Olli Tammilehto's writings

Jaa alla oleva somessa tai sähköpostilla:

Tweet

Päivitetty Suomen aikaan 01.04.2024 klo 16:57

Nyt Suomessa on 19.05.2024 klo 01:10

Tämä sivusto sisältää tekstejäni vuosilta 1977-2024 – yhteensä yli 300. Tekstien joukossa on myös viisi kirjaa ja kaksi tutkimusraporttia.

Etsintä näiltä sivuilta:

Etsintävihjeitä Vaativa etsintä

Jos haluat tiedon näillä sivuilla ilmestyvistä uusista artikkeleista, anna nimesi ja sähköpostiosoitteesi.

Nimi *

Sähköpostiosoite *

Automaattisen spämmäyksen estämiseksi vastaa tähän kysymykseen:
* Paljonko on 10 plus 15? Käytä vain numeroita.  

Olli Tammilehdon uusin kirja:

Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos. Into 2017

Muita kirjoja:

Kylmä suihku – Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into 2014

Rahdin rikokset – Kansainvälisten tavarakuljetusten ekologiset ja yhteiskunnalliset seuraukset. Into 2009

Yhden taalan kysymys – Globalisaatio ja köyhyyskiista. Like 2003

Maailman tilan kootut selitykset. Like 1998

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Kansan Uutisissa 22.2.2018. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Ihmiskunnan viisaudesta sensuurivirastoksi

Google saksii kritiikin

Googlella on ainutlaatuinen asema internetissä. Se on ainoa hakupalvelu, joka periaatteessa pystyy etsimään tietoa lähes kaikkialta internetistä. Googlen hakuindeksi kattaa noin 50 miljardia sivua, kun sen pahimpien kilpailijoiden Verizonin Yahoon ja Microsoftin Bingin indeksit kattavat noin 10 miljardia sivua¹. Kaiken lisäksi moni hyvin toimiva hakupalvelu kuten käyttäjien vakoilusta pidättäytyvä DuckDuckGo on useimmille tuiki tuntematon.

Äänestävä linkit

Koska saman asian mainitsevia sivuja on valtavasti, hakutuloksia on hyvin usein tuhansia, monesti miljoonia. Siksi tulosten järjestys on aivan ratkaisevaa tiedon etsinnässä. Google-haku, joka alkoi toimia ensimmäistä kertaa vuonna 1996, erosi muista silloisista hakujärjestelmistä juuri tulosten järjestämistavan suhteen. Googlen ”PageRank” perustui eräänlaiseen äänestämiseen: tulokseksi saatu nettisivu oli sitä ylempänä listassa, mitä useammalta muulta sivulta oli linkki tähän sivuun. Tähän ”äänestykseen” osallistuvien sivujen käytössä olevien ”äänien” määrä kuitenkin vaihteli: mitä enemmän sivuun oli linkkejä muualta internetistä, sitä enemmän ne saivat käyttää ääniä².

Linkkejä sivuilleen eri puolilla maailmaa laittavia ihmisiä oli suuri määrä ja he olivat erilaisia ja toimivat pitkälti toisistaan riippumatta. Siksi sivujärjestysäänestyksessä tyhmyys ei tiivistynyt vaan ”viisaiden päiden yhteen paneminen” saattoi tuottaa yllättävän hyviä tuloksia. Niinpä James Surowiecki hehkutti Googlea vuonna 2004 ilmestyneessä menestyskirjassaan ”The Wisdom of Crowds – How the Many Are Smarter Than the Few” (Joukkojen viisaus – Kuinka monta on älykkäämpi kuin muutama): Google oli yksi ilmentymä joukkoviisaudesta tai joukkoälystä, joka ylitti jokaisen erillisen yksilön kyvyt³.

Näkyvyydellä ensimmäisellä hakutulossivulla on tietenkin valtava kaupallinen merkitys. Siksi ostohalujen luomiseen perustuvat organisaatiot ovat vuosien kuluessa onnistuneet monella tavoin vaikuttamaan hakutulosten järjestykseen. On syntynyt hakutulosten optimointiin erikoistuneita yhtiöitä, jotka keinotekoisia linkkejä luomalla tai muilla tavoin nostavat asiakkaansa sivun sijoitusta. Google on vastannut tähän kehittämällä hakutulosalgoritmiaan eli tulokset järjestävää tietokoneohjelmaa yhä monimutkaisemmaksi. Jo vuonna 2007 sivun sijoitukseen vaikutti linkkiäänestyksen lisäksi noin 200 salaista kriteeriä⁴.

Alunperin Googlen kehittäjät ja perustajat Larry Page ja Sergey Brin vastustivat jyrkästi hakukoneen avulla tapahtuvaa mainostamista, ja aluksi Googlessa ei ollut lainkaan mainoksia⁵. Hyvin pian he kuitenkin taipuivat kaupallisuudelle. Tuloslistan kärjessä alkoi näkyä kulloiseenkin etsintään liittyviä mainoksia, jotka helposti sekaantuivat itse hakutulokseen. Google on myös muilla tavoilla antanut periksi omille ja muiden yhtiöiden kaupallisille pyyteille.

Rajoitettua, eri maiden lainsäädännön vaatimaa poliittista sensuuria Google on harjoittanut pitkään. Eniten tätä on ollut Kiinassa. Kuitenkin näihin vuosiin saakka Googlella on tutkimusten mukaan saanut useimmissa maissa poliittisesti kiistanalaisissakin kysymyksistä monipuolisia hakutuloksia – jopa ensimmäiselle hakusivulle⁶.

Työkalut sensoreille

Viime aikoina hakutulosten poliittinen sensuuri on kuitenkin muuttunut yleismaailmalliseksi. Tästä kertovat Googlen johtajan Eric Schmidtin lausunnot – virallisesti tosin Schmidt on nykyisin Googlen omistavan Alphabet-yhtiön toimitusjohtaja. Hän puhui Naton, Boeingin ja useiden muiden sotateollisuusyhtiöiden tukemassa Halifaxin kansainvälisessä turvallisuusfoorumissa marraskuussa: ”Meillä on hyvin nopea poistokäytäntö... Emme tiedä, kuinka tehdä se lyhyemmässä ajassa kuin puolessatoista minuutissa... Työskentelemme kovasti... että pahan (evil) sisällön julkaisuaika on täsmälleen nolla... Heikennämme sellaisten nettisivustojen asemaa hakutuloksissa, erityisesti RT:n ja Sputnikin.”⁷

Schmidt antoi ymmärtää, että Googlen näyttämien sivujen karsinnassa on kysymys vain taistelusta laitonta sisältöä, väkivaltaista ekstremismiä, valeuutisia ja Venäjän propagandaa vastaan. On kuitenkin paljon viitteitä siitä, että karsinta koskee muutakin nettisisältöä.

Alphabetin tytäryhtiö Jigsaw (lehtisaha), entiseltä nimeltään Google Ideas, näyttää nettisivujensa perusteella taistelevan sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Yhtiö on kuitenkin kehittänyt New York Timesin, Economistin, Guardianin ja Wikipedian kanssa Perspective-nimisen API:n eli ohjelmointirajapinnan, jolla voidaan tehdä koneoppimiseen perustuvia kommenttien tai muiden tekstien sensurointiohjelmia. Ensimmäinen Perspectivellä tehty ohjelma määrittelee kunkin kommentin ”myrkyllisyys”asteen. Se näyttää merkitsevän kommentit sitä ”myrkyllisimmiksi” ja sitä todennäköisemmin poistettaviksi, mitä enemmän sisältö poikkeaa valtavirrasta⁸.

Googlen rahoittamana perustettiin kesäkuussa 2015 First Draft Coalition -organisaatio, jonka tarkoitus erotella totuudenmukaiset uutiset valheellisista. Sen perustajajäseniä ovat Google News Labin lisäksi muun muassa Robert Murdochin News Corporationin omistama Storyful, entisen AP:n toimittajan Fergus Bellin perustama Dig Deeper Media, eBay-mijardööri Pierre Omidyarin imperiumiin kuulunut Reported.ly ja valtavirtamedian kanssa aina saamaa mieltä olevan kansalaisjournalistin ja Nato-läheisen ajatuspajan Atlantic Councilin jäsenen Eliot Higginsin Bellingcat⁹.

First Draft Coalitionin ”ydinkumppaneita” ovat noin 80 suurta mediaa niiden joukossa CNN, NBC News, Zeit, BBC, Reuters, Facebook ja Twitter¹⁰. Tällä kokoonpanolla valtavirran ulkopuolelta peräisin olevat valeuutiset tulevat varmaankin tunnistettua. Ongelmaksi muodostuvat kuitenkin suuryhtiöomisteisen median sisältä tulevat valeuutiset – sellaiset kuin surullisen kuuluisat jutut Irakin olemattomista joukkotuhoaseista. Todennäköisiä lienevät myös virheet, joissa pienten medioiden selville saamat todenmukaiset uutiset luokitellaan valeuutisiksi.

Kuohut pois

Joulukuun alussa Google ilmoitti palkkaavansa suuren joukon uusia ihmisiä tarkastamaan omistamansa YouTuben videoita. Tämä vuoden kuluessa näiden sensorien määrä nousee 10 000:een. Samalla kun nämä ihmiset poistavat videoita ja muuta sisältöä, he opettavat tietokoneohjelmaa tekemään samaa. Niinpä YouTuben toimitusjohtajan Susan Wojcickin mukaan jo viime vuoden kesäkuussa kone- ja ihmissensorityövoima vastasi 180 000 kokopäiväistä työntekijää. Sensorit poistavat YouTube-videoiden lisäksi myös muuta sisältöä Googlen palveluista.¹¹

Tätä ennen huhtikuussa Google:n tekninen varatoimitusjohtaja Ben Gomes kertoi, että yhtiö alkaa painottaa hakutulokissa arvovaltaisiin lähteisiin perustuvia tuloksia. Se on kehottanut hakuarvioijiaan merkitsemään mahdollista sensuuria varten sellaiset sivut, jotka käsittelevät ”salaliittoteorioiksi” tai huijauksiksi luokiteltuja aiheita tai jotka ovat ”kuohuttavia” (upsetting).¹²

Toukokuussa Googlea tutkivat ja hakuoptimointia harrastavat firmat huomasivat merkittävän hakualgoritmimuutoksen. Muutoksen huomasivat myös lukuisat nettisivustot, jotka julkaisivat sodanvastaisia, vasemmistolaisia tai muuten valtavirran näkemyksiä kritisoivia kirjoituksia: Googlen kautta tulevien kävijöiden määrät näillä sivustoilla romahtivat ja ne ovat sen jälkeen jatkuvasti pienentyneet. Huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana esimerkiksi USA:n rauhanliikettä lähellä olevan Common Dreams -uutissivuston kävijämäärä putosi 50 %, liberaalivasemmistolaisen Democracy Now -televisiokanavan niin ikään 50 %, suuren vasemmalle kallellaan olevan nettilehden Alternetin 71 %, Michel Chossudovskyn pyörittämän laajan läntisten maiden maailman hallintapolitiikkaa kritisoivan Global Research -sivuston noin 60 % ja marxilais-vasemmistolaisen laajan uutiskanavan World Socialist Web Siten peräti 85 %¹³.

On hyvin ymmärrettävää, että USA:n valtio ja sen hallitsevat piirit haluavat, että mahdollisimman harva lukee niihin kohdistuvaa kritiikkiä. Tällaista sensuuriahan valtiot ovat harjoittaneet kautta aikojen. Mutta se, että liberaalien arvojen kannattajana esiintyvä Google-yhtiö tekee sitä, voi näyttää kummalliselta. Tällöin kuitenkin unohdetaan, että Yhdysvallat on yhtiövaltio, jossa yhtiöt ja valtiolliset elimet ovat kietoutuneet toisiinsa vielä suuremmassa määrin kuin kapitalismissa yleensä. Yhtiö-valtiollisten siteiden vahvuuteen vaikuttaa erityisesti se, että lähes kaikki suuret yhtiöt ovat osa sotilasteollista kompleksia.

Sotilaallinen kätilö

Googlen synty esitetään usein näin: olipa kerran kaksi nuorta rullalautailua harrastavaa neroa, Larry Page ja Sergey Brin, jotka keksivät hakukoneen, sijoittivat sen legopalikoista rakennettuun koteloon ja perustivat yhtiön ystävänsä Susan Wojcickin autotalliin. Todellisuudessa tämän rennon ja harmittomalta vaikuttavan touhun takana seisoivat alusta lähtein USA:n sotilaalliset intressipiirit. Page ja Brin tekivät keksintönsä Stanfordin yliopistossa, joka on yksi johtavista sotilaallista tutkimusta tekevistä korkeakouluista ja jonka asema huippuyliopistona perustuu nimenomaan siihen, että se haki ja sai kylmänsodan aikana runsaasti rahaa ”puolustus”hallinnolta¹⁴.

Keksijäkaksikko sai rahoitusta työhönsä Digital Library Initiativestä, jonka yksi kolmesta taustatahosta oli DARPA eli Yhdysvaltain puolustusministeriön tutkimusosasto. Lisäksi Briniä rahoitti NSA:n, CIA:n ja ylimmän tiedustelujohdon yhteinen MDDS-projekti (Massiivista digitaalista tietojärjestelmää koskeva aloite). Brin raportoi työnsä edistymisestä ja sai ohjeistusta kahdelta yliopiston ulkopuoliselta henkilöltä. Toinen heistä oli MDDS-projektin johtaja Bhavani Thuraisingham, toinen Rick Steinheiser, joka työskenteli CIA:n tutkimus- ja kehitysosastolla.¹⁵

Googlen yhteydet USA:n sotilas- ja tiedustelupiireihin ovat myöhemminkin olleet tiiviit. Niistä on pitänyt huolen muun muassa Googlen syntyaikoihin Pentagonin toimesta perustettu Highland Forum, joka yhdistää sotilastahoja, suuria yhtiöitä ja poliittista eliittiä. Pentagonin virallisten asiakirjojen mukaan foorumin ensisijainen tehtävä on tukea puolustusministeriötä informaatiosodankäynnissä¹⁶.

Sodassa on tapana uhrata se, mitä muulloin pidetään kaikkein arvokkaimpana ja jonka puolustamisella sotavoimien ylläpitoa perustellaan: kodit, ihmishenget, kansalaisoikeudet ja -vapaudet... Niinpä tiedon lisäämistä johtotähtenään pitänyt yhtiö näyttää informaatiosodassa olevan valmis uhraamaan tiedon. Jos tieto on omiaan heikentämään uskoa USA:n politiikan ja sotavoimien jaloihin päämääriin, se on syytä piilottaa tai poistaa.

Viitteet

22.02.18

Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti toisella sivustollani: tammilehto.info

 

Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi lähettää osoitteeseen Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)