Silmät kiinni ruokatulevaisuuteen

 Mutta tämä ei liene niin tärkeää tai vakavaa - eiväthän johtavat poliitikot siitä puhu, eivät edes vihreät tai vasemmistoliittolaiset. Kaikesta huolimatta kuvittelevat eräät vihertävät marginaaliryhmät, että ruokapo litiikasta ja yhtiöiden vallasta pitäisi keskustella.

 Niinpä eräs aktivisti tarttui hiljattain puhelimeen ja alkoi soitella ristiin rastiin yliopistoja ja tutkimuslaitoksia sopivia alustajia ja kirjoittajia löytääkseen. Tulos oli mielenkiintoinen: nolla. Suomessa ei ole ainuttakaan tutkijaa, joka tutkisi kansainvälistä ruokapolitiikkaa saatikka ylikansallisten yhtiöiden liittymistä siihen. Yksi tutkija kuitenkin kertoi olleensa kiinnostunut mutta huomanneensa äskettäin, ettei sellaista tutkimusta tarvita: Hänet oli kutsuttu asiantuntijaksi Rooman ruokahuippukokouksen (Food Summit) suomalaiseen valmistelukomiteaan. Siellä oli kuitenkin selvinnyt, että virkamiehemme olivat jo tyydyttäneet tiedonjanonsa. He olivat havainneet Euroopan Unionista tulleiden asiakirjojen säteilevän sellaista viisautta, ettei mitään suomalaisten harrastelijoiden sekaantumista tarvittu.

 Ruokatutkijoita voi helposti ymmärtää: onhan heillä kädet täynnä työtä. On esimerkiksi selvi tettävä, miten Suomen elintarviketeollisuus saa EU:sta suurimman mahdollisen hyödyn, millaisia ulkomaista ruokaa sioille on syötettävä, jotta ne lihoisivat maksimaalisesti, tai miten kananpoikien nokat saa kätevimmin leikattua, jotteivat ne nokkisi toisiaan hengiltä keskitysleiriensä ahtaudessa.

 Oli siis hakeuduttava ulkomaisia asiantuntijoita kuulemaan. Tähän tarjoutuikin hyvä tilaisuus, kun maa- ja metsätalousministeriö järjesti syyskuun alussa Hanasaaressa Elintarviketurvaseminaarin. Siellä puhuivat mm. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n ja EU:n edustajat. Edellisen organisaation tulevaisuudentutkimuksen yksikön yksikönpäällikkö Nikos Alexandratos oli kuitenkin suuri pettymys. Hänen maailmastaan politiikka näytti puuttuvan kokonaan - samoin yhtiöt. Ruokaturva oli kiinni vain maailmanlaajui sen tuotanto- ja jakelukoneen trimmaamisesta.

 Sen sijaan "EU:n komission kehitysasioiden yleisdirektoraatin toimituskirjajohtaja" Jacob Houtman sentään puhui ainakin rivien välissä myös epäoikeudenmukaisuudesta. Hän myönsi myös, että ruokaturva on kiinni poliittisista tekijöistä. Sen sijaan hän ei kertonut, mitä nuo poliittiset tekijät ovat, eikä sanallakaan viitannut ruokajärjestelmää hallitseviin suuriin yhtiöihin. Hän suositteli lääkkeeksi nälkään kansainvälisen ruokakaupan voimistamista - ikään kuin tietämättömänä siitä, kuinka juuri ylikansallisten hallitsema kauppa on keskeinen ruokaturvattomuuden lähde.

 Kun pitkän odottelun jälkeen yleisöllekin annettiin seminaarin lopussa muutama puheenvuoro, aktivistimme sai tilaisuuden huomauttaa esitelmöijien vaienneen keskeisistä ruokaturvaan vaikuttavista tekijöistä. Houtman vastasi, että tarvitaan kompromisseja ja on otettava huomioon myös toisten intressit. Niin aivan, aktivistihan puhui vain 800 miljoonan nälkäänäkevän ja muutamien muiden puolesta. Tällaisen kapean eturyhmän edustajien on toki tehtävä kompromisseja yhtiöiden kanssa, joiden asiakkaina on useita miljardeja ihmisiä. Houtmanin viisaasta vastauksesta huolimatta aktivisti koki tilaisuuden annin laihaksi. Sen sijaan ruokaseminaarin ruoka oli runsas ja ilmainen. Siitä kiitos ministeriölle!

 Aktivistimme oli kuitenkin sitkeää lajia. Hän päätti lähteä itse selvittämään kansainvälistä ruokapolitiikkaa. Ensimmäisenä oli luonnollista tarttua vihreiden käsissä kuluneisiin, tieteellisen kustantamomme julkaisemiin Maailman tila -raportteihin. Ruoasta niissä kovasti olikin asiaa, muttei ruokapolitiikasta - eikä taaskaan mitään yh tiöistä. Aktivistille hiipi mieleen epäilys, olisiko tällä puutteella jotain tekemistä sen kanssa, että raporttien tekijä Worldwatch Institut saa suuren osan rahoistaan Rockefeller-, Mellon-, Ford- ym. säätiöiltä. Rockefeller-rikkaushan on tunnetusti peräisin maailman toiseksi suurimmalta yhtiöltä Exxon/Essolta ja pankkitoiminnasta, kun taas Mellon-raha virtaa Chevron/Gulf-öljystä sekä alumiinista ja teräksestä. Ehkäpä siksi instituutti on enemmän kiinnostunut köyhien perheiden kasvusta Afrikan harvaan asutuissa maissa kuin esimerkiksi Cargillin ja MacMillanin perheen kasvusta. Nämä suvuthan omistavat Cargill-yhtiön, joka on tuhonnut Afrikan ruokaomavaraisuutta ja hallitsee 60 % maailman viljakaupasta.

 Siis oli tunkeuduttava syvemmälle maamme tietovarantoihin. Yliopiston kirjastossa aktivisti seisahtui Linda-päätteen ääreen ja pääsi tutkimaan, mitä maamme kaikkien korkeakoulujen kirjastot tarjoavan ruokapolitiikasta. Muutamia kirjoja löytyikin, joukossa jokunen Suomessa painettu. Mutta lähes kaikki olivat 70-luvulta tai 80-luvun alusta. No varmaan silloin asia tuli jo kunnolla luettua ja tutkittua. Mitä nyt turhaan täyttää yliopistojen ahtaita kirjahyllyjä kaikenlaisilla marginaaliaiheita käsittelevillä painotuotteilla.

 Vieläkään aktivisti ei luovuttanut. Nyt hän turvautui ystäviensä kirjahyllyihin. Ja sieltä, idänkävijöiden kokoelmista, todella löytyi paljon aineistoa globaalista ruokapolitiikasta, mm. Malesiassa ilmestyvä "Third World Resurgence" -lehti. Ex oriente lux - idästä valo!

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info

Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun