| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Vision EKO.FI-verkkolehdessä 1997 (kirjoitettu 1997). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Miksen käytä kynää koneen sijasta?
Minä, ympäristöaktiivi, teknologia- ja yhteiskuntakriitikko, kirjoitan tätä mikrollani. Mikseivät sormeni liikuta esimerkiksi kynää tai kirjoituskonetta?
En valinnut!
Mikrotietokoneiden tuotanto alkoi jo kauan ennen kuin ensimmäinenkään kone oli päässyt kirjoituspöydälle. 50-luvulta lähtien kulttuuriteollisuus oli luonut valtavasti tietokoneisiin liittyviä merkityksiä. Seuraavalla vuosikymmenellä aineeton "kulttuuritietokone" sai monien työpaikoilla aineellisen vastineen - mikä taas vahvisti mikron kulttuurista tuotantoa.
Kun sitten parin vuosikymmenen kuluttua "henkilökohtaiset tietokoneet" ilmestyivät kauppoihin, niitä voitiin vaivatta myydä monille kirjoittajille. Luova työhän on vaikeaa, ja lupaus helpotuksesta oli houkutteleva. Tosin tietokoneen kustantamiseen, sen käytön oppimiseen ja virheiden ja vahinkojen selvittämiseen vaadittu työ olisi voinut tehdä mikron oston rationaalisen perustelun vaikeaksi. Mutta koneen ympärillä säteilevä edistyksen aura vaiensi epäröinnin.
Itse en päässyt - tai joutunut - mukaan ensimmäiseen "mikroaaltoon". Yliopistolla, työpaikoilla ja ystävilläni tarjoutuva ilmainen koneen käyttömahdollisuus valmisteli minua astumaan edistyksen junaan. Vähitellen lehdet eivät enää huolineet normaaleja konekirjoitettuja käsikirjoituksiani, joissa oli kynällä tehtyjä korjauksia. Latomistyöstä suurin osa siirrettiin kirjoittajille. Olin kypsä tietokoneistumaan.
En ekologisoitunut!
Tietokonekysyntää lisätessäni olen joutunut kanssarikolliseksi monimutkaiseen maailmanlaajuiseen, saastuttavaan ja riistävään tuotantoprosessiin, joka ulottuu kaivoksista kokoonpanotehtaisiin.
Monet myrkylliset kemikaalit tekevät mikropiirien ja muiden puolijohteiden valmistuksen yhdeksi vaarallisimmista ammateista. Kalifornian valtion tilastojen mukaan ammattisairaudet olivat 80-luvun alussa puolijohdetyöntekijöillä kolme kertaa yleisempiä kuin muilla teollisuustyöntekijöillä. Alan työ on useimmiten hyvin stressaavaa. Alueella toimivan psykiatrin mukaan mikropiiriteollisuuden keskuksessa Silicon Valleyssä 60 % työntekijöistä käy terapiassa, joka on USA:n oloissakin poikkeuksellista.
Tietokoneiden valmistuksen viimeinenkin vaihe, siistiltä vaikuttava kokoonpano, on merkittävä tuhon tuoja: esimerkiksi vuonna 1990 elektroniikkateollisuus käytti piirilevyjen pesuun noin 45 % maailmassa tuotetuista, otsonikerrsta tuhoavista CFC-yhdisteistä.
Vaikka tietokonealan tuotantoa on monilla paikkakunnilla, omistus ja koko tuotantoprosessin hallinta ovat keskittyneet rikkaiden maiden suuryhtiöiden käsiin. Tietoteknologia on entisestään keskittänyt maailman informaatiovirtoja köyhien maiden vahingoksi. Vaikka Internetistä löytyy
monenlaista mielenkiintoista ja kriittistäkin tietoa, sen turvin ei maailmankansalaiseksi pääse: Köyhissä maissa palvelinkoneita on todella vähän. Lisäksi harvat palvelimet ovat "Amero-Eurooppaakin" enemmän kallellaan viralliseen tietoon päin.
Vallankaappaus vei kynät
Tietokoneiden voittokulku liittyy läheisesti pyrkimyksiin ylläpitää nykyistä valtajärjestelmää. Etenkin Yhdysvalloissa monet keskitetyt hallinnolliset järjestelmät olivat 1950-lukuun mennessä kasvaneet toivottaman monimutkaisiksi. Näitä oli valtiollisella sektorilla mutta myös teollisuudessa, pankeissa sekä osake- ja hyödykemarkkinoilla. Järjestelmä oli vaarassa romahtaa. Tietokoneet tulivat juuri ajoissa, niin että poliittiselta ja yhteiskunnalliselta rakennemuutokselta vältyttiin. Niiden avulla oli mahdollista jatkaa entistä keskittämissuuntausta.
Koneiden kehittämisessä myös sotilaalliset intressit ovat olleet ratkaisevia. Nykyaikainen mikropiiritietokone kehitettiin alunperin mannertenvälisiin ydinohjuksiin.
Kun yhtiöt ja valtiot valitsivat oman valtansa ja toimintojensa säilyttämiseksi tietoteknologian, ne eivät valinneet vain neutraalia välinettä omien päämääriensä saavuttamiseksi. Ne käynnistivät samalla nopean ketjureaktion, joka muutti yhteiskuntaa laadullisesti. Samalla tavoin bolshevikit tulivat valinneeksi totalitarismin valitessaan sotateknologian utopiansa toteuttamisen välineeksi.
Vaikka nykyisten kansankomissaariemme tietoyhteiskuntautopia ei koskaan toteudukaan, elämme jo nyt yhtiöliberalistisessa, infokraattisessa, harhojen levittämiseen perustuvassa "reaalitietoyhteiskunnassa". Olennainen osa viestintää on harhaanjohtavien merkitysten tuottamista. Mainosten avulla tavaroista tai ihmisistä tehdään mitä erilaisimpien asioiden symboleja: voiman, kauneuden, taiteellisuuden, osaamisen, luotettavuuden, älykkyyden, sosiaalisen menestyksen, miehisyyden, naisellisuuden, seksuaalisuuden, luonnollisuuden, luontoelämysten, jonkin yhteiskunnallisen ryhmän, valta-aseman jne. Oleellista on luoda tyytymättömyyttä vanhaan: symbolimerkityksiä siirretään koko ajan tavaroilta ja palveluilta toisille, jolloin on jatkuvasti ostettava uusia tuotteita säilyttääkseen mainosten lupaamat illuusiot.
Tätä maailmaa ovat tietokoneetkin, ja sen tuottamiseen niitä käytetään. Mutta koneet eivät ole vain viestintävälineitä, vaan ne itse ovat viestejä. Ne on ladattu täyteen merkityksiä sivilisaatiomme huikeasta teknisestä osaamisesta. Kun avaruuslennoista on mennyt hohto ja ydinvoima on vuotanut ja räjäytellyt maineensa pilalle, infokoneet vahvistavat uskoa ekosyntiemme sovitukseen teknologian taivaassa.
|
Palautetta kirjoittajalle voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
18.03.09