| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Vihreän Langan numerossa 16/2007 (20.4.07). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Anekauppa ei auta ilmastomuutoksessa
Kioton ilmastosopimuksen tekstiä ei oltu kirjoitettu tähtiin. Neuvotteluissa ja niitä edeltäneissä keskusteluissa oli esillä monia tapoja säädellä kasvihuonekaasuja. Olisi voitu esimerkiksi poistaa rahalliset ja sotilaalliset tukiaiset fossiilisten polttoaineiden hankinnalta, lopettaa öljyn, kaasun ja hiilen tuotantoa ja käyttöä vastustavien paikallisten kansanliikkeiden tukahduttaminen, tukea voimakkaasti energiansäästöä ja uusiutuvan energian käyttöä, verottaa kasvihuonekaasujen päästöjä, antaa jokaiselle maalle tietyn suuruinen ei-siirrettävä päästöoikeus ja rangaista sen ylittämisestä. USA ei kuitenkaan halunnut mitään näistä vaan ehdotti luotavaksi kasvihuonekaasupäästöjen ja -nielujen markkinat. Euroopan maat ja ympäristöjärjestöt vastustivat tätä ehdotusta aluksi voimakkaasti. Lopulta kuitenkin USA:n kanta voitti. Kun Yhdysvallat myöhemmin vetäytyi sopimuksesta Bushin johdolla, syntyi merkillinen tilanne: ympäristöjärjestöt, vihreät ja EU-maiden viranomaiset mainostavat voimakkaasti Yhdysvaltain läpikaupallisessa kulttuurissa syntynyttä ideaa.
Ilmastomarkkinat ovat nyt todellisuutta. Suuret yhtiöt ovat saaneet ilmaiseksi valtavia päästöoikeuksia, joita ne nyt kauppaavat suuresta rahasta toisille. Tai sitten ne ostavat tai kinuavat valtiota ostamaan niille lisää oikeuksia esimerkiksi köyhiin maihin metsiä istuttavilta yhtiöiltä.
Kioton sopimuksen malli on levinnyt myös pienpäästäjien keskuuteen. Ilmastosyntien anteeksiannon markkinaratkaisu on mahdollista jokaiselle meistä. Lentomatkan jälkeen voimme ostaa ilmastosynnin sovittavia aneita joltakin alan lukuisista yhtiöistä. Ne lupaavat istuttaa globaaliin Etelään puita, jotka seuraavan sadan vuoden kuluessa kompensoivat jätöksemme – yhtä varmasti kuin pappien runsaat sovitustyöt lyhensivät myöhäiskeskiajalla aneita ostaneiden ihmisten kiirastuliaikaa.
Mutta mitä vikaa tässä markkinaratkaisussa on? Eivätkö markkinat nyt ole kuitenkin parempi ratkaisu kuin keskitetty valtiollis-byrokraattinen säätely? Niin hämmästyttävältä kuin se kuulostaakin, mikään vaihtoehtoinen ratkaisu tuskin olisi johtanut niin suureen määrään keskitettyä byrokratiaa kuin Kiotossa päätettyjen keinotekoisten markkinoiden luominen. Jotta markkinat toimisivat on todellisuutta yksinkertaistettava rajusti ja luotava varmaa byrokraattista ”tietoa” sinne, missä normaalitiede tarjoaisi vain epävarmuutta, mittaamisongelmia ja koulukuntakiistoja.
On esimerkiksi kiistattomasti tiedettävä, mikä on kunkin maan tai markkinaosapuolen päästö, vaikka globaalitalous on tyystin hämärtänyt sen, mitkä päästöt kuuluvat kenellekin. Kuuluvatko esimerkiksi suomalaisten käyttämien ja suomalaisten omistamissa tehtaissa Kiinassa valmistettujen tuotteiden päästöt Suomelle vai Kiinalle?
Vielä suurempiin, usein vain byrokraattisella mielivallalla ratkaistaviin, ongelmiin törmätään määritettäessä päästäjille myytävien hiilinielujen täsmällistä kokoa. Ensinnäkään ei voida tarkkaan tietää kuinka paljon ja miten pitkäksi aikaa jokin istutettu metsä sitoo ilmakehän hiiltä. Toiseksi metsä vaikuttaa kasvihuoneilmiöön myös muilla tavoin: se muuttaa auringonvalon takaisin heijastumista ja voi johtaa metaanin, erittäin voimakkaan kasvihuonekaasun, päästöihin. Kolmanneksi usein paikallisten ihmisten vastustaman projektin seurauksena ihmisten käyttäytyminen muuttuu, millä voi olla vaikutuksia ilmastomuutokseen.
Kaikkein hankalinta on selvittää, mitä olisi tapahtunut jos kyseistä metsitysprojektia – tai muuta hiilinieluhanketta – ei olisi ollut. Ehkäpä etelän ihmiset itse olisivat keksineet jotain – myös ilmastonmuutoksen kannalta – parempaa käyttöä päästösiirtomaaksi muutetulle kotiseudulleen.
Lisää aiheesta mm.http://www.carbontradewatch.org/ ja http://www.thecornerhouse.org.uk/
|
Palautetta kirjoittajalle voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
26.4.2007