Puolituntia terroristina

Julkaistu: 21.1.2007 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Matkustin jokin aika sitten Ouluun luennoimaan, ja käytin kulkuneuvonani lentokonetta. Syyllistyin tähän ympäristörikokseen, koska minun piti päästä ajoissa kotiin hoitamaan pieniä lapsiani. Syyllisyydentunteeni ilmeisesti näkyi ulospäin, koska minut pysäytettiin turvatarkastuksessa. Repustani oli löytynyt karmea ase: termospullollinen teetä. Vaikka kuinka selitin, ettei pommiasiantuntijoiden mukaan todellisuudessa teestä eikä mistään muustakaan nesteestä voi lentokoneen vessassa tehdä pommia (ks. esim. http://www.saunalahti.fi/wtc2001/kirje.htm), mikään ei auttanut. Sain mennä takaisin sisääntuloaulaan ja tyhjentää teeni vessaan.

Valitettavasti toinen tarkastuskerta paljasti repustani lisää aseita: sieltä löytyi linkkuveitsi. Mikä pahempaa takkini povitaskusta löytyi toinen veitsi. Nytkään selitykseni, että paperiveitsillä ei ollut mitään tekemistä syyskuun 11. päivänä 2001 tapahtuneen terroriteon kanssa (ks. esim. http://www.saunalahti.fi/wtc2001/119.htm), eivät auttaneet. Olin tämän toisen kiinnijäämisen jälkeen vielä selvemmin potentiaalinen terroristi: minulle tehtiin ruumiintarkastus ja tavarani tutkittiin perusteellisesti. Sain taas mennä rullaportaita alas ja viedä aseeni lentoaseman säilytykseen. Kolmannella yrittämällä päästin lopulta lentoaseman odotustilaan.

Paluulennolle turvatarkastukset olivat Oulussa vielä tiukempia kuin Vantaalla. Lentoaseman lahjomattomat turvamiehet tiesivät terroristien kuljettava aseitaan kengissään. Kaikki matkustajat saivat riisua kenkänsä. Naisten vöiden isot soljet olivat myös ilmeinen turvallisuusuhka. Niinpä saimme seurata, kun hienot naiset sipsuttelivat konetta kohden sukkasillaan ja hamettaan pidellen. Onneksi minun aseeni oli riisuttu jo Seutulassa.

Nämä naurettavat turvatarkastukset eivät lisänneet kenenkään meistä turvallisuutta – eivät edes turvallisuuden tunnetta. Sen sijaan saimme muistutuksen siitä, että Suomen valtio ja EU osallistuvat ”sotaan” terrorismia vastaan. Ja olennaistahan tässä pelottelukampanjassa on –oikeiden öljy- ym. sotien oikeuttamisen lisäksi – viedä kansalaisilta luulot itsestään. Kansan, tuon valtion osan, joka ei tiedä mitä se tahtoo, on paras vaieta ja alistua, kun viisaat talousmiehet ja poliitikot tekevät vaikeita ratkaisujaan.

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Sodat | 6 kommenttia

Mainonta – rikos ihmisyyttä kohtaan

Julkaistu: 22.9.2006 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Sukulaistapaamisessa puhe kääntyy nuorten tyttöjen sairaaseen laihduttamiseen. Aihe on kaikille tuttu, sillä ystäväperheemme tytär on sairastanut vaikean anoreksian ja kärsii vieläkin sen seurauksista. Syytän mainontaa tytön kärsimyksistä ja monien hänen kohtalotovereidensa ennenaikaisesta kuolemasta. Kukaan ei kommentoi. Mainonta on normaalikansalaisten keskuudessa niin itsestään selvää, että sen arvostelu kuulostaa toisen asuinplaneetan haikailulta.

Pari päivää myöhemmin, kun olen mökillä internetin ulottumattomissa, kuuntelen pitkästä aikaa suomalaista radio-ohjelmaa. YLEn kulttuuriohjelmassa kirjailija valittaa nykyihmisten kulutusvimmaa ja vertaa aikaamme 1920-lukuun, jolloin ei tällä tavalla kulutettu, vaikka ihmiset olivat varsin samanlaisia kuin nykyisin. Selitystä hän ei antanut. Eihän toki kulttuuri-ihmisten sovi arvostella heidän keskeistä työnantajaansa – suomeksikin ilmestynyt mainoskriittinen ranskalaisen Fr?©d?©ric Beigbederin romaani 24,99 ??‚¬ jääköön yksittäistapaukseksi.

