| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Vihreässä langassa 30.6.1989. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Neljäs maailma:
Valtiot kansojen kimpussa
ASEETTOMIEN PUOLUSTUSPOLITIIKKAA
Suomessa asuu suomalaisia, Ruotsissa asuu ruotsalaisia, Intiassa asuu intialaisia - näinhän olemme oppineet jo kansakoulussa tai peruskoulun ala-asteella. Valtio ja kansa liitetään yleisessä tietoisuudessa yhteen. Tosin usein muistetaan, että on "vähemmistöjä", mutta niillä ei ole juuri merkitystä maailmankuvallemme.
Mutta jos vähänkin tarkemmin alamme tutkailla ihmisten kansallisia identiteettejä, tavallinen maailmankartta alkaa näyttää harhaanjohtavalta. Maapallolla on 168 valtiota. Erillisiä kansoja on kuitenkin vähintään 3000, mahdollisesti jopa 5000. Puhuttuja kieliä - ei siis murteita - on myös 3000-5000. Kansoja, joilla on oma kieli, kulttuuri ja identiteetti, on siis 20-30 kertaa enemmän kuin valtioita. Kansallisvaltiot sanan varsinaisessa mielessä ovat harvinaisuuk sia: 95 % valtioista on monikansallisia.
Lähes kaikkia valtioita hallitsee vain yksi kansa, joka ei välttämättä ole suurin etnisistä ryhmistä. Yli 94 % kansoista elää näin ollen vieraan valtion alaisena. Se, että kansalla ei ole omaa valtiota on sääntö eikä poikkeus.
Vaikkei kansojen valtaenemmistöllä valtio-oikeuden kannalta ole omaa maata, syvemmässä mielessä useimmilla kansoilla on myös maa: ne ovat asuneet ikimuistoisista ajoista juuri tietyllä maa-alueella ja kansaan kuuluvilla ihmisillä on voimakas tunneside ja filosofis-uskonnollisesti käsitetty yhteenkuuluvuus kyseessä olevaan alueeseen.
Valtiottomia kansoja on alettu kutsua neljänneksi maailmaksi. Siihin kuluu alueita ja kansoja sekä ensimmäisen (avoimesti kapitalistiset teollisuusmaat), toisen (Itä-Euroopan realisosialistiset maat) että kolmannen ("kehitysmaat") maailman sisältä. Ky seessä on varsin uusi käsite ja siksi 'neljäs maailma'-termin käytössä esiintyy horjuvuutta. Jos kus se määritellään edellä esittettyä suppeammin: se voi tarkoittaa vain vähemmistöjä, vain niitä, jotka eivät pyri länsimaistyyppiseen kehitykseen, vain tarkaaasti rajatulla alueella asuvia tai vain "neljäsmaailmalaisuutensa" tiedostavia kansoja. Toisinaan se tarkoittaa vielä laajempaa käsitettä kuin valtiottomat kansat: myös kulttuurivähemmistöjä, joilla on oma valtio jossain muualla (esi merkiksi turkkilaiset Saksassa), myös kanslaisliikkeitä tai myös valtakultuuriin kuuluvia mutta autonomisuuteen pyrkiviä paikallisyhteisöjä.
Neljänteen maailmaan kuuluu kolmasosa maailman väestöstä ja puolet maapinta-alasta - ainakin tämän verran on alistettuja kansoja ja niille kuuluvia maita. Neljäs maailma -käsite auttaa näkemään maapallon uudesta perspektiivistä. Erillään olleet asiat liittyvät yhteen: esimerkiksi saamelaiset, virolaiset ja Bolivian aymara-intiaanit.
Toisaalta kokonaisuudet hajoavat: esimerkiksi Etiopiassa ei asukaan etiopialaisia vaan mm. vähemmistökansa amharat, joka hallitsee muita kansoja, niiden joukossa oromot, jotka muodostavat 60 % maan väestöstä; Etiopian nälänhätienkin yhtenä tärkeänä syynä on ollut kansallinen sorto.
Vastaukset moniin kysymyksiin muuttuvat: esimerkiksi eniten ydinpommituksis ta kärsinyt maa ei olekaan Japani vaan Newe Sogobia, joka sijaitsee Kalifornian ja Utahin välissä; USA:n hallitus teki siellä asuvien länsi-shoshonien kanssa vuonna 1863 alueellista it senäisyyttä koskevan sopimuksen, jota ei ole koskaan virallisesti purettu.
KANSOJA TUHOTAAN
Uusi näkökulma tuo päivänvaloon yhden hir vittävän asian nykymaailmasta. Vaikka militarismin mielettömyydet, monet huutavat epäoikeudenmukaisuudet, miljardien ihmisten kärsimykset, ekologinen hävitys sekä eläin- ja kasvilajien tuhoutuminen alka vat olla useimpien sanomalehtien lukijoiden tiedossa, tämä hirvittävyys on suureksi osaksi jäänyt pimentoon: samat ihmiset, jotka hävittävät ympäristöämme ja tappavat lajeja sukupuuttoon, tuhoavat myös kokonaisia kansoja ja kulttuureja.
