| Tiivistelmä Olli Tammilehdon alustuksesta Yhteiskuntaekologisen seuran ja Vision järjestämässä Studia Ecologica -sarjassa Helsingin yliopistolla 3.2.1997. Julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Markkinavoimat - uhka olemassaololle?
Niin sanottujen markkinavoimien tuhoisuus on il
meistä useimmille ihmisille - myös useimmille suomalaisille. Esimerkiksi
EVA:n vuodenvaihteessa 1994-95 teettämän kyselyn mukaan 67 %
suomalaisista oli samaa mieltä seuraavan väitteen kanssa: "Suomalainen
yhteiskunta ajautunut liiaksi sokeiden markkinavoimien ja itsekkään
voitontavoittelun ohjattavaksi." Suunnilleen saman verran ihmisistä, 70
%, allekirjoitti seuraavan väitteen: "Pyrkimällä jatkuvaan
taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös
itsensä." Miksi kuitenkaan mitään muutosta ei tapahdu?
"Markkinavoimat" näyttävät vain voimistuvan. Yksi
mahdollinen selitys liittyy markkina-metaforan, kielikuvan, myönteisyyteen.
Markkinat edustavat vapautta ja moninaisuutta. Markkinat-ilmaisu assosioituu
sellaisiin hauskoihin kokemuksiin kuin kauppatorilla, kirpputorilla tai basaarissa
käynti. "Markkinatalouden" vastakohtana nähdään
tylsä, synkkä ja tuhoisa neuvostoliittolaistyyppinen sosialismi tai
suunnitelmatalous. Valittavana näyttää olevan vain kaksi
erilaista tapaa tuhoutua. Umpikuja voi kuitenkin olla pitkälti vain
tarkoituksenmukaisen kielenkäytön luoma harha. Tämän
huomaamista helpottaa, kun muistaa reaalisosialismin retoriikkaa. Neuvostoliittohan
oli nimensä mukaisesti virallisesti maa, jossa kaikki valta oli annettu
ruohonjuuritason demokratiaa harjoittaville neuvostoille - samalla kun koko maa oli
sähköistetty. Todellisuudessahan useimmilla neuvostoilla ei juuri ollut
valtaa ja niissä, joilla oli, sitä käyttivät harvalukuiset
kommunistit. Samalla tavalla markkina-retoriikka johtaa huomion pois siitä
il meisestä tosiasiasta, että markkinoilla ei markkinatalousmaissa ole
järin paljon valtaa. Useimmat keskeiset taloutta ja yhteiskuntaa koskevat
asiathan voivat yhtiöt päättää ilman markkinoiden
vaikutusta, koska ne ovat omilla aloillaan tai alueillaan monopolistisessa tai
oligopolistisessa asemassa. Tokihan ne ottavat huomioon harvojen kilpailijoidensa
liikkeet - mutta niinhän tekevät myös armeijat sodassa ilman,
että kukaan - mahdollisesti muutamia taloustieteen professoreita
lukuunottamatta - erehtyisi kutsumaan sotaa markkinoiksi. Toisaalta yhtä
tavallista kuin kilpailu on yhtiöiden keskinäinen liittoutuminen.
Lähes säännönmukaista on myös tiivis yhteistyö
valtiovallan ja valtioiden välisten elinten kanssa sekä ostajien raju
manipulointi mainonnan ja kaupallisen kulttuurin avulla. Markkinapuhe on siis
vain ideologinen diskurssi, joka helpottaa val lankäyttöä
järjestelmässä, jota olisi parempi kutsua yhtiötaloudeksi,
yhtiöliberalismiksi tai kapitalismiksi. Se helpottaa myös
ympäristötuhon jatkamista. Ideologian varjossa
ympäristöliikkeet ja -puolueet etsivät osmosoininvaarojen johdolla
parannuksia järjestelmään, jota ei ole olemassakaan.
Yhtiöt ja niitä tukevat valtiot ovat pitkälti vastuussa
ilmastonmuutoksesta, otsonikadosta, sademetsien hävityksestä, lajien,
kulttuurien ja kielten nopeasta vähenemisestä, maaperän, ilman ja
vesien myrkyttymisestä jne. Jos niiden toiminta nähtäisiin
jatkuvasti sinä, mitä se todellisuudessa on, vastarinnan nouseminen
näitä valtakeskuksia vastaan olisi selvää. Vaikka siis
yhdessä mielessä markkinavoimat eivät olemattomuutensa takia
uhkaakaan olemassaoloamme, markkinapuhe näkökykyämme
ratkaisevasti himmentävänä tekijänä on kyllä
todellinen ja vakava uhka. 
Palautetta kirjoittajalle voi
lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä
tarkemmin tekijän
kotisivulla.
Takaisin Olli
Tammilehdon
kotisivun alkuun