Minä löydän selityksen aikakausien eroon postilaatikosta. Pääasiassa tyhjän kesäasunnon postilaatikkokin on muutamassa viikossa täyttynyt mainoksista. En halua tutustua niihin, mutten voi välttyä huomaamasta, että Anttilan luettelon kannessa on kaunis nainen. Ehkäpä sopivassa tilanteessa lähitulevaisuudessa kävelen syytä tiedostamatta Anttilaan enkä johonkin toiseen kauppaan.

Tiedostamattomaan vaikuttaminen on nimittäin modernin mainonnan ydin. Tämän manipulaatiotaiteen isänä voidaan pitää Sigmund Freudin sisarenpoikaa Edward Bernays’tä. Bernays arvosti suuresti enoaan ja alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen soveltaa tämän oppeja järjestelmällisesti kaupalliseen ja poliittiseen propagandaan, jolle hän myöhemmin keksi kauniimman nimityksen public relations (PR, suhdetoiminta). Hänen ensimmäisiä asiakkaitaan oli American Tobacco Company. Sen laskuun Bernays organisoi ovelan kampanjan, joka sai naiset polttamaan tupakkaa. Hän houkutteli suffragetit, silloiset feministit, polttamaan tupakkaa mielenosoituksissaan. Niistä otetut lehtikuvat onnistuivat piilotajunnan tasolla liittämään tupakan ja naisten vapautumisen yhteen.

Politiikan alalla Bernays’n, tuon 1920-luvun New Yorkin rikkaiden seurapiirien keskeisen hahmon, tavoitteena oli ”demokratin tekeminen vaarattomaksi” (”Taking the Risk Out of Democracy”, ks. Alex Careyn tämän nimistä kirjaa, johon mm. Noam Chomsky usein viittaa). Hänen mukaansa mainontaa voitiin käyttää niin, etteivät vasta äänioikeuden saaneet ”massat” vaarantaisi sopimattomalla äänestyskäyttäytymisellään eliitin asemaa ja vallitsevia valtasuhteita.

Tätä mainonnan historiaa ei tietenkään sovi kertoa historian oppikirjoissa. Muutenhan joku voisi erehtyä sekoittamaan ”kuluttajan suvereniteettiin” perustuvan vapaan markkinatalouden ja ”kansalle kuuluvaan valtiovaltaan” pohjautuvan länsimaisen demokratian aivopesua harjoittaviin totalitaarisiin järjestelmiin.

Valtamedian kulttuuritoimittaja ja sosiologian professori huokaavat nyt: turhaan haikailen menneitä aikoja takaisin – mainontahan on toki rikastuttanut kulttuuriamme suuresti. Näiden kirjanoppineiden eettinen ajattelu tuntuu heräävän vain, kun muut joukkomurhaavat ihmisiä jossain kaukaa. He eivät tule ajatelleeksi, kuinka verinen mainonnan arkipäivä on. Vaikka sivuuttaisimme autot ja muut tappavat koneet, jo jokapäiväinen kosmetiikka mainos viettelee meitä käyttämään aineita, joiden kohtalokkaat vaikutukset selviävät ani harvoille. Esimerkiksi niille, jotka lukevat niin laajalevikkistä ympäristölehteä kuin The Ecologist, jolla on varaa palkata asiantuntijat selvittämään deodorantin, hammastahnan tai aurinkovoiteen mystisiltä tuntuvien ainesosien tunnetut vaikutukset. Lehden mainio ”Behind the label” -sarja on karua luettavaa: allergiaa, syöpää, keskushermoston vaurioita ja eliniän lyhenemistä.

Laajan tai systemaattisen murhaamisen ohella Kansainvälinen rikostuomioistuin pitää laajaa tai systemaattista orjuuttamista rikoksena ihmisyyttä vastaan. Eikö ilmiselvää orjuuttamista pahempaa ole orjuuttaminen, josta orjuutetut eivät ole tietoisia?

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Talouskritiikki | 7 kommenttia

Merirosvojen aarre löytyi

Julkaistu: 31.8.2006 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Ehdotin eilen kolmivuotiaalle pojalleni mustikkaretkeä. Hän innostui kovasti, mutta liitti siihen oman fantasiansa: menemme etsimään merirosvojen aarretta. Pyöräilimme ja kävelimme kolme varttia ja saavuimme vanhalle tutulle mustikkapaikallemme. Kyläläiset sanoivat, ettei missään ole mustikoita, mutta sielläpä oli. Paljon vähemmän kuin aiempina vuosina, mutta kuitenkin kerättäväksi asti. Onni jaksoi hyvin kulkea perässäni poukkoilevaa maastoa ämpärin kanssa ja keräsipä siihen muutaman mustikankin. Kuulimme viereiseltä järveltä tutun huudon. Se oli kuikka, tuo salaperäinen kirkkailla järvillä asuva muinaislintu. Söimme eväitä järvenrannalla ja menimme uimaan. Onni löysi järven pohjasta vettyneen laudankappaleen – aarrearkun kannen.

Minäkin löysin taas tuon aarteen, josta muinaiset merirosvot nauttivat varmasti enemmän kuin ryöstämästään ja piilottamastaan kullasta: luonnon suoman yhteisvaurauden. Muistin taas, kuinka suunnattoman rikas tilastoköyhä perheemme oli, kun saatoimme ja pystyimme nauttimaan tästä vauraudesta. Tajusin myös kuinka köyhiä Venäjän ja Pohjoismaiden ulkopuolella asuvat raharikkaat eurooppalaiset olivat: useimmissa maissa yksityisomaisuuden tiukka tulkinta rajoittaa voimakkaasti luonnossa kulkemista ja keräilyä. Mieltäni kivisti ajatella meillekin levinnyttä taloudellisen kasvun, kilpailukyvyn ja ??€oemenestyksen” palvontaa. Tuon uskon harjoittaminenhan on varmin tie yhteisvaurauden hävittämiseen ja reaaliseen köyhtymiseen.

Tallennettu kategorioihin Lapset ja koti, Maailmanjärjestelmä, Talouskritiikki | 2 kommenttia

Israel: uhri vai hyökkääjä?

Julkaistu: 29.8.2006 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Valtavirran uutisten silmäilijä lienee saanut hyvin sekavan kuvan tämän kesän sodista Israelin ympärillä. Todennäköisesti monet ovat käsittäneet Hizbollahin ja muiden ??€oehuivipäisten” olevan suurimpia syyllisiä hyökkäyksellään Israelia vastaan, vaikka Israelia toki tulee syyttää ylimitoitetusta reaktiosta. Noudattaen tätä tapahtumien tulkintaa parhaillaan koottavien YK-joukkojen sanotaan pyrkivät parantamaan Israelin turvallisuutta estämällä asekuljetukset Hizbollahille ja asettumalla sen joukkojen ja Israelin väliin.

Minulle tällaista kuvaa ei ole syntynyt, vaikka kahden pienen lapsen hoidon takia ajankohtaisten tapahtumien seuraaminen on jäänyt vähäisemmäksi kuin aikaisemmin. Syynä lienee se, että olen voinut seurata myös kaupalliselle eduntavoittelulle alistamattomia uutiskanavia. Ajan puutteet takia erityisen tärkeä on viime aikoina ollut nettiradio, jota kuuntelen ruokaa laittaessa ja tiskatessa. Varsinkin A-infos Radio Project http://www.radio4all.net/ , jossa voi kuunnella tai imuroida lukuisten englanninkielisen maailman vaihtoehtoradioitten ohjelmia.

Näkemykseni on se, että ydinaseita hallussa pitävä, USA:n avokätisesti aseistama, maailman neljänneksi suurin sotilasmahti Israel vaarantaa naapurimaittensa turvallisuuden eikä päinvastoin. Monet israelilaiset ja yhdysvaltalaiset viranomaislähteet, joita jopa Helsingin Sanomat on siteerannut, viittaavat siihen, että Israelin hyökkäystä Libanoniin oli suunniteltu ja valmisteltu jo kuukausia ennen sodan syyksi väitettyä 12.7. sattunutta rajakahakkaa. Tuo kahakka, jossa Hizbollahin sissit tappoivat kahdeksan israelilaissotilasta ja vangitsivat kaksi, on irrotettu asiayhteyksistään. Ensinnäkin tällaiset kahakat ovat olleet tavallisia Libanonin ja Israelin rajalla, ja Israel on vanginnut ja tappanut niissä lukuisia libanonilaisia. Kukaan ei ole ehdottanut, että nämä kahakat antaisivat libanonilaisille oikeuden pommittaa Tel Avivia.

Toiseksi heinäkuun 12. päivän välikohtausta edelsi Gazan tapahtumasarja, joka oli yhtenä syynä Hizbollahin rajakahakointiin. Sen kronologia aloitetaan yleensä kesäkuun 25. päivästä, jolloin palestiinalaiset kaappasivat yhden israelilaisen sotilaan, Gilad Shalitin. Tämän uskoteltiin oikeuttavat Israelin käynnistämän Gazan vyöhykkeelle suuntautuneen hyökkäyksen, jossa toistaiseksi pari sataa ihmistä on kuollut ja yli 700 haavoittunut. Kuitenkin pidetään lähes normaalina sitä, että Israel kaappaa vähän päästä tavallisia palestiinalaisia, vaikka siviilien kaappaus on ratkaisevasti pahempi kansainvälisen oikeuden rikkomus kuin sotilaiden kaappaus. Israelin vankiloissa viruu satoja palestiinalaissiviilejä, joita ei ole tuomittu mistään rikoksesta. Sattumalta päivää ennen Shalitin kaappausta, Israel kaappasi kaksi gazalaista siviiliä, Osama ja Mustafa Muamarin.

Rajakahakan ohella Hizbollah saadaan näyttämään syylliseltä Libanonin sotaan, kun muistetaan ja muistutetaan järjestön moniin Israelilaisiin kaupunkeihin ampumat raketit. Lienee kuitenkin jonkin verran merkitystä sillä, että tämä rakettihyökkäys käynnistettiin vasta sen jälkeen, kun Israel oli aloittanut ilmahyökkäyksensä libanonilaisia siviilikohteita vastaan.

Mistähän saataisiin sellaiset rauhanturvajoukot, jotka estäisivät asekuljetukset USA:sta Israeliin?

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Sodat | 2 kommenttia

Mopo: ulkoistettu nuoriso-ongelma

Julkaistu: 23.8.2006 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Olin tänään ulkoiluttamassa ja nukuttamassa kaksikuukautista vauvaamme. Juuri kun hän oli vihdoin nukahtanut, mopo ajoi ohi ja vauva heräsi. Kolmivuotias poikamme on monta kertaa sanonut, ettei hän uskalla nukkua ulkona, koska pelkää mopoja. Usein illalla, kun nautin kylämme rauhasta, mopot rääkäisevät paikalle ja rauha on mennyt.

Jostain syystä valmistajat eivät pysty vaimentamaan poikien käyttämän pienen mopon moottorin ääntä, vaikka tytöille ostettavissa skoottereissa se onnistuu. Sitä paitsi sinänsä tehoton äänenvaimennin on usein poistettu lisätehon saamiseksi. Mopoja käyttävät yleisesti alaikäiset eikä tankojuoppous ole mitenkään epätavallista. Poliisi ei tähän ainakaan maaseudulla puutu. Heillähän parempaakin tekemistä – esimerkiksi ??€oehuumenuorten” ja aktivistien jahtaaminen

Miksi vanhemmat sitten ostavat pojilleen mopoja ja rahoittavat korjaukset ja polttoaineen? Vaikkei vähääkään välittäisi toisten ihmisten rauhan riistämisestä tai terveyden ja hengen vaarantamisesta, luulisi kuitenkin hiukan huolestuttavan se, mitä pojalle tapahtuu, kun esimerkiksi joku lapsi jää mopon alle. Sitä paitsi ei pojan omakaan henki ole turvassa robocop-kypärästä huolimatta.

Vaikkei onnettomuuksia sattuisi, mopoilu kasvattaa nuorta öljyriippuvuuteen ja välinpitämättömyyteen toisista ihmisistä. Tätäkö vanhemmat haluavat ilmastonmuutoksen ja öljysotien maailmassa?

Kyse on ilmeisesti siitä, että mopo on hyvä tapa ulkoistaa perheen sisäinen nuoriso-ongelma. Aikuistuva ihminen, jota yhteiskuntamme instituutiot ovat päättäneet ??€oekasvattaa” vielä seuraavat kymmenen vuotta, luonnollisesti kapinoi ja käyttäytyy huonosti. Kun vanhemmat lahjovat nuorta mopolla ja sen varusteilla, saadaan rauha – kodin sisälle.

Tallennettu kategorioihin Lapset ja koti, Liikenne | 24 kommenttia

Täystyöllistetty työtön

Julkaistu: 21.8.2006 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Virallisesti olen työtön, mutta minulla ei ole koskaan ollut näin paljon työtä. Silti voin aivan laillisesti nauttia työttömyyskorvausta. Kyse on siitä, että työni on määritelty ei-työksi eli vapaa-ajaksi. Kuitenkin teen erittäin tärkeää työtä, jonka tärkeydestä vallitsee laaja yksimielisyys. Hoidan nimittäin kotona kahta pientä lastani ja teen samalla suuren määrän kotitaloustöitä.

Minun kaltaisiani ihmisiä on Suomessa satoja tuhansia ja maailmassa miljardeja. Jos meidän työmme otettasiin edes jollakin tavalla huomioon talouslaskelmissa, bruttokansantuote kasvaisi moninkertaiseksi. Mutta mikä merkittävintä, bruttokansantuotteen kasvua väestönkasvun ollessa pientä olisi vaikea osoittaa: lastehoito- ja kotitaloustyö nimittäin vähenevät ja muuttuvat laadultaan huonommaksi, kun ihmiset siirtyvät tekemään enemmän virallista työtä.

Tallennettu kategorioihin Lapset ja koti, Talouskritiikki | 1 kommentti