| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Kehitysmaakauppojen kauppalehden numerossa 1/1994 ja uudelleen saman lehden jatkajan Maailmankauppalehden numerossa 2/2014. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Tukevatko kehitysmaakaupat
ylikansallisia yhtiöitä?
Kaksi äskettäistä kokemustani:
- Törmään Elannossa Afrikan Tähden hedelmäsäilykkeisiin. Purkissa lukee "Ostamalla kehitysmaissa jalostettuja tuotteita autat kehitysmaita auttamaan itse itseään." Seuraavalla hyllyllä on Standard Fruit -yhtiön Dole-hedelmäsäilykkeitä. Ne ovat aivan ilmeisesti myös peräisin kehitysmaista ja jalostettu siellä. Niissä on vähemmän sokeria. Minun olisi siis järkevintä ostaa Dole-tuotteita.
- Astun sisään Maailmankauppaan. Paikassa
vallitsee hiljainen ja rauhallinen tunnelma. Samanlainen kuin pienten uskonnollisten
ryhmien tiloissa. Olen juuri ollut vieressä sijaitsevassa vilkkaassa
opiskelijakirjastossa. Muun kirjallisuuden joukossa siellä on kasoittain
nykyiseen maailmankauppaan ja 3. maailman alistamiseen kriittisesti suhtautuvaa
aineistoa. Merkittävä joukko opiskelijoista lukee sitä kiinnostuneina -
jotkut jopa innostuneina. Heitä ei Maailmankaupassa näy.
Miksi kehitysmaakaupat eivät kiinnosta. Miksi kauppaliike marginalisoituu? Miksi ympäri Suomea levinneet kauniit ja lämpimiä ajatuksia herättävät solidaarisuuskeskukset tuntuvat valitettavasti jäävän vaille vaikutuksia?
Ehkä Afrikan Tähden etiketit ovat vastaus näihin kysymyksiin. Niissä ei mainita ylikansallisia yhtiöitä. Niinpä sanomassa ei tavallisen ostajan kannalta ole mitään järkeä: elintarvikekauppammehan ovat tulvillaan "kehitys"maissa tuotettuja ja jonkin verran siellä jalostettujakin elintarvikkeita. Miksi siis Afrikan Tähden tuotteita olisi erityisesti suosittava?
Miksi Afri Star ei puhu ylikansallisista? Tällainen mainostaminenhan luulisi olevan nimenomaan sen etujen mukaista: näin se eroaisi Dolesta.
Kysymys ei ole siitä, etteikö ylikansallisten yhtiöiden rikoksista tiedettäisi: niistähän tekee selkoa esimerkiksi kehitysmaakauppojen levittämä Kuluta harkiten -opas. Ensinäkemältä järjettömältä tuntuva vaikeneminen johtuu ilmeisesti siitä, että 'ylikansalliset yhtiöt' kuuluvat poliittiseen kieleen, eivät talouspuheeseen. Mutta miksi poliittista kieltä tulisi välttää? Ei ainakaan siksi, että ihmiset eivät olisi kiinnostuneita politiikasta. Sopivassa tilanteessahan suomalaisetkin voivat olla siitä suunnattoman kiinnostuneita - mitä esimerkiksi äskeinen presidentin vaali osoittaa.
Vastaus lienee taloudellisessa asiantuntemuksessa, jota myös Afrikan Tähdessä ja kehitysmaakaupoissa on. Asiantuntemus on ollennaisilta osiltaan tietyn puhetavan sääntöjen hallitsemista. Samalla tavalla kuin papin on osattava erottaa pyhä maallisesta, on talousmiehen (tai talousmiesnaisen) osattava erottaa talous politiikasta. Tämä erottelu on keskeinen yhteiskuntajärjestelmäämme ylläpitävä puhemaailman rakenne.
Jos taloutta ei erotettaisi politiikasta, Standard Fruitiin, Nokiaan, Maailmanpankkiin, Cargilliin, Mitsubishiin, Shelliin ja sen sellaisiin kohdistuisi demokratisointipaineita ja samanlaisia vaatimuksia kuin valtioiden ja yhdistysten hallituksiin. Niiden nykyiseen hallintoon ja toimintaan suhtauduttaisiin samalla tavoin kuin Saddam Husseiniin, Kim Il Sungiin, Idi Aminiin, Adolf Hitleriin tai Josif Staliniin. Silloin yhtiöiden ja pankkien olisi vaikeampaa oikeuttaa nykyistä maailmaa, luontoa ja ihmisiä tuhoavaa politiikkaansa.
Mutta kehitysmaakaupathan haluavat muuttaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Siksi niiden on karistettava itsestään taloussivujen ja kauppaoppilaitosten iskostama ideologinen painolasti ja ryhdyttävä avoimen poliittisiksi toimijoiksi. Se merkitsisi esimerkiksi seuraavaa:
- Etikettien, näytekikkunoiden ja jaettavan materiaalin muuttamista niin, että selkeäsi kävisi ilmi mille kaikelle tuholle ja riistolle nämä tuotteet ovat vaihtoehtoja.
- Laajaa lehdistössä toteutettua normaalituotteiden parjauskampanjaa.
- Suoran toiminnan iskuja tavallisiin kauppoihin, tukkukauppoihin, ylikansallisten Suomen edustustoihin, eläintehtaisiin, myrkky-yhtiöihin yms.
- Suomen Maailmanpankki- ja IMF-edustajien politiikan avointa esille nostoa.
- Intialaisten ja monien muiden kansalaisjärjestöjen GATTin vastaiseen kampanjaan yhtymistä.
- Suomen hallituksen ja eduskunnan
muistuttamista siitä, että ne ovat jäämässä
auttamattomasti sivuun keskeisistä poliittisista ratkaisuista, koska eivät
näe talouden sisällä tehtäviä poliittisia ratkaisuja, vaan
pitävät sitä Siperian luonnonoloja muistuttavana
välttämättömyyden valtakuntana.
Mutta eikö tällainen elämöinti karkottaisi loputkin harvoista asiakkaista? Tietenkin se kuten kaikki yritykset maailman muuttamiseksi pelottaisi monia ihmisiä. Mutta säikkyjen tilalle tulisi vähintään yhtä paljon uusia. Ja nämä voisivat olla valmiimpia te kemään jotakin muutakin kuin rauhoittamaan omaatuntoaan muutamalla hedelmä- ja kahvipurkilla.
Entä sitten etiikka? Eikö politiikka karkottaisi tuon eettistä puhtautta henkivän tunnelman solidaarisuuskeitaistamme? Jos valtakoneiston syleilyssä olevasta puoluepolitiikasta pysyttäisiin sivussa, politisoituminen merkitsisi vain etiikan luonteen muuttumista. Eettisesti suuntautuneen aktivistin ihanteet vaihtuisivat äiti Teresasta ja erakkomunkeista Mahatma Gandhiin ja Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologeihin.
Konsensus-Suomen ja sen kaikkein konsensushenkisimmän vaihtoehtoliikkeen piirissä syntynyt kehitysmaakauppatoiminta johtaa helposti unohtamaan, ettei tärkeän asian ajamisesta saa vain paijausta. Ihmisten suuttuminen voi joskus olla paras merkki toiminnan onnistumisesta.
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun