| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Vihreän Langan numerossa 1/2018 (kirjoitettu 2017). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Venäjän vaikutus jää selvittämättä
Luke Harding: Salajuoni – Kuinka Venäjä auttoi Trumpin Valkoiseen taloon. Into 2017, 352 s.
Uudessa kirjassaan Guardian-lehden toimittaja Luke Harding penkoo salapoliisiromaanin tyylillä Trumpin ja hänen avustajiensa yhteyksiä Venäjälle. Tapaamisia ja hämäriä liikesuhteita venäläisten kanssa löytyykin runsaasti. Harding kirjoittaa ikään kuin kaikella tällä olisi hyvistä ”yhteisistä arvoistaan” tunnettua Länttä salavalasti vahingoittava vaikutus. Kuitenkin kuten Noam Chomsky on todennut, Trumpin myönteinen suhde Venäjään on ainoa asia, joka presidentin hirveässä politiikassa on osittain positiivista: sehän voi pelastaa meidät ydinsodalta.
Salapoliisi Hardingia seuraava lukija odottaa loppuhuipennusta, jossa kirjan nimessä mainittu rikos selviää. Valitettavasti Harding pettää lukijansa: hän vain olettaa, että WikiLeaks sai Clintonia vahingoittavat sähköpostit venäläisten hakkereiden välityksellä. Tätä teoriaa vastaan on kuitenkin esitetty hyvin perusteltuja argumentteja: esimerkiksi tietotekniikan asiantuntijat ovat saaneet selville, että kyseisten sähköpostien latausnopeus Demokraattien tietokoneesta oli niin suuri, ettei niitä ole voinut siirtää internetin kautta vaan ne on täytynyt ladata muistitikulle. Kyse olisikin siis sisäpiiristä tapahtuneesta vuodosta eikä hakkeroinnista.
Jos Harding olisi tuonut esiin nämä jokaisen asiaa seuraavan toimittajan tuntemat vastaväitteet ja olisi esittänyt perusteita, miksi ne eivät pidä paikkaansa, kirja olisi ollut huomattavasti uskottavampi. Nyt lukijan mieleen hiipii epäilys, ettei Harding osaa vastata niihin. Toisaalta saattaa olla, että Harding mielessään torjuu vuotoväitteen ”salaliittoteoriana”. Salaliittoteorioiden huonolla maineella ratsastaminen olisi saattanut kuitenkin tuntua omituiselta kirjassa, jossa kehitellään suurta salaliittoteoriaa Trumpista Putinin agenttina.
Ylipäänsä kirja kärsii hyvän argumentoinnin puutteesta. Sen korvaavat vihjailut ja tunnelmaa luovat yksityiskohtaiset kuvaukset hyvisten ja pahisten tapaamispaikoista ja vuosikymmenten takaisista edesottamuksista. Kirjan arvoa laskee myös siinä ilmenevä voimakas manikealaisuus: Itä paha, Länsi hyvä. Vaikka Harding tuo ansiokkaasti esiin venäläisen kapitalismin ja siihen kytkeytyvän valtiokoneiston rujoja piirteitä, hän ei tunnu mitenkään huomaavan näiden samojen piirteiden yleisyyttä Lännessä ja sen voimakkaasti tukemissa maissa. Harding uskoo sen sijaan, että Lännen ”yhteisiä arvoja” ovat ”kansainvälinen oikeus, ihmisoikeudet ja yleinen säädyllisyys”. Hän kertoo Venäjän tiedustelupalvelujen GRU:n ja FSB:n rikollisesta toiminnasta, mutta ihailee oman maansa Salaista tiedustelupalvelua eli MI6:ta, jonka tilillä on mitä moninaisimpia rikoksia, mm. Mohammad Mosaddeghin johtaman demokraattisesti valitun hallinnon kaataminen Iranissa vuonna 1953.
Haluttomuutta tuoda esiin tai edes ajatella länsimaiden pahuutta ilmentää myös se, että Harding ei kerro, mitä nuo Clintonia mahdollisesti vahingoittaneet sähköpostit sisälsivät. Niistähän selviää, että demokraattisen puolueen keskuskomitea suunnitteli ehdokasvalintaprosessin manipulointia Sandersin vahingoksi. Kuka nyt sitten postit vuosikin ei hyökännyt Yhdysvaltojen demokratiaa vastaan, kuten Harding väittää. Päinvastoin epädemokraattisten käytäntöjen paljastaminen voi auttaa nostamaan demokratiaa sen nykyisestä alhosta, sillä, kuten Hadingkin toteaa, ”demokratia kuolee pimeydessä”.
Hardingin ja hänen kaltaistensa toimittajien mustavalkoinen maailmakuva selittänee osaltaan sen, miksi Venäjää tarvitaan Trumpin voiton selitykseksi: syy tehtävään täysin sopimattoman ihmisen valintaan on löydettävä maan ulkopuolelta. Kuitenkin kuten Naomi Klein toteaa viime keväänä ilmestyneessä kirjassaan ”No Is Not Enough – Defeating the New Shock Politics” Trump ei ole niinkään poikkeama USA:n johtaman järjestelmän toiminnassa ”vaan enemminkin looginen päätös tai yhdistelmä jokseenkin kaikista kuluneen puolen vuosisadan pahimmista trendeistä”.
01.03.18
Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti toisella sivustollani: tammilehto.info
|
Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)