Jaa alla oleva somessa tai sähköpostilla:

Jaa

Tämä Olli Tammilehdon  kirjoitus on julkaistu esipuheena Noam Chomskyn kirjaan "Uusi sotilaallinen humanimi, Kosovon opetukset, joka ilmestyi hutikuussa 2000. Kirjaa saa kirjakaupoista, mutta sitä voi tilata suoraan myös kustantajilta eli Likestä ja Rauhanpuolustajista.

Esipuhe Noam Chomskyn kirjaan "Uusi sotilaallinen humanismi"


Vaikka tämän kirjan nimi on Uusi sotilaallinen humanismi, se kertoo itse asiassa vanhasta sotilaallisesta humanismista. Kuten Chomsky toteaa, mm. Hitler, Mussolini ja USA:n intiaanien kansanmurhaajat väittivät toimintaansa humanitaariseksi.

Muodollisesti kirjan teemana on vuoden 1999 Naton ja Jugoslavian välinen sota, mutta tosiasiallinen aihepiiri ulottuu paljon laajemmalle. Erityisesti se käsittelee kahta, myös Suomessa jatkuvasti äärimmäisen ajankohtaisia teemaa. Ensinnäkin sitä, että kuinka oikein toimii se globaali valta kaikkine ydin- ynnä muine hirvittävine tappoaseineen, johon Suomikin on yhä tiiviimmin yhdennetty. Kun suomalainen eliitti samaistuu aina vain saumattomammin suurvaltajohtoiseen ja itse suurvallaksi pyrkivään EU:hun, on hyvä tajuta, millaisia terroritekoja, kansanmurhia ja muita äärimmäisiä rikoksia suurvalta-aseman säilyttäminen näyttää vaativan niin nyt kuin aikaisemminkin.

Toinen teema taas liittyy siihen, miten valtajärjestelmään kytketyt tai sitä hännystelevät tiedotusvälineet ja intellektuellit vääristelevät maailmantapahtumista saamaamme kuvaa suurten valtakeskusten eduksi. Olemme tottuneet liittämään tällaiset vääristymät muihin maihin. Mutta kun lukee Chomskyn analyyseja yhdysvaltalaisten ja englantilaisten lehtien sotapropagandistisista valheista, olennaisten tietojen pimityksestä ja tarkoituksenmukaisesta uuskielestä, tajuaa väistämättä, että syystä tai toisesta nämä samat harhat päätyivät kritiikittä suomalaiseen mediaan.

Esimerkiksi kirjaan tutustuessa voi hämmästyneenä alkaa ymmärtää, että se järjestely, jota Kosovossa alettiin muun muassa suomalaisten voimin kesällä 1999 toteuttaa, ei suinkaan ole Ahtisaaren neuvottelema Kosovon rauhansopimus. Se on todellisuudessa USA:n pakottamana syntynyt Nato-johtoinen manööveri, joka sivuutti sekä kyseisen rauhansopimuksen että YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman. Tätä eivät niin suomalainen media kuin Ahtisaari itsekään ole meille kertoneet.

Kirjan lähes joka sivulla paljastuvat median ja intellektuellien petokset tuntuvat helposti niin räikeiltä, ettei niitä voi uskoa tosiksi. Suomalaisille, jotka ovat eläneet kahden imperialistisen järjestelmän rajamailla, tarjoutuu kuitenkin ehkä muita helpommin välineitä tiedon ja vallan suhteiden ymmärtämiselle. Ahaa-elämyksiä voivat tuottaa vaikkapa kohtaamiset entisen Neuvostoliiton kansalaisten kanssa. Minä esimerkiksi kysyin kerran eräältä Suomeen muuttaneelta virolaiselta, mitä hän eniten oudoksui yhteiskunnassamme. Epäröimättä tämä läntiseen järjestelmään varsin myönteisesti suhtautuva ihminen vastasi: "Sitä, että suomalaiset uskovat sanomalehtiin."

Toinen ymmärtämistä helpottava rikas kokemusaineisto on 1970-luvun politikointi neuvostosuhteilla. Se, että nyt valikoidaan ja tulkitaan tietoa USA:n ja EU-suurvaltojen hyväksi, käy käsitettävämmäksi, kun muistaa, että kolme vuosikymmentä sitten samanlaiset ja osittain jopa samat ihmiset tekivät samaa Neuvostoliiton hyväksi.

Chomskyn teksti tuntuu varmaankin useimmista lukijoista olennaiselta tämän päivän maailman ymmärtämisen kannalta. Silti, kun tietää, että Chomsky on kuuluisa kielitieteilijä ja maailman tunnetuimpia intellektuelleja, voi filosofisesti suuntautunut lukija jäädä kaipaamaan jotain yleisempää ja teoreettisempaa analyysiä. Yleisiä näkemyksiä vallasta, tiedosta ja politiikan etiikasta kirjasta kyllä löytyy, mutta ne ovat lähinnä yksittäisiä lauseita konkreettisten tapauskuvausten ja -analyysien lomassa. Yleensä yhteiskunnallisista kysymyksistä kirjoittavat filosofit -- ja usein myös sosiologit ja politologit -- ottavat tosiasiat annettuina ja keskittyvät abstraktiin käsiteanalyysiin, josta vedettävät johtopäätökset kuitenkin riippuvat ratkaisevasti tosiasioista.

Chomskyn lähestymistapa on lähes päinvastainen: Hänen näkemyksensä on, että yleisistä eettisistä ja yhteiskunnallisista periaatteista ei yleensä vallitse ratkaisevaa erimielisyyttä -- ainakaan vallan korruption välttäneiden ihmisten keskuudessa. Sen sijaan yhteiskunnalliset ja poliittiset tosiasiat ovat äärimmäisen ongelmallisia: poliittisin perustein tapahtuva suodatus ja tulkinta määrää suurelta osin sen vaikutelman, joka meille tosiasioista vaivatta aukenee. Varmaankin tästä syystä Chomsky on jo vuosikymmeniä keskittänyt hämmästyttävän suuren intellektuaalisen energiansa annettujen poliittisten tulkintojen kritiikkiin, tosiasioiden uudelleen tulkintaan ja pimentoon jäävien faktojen esiin vetämiseen. Tämä työ on intellektuellin poliittista ja eettistä toimintaa parhaimmillaan.

Itse asiassa hyvinkin monen yhteiskuntateoreetikon omasta teoriasta päädytään samanlaiseen käsitykseen yhteiskunnallisten tosiasioiden ongelmallisuudesta. Tästä ei kuitenkaan yleensä vedetä käytännöllisiä johtopäätöksiä, vaan keskitytään edelleen abstraktiin käsiteanalyysiin, josta he itse tai muut vetävät vääriä johtopäätöksiä, koska lähtökohtana käytetyt tosiasiat ovat vääriä. Yhtenä syynä näin epätarkoituksenmukaiseen toimintaan saattaa olla se, että chomskylaisesta intellektuaalisesta poliittisesta aktivismista ei yleensä makseta.

Mutta miksi tähän poliittisten tapahtumien uudelleen tulkintaan tarvitaan sellaisia intellektuelleja kuin Chomsky? Eivätkö valtasidoksesta jollain tavalla vapautuneiden lehtimiesten kyvyt riitä tähän tehtävään, ja eivätkö intellektuellit voisi keskittyä johonkin vaikeampaan? Valtamediassa ovat kuitenkin näkyvästi esillä Helsingin Sanomien Max Jakobsonin kaltaiset järjestelmäintellektuellit, jotka säännöllisesti kokoontuvat nousevien poliitikkojen ja yhtiöjohtajien kanssa kehittämään ideologisia viritelmiään Trilateraaliseen komissioon ja muihin globaaleihin herrakerhoihin. He lisäävät median esittämien näkemysten uskottavuutta ja ympäri maailmaa toimivien tiedotusvälineiden sanomien yhtenäisyyttä. Tässä tilanteessa tavallinen toimittaja, joka huomaa todellisuuden ja vallitsevan tulkinnan välisen ristiriidan, on helposti pulassa. Jollei hänen uskonsa omiin havaintoihinsa ala horjua, niin ainakin muiden usko häneen. Intellektuelli sen sijaan on luonnostaan muita ihmisiä vähemmän oman aikansa vanki, ja hänen on helpompi nähdä yhtäläisyyksiä menneiden ja nykyisten typeryyksien välillä. Toisaalta hänen koulutuksensa usein korostaa ja menestyksensä perustuu kykyyn olla hyväksymättä vallitsevaa näkemystä itsestäänselvyytenä.

Chomsky tuo kirjassaan esiin seuraavan moraalisen itsestäänselvyyden: "moraalisista kysymyksistä (rikoksista ym.) kannettavan huolen tulisi suhteutua vaikutusmahdollisuuksiin näissä asioissa." Valtamedia ja poliitikot perustelivat Suomen hakeutumista EU:n kovaan ytimeen kansalaisten suuresta vastustuksesta huolimatta sillä, että näin saadaan vaikutusvaltaa EU:n asioihin. Näitä vaikutusmahdollisuuksia nyt sitten ilmeisesti on, mutta tästä huolimatta niin poliitikot kuin media kantavat moraalista huolta lähinnä heikentyneen Venäjän tai sellaisten pienten maiden tekemisistä, joiden kanssa Suomi ei ole minkäänlaisessa liittosuhteessa. Sen sijaan siitä kansanmurhasta, jota Turkki on suorittamassa Kurdistanissa Nato-maiden vahvalla tuella, ei juuri kanneta huolta. Päinvastoin ollaan yhdessä muiden EU-maiden kanssa palkitsemassa Turkkia avaamalla sille portit EU:n jäsenyyteen. Tshetshenian siviilien kokemista hirveyksistä syytetään -- öljyn ja kaasun virtojen asettamissa rajoissa -- aivan oikein Venäjää eikä tshetsheniseparatisteja, vaikka nämä eivät olekaan mitään pulmusia. Sen sijaan siitä, että pääasiassa USA:n ja Englannin toimeenpanema Irakin saarto on tappanut yli puoli miljoonaa lasta, ei syytetä suurvaltoja vaan Irakin johtoa (ks. esim. Helsingin Sanomat 16.8.99).

Tämä vaikutusvaltaisten suomalaisten toimintatapa ei edusta Chomskyn mainitsemaa moraalista itsestäänselvyyttä, mutta sen moraali tai moraalittomuus on kuitenkin kaikille varsin tuttua. Se on paljolti samaa kuin koulukiusaajien: rohkeasti sorretaan ja pilkataan sitä, jota kaikki muutkin sortavat ja pilkkaavat, mutta vaietaan visusti kiusaajajoukon johtajien typeryydestä ja törkeästä pahanteosta.

Page Top
 
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

13.4.2000