| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Ydin-lehden numerossa 7/1997. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Yhtiövallan perustuslakia
valmistellaan salaa
EMU:n valmistelussa on ollut runsaasti epädemokraattisia piirteitä. Monen mielestä demokratian vähyydessä ei Suomessa juuri alemmaksi voi päästä. Mutta entä jos hallituksemme olisi salannut koko rahaliittohankkeen ja aikoisi vasta ensi keväänä juuri ennen eduskuntapäätöstä kertoa siitä julkisuudel le? Tällaista "kansandemokratiatasoa" ei moni pidä meillä mahdollise na. Kuitenkin juuri näin hallitus ja virkamieseliitti ovat menetelleet valmistellessaan yhtaikaa EMU:n kanssa toista yhtä mer kittävää kansainvälistä sopimusta.
Kysymys on Monenkeskisestä investointisopimuksesta eli MAI:sta (Multilateral Agreement on Investment). Tästä "maailman laista" on vuodesta 1995 lähtien neuvoteltu OECD:n piirissä. Toteutuessaan MAI lisäisi ratkaisevasti ylikansallisten yhtiöiden oikeuksia ja valtaa sekä valjastaisi valtiokoneistot käyttämään omaa valtaansa yhtiöiden hyväksi. Maailman kaup pajärjestön eli WTO:n pääjohtaja Renato Ruggerio on nimittänyt MAI:ta ja sitä vastaavia sopimuksia "globaalin yhtenäistalouden perustuslaiksi".
Aikaisemmissa maailmantaloutta säätelevissä sopimuk sissa kuten GATTissa on pääasiassa keskitytty siihen, että yhtiöt saavat vapaasti eli niille sopivin ehdoin siirtää tuotteittaan maasta toiseen. Tämä on usein käytännössä merkinnyt sitä, että kotimaista kilpailua ulkomaisille tuotteille rajoitetaan tai että kotimaiset tuotantoedellytykset poistetaan.
Uudessa MAI:ssa halutaan lisätä ylikansallisten konsernien "sosiaaliturvaa" parantamalla niiden ulkomaankauppaan suoranaisesti liit tymättömiä toimintaedellytyksiä. Samalla halutaan vahvistaa yhtiöiden mahdollisuuk sia pitää kiinni muiden sopimusten niille antamista oikeuksista tai etuoikeuksista. Vaikka tätä ylikansallista lainsäädäntöä nimitetään investointisopimukseksi, se kattaa paljon enemmän kuin investoinnit perinteisessä mielessä. "Investointi" määritellään myös osakkeiden, muiden arvopapereiden tai intellektuaalisen omaisuuden eli esimerkiksi patenttien omistamiseksi. Vaikka siis yhtiö ei olisi investoinut johonkin maahan penniäkään, MAI takaisi sille rahavirtojen esteettömän kulun: riittää, että maassa esimerkiksi viljeltäisiin kasvilajiketta, johon yhtiö on onnistunut hankkimaan patentin.
Ympäristölait laittomiksi
Siinä vaiheessa, kun sopimus tulee julkisuuteen, sitä kaupataan poliitikoille ja suurelle yleisölle puhumalla, että MAI:n tarkoitus on vain poistaa ulkomaisten investointien "syrjintä" ja taata niille "kotimaisuuskohtelu". Tämä tuntuu monesta kohtuulliselta, mutta käytännössä syrjinnän poistaminen tarkoittaa etuoi keuksien antamista ylikansallisille yhtiöille. Syrjintä nimittäin määritellään kaikiksi toimiksi ja määräyksiksi, jotka tosiasiasiallisesti antavat kotimaisille investoinneille paremman aseman kuin ulkomaisille, vaikka niiden tarkoitus ei olisi tämä. Niinpä esimerkiksi luonnonsuojelu tai mikä tahansa maankäytön rajoitus voidaan tulkita syrjinnäksi, koska se rajoittaa uuden tulokkaan mahdollisuuksia vanhoihin jo maata hankkineisiin nähden.Toinen keskeinen MAI:n määräys on kieltää investointien pakkolunastus ilman täyttä markkinahintaista korvausta. Tämäkin näyttänee useimmista sosialismia karttavista ihmisistä viattomalta ja luonnolliselta. Kuitenkin myös pakkolunastus tarkoittaa sopimusluonnoksessa mitä yllättävimpiä asioita. Mikä tahansa laki tai toimenpide, joka rajoittaa yhtiön voittojen saantia tai laajenemista, voidaan tulkita pakkolunastukseksi - esimerkiksi ympäristö-, terveys- tai sosiaaliturvamääräykset. Eikä kysymyksessä tarvitse olla edes toteutuneet investoinnit: riittää, että yhtiö on suunnittelut investointia.
Moni voi kuitenkin ajatella, ettei kansainvälisiä sopimuksia tarvitse ottaa niin vakavasti: niitä noudatetaan, jos jaksetaan. MAI:sta ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä paperitiikeriä. Jos valtio ei noudata sopimusta, se voidaan tuomita satojen miljoonien tai miljardien markkojen korvauksiin ja muuttamaan kyseessä olevat lait tai määräykset.
MAI-luonnoksen mukaan valtio, jonka yhtiö on kärsinyt "syrjintää" toisessa valtiossa, voi haastaa tämän erityistuomi oistuimeen, "välitystuomiopaneeliin", joka koostuisi talousasiantuntijoista. Tämä käytäntö olisi samanlainen kuin Maailman kaup pajärjestössä. Viime aikojen uutiset antavat vihiä siitä, millaisia päätöksiä olisi odotettavissa. Esimerkiksi tammikuussa 1996 WTO:n tuomiolla onnistuttiin heikentämään USA:n ilmansuojelulakia. Päätös oli voitto öljy-yhtiöille, jotka käyttivät Venezuelaa ja Brasiliaa edustajinaan. Tämän vuoden toukokuussa Monsanto-yh tiön asialla ollut USA onnistui ajamaan WTO:ssa läpi ratkaisun, jonka mukaan EU:n päätös kieltää hormonilihan tuonti oli laiton.
Yhtiöt rankaisemaan valtioita
MAI menee kuitenkin yhtiöiden vallan turvaamisessa ratkaisevasti pi temmälle kuin WTO. Sopimusluonnoksen mukaan ylikansallinen yhtiö voi haastaa valtion oikeuteen myös suoraan ilman toisen valtion avustusta. Syytettä voidaan käsitellä tavallisissa oikeusistuimissa tai talousasiantuntijoista koostuvassa erityistuomioistuimessa. Tuomioistuimessa ei kuulla ympäristö- tai sosiaalikysymysten asiantuntijoita saatikka sitten yhtiön toiminnasta kärsineitä ihmisiä. Tuomio on lopullinen ja siitä ei voi valittaa minnekään.Ainoa aikaisempi monenkeskinen sopimus, joka sisältää tällaisen pykälän, on Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus eli NAFTA. Sen perusteella USA:lainen Ethyl-yhtiö on haastanut Kanadan valtion oikeuteen ja vaatii 1,2 miljardin markan korvausta "pakkolunastuksesta". Kyse on Kanadan laista, joka kieltää tuomasta maahan yhtiön valmistamaa bensiinin nakutuksenestoainetta MMT:tä, jonka yleisesti tiedetään olevan ympäristölle vaarallista. Ainetta ei käytetä muualla maailmassa, ja esimerkiksi Kalifornia on kieltänyt sen käytön kokonaan jo aiemmin. Ethyl meni niin pitkälle, että se väitti jo pelkän parlamenttikeskustelun MMT:stä olleen omaisuuden pakkolunastusta, koska se vahingoitti yhtiön mainetta.
Sopimus antaisi siis yhtiöille ratkaisevasti paremmat mahdollisuudet ajaa etujaan ja saada riitakysymyksissä aikaan niille myönteinen ratkaisu. Se ei kuitenkaan anna yksityisille ihmisille ja heidän yhteenliittymil leen, kansalaisjärjestöille, mitään vastaavia oikeuksia. MAI:n perusteella eivät edes valtiot voi haastaa yhtiöitä oikeuteen niiden rikkomuksista.
Mahdollisen MAI:hin liittymispäätöksen mer kittävyyttä korostaa vielä se, että sopimuksesta on poikkeuksellisen vaikeaa päästä irti. Tekstiluonnoksen mukaan sopimusvaltio voi vasta viiden vuoden kulutta liittymisestään irtautua MAI:sta. Tämänkin jälkeen on pidettävä kiinni investoijien (etu)oikeuksista vielä 15 vuotta. Sopimuksen ratifiointi sitoisi siis Suomen politiikan ylikansallisten yhtiöiden etuihin vähintään 20 vuodeksi.
Monenkeskisessä investointisopimuksessa on kysymys sananmukai sesti vallankumouksesta: se mullistaa virallisen valtajärjestelmämme. Tai sitten se virallistaa perinpohjaisen muutoksen, joka epävirallisella tasolla on jo tapahtunut. Tästä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - sopimusta yritettiin saada läpi pikavauhtia ilman mitään julkista keskustelua. Pariisissa käytävät neuvottelut yritettiin viedä päätökseen jo tämän vuoden toukokuus sa. Sopimusluonnos vuosi kuitenkin vuoden alussa kansalaisjärjestöille, jotka julkaisivat sen Internetissä. Siitä alkoi syntyä keskustelua varsinkin USA:ssa. Myös valtionhallinnon vähemmän yh tiöille alisteiset osastot kuten ympäristöministeriöt heräsivät. Todennäköisesti näistä syistä neuvottelut ve nyivät. Määräajaksi on nyt asetettu ensi vuoden toukokuu.
Köyhät vaietkoon
MAI-neuvotteluihin osallistuvat siis vain OECD-maat eli 24 vanhaa "rikasta läntistä teollisuusmaata" sekä uudet jäsenet Meksiko, Etelä-Korea, Tshekki, Puola ja Unkari. Lisäksi EU on mukana myös suoraan eikä vain jäsenmaidensa kautta. Käytännössä neuvotteluihin osallistuu myös suuri joukko ylikansallisia yhtiöitä, sillä niillä on vankka edustus eri maiden ulko- sekä kauppa- ja teollisuusministeriöitä neuvovissa komiteoissa. Ympäristö- ja sosiaalikysymysten asiantuntijoita saatikka sitten liikkeitä ei juuri ole mukana.Vaikka neuvotteluissa mukana olevat maat edustavat vain noin 9 %:a maailman ihmisistä, tarkoitus on ollut alusta pitäen saada aikaan maailmanlaajuinen sopimus. OECD:n ulkopuoliset valtiot on tarkoitus saada liittymään valmiiseen sopimukseen. Järjestö on organisoinut jo useita arvovaltaisia seminaareja eri puolilla maailmaa, joissa MAI:ta myydään näille toisen luokan maille. Kolmannen ja toisen maailman maita ei otettu mukana itse neuvotteluissa, koska USA pelkäsi sopimuksesta tulevan muutoin liian heikon. Toisin sanoen köyhien maiden neuvottelijat olisivat ainakin jossain määrin onnistuneet estämään vallan siirtoa yhtiöille ja niitä lähellä oleville teollisuusmaiden valtioeliiteille.
Viiden
uuden jäsenmaansa takia OECD ei halua, että sitä
enää pidetään rikkaiden maiden foorumina. Se
väittää, että jäseniä yhdistää
"sitoutuminen avoimeen mark kinatalouteen, moniarvoiseen demokratiaan ja
ihmisoikeuksien kunnioitukseen". MAI:n valmistelu on esimerkki yksipuolisesta
tuesta markkinakilpailun vastaisille monopolistisille yhtiöille sekä
vähäisenkin valtiollisen demokratian ja ihmisoikeuksien suojelevien
säädösten sivuuttamisesta. Valtiollisen eliitin retoriikka ja
todellisuus voivat olla näinkin kaukana toisistaan. 
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun