden asemaan ja tulosten saamaan julkisuuteen.
Esimerkiksi Suomen säteilyturvakeskuksessa pitkään vaikuttanut puolalaissyntyinen professori Dariusz Leszczynski osoitti useissa 2000-lvulla julkaistuissa tutkimuksissaan, että solujen stressi- ynnä muissa proteiineissa tapahtuu muutoksia matkapuhelinten aiheuttamaa altistusta vastaavalla mikroaaltosäteilytyksellä. Vuonna 2011 hän lausui Tiede-lehden haastattelussa: ”Kaikki tietävät, että jos tekee tutkimusta, joka osoittaa säteilyllä olevan vaikutusta, rahavirta kuivuu.” Seuraavana vuonna säteilyturvakeskus päätti lopettaa kännyköiden biologisten vaikutusten tutkimisen ja irtisanoi Leszczynskin.
Joskus mikroaaltosäteilyn harmittomuususkomuksesta riippuvaiset piirit turvautuvat sopimattomia tuloksia saavien tutkijoiden mustamaalaukseen. Siitä kertoo vuosina 2000-2004 toteutetun kolme miljoonaa euroa maksaneen REFLEX-tutkimuksen historia. Tämän EU:n sekä Suomen ja Sveitsin valtion rahoittaman projektin tarkoitus oli selvittää vahingoittaako kännykkä- ja WLAN-säteily ihmissolujen perintötekijöitä eli DNA:ta. Tutkimuksen johtaja professori Franz Adlkofer oli etukäteen sitä mieltä, ettei tällaista negatiivista vaikutusta tulla löytämään. Tästä huolimatta tutkimukseen osallistuneista 12 laboratoriossa 10 havaitsi säteilyn vahingoittavan DNA:ta. Näiden 10 joukossa oli myös Wienissä sijaitseva professori Hugo Rüdigerin laboratorio, jossa Adlkofer itse teki tutkimustyötä. Kaksi laboratoriota, jotka eivät löytäneet vaikutuksia, olivat kännykkäteollisuuden omia. Jos REFLEX-tulokset olisivat tällaisena menneet julkisuuteen, ICNIRPin ja säteilyturvakeskuksen ”vain yli yhden asteen lämpövaikutus” -dogmia olisi ollut vaikea ylläpitää.
Tapahtumat kehittyivät kuitenkin toiseen suuntaan, mistä voimme lukea muun muassa yhdysvaltalaisen ympäristöterveyden tutkijan Devra Davisin kirjasta Disconnect. Kun Adlkofer kohta tutkimuksen valmistuttua oli lomailemassa Kreikassa, hän sai puhelun Rüdigeriltä. Soittaja kertoi heidän laboratoriotyöntekijänsä tunnustaneen, että oli väärentänyt tutkimustulokset. Professori palasi kiireen vilkkaan Wieniin, mutta tunnustuksen tehnyttä laboranttia ei löytynyt mistään. Vasta kuukausien kuluttua Adlkoferin onnistui tavata laborantti. Tämä kertoi, ettei ollut väärentänyt tutkimustuloksia eikä koskaan tunnustanut mitään sellaista. Tutkimuksen sijasta väärennöstunnustus olikin väärennös. Myöhemmin Wienin yliopiston eettinen lautakunta ja Saksan tutkimuksen rehellisyyttä valvova elin vahvistivat, ettei tutkimuksen väärentämisestä löytynyt näyttöä.
Vahinko oli kuitenkin ehtinyt jo tapahtua. Spiegel ja monet muut lehdet olivat uutisoineen näkyvästi tutkimuksen olleen väärennös. Oikaisut eivät saavuttaneet suurta yleisöä. Adlkoferin mustamaalauskampanjassa aktiivisimmin esiintynyt professori Alexander Lerchl nimitettiin Saksan säteilyturvakomission mikroaaltosäteilysuojelusta vastaavan komitean puheenjohtajaksi. Lerchl oli saanut suuren osan tutkimusrahoistaan kännykkäteollisuudelta eikä koskaan erehtynyt julkaisemaan tutkimusta, joka olisi osoittanut säteilyllä olevan negatiivisia vaikutuksia.
14.01.15
Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti toisella sivustollani: tammilehto.info
|
Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)