| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Minne matka, Suomi? Kansalaisten maailmannäyttämön kysely -julkaisussa toukokuuss 2006. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Globalisaatio tuhoaa vaurautta
Yleisen uskomuksen mukaan talouden nykyinen globalisaatio tuottaa lisää vaurautta. Se tehostaa maailman talouden toimintaa. Rikkauden määrä kasvaa nopeammin kuin tilanteessa, jossa tuotanto, jakelu, näitä palveleva tiedotus ja taloudellinen valta olisivat vähemmän maailmanlaajuisia. Niinpä globalisaatio on Suomenkin taloudellisen ja poliittisen eliitin usko, toivo ja rakkaus. Myös monet maailmanlaajuisen talouden kriitikot uskovat sen taikavoimaan: he haluavat vain, että globalisaation tuoma vauraus jaettaisiin entistä tasaisemmin ihmisten kesken.
Mutta miten tuo globaalin talouden kuulu tehokkuus oikein
lasketaan? Tehokkuutta
arvioitaessa verrataan tuotannon määrää sen synnyttämiseen tarvittaviin
panoksiin. Kun
tuotos kasvaa suhteessa uhrattuihin voimavaroihin, talous tehostuu.
Jotta tällainen
laskelma olisi totuudenmukainen, on tietenkin otettava huomioon kaikki
panokset, jotka
tuotannon aikaansaamiseen tarvitaan. Globaalista taloudesta puhuttaessa
suurin osa
uhrattavista voimavaroista jätetään säännönmukaisesti laskelmista
pois. Onko puhe
tehokkuudesta siis vain silmänkääntötemppu?
Kun globaali talous vyöryy Suomeen tai johonkin muuhun maahan, se
merkitsee
väistämättä alueellisen ja paikallisen kulttuurin lukemattomien
piirteiden
uhraamista.
Pienet kielet ja niiden kantama kulttuurin rikkaus häviävät
globalisoituvassa
maailmassa
nopeampaa tahtia kuin eliölajit. Suuryhtiöiden mainokset ja
ylikansallinen viihde
syrjäyttävät rikkaat paikalliset merkitysten tuottojärjestelmät. Kun
Suomen ja muiden
maiden syrjäkylät tyhjenevät, katoaa valtava määrä paikallista
ympäristöä koskevaa tietoa.
Sen puutetta mahdollisen suuren romahduksen jälkeen hajautettuun
tuotantoon palaavat
sukupolvet tulevat kiroamaan. Paljon ainutlaatuista tietoa ja
arvokkaita
yhteistoimintamuotoja katoaa myös globaalin talouden tieltä
lakkautettavien
teollisuuslaitosten mukana.
Yksi ihmisen kalleimmista lahjoista on vapaus. Myös sen uhraamista globaalin tuotantokoneiston toiminta näyttää vaativat yhä enemmän. Muodollisen demokratian tarjoamat valinnanvapauden rippeet häviävät, kun kaikki puolueet ovat valmiit alistumaan globaalin talouden vaatimuksiin. Muina kuin vaalipäivinä tavallisen ihmisen vapautta kahlitsee työaikana kilpailuttamisen ja tehostamisen nimessä toteutuva pakkotahtisuus ja vaikutusmahdollisuuksien olemattomuus maapallon yli venyvissä yksityisissä valtahierarkioissa. Vapaa-aikana hänen vapautensa vie taas ihmisarvoa alentava kaupallinen manipulointi.
Mutta ihmisten aarteet eivät nekään riitä. Globaali tuotanto edellyttää, että miljoonat ihmiset uhraavat myös itsensä. Maailmanlaajuinen ”kilpailu” ei salli keskeisissä tuotantomaissa juuri minkäänlaista työsuojelua ympäristönsuojelusta puhumattakaan. Globaalia tasoa kireämmät kansalliset ympäristönormit täytyy poistaa ”teknisinä kaupan esteinä”. Keskusteluun uuden teknologian haitoista ”ei ole varaa”, koska se uhkaa vähentää kysyntää ja voittoja. Teollisuus säätelee itse itseään määrittelemällä hallitsemiensa kansainvälisten organisaatioiden kautta itselleen sopivat löysät turvanormit.
Niinpä globaalin talouden työpaikoille, pelloille, kaupunkeihin ja koteihin levittämät myrkyt ja teknologiat vammauttavat ja tappavat miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä. Yksin globalisaation kiihdyttämän massa-autoistumisen aiheuttamissa onnettomuuksissa kuolee Maailman terveysjärjestön mukaan noin miljoonaa ihmistä. Luvussa eivät ole mukana autoon liittyvän tuotannon ja saastumisen tappamat ihmiset.
Mutta nykyisin elävät ihmiset eivät riitä. Myös tulevaisuus on uhrattava globaalin talouden alttarille. Suuri osa ympäristöön levitetyistä saasteista ei häviä minnekään meidän ja elämäntapamme mukana vaan tulee vammauttamaan ja tappamaan vielä syntymättömiä lapsia, heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan jne. Tämän varman aikahidastetun satunnaismurhan lisäksi tulevaisuuttamme uhkaa toinen epävarmempi mutta vielä suurempi tuho: globaalin tuotantokoneiston ja sitä turvaavien sotalaitosten saasteet ja päästöt sekä niiden aikaansaamat biologiset ja geofysikaaliset muutokset voivat ylikuormittaa maapallon elonkehän säätelyjärjestelmiä. On mahdollista, että syntyy itseään ruokkivan prosessi, joka tuhoaa ihmisten ja useimpien muiden lajien elinmahdollisuudet maapallolla. Näistä riskeistä tällä hetkellä ilmeisin on suuren ja nopean ilmastonmuutoksen uhka.
Kun edes pienen osan tehokkuuslaskelmista poisjätetyistä seikoista ottaa huomioon, globaalin talouden ylläpitämiseen tarvittavat panokset ovat ilmiselvästi paljon suuremmat kuin sen tuotos. Talouden nettotulos on negatiivinen: lisäämisen sijasta se tuhoaa kokonaisvaurauttamme.
Mutta eihän tämä voi olla totta! Eihän kukaan voi haluta ylläpitää näin järjetöntä taloutta! Olennaista on kuitenkin huomata, että vaurauden vähenemisen lisäksi tapahtuu kaksi muuta muutosta: toisaalta vaurauden luonne muuttuu sellaiseksi, että se on helpompi omia, ja toisaalta se myös omitaan. Kaikille elintärkeää yhteisvaurautta hävitetään ja tilalle tuotetaan alkuperäistä pienempi määrä yksityisomaisuutta: esimerkiksi rikas ja monimuotoinen yhteisesti käytetty metsä muutetaan yhden yhtiön käyttämäksi puupelloksi. Kun vaikutusvaltaisen ja näkyvän vähemmistön vauraus kasvaa, voidaan taloudellisen kasvun harhakuvaa pitää yllä, vaikka vauraus todellisuudessa pienenee.
Puhe globalisaation synnyttämän vaurauden tasaisemmasta tai oikeudenmukaisemmasta jaosta on siis harhaa. Vaurauden keskittäminen harvoille maailman ihmisten valtaenemmistön kustannuksella on nykyisen globalisaation a ja o.
|
Palautetta kirjoittajalle voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
29.5.2006