Kansoja on kuollut vuosituhansien kuluessa koko ihmiskunnan olemassaolon ajan. Mutta myös uusia on syntynyt. Prosessi on ollut hyvin hidas. Viimeisten satojen vuosien aikana tuhoutumistahti on kuitenkin kiihtynyt ratkaisevasti. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa puhuttiin ennen valkoisten tuloa yli 500 kieltä. Nyt niitä on jäljellä noin 300, joista useimmat ovat kuolemassa. Nykyisen Neuvostoliiton alueella arvioidaan vuosisadan alussa eläneen 150 kansaa. Nyt niistä on hengissä noin 100.
Eliölajien tuhoamisvauhti on viime vuosikymmeninä kiihtynyt yli satakertaiseksi aikaisempaan verrattuna. Mutta missä tahdissa kansoja tuhotaan? Yritin ottaa tästä selvää vuoden alussa. Kävin läpi kirjallisuutta ja soitin monille tutkijoille. Mutta kukaan ei tiennyt. Ainoa tutkija, joka oli yrittänyt selvittää asiaa, tutki saamelaisia ja oli saamelaisen kans sa naimisissa. Hän oli haastatellut ja ollut kirjeenvaihdossa kielitieteilijöiden kanssa eri puolilla maailmaa. Vähitellen oli varmistunut, että kukaan ei todellakaan ole tutkinut asiaa.
Ketään tutkijaa eikä mitään tutkimuslaitosta ei siis ole kiinnostanut ottaa selvää yhdestä ihmiskuntaa koskevasta olennaisesta tiedosta: kuinka monta kieltä, kultuuria ja kansaa tarkkaan ottaen on olemassa ja missä tahdissa ne ovat häviämässä. Tämä on todella merkil listä maailmankulttuurissa, jossa jatkuvasti tuotetaan suurella rahalla valtavasti tilastoja mitä erilaisimmista asioista.
Elämmekö tosiaan kulttuurissa, jossa on normaalia ja hyväksyttävää olla välittämättä kokonaisten kansojen tuhoutumisesta? Liittyykö tämä siihen, että länsimainen kulttuuri on jo perusluonteeltaan imperialistinen, toisia kulttuureja tuhoava?
VALTIOIDEN LUONNE
Entä mitä oikein ovat nämä 168 valtiota? Yleensä ajatellaan, että ne ovat kansojen turva. Onko valtion ja kansan pääasiallinen suhde todellisuudessa sorto ja alistaminen? Edistääkö valtio edes hallitsevan kansan kulttuuria? Vai ovatko valtiot itseasiassa vain joidenkin pienten ryhmien tai talouspiirien välineitä hankkia itselleen etuoikeuksia ja valtaa?
Omien valtioiden perustaminen kaikille kansoille näyttää siis kyseenalaiselta tavoitteelta - sitä paitsi se on todennäköisesti mahdotonta. Mikä sitten pitäisi olla neljännen maailman kansojen päämääränä? Ehkäpä maailma, joka koostuisi autonomisista paikallisyhteisöistä, jotka tarpeen mukaan olisivat vaihtelevan laajuisesti, suuremmalla tai pienemmällä joukolla yhteistyössä keskenään. Se olisi maailma, jossa ei olisi rajoja vaan jossa kunkin kansan keskusaluetta ympäröisivät leveät siirtymävyöheykkeet, joilla kulttuuri vaihtuisi liukuvasti toiseksi.
Mutta eihän paikallisyhteisöjen verkosto voi säilyä, ellei sitä ole puolustamassa voimakas armeija, mikä taas käytännössä edellyttää val tiota? Näin varmaan on, jos yhteiskunnan puolustamisessa olennaista on estää alistamisesta kiinnostuneen tahon tulo kansan asuin alueelle.
ASEETTOMIEN PUOLUSTUSPOLITIIKKAA
Mutta entä jos olennaisempaa on estää itse alistaminen kuin "alueloukkaus"? Miten tähän voidaan valmistautua? Yksi tapa olisi järjestää yhteiskunnan tuotanto- ja muut rakenteet sellaisiksi, että ei ole mitään selviä keskuksia tai "ohjauspyöriä", joi hin agressiivinen taho voi tarttua. Lisäksi voitaisiin ajatella, että kulttuuriin liittyisi itsestään selvänä osana kansalaistottelemattomuus ja muu siviilivastarinta. Mutta eikö tällaisen "puolustusstrategian" toteuttami seen parhaat edellytykset olisi juuri sellaisella yhteiskunnalla, joka koostuisi autonomisista paikallisyhteisöistä? Ja eikö yhteiskunnan rakenteeseen ja siviilivastarintaan pohjautuva puolustus olisi taas vai keinta nimenomaan valtiokeskeisessä hierarkisessa yhteiskunnassa?
Onko neljännen maailman toivo siis muutoksissa, jotka vahvistavat kanso ja ja heikentävät valtioita? Näitä muutoksia edistävät luonnollisesti alistus suhteista vapautumiseen pyrkivät kansalliset liikkeet. Mutta ehkä tässäkin vapautumisprosessissa tarvitaan liittymistä yhteen. Riittääkö kuitenkaan neljännen maailman liikkeiden kes kinäinen yhteistyö? Tarvitaako myös niiden liittoutumista ensimmäisen, toisen ja kolmannen maailman liikkeiden kanssa, jotka pyrkivät vahvistamaan kansalaisyhteiskuntaa valtioiden ja taloushierarki oiden kustannuksella?
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.