| Tämä Olli Tammilehdon artikkeli on julkaistu ruotsiksi Hufvudstadsbladetissa 7.5.1997. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Geeniyhtiöt valvovat omia valvojiaan
Päätoimittaja Erik Wahlström ja tutkijaprofessori Hans Söderlund vähättelivät geeniruoan vastustajia Hufvudstadsbladetissa 26.4. He antavat ymmärtää, että geenimanipuloinnin kriitikot ovat uutta ja tuntematonta pelkääviä tunteilijoita, jotka projisoivat yleisen elämäntuskansa tekniikan kehitykseen. Vaikka kuulun geeniruoan vastustajiin, en tunnista itseäni arvoisien herrojen luonnehdinnassa. Niinpä haluan tuoda esiin, miksi järki ja etiikka panevat lukemattomat ihmiset ympäri Eurooppaa kyseenalaistamaan geenitekniikan käytön ravinnontuotannossa.
Kaikissa poliittisissa ryhmittymissä on tavallista se tervejärkinen käsitys, että yhtiöiden edut ovat usein ristiriidassa yleisen tai ihmisten enemmistön edun kanssa. Tämän tajusi aikoinaan jo markkinatalouden apostolina pidetty Adam Smith kirjoittaessaan paheksuvaan sävyyn rahamiehistä. Niinpä ylipuoluerajojen ulottuvassa geeniruoan vastaisessa toiminnassa vedetään tavan takaa esiin suurten yhtiöiden intressit. Wahlström tulkitsee tämän tarkoittavat sitä, etteivät yhtiöt saisi tuottaa voittoa. Ja mikä voisikaan olla järjettömämpää kuin tappiollinen yritystoiminta...
Kysymys on kuitenkin siitä, kenen ja minkä kustannuksella voittoihin tai yhtiön laajenemiseen pyritään. Tuskin Wahlström ja Söderlundkaan hyväksyvät sitä, että voittoja tavoitellaan ihmisten terveyden tai vakavien ekologisten häiriöiden kustannuksella. Kaikesta kaunistelusta huolimatta geenitekniikkayhtiöt näyttävät näin tekevän. Geenimuunneltujen kasvien kehittäjät ovat useimmiten suuria kemianalan yhtiöitä, jotka pyrkivät tuottamaan niiden omia rikkaruohomyrkkyjä kestäviä lajikkeita. Nämä ja monet muut sovellutukset halutaan saada kenttäkokeisiin ja edelleen kaupalliseen käyttöön niin nopeasti, ettei riittäviä riskikartoituksia käytännössä ehditä tehdä.
Ehkä kirjoittajamme tajuavatkin yhtiöiden ja yleisen hyvän konfliktin mahdollisuuden, mutta luottavat yhtiöiden valtiolliseen tai ylikansalliseen kontrolliin. Tällainen luottamus voisi olla rationaalisesti perusteltavissa aidossa markkinataloudessa, jossa taloudelliset yksiköt olisivat pieniä ja niitä olisi suuri määrä kaikilla aloilla. Tällöin yritykset ja niiden yhteenliittymät olisivat riittävän heikkoja suhteessa valtioon tai muuhun poliittiseen järjestelmään. Aitoa, oppikirjojen kuvaamaa markkinataloutta ei liene kuitenkaan koskaan ollut olemassa. Ainakaan sitä ei ole nykyisin, kun yhtiöt ovat paisuneet ylikansallisiksi ja useimpien tuotteiden maailmanmarkkinat ovat enemmän tai vähemmän monopolisoitu neet. Yhtiöillä ja niiden yhteenliittymillä on ylivalta-asema, jota ne ovat käyttäneet poliittisten instituutioiden ja tiedontuotan tojärjestelmän muuttamiseen sellaiseksi, ettei niitä normaalien kanavien kautta voida kontrolloida.
Tilanne näkyy erittäin selvästi geeniruoka-asiassa. Paljolti yhtiöiden poliittisen toiminnan tuloksena ruokaa koskeva julkinen valta on suureksi osaksi siirretty EU:lle, Maailman kauppajärjestölle eli WTO:lle sekä FAO:n ja WHO:n yhteiselle Codex Alimentarius -komitealle. Uuden järjestelmän toimintaa kuvaa geenimaissin hyväksyminen käytettäväksi Euroopassa. Vaikka ihmisten enemmistö oli selvästi geeniruokaa vastaan, asiaa ei käsitelty Suomen eikä muidenkaan maiden demokraattisiksi kutsutuissa elimissä. EU:n parlamentin ja ministerineuvoston enemmistö olivat hyväksymistä vastaan. Mutta koska ministerineuvosto ei ollut yksimielinen, asia siirtyi EU:n komission päätettäväksi. Komissio hyväksyi geeni maissin - tosin pitkin hampain: komission normaalin salaisesta kokouksesta kulkeutuneet tiedot kertovat komissaarien voivotelleen, kun oli alistuttava yhtiöiden painostukseen.
Yhtiöiden hyvänä apuna on WTO, jonka säännöt ja käytännöt mahdollistavat minkä tahansa kan sainvälisestä tasosta poikkeavan elintarvikesäädöksen tulkitsemisen kaupan rajoitukseksi. Kansainvälisen tason taas määrää Codex Alimentarius, jonka asiantuntijoista suuri osa on ollut yhtiöiden miehiä.
Asian tekee vielä ongelmallisemmaksi se, että geeniruoasta hyötyvillä yhtiöillä on ratkaiseva ote sen riskejä koskevan tiedon tuotannossa. Tässäkin geenimaissi on valaiseva esimerkki. Ainoat päättäjillä käytössä olleet tutkimukset geenimanipuloidun lajikkeen terveys- ja ympäristöriskeistä olivat Ciba-Geigyn (nykyinen Novartis) tekemiä tai teettämiä. Kaiken lisäksi nämä tutkimukset olivat - ja ovat edelleen - liikesalaisuuksia, joten riippumattomat tutkijat eivät ole saaneet niitä lukea.
Kuten Hans Söderlund hyvin tietää, tieteellisen tiedon luotettavuuden perusteena ei ole tutkimusten tekijöiden oppiarvo tai asema. Luottamuksemme perustuu sen sijaan siihen, että tutkimukset ovat julkisia ja kaikkien saman alan tutkijoiden kritisoitavissa. Salassa pidettävät riskitutkimukset eivät kuulu tieteen vaan tietovallan piiriin.
Geeniruoka vaikuttaa vielä arveluttavammalta, kun tutustuu alan lyhyeen historiaan: näyttää vahvasti siltä, että geenitekniikassa on lähdetty soitellen sotaan. Kun geenimanipulointi aloitettiin parikymmentä vuotta sitten oli perusteita uskoa, että geenit ja eliöiden ominaisuudet vastasivat yksinkertaisesti toisiaan. Tästä syntyi luottamus geenimanipuloinnin suuriin kaupallisiin mahdollisuuksiin, minkä seurauksena alaan investointiin suuria summia. Samalla kehittyi populaari geeni-ideologia, joka oikeutti investoinnit.
Sittemmin kuitenkin tieteen käsitys geenien vaikutuksesta on ratkaisevasti muuttunut: Yksittäinen geeni vaikuttaakin yleensä moniin ominaisuuk siin. Toisaalta jokaisen eliön ominaisuuden syntymiseen tarvitaan monia geenejä - ja yleensä myös sopivaa ympäristöä. Lisäksi vaikutukset riippuvat geenin paikasta suhteessa muihin geeneihin. Asiaa monimutkaistaa vielä se, että geenistöä ei pidetä niin vakaana kokonaisuutena kuin aikaisemmin: sen on havaittu olevan uusissa olosuhteissa alttiina yllättäville muutoksille. Kaiken kaikkiaan geenimanipuloinnin seurauksia on siis hyvin vaikea ennustaa: uudessa eliöllä voi olla yllättäviä ja vasta pitkän ajan kuluttu sel viäviä vahingollisia vaikutuksia terveyteen ja ympäristöön.
Vaikka uuden tiedon pohjalla onnistuneeseen geenimanipulointiin on luultua ratkaisevasti vähemmän mahdollisuuksia, manipulointi jatkuu valtoime naan. Tietoa enemmän vaa'assa painavat suoritetut rahalliset ja inhimilliset investoinnin, syntynyt ja synnytetty ideologia sekä luvassa oleva valta ja voitto.
Nyt voi tietenkin Hans Söderlundin tavoin ajatella, että kaikista riskeistä huolimatta geeniruokaa on tuotettava, koska sitä tarvitaan maailman nälkäisten ruokkimiseen. Nälkä ei kuitenkaan ole tekninen vaan yhteiskunnallinen ja poliittinen ongelma. Ruoantuotantoresursseja on kylliksi kaikkien ihmisten ruokkimiseen, mutta ne jakautuvat epäoikeudenmukaisesti. Ainakin 800 miljoonaa ihmistä näkee jatkuvasti nälkää siksi, että heillä ei ole varaa ostaa ruokaa ja heitä aiemmin ruokkineet pellot, laitumet, metsät ja vedet tuottavat nyt rikkaille ja yhtiöille raaka-aineita ja ylellisyystuotteita.
Toisaalta yritykset vähentää nälkää "vih reällä vallankumouksella" ja muilla teknisillä keinoilla eivät ole onnistuneet. Teknologia on suosinut varakkaita viljelijöitä ja yhtiöitä, jolloin resurssit ovat siirtyneet entistä harvempien käsiin. Köyhien yhteisöt ovat murtuneet ja turvattomuus on lisääntynyt, mikä on ruokkinut väestönkasvua. Kaikesta tästä seurauksena on ollut nälän jatkuminen huolimatta ruoan tuotannon kasvusta. Kaupanpäällisiksi on saatu vakavia ekologisia ja muita ongelmia.
Samalla tavalla geenitekniikan laaja soveltaminen todennäköisesti vain lisäisi nälkää. Väärän taudin lääke ei sairaan tilannetta paranna vaan useimmiten pahentaa.
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun