| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Kanavan numerossa 4/2014 (kirjoitettu 2013). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Lukujen lumoissa
Järjestelmämyönteinen vaihtoehto
Mittauksen mittaamaton paremmuus
”Tieteen soihdun valaisemana länsimainen ihminen on noussut taikauskon ja dogmatismin suosta. Käsityksemme muodostuvat nykyisin kokemusperäisen tiedon, käytännössä testattavien teorioiden ja vanhoja auktoriteetteja kumartamattoman järjenkäytön pohjalta.” Suurin piirtein näin on kuulunut sivilisaatiomme virallinen itseymmärrys. Mutta kun pintakiiltoa hieman raaputtaa, alkaa paljastua juhlapuheisiin huonosti sopivia seikkoja. Näyttääkin siltä, että tieteen soihdusta singonneet kekäleet ovat sokaisset kulttuurimme niin, että näkyvissä on usein vain todellisuuden peittävä numerousva.
Tarinat ja myytit kertovat usein olennaisia asioita jonkin kulttuurin käsityksestä itsestään. Yksi oman sivilisaatiomme syntymyyteistä on kertomus Galileo Galileista: Kun Galilei oli löytänyt rakentamallaan kaukoputkella Jupiterin kuut, hän kutsui yhtenä huhtikuun iltana vuonna 1610 uutta tähtitiedettä kerettiläisyytenä pitäneitä, katolista kirkkoa lähellä olevia filosofeja ja matemaatikkoja erääseen bolognalaiseen taloon. He saisivat todeta omin silmin, oliko Galilei oikeassa vai ei. Oppineet eivät kuitenkaan suostuneet edes katsomaan kaukoputkeen.
Tarina ei tarkkaan ottaen ole historiallisesti totta, mutta myytithän eivät yleensäkään tarvitse totuutta ollakseen kulttuurisesti vaikuttavia voimia. Totta kuitenkin on, että Galilei oli luomassa uutta havaintoihin perustuvaa tiedettä ja että monien kirkon oppineiden oli vaikea sulattaa sitä. Tämä ei kuitenkaan johtunut ensisijaisesti heidän dogmaattisuudestaan vaan siitä, oli olemassa todellinen vaara, että kirkon siunaamien oppien kyseenalaistaminen horjuttaisi sen valta-asemaa.
Arjen luku-usva
Kokemusperäisyyden arvo näyttää selvältä, ja siksi Galilei on tarinan sankari. Galilei oli kuitenkin empirismin ohella edistämässä voimakkaasti myös toista modernin piirrettä, jonka arvo ei tunnu lainkaan selvältä: lukujen valta-asema tieteessä ja arkipuheessa. Vaikka laskemisella ja matematiikalla on oikeutettu paikkansa inhimillisen kulttuurin kentässä, nykyisin ne ovat vallanneet kohtuuttoman tilan tietämisen maailmassa. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että numerotiedosta on tullut eräänlaista taikuutta, jonka lumoissa olevat ihmiset eivät katso todellisuutta – kaukoputken avulla tai ilman sitä. Lukulumouksen välttäneiden tai siitä vapautuneiden ihmisten arkipäivä on täynnä häkellyttäviä tapauksia, joissa numerot näyttävät nousseen ylimaallisen todellisuuden asemaan.
Päivänä muutamana olin tilaisuudessa, jossa asuntoyhtiömme hallituksen puheenjohtaja selitti, kuinka osakeyhtiölain mukaan hallituksen jäsenten on ajettava vain yhtiön etua. Hän sai kiitosta siitä, kuinka hän oli tehnyt kovasti töitä kaupungin omistaman, voittoa tavoittelemattoman yhtiön taloudellisen tilan selvittämiseksi ja sen kuntoon panemiseksi. Heti tilaisuuden jälkeen keskustelin puheenjohtajan kanssa siitä, että yhtä yhtiöön kuuluvaa taloa remontoitiin selvästi väärin: vanhan puutalon rossipohjan korvaaminen betonilaatalla johtaisi korjausrakentamisen ammattilaisten mukaan vääjäämättä vakaviin lahovaurioihin. Hän vastasi vihaisesti, että kaikkihan tietävät, että näitä asuntoja remontoidaan huonosti, ja antoi ymmärtää, ettei ole hänen asiansa puuttua remontteihin. Puheenjohtaja ei siis välitä yhtiön ainoan omaisuuden vaurioittamisesta ja yhtiön ainoan tehtävän – vuokra-asuntojen ylläpidon – vaikeuttamisesta! Mitä siis on lain vaatima yhtiön edun ajaminen? Ilmeisesti vain sitä, että yhtiötä koskevissa papereissa talousluvut saatetaan asianmukaisiksi.
Poliittisessa keskustelussa lukulumo on vahvimmillaan puhuttaessa taloudellisesta kasvusta. Helposti voisi kuvitella, että kyse on jonkin maan koko talouden kasvusta. Todellisuudessa taloudellinen kasvu tarkoittaa kuitenkin tietyn luvun, bruttokansantuotteen, kasvua. Kun tätä lukua lasketaan, yli puolet taloudellisesta toiminnasta jätetään huomiotta. Muun muassa kotona tehtävää palkatonta työtä ei lasketa. BKT-lukuun otetaan mukaan vain se taloudellinen toiminta, josta täsmällisiä lukuarvoja on saatavilla.
Kun toimintaa ohjaa numeromagia maailmaa koskevan monipuolisen tiedon sijasta, ajaudutaan helposti harhapoluille ja saadaan aikaan järjettömyyttä ja tuhoa. Selvimmin tämä näkyy ympäristökysymyksissä. Saastumiselle kehitetään numeerisia indikaattoreita, joista äkkiä muodostuu uusi todellisuus. Niitä laskettaessa otetaan huomioon vain muutamia vanhoja, helposti mitattavia ja tietyllä tavalla syntyviä saasteita. Niinpä voidaan väittää, että taloudellisen kasvun saavuttaessa tietyn tason saasteet alkavat vähetä, vaikka kasvun myötä syntyy yhä uusia saasteita ja yhä uusia kulkeutumisteitä, joista saasteluvut eivät kerro mitään.
Luku-usva on erityisen sakeaa ilmastonmuutoksen kohdalla. On syntynyt valtava armeija tutkijabyrokraatteja, jotka laskevat yksittäisten valtioiden ja yhtiöiden sekä erilaisten hankkeiden kasvihuonekaasupäästölukuja. Usein nykyhetken päästöjen lisäksi lasketaan kymmenien vuosien kuluttua tulevaisuudessa syntyvät päästöt. Tällaisia päästölaskelmat ovat korkeintaan vain suuntaa antavia. Varsinkin silloin kun luvut koskevat tulevaisuutta tai lukuihin sisältyy maaperän ja kasvillisuuden sitomia tai päästämiä kasvihuonekaasumääriä, virheet voivat olla satojen prosenttien suuruisia. Silti valtioiden ympäristövirastojen ja konsulttitoimistojen lukumaagikot saavat YK:n sääntöjä noudattaen aikaan täsmällisiä lukuja. Heidän on pakko, sillä muuten lukuihin perustuva valtioiden välinen kaupankäynti ei olisi mahdollista ilmastokokouksissa eikä voitaisi harjoittaa valtioiden ja yritysten välistä päästökauppaa. Samalla kun kaupankäynti rikastuttaa keinottelijoita, se tarjoaa mainion oikeutuksen laiskuuteen tai suoranaiseen toimettomuuteen ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Mistä oikein on kysymys? Miksi luvut ovat sivilisaatiossamme usein tärkeimpiä kuin se, mitä maailmassa todella tapahtuu? Miksi numerot muodostavat monille ikään kuin aineellista maailmaa korkeamman todellisuuden?
Velkojan mukavuusluvut
Yksi mahdollinen tapa lähestyä tämän merkillisen tilanteen ymmärtämistä on kiinnittää huomiota velkojan ja velallisen maailman erilaisuuteen. Pankkivelkaa ja sen korkoja maksava ihminen joutuu rahojen kasaan saamiseksi tekemään usein kaikenlaisia kompromisseja, toimimaan vastoin pyhiä periaatteitaan ja aiheuttamaan paljon kärsimyksiä itselleen, läheisilleen ja ympäristölle. Hän kulkee vastaanhangoittelevassa maailmassa saappaat mudassa ja veressä.
Samaan aikaan siistissä ja kauniisti sisustetussa konttorissa pankkiiri katselee velalliseen sijoitetun pääoman kasvua tilikirjoistaan. Hän ei ole kiinnostunut siitä, mistä ja miten rahat tulevat. Olennaista on vain se, että lukusarjat nousevat.
Tunnetun antropologin David Graeberin mukaan velka ja velkaantuminen ovat olleet viimeisten 5000 vuoden ajan yksi keskeinen tekijä, joka on vaikuttanut maailmanhistorian kulkuun. Hänen vuonna 2011 ilmestyneessä menestysteoksessa Debt, The first 5000 years on monia häkellyttäviä esimerkkejä velan luomista kahtiajaoista.
Hernán Cortésin johtama pieni sotilasjoukko valloitti vuosina 1519-1521 Meksikon, tuhosi yhden tuon ajan suurimmista kaupungeista Tenochtitlánin, tappoi suoraan tai välillisesti noin 100 000 atsteekkia ja ryösti heidän valtavat kulta-aarteensa. Tästä huolimatta Cortés ja kumppanit eivät rikastuneet: kulta meni ennen ryöstöretkeä, sen aikana ja sen jälkeen syntyneiden velkojen maksuun. Itse asiassa yksi keskeinen syy Cortésin valloitusretkelle lähtöön oli se, että hän oli korviaan myöten veloissa. Sen sijaan Cortésia ja muita valloittajia rahoittaneet genovalaiset pankit rikastuivat. Tuon ”tasavallan” raharuhtinaat palatseissaan tuskin välittivät tietää heille niin tuottoisten ”löytöretkien” yksityiskohdista.
Lukujen luoma hämärä siis lisäsi nousevan kapitalismin mukavuusaluetta. Toisaalta ilman taitavia lukujen käsittelijöitä pankkiirien ja kauppakapitalistien oli alun pitäenkin lähes mahdotonta tulla toimeen. Keskiajan yliopistojen ja koulujen perustamisen yksi olennainen tarkoitus oli tuottaa lukumanipulaation tuntijoita yhtä enemmän matematisoituvalle taloudelle.
Kun matemaattista ja muuta hyödyllistä tietoa ei juuri löytynyt Raamatusta ja kirkkoisien teksteistä, käännyttiin vielä säilyneiden pakanallisen antiikin tekstien puoleen. Kreikan geometriaa käsitteleviä teokset löydettiin ja niitä alettiin julkaista uudelleen. Lisää antiikin teoksia saatiin Córdoban välityksellä, joka oli keskiajalla yksi tärkeimpiä arabialais-islamilaisen kulttuurin keskuksia. Toisaalta tätä kautta eurooppalaiset oppineet tutustuivat intialaisten, syyrialaisten, arabialaisten ja muiden oppineiden saavutuksiin, muun muassa geometriaa vankemmin lukujen maailmaan kiinnittyneeseen matematiikan haaraan, algebraan. Varsinkin sen jälkeen, kun kristityn Espanjan joukot valtasivat kaupungin 1236 arabialaisia tekstejä käännettiin innokkaasti latinaksi ja muille eurooppalaisille kielille.
Hermeettinen filosofia
Oppineisuuden edistämisellä ja edistymisellä oli kuitenkin monia seurannaisvaikutuksia, joista osa ei lainkaan miellyttänyt nousevaa rahaeliittiä ja sen kanssa enemmän tai vähemmän sopuisasti hallinneita kirkkoa ja valtiota. Matematiikan ohella omaksuttiin vanhoista kreikkalaisista ja uudemmista arabialaiset teksteistä monenlaisia filosofisia ja maailmankatsomuksellisia näkemyksiä ja suhtautumistapoja. Niihin kuului käsitys luonnosta elävänä, aktiivisena, luovana ja jopa jumalallisena kokonaisuutena. Jumala oli tässä maailmassa eikä jossain ulkopuolisessa sfäärissä. Kaiken päämääränä ei ollut tuonpuoleinen taivastenvaltakunta vaan maanpäällinen uusi järjestys, joka perustuisi veljelliseen rakkauteen ja ihmisen ja luonnon uudelleen yhdistymiseen. Tieto-opillisella tasolla tämä filosofia vältti havaitsijan ja havaittavan jyrkkää eroa. Ajateltiin, että tietoa saatiin objektin ja subjektin sulautumisen avulla siten, että samaistuttiin tutkimuskohteen psyykkiseen ja emotionaaliseen mielikuvaan.
Näistä ajatuksista muodostunutta kokonaisuutta kutsuttiin hermeettiseksi filosofiaksi. Koska tähän suuntaukseen sisältyi myös alkemia ja monia maagisia näkemyksiä, sitä on pidetty jälkeenpäin vain yhtenä tiedettä edeltäneen taikauskon muodoista. Olennaista on kuitenkin huomata, että magia yliluonnollisena hallintatapana oli tuolloin olennainen osa kirkon käytännön toimintaa ja on rituaaleissa osin vieläkin. Toisaalta varhainen tiede kumpusi huomattavalta osaltaan hermeettisen filosofian pohjalta, mitä todistavat esimerkiksi Isaac Newtonin 1930-luvulla löydetyt tämän filosofian läpitunkemat käsikirjoitukset. Kun magia jätetään sivuun, ajatussuuntaus alkaa muistuttaa nykyaikaista dialektista ajattelua ja prosessifilosofiaa sekä joiltakin osiltaan myös fenomenologiaa ja ympäristöfilosofiaa.
Joka tapauksessa hermeettinen filosofia muodosti valtavan haasteen vallitsevalle järjestykselle ja nousevalle kapitalismille. Jos luovuus ja jumalallisuus läpäisivät kaiken olevaisen, ihmisten ja luonnon alistamista ja hyväksikäyttöä tai jyrkkiä hierarkioita oli vaikea oikeuttaa. Lisäksi uusi kokonaisnäkemys oli vakava kilpailija kirkon opeille ja horjutti niiden pönkittämiä valtajärjestelmiä. Niinpä tämän filosofian julistajat oli hiljennettävä. Yksi menetelmä oli suoranainen vaino. Esimerkiksi Tommaso Campanella vietti 27 vuotta vankilassa ja Giordano Bruno poltettiin roviolla.
Järjestelmämyönteinen vaihtoehto
Toinen menetelmä hermeettisen filosofian hiljentämiseen oli kehittää sille vaihtoehtoa, jonka taakse suuri osa intellektuelleista saataisiin ryhmittymään. Se ei ollut vaikeaa, sillä vallitsevan järjestyksen hyvyyden tajuavat tai uusiin kapitalistisiin pyrintöihin samaistuvat ajattelija etsivät ja kehittivät omaehtoisestikin vaihtoehtoa hermeettiselle filosofialle. Kerettiläisvainojen ja noitarovioiden aikakautena filosofin oli helppo tajuta, mitä ajatuksia oli turvallista esittää julkisesti. Järjestelmämyönteiset ajattelijat saivat tukea kirkolta, kuningashuoneilta ja raharikkailta. Samalla pyrittiin organisoimaan tiedon tuotanto niin, että valtaapitäville sopivat ajatukset saisivat ylilyöntiaseman.
Hermeettistä filosofiaa vastaan voimakkaasti hyökännyt fransiskaanimunkki Marin Mersenne ehdotti 1620-luvulla, että valtion pitäisi perustaa "eksoteerisen alkemian" akatemioita, joissa ikään kuin hermeettisten filosofien opit ja kieli puhdistettaisiin ”esoteerisista” aineksista. Hänen ehdotuksensa toteutettiinkin varsin pian, ja erinäisten epämuodollisten välivaiheiden jälkeen perustettiin vuonna 1666 Ranskan valtiollinen tiedeakatemia.
Poliittisesti vaarattomana vaihtoehtona hermeettiselle ajattelulle syntyi mekaaninen filosofia. Sen etevimpiä kehittäjiä oli Mersennen ystävä René Descartes. Filosofian yhteiskunnallisen puolen merkittävin muovaaja oli toinen Mersennen ystävä Thomas Hobbes. Molemmat ovat nykyisessä länsimaisen filosofian kaanonissa ehdottomia huippuja.
Mekaaninen filosofia säilytti hermeettisestä filosofiasta kiinnostuksen kokemusperäiseen luonnontutkimiseen, mutta sen luontokäsitys oli aivan toinen: kaikki luonnonilmiöt elämä mukaan luettuna olivat seurausta kellokoneistojen kaltaisten mekanismien toiminnasta. Ihminenkin oli vain kone, joka tosin Descartes'n mukaan oli käpyrauhasen kautta yhteydessä sielu-substanssiin. Kaikki luovuus ja jumalallisuus siirrettiin aineellisen maailman ulkopuolelle ja samalla myös kirkon huomaan: vaikka mekaaninen filosofia herätti monissa konservatiivisissa kirkonmiehissä pahennusta, se delegoi Mersennen suunnitelman mukaisesti käytännössä kirkoille laajan henkimaailman ja magian kentän, jolla kirkko sai toimia rauhassa muuttamatta perusoppejaan.
Mersennellä ja kumppaneilla oli tärkeää kehittää valtajärjestelmän oikeuttavaa filosofiaa siksikin, että Euroopan status quota ja nouseva porvariston muutossuunnitelmia olivat satoja vuosia uhanneet voimakkaat talonpoikaiskapinat. Oli ilmeinen vaara, että hermeettisesti suuntautuneet intellektuellit liittoutuisivat talonpoikien kanssa. Esimerkiksi Englannin sisällissodan aikana 1642-1651 hermeettinen filosofia inspiroi osaa radikaaleista talonpoikaisliikkeistä, jotka kieltäytyivät kirkollisverosta, korvasivat papit maallikkosaarnaajilla, vaativat tasa-arvoa sekä maan ja omaisuuden uudelleen jakoa. Jo aiemmin 1630-luvulla Itä-Englannin soiden kuivatusta vastustanut liike sai aatteellista tukea tästä filosofiasta. Sama synergia saavutettiin myös kaivoksia vastustettaessa.
Mittauksen mittaamaton paremmuus
Yksi keskeisistä mekaanisen filosofian opeista oli käsitys, jonka mukaan vain mitattavat ominaisuudet ovat todellisia. Erilaisia mekanismeja hyvin määrittelevät suureet kuten pituus, nopeus ja massa olivat primaarisia ja varsinaisesti olemassa. Muut ominaisuudet kuten esimerkiksi värit olivat sekundaarisia ja vain näennäisesti olemassa. Ne voitiin palauttaa primaarisiin ominaisuuksiin. Opin esittivät jossain muodossa jo Galilei ja Descartes, mutta selkeimmin sen formuloi John Locke vuonna 1689.
Tästä käsityksestä seuraa, että maailma voidaan perimmiltään esittää lukuina: mittaustuloksina tai niiden arvioina, näiden suhteina tai niihin perustuvina laskelmina. Vaikka myös monet Kabbalaan tutustuneet hermeettiset filosofit mystifioivat lukuja, tämä oli pientä mekaaniseen filosofiaan verrattuna. Mekaanisen maailmankatsomuksen vallatessa alaa luvut ja niitä abstraktilla tasolla manipuloiva matematiikka nousivat arvoon arvaamattomaan. Tiedeideaaliksi tuli matematisoitu fysiikka. Esimerkiksi Immanuel Kant kirjoitti vuonna 1786 teoksessaan ”Luonnontieteiden alkuperusteet”, että ”jokaisessa erityisessä luonnonopissa on vain niin paljon varsinaista tiedettä kuin siinä on matematiikkaa”.
1800-luvulle tultaessa luku-uskon pohjana ollut mekaaninen materialismi alkoi menettää asemiaan. Luonnontieteiden piirissä syntyi teorioita, jotka näyttivät luonnon jonain aivan muuna kuin suurena kellokoneistona. Termodynamiikan kehittyminen muutti fysiikan yhä enemmän energetiikaksi, jossa tarkasteltiin eri energiamuotojen muuttumista toisikseen. Kun lämpöilmiöt ja aineen olomuodon muutokset pystyttiin ymmärtämään valtavan suurien molekyylijoukkojen satunnaisen liikkeen synnyttäminä uusina ilmiöinä, avautui yksi tie ymmärtää sekundaariset ominaisuudet muunakin kuin aistiharhoina.
Biologiassa tapahtui vielä suurempi askel luonnon itseluovuuden ymmärtämiseen. Charles Darwinin ja monien muiden tutkijoiden ansiosta tajuttiin, että elämänmuodot ovat syntyneen toisistaan miljoonien vuosien kuluessa ja että tämä on voinut tapahtua elinolosuhteiden muuttuessa eliöiden keskinäisen ja eliöiden ja ympäristön välisen monimutkaisen vuorovaikutuksen tuloksena.
Samanaikaisesti Hegelin, Marxin ynnä muiden vaikutuksesta yhteiskuntafilosofiassa yleistyvät käsitykset, joiden mukaan yhteiskunnat ovat siirtyneet ja siirtyvät tulevaisuudessa konflikteja täynnä olevan dialektisen prosessin kautta laadullisesti uusille tasoille. Lisäksi monenlaiset demokratian ja itsehallinnon ajatukset saivat laajaa kannatusta. Näin hermeettisestä filosofiasta tutut itseluovuuden ajatukset nostivat taas päätään. Tämä olisi voinut merkitä luku-uskon heikkenemistä ja matematiikan asettumista oikealla paikalle tieteiden arvojärjestyksessä. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Mekaaninen keinomaailma
Osittain mekaanisen filosofian siivittämänä oli synnytetty uusi mekaaninen maailma: teollisuuskoneisto kaikkine liitännäisineen. Tämän keinomaailman hallintaan laskeminen ja matematiikka sopivat paremmin kuin elävän maailman. Tätä kautta lukulumous jatkui huolimatta mekaanisen materialismin uskottavuuden heikkenemisestä. Niinpä termodynamiikan kehittäjänä kunnostautunut lordi Kelvin eli William Thomson saattoi kirjoittaa vuonna 1883: ”Kun pystyt mittaamaan sitä, mistä puhut, ja ilmaisemaan sen lukuina, tiedät jotakin siitä; mutta kun et voi ilmaista sitä lukuina, tietosi siitä on niukkaa ja epätyydyttävää; se voi olla tiedon alku, mutta ajattelussasi olet tuskin edennyt tieteen tasolle, mikä ikinä sitten tutkimusaiheesi onkaan.”
Toinen syy lukulumouksen jatkumiseen oli kapitalistisen talouden voimakas laajeneminen. Rahavirrat olivat kasvaneet valtavasti ja niiden hallitseminen vaati aina vain enemmän laskentasuorituksia ja -taitoa. Samanaikaisesti yhä useamman ihmisen arki oli yhä enemmän rahavälitteistä. Lukemattomien muiden ihmisten työn kantaman elämän tilalle tuli fiktio, jossa yksilö voi itse hankkia mitä vain, kunhan siirtää lukuja kassaan.
Matematisoituminen vahvistui myös siksi, että yhteiskuntaa alettiin yleisesti kuvata matemaattisesti. 1870- ja 1880-luvuilla syntynyt uusklassinen taloustiede lainasi klassisen fysiikan differentiaaliyhtälöt kuvaamaan ihmisatomin vaellusta tavara-avaruudessa. Vaikka tämän erittäin abstraktisen harjoituksen käytännön hyöty talouden prosessien ymmärtämisessä, ennustamisessa ja suunnittelussa oli vähäinen, se tarjosi mainion ideologisen oikeutuksen lukumaailman ylivaltaan yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä.
