| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Ydin-lehden numerossa 1/2003. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla . |
Vapaustaistelu jatkuu kylissä
Köyhien talous Gandhin tuhkauurnassa
Puolueet vastaan kylädemokratia
Kävelen Pohjois-Delhin katua pitkin. Kaksi naista lakaisee katua kyykkysillään. Mies tekee vaatteita polkuompelukoneella. Toinen kirjoittaa kirjettä sanelun mukaan. Kolmas tonkii roskia viereisestä jätekasasta. Joukko naisia ja lapsia pesee kaatopaikalta löytämiään vaatteita asfaltilla.
Oppaani Rajendra kertoo, että viereisellä kentällä ollut slummi on hiljattain hävitetty metrotyömaan tieltä ja ihmiset kuljetettu parinkymmenen kilometrin päähän keskelle ei-mitään. Hallitus lupaa rakentaa heille sinne taloja, mutta mitä he taloilla: heillähän on talot kylissään - tänne ihmiset ovat tulleet töihin. Suurin osa on jo palannut ja asuu kadunvarsien hökkelissä ja teltoissa - sikäli kun on onnistunut lahjomaan paikallisen poliisin, virkamiehen tai rikolliskoplan. Työn löytäminen täällä 14-miljoonaisen metropolin keskustan tuntumassakin on kuitenkin vaikeaa, sillä kylien kurjistuminen työntää liikkeelle yhä uusia ihmisiä, jotka ovat valmiit myymään työvoimansa tai itsensä muutamasta rupiasta.
Muutamia tunteja myöhemmin olen vanhan Delhin kapealta kadulta löytänyt oven suureen kirjakauppaan. Hyllyt notkuvat vain Intiassa julkaistua englanninkielistä yhteiskuntatieteellistä kirjallisuutta. Paksusta juuri ilmestyneestä, uusliberalismille tuoksahtavasta kirjasta luen, että vuonna 1991aloitettu uusi talouspolitiikka on juuri sitä mitä Mahatma Gandhi ja muut itsenäisen Intian perustanlaskijat halusivat: talous on kasvanut nopeasti - ja sehän on parasta, mitä köyhille voi tapahtua.
Globalisaation autuus: auto
Eurooppalaisten Intian tutkijoiden rikastuttamat kirjakauppiaat vievät minut kuljettajalla varustetulla isolla maastoautollaan seuraavaan tapaamispaikkaani. Nuoren lääkärituttavani Vijayn kaikki opiskelutoverit ovat muuttaneet USA:han. Hän suhtautuu hyvin myönteisesti globalisaatioon. Ennen uuden talouspolitiikan aloittamista kellään hänen tuttavallaan tai sukulaisellaan ei ollut autoa. Nyt on kaikilla perheillä vähintään yksi auto. Sitä paitsi kännykkä helpottaa hänen elämäänsä huomattavasti. Globalisaatio on rikastuttanut intialaisia selvästi. Vijaylla on kuitenkin suuria murheita: hänen bramiinityttöystävänsä ilmoittaa, ettei aio mennä naimisiin alakastisen kanssa. Tyttö ei tiedä, että Vijay on kastiltaan vain shundra eli palvelija.
Vijay lupaa järjestää minulle globalisaatiota kannattavien asiantuntijoiden tapaamisia. Valitettavasti hänen perhetuttavansa uuden talouspolitiikan aloittanut, aiemmin talousministerinä toiminut, vieläkin aiemmin Maailmanpankissa työskennellyt Manmohan Singh ei ehdi tavata minua. Sen sijaan audienssi toisen perhetuttavan luo järjestyy.
Ajamme Vijayn kanssa keskiluokan asuttaman Etelä-Delhin leveitä väyliä. Siellä täällä katujen varsilla on rikkaita palvelevien ihmisten hökkeleitä. Saavumme siistille rikkaiden asuma-alueelle, jossa sijaitsee L. C. Jainin residenssi. Tällä ekonomistilla on takanaan menestyksekäs virkamiesura: hän on ollut Intian suunnittelukomission jäsen. Jain on edelleen vaikutusvaltainen ja kunnioitettu julkisuuden henkilö, jolla on monia luottamustehtäviä. Hän on mm. Intian perustuslain toteutumista tutkivan komission hajautus- ja vallansiirtojaoston puheenjohtaja. Mikä tärkeintä: Jain kuluu nopeasti pienenevään Intian vapautustaistelijoiden (freedom fighters) joukkoon - hän on siis nuorena osallistunut Gandhin johtamaan kamppailuun brittikolonialismia vastaan.
Palvelijat pesevät ja kiillottavat lattioita. Pääsemme hädin tuskin heidän ohitseen Jainin alakerrassa sijaitsevaan avaraan työhuoneeseen. Ystävällisesti hymyilevä vanha herra ottaa meidät vastaan lämpimästi. Hänellä ei ole Intian nykyiselle eliitille niin tyypillistä länsimaista miesten pukua hirttosilmukoineen. Sen sijaan hän on pukeutunut käsinkehrätystä puuvillasta käsinkudottuun harmaaseen kurtaan - siihen asuun, josta suomalaisessakin mediassa esiintyneet Intialaiset tunnisti ennen hirttosilmukkamuotia, jonka pani alulle globalisaation ensiaskeleet ottanut pääministeri Rajiv Gandhi.
Onko Vijay erehtynyt? Tämä mies ei näytä globalisaation kannattajalta.
Köyhien talous Gandhin tuhkauurnassa
Jain aloittaa esitelmällä gandhilaisesta taloustieteestä. Mahatma Gandhi puhui jo viime vuosisadan alkupuolella maailmantalouden perustuslaista. Olennaista siinä on ihmisten perustarpeiden kuten ruoan ja vaatetuksen turvaaminen. Jotta ruoka olisi myös yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien ihmisten saatavilla ja jotta se vastaisi heidän tottumuksiaan, se on tuotettava paikallisesti. Joka paikassa on saatavilla siihen tarvittavat tuotannontekijät: maa, vesi, kasvillisuus, eläimet, aurinko ja ihmiskädet.
Kuitenkin vain viiden kuukauden kuluttua itsenäistymisestä he - brittihallinnon perineet vapaustaistelijat - joutuivat hautaamaan kunnioitetun Gandhinsa - Ganhijin. Samalla haudattiin myös hänen talousnäkemyksensä. Sen sijaan valittiin järjestelmä, jossa valtion keskitetyllä suunnittelulla ja ohjauksella oli tärkeä sija. Se kuitenkin epäonnistui surkeasti äärimmäisen köyhyyden poistamisessa. Järjestelmän jäljellä olevien osien kelvottomuutta havainnollistavat Jainin mukaan viime aikojen tapahtumat. Valtion viljavarastoissa makaa 16 miljoonaa tonnia elintarvikkeita. Nälänhätä Orissassa on ilmeistä, ja televisio näyttää nälkäänäkeviä perheitä. Keskushallitus väittää lähettäneensä viljaa alueelle, mutta osavaltion hallitus ei tiedä sitä mitään. Ei se sitä paitsi tiedä myöskään nälänhädästä: siitä ei ole virallisesti raportoitu mitään.
Mutta entä sitten yhtiöglobalisaatiolle myönteinen uusi talouspolitiikka? Jainin mielestä se ei ole ollennaisesti uutta. Se ei takaa ruokaturvaa eikä työpaikkoja. Itse asiassa epävirallisella sektorilla, jolla valtaosa intialaisista työskentelee, työpaikat vähenevät. Ulkomaiset yhtiöt ovat kiinnostuneita vain 100-150 miljoonasta kulutuskykyisestä keskiluokan jäsenestä. Sijoittajille Intia on vain yksi välietappi monien joukossa, ja pääomat voivat koska tahansa lähteä maihin, joissa kustannukset ovat vielä alhaisemmat. Globalisaatiota virallisesti ohjaavat instituutiot Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki eivät välitä niille kerätystä, eri maita koskevasta yksityiskohtaisesta tiedosta. Ne toimivat kuin sota-ajan lääkintämiehet, jotka eivät ehtineet tutkia potilaita, vaan määräsivät kaikille lääkkeeksi yhden ja saman hevoskuurin.
Intian suunnittelukomission mukaan kuitenkin äärimmäisen köyhien ihmisten määrä on globalisaation kaudella vähentynyt. Jainin mukaan aikaisemmin luotettava komission on alkanut vääristellä tilastoja. Onneksi kuitenkin riippumattomat tutkijat julkaisevat Vaihtoehtoista talouskatsausta. Sen mukaan köyhyys vain lisääntyy.
Puolueet vastaan kylädemokratia
Jain jäljittää nykyisen ja entisen talouspolitiikan kelvottomuuden Intian puoluelaitokseen, jota koskevaa tutkimusta hän on viime aikoina vetänyt. Tutkimuksessa, johon on osallistunut maan nimekkäimpiä politologeja, on paljastunut, että kaikki suuret puolueet vääristelevät karkeasti luonnettaan. Ne väittävät, että niiden parhailla kannatusalueilla on joka kylässä tuhansia jäseniä. Todellisuudessa jäseniä ei ole: puolueiden ruohonjuuritaso puuttuu lähes kokonaan. Siksi puolueet ajavat vain pienten eliittien etuja.
Toivoa Intian köyhällä enemmistöllä kuitenkin on. Perustuslain muutoksella kylien itsehallintoa laajennettiin vuonna 1992 ratkaisevasti. Nyt kaikkien 350 000 kylän asukkaat saavat vaaleilla valita omat kyläneuvostonsa, jotka on lain mukaan valtuutettu muun muassa tekemään ja toteuttamaan taloudellisen kehityksen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden suunnitelman. Vaikka kukaan ei vastustanut lakiuudistusta parlamentissa, useimmissa osavaltioissa puolueet ovat jarruttaneet sen toteuttamista kaikin keinoin. Kuitenkin osassa Intiaa kylädemokratia on jo nyt todellisuutta, ja siitä on Jainin mukaan saatu kannustavia kokemuksia. Gujaratista, jossa kylädemokratiaa toteutettiin jo 1960- ja 70-luvulla, on rohkaisevia tutkimustuloksia. Ensimmäisissä kyläneuvostovaaleissa köyhät kyläläiset uskoivat vanhojen puolue-edustajien lupauksia. Toisissa vaaleissa he äänestivät uusia ryhmittymiä, jotka nekin edustivat yläkasteja ja -luokkia. Mutta kolmansissa vaaleissa he jättivät jäähyväiset eliiteille ja valitsivat neuvoston edustajat omasta keskuudestaan.
|
Palautetta kirjoittajalle
voi lähettää osoitteeseen
etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla . |
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun
31.12.2002