Tässä vaiheessa matematiikasta oli kehittynyt suuri ja kunnioitusta herättävä tiede, jonka omassa sfäärissään leijaileva maailma tarjosi tutkijoilleen lukemattomia kauniita, varmoja ja ikuisia totuuksia. Ruman ja ristiriitoja täynnä olevan reaalimaailman keskellä se soi monille samanlaista lohdutusta kuin uskonto. Filosofina ja julkisena intellektuellina mainetta niittänyt Bertrand Russell kirjoittaa elämästään 1880-luvun lopussa ollessaan 16-vuotiaana maaseudulla valmennettavana yliopiston pääsykoetta varten: ”Niittyjen poikki vei kapea polku New Southgateen, ja minulla oli tapana mennä sinne yksin katselemaan auringonlaskua ja miettimään itsemurhaa. En kuitenkaan tehnyt itsemurhaa, koska halusin oppia enemmän matematiikkaa.”
Sädekehä himmenee
Russellin oma toiminta kuitenkin vaikutti siihen, että lukuvaltakunnan perustukset alkoivat horjua. Hänen matematiikan perusteita koskeva suurtyönsä johti siihen, että 25-vuotias itävaltalainen loogikko Kurt Gödel saavutti vuonna 1931 hämmästyttävän tuloksen. Hän todisti teoreeman, jota on alettu kutsua Gödelin epätäydellisyyslauseeksi. Sen mukaan ristiriidaton looginen järjestelmä on aina epätäydellinen siinä mielessä, että sen puitteissa ei voi todistaa oikeaksi kaikkia tosia väittämiä. Lauseesta seuraa se, ettei minkään loogisen järjestelmän lähtökohtien ristiriidattomuutta voi todistaa tässä järjestelmässä itsessään. Nuoren Russellin ja lukemattomien muiden matematiikasta innostuneiden tai sitä kumartavien kaipaamaa varmuutta ja absoluuttista totuutta ei ikinä voinut saavuttaa.
Gödelin tulos heikensi matematiikan jumalallista sädekehää. Siitä huolimatta matematiikan ja lukutiedon merkitys vain kasvoi. Paisuvat yksityiset ja julkiset byrokratiat tarvitsivat valtavaa lukujen tuottokoneistoa yhä monimutkaistuvan keskitetyn hallinnan jatkamiseen.
Numeeristen tietovuorien hallitsemiseen kehitettiin tietokoneet. Kaikki vähänkin suuremmat konttorit varustettiin ensin huoneen kokoisilla tietokoneilla. Sitten 1970-luvun lopulta lähtien koteihin vyöryivät peeseet, macit, läppärit ja tabletit. Tavallisen ylä- ja keskiluokan ihmisen havainnoista suuri osa alkoi olla mikrosirujen alati kiihtyvillä laskunopeuksilla heille tuottamia näkyjä. Teknologiausko vahvistui uudelleen ympäristötietoisuuden sille aiheuttaman kolauksen jälkeen. Ainakin jonkin aikaa jossain olosuhteissa toimivat monimutkaiset laitteet näyttivät kielivän matematisoituneen insinööritiedon oikeellisuudesta.
Todellisuudessa lähes kaikki modernin teknologian sovellutukset olivat keskeneräisiä raakileita, jotka voitontavoittelun hätistäminä oli siirretty tutkimuslaboratorioista joukkolevitykseen. Niiden yhteiskunnallisia, biologisia ja ekologisia vaikutuksia ei juurikaan tutkittu etukäteen. Kaikista ihmisistä ja muista eliöistä tehtiin koekaniineja toimimattomalle tai arveluttavasti toimivalle teknologialle.
Vähitellen selviä haittoja ilmaantui, ja riippumattomat, talous- ja lukumaailman sokaisemattomat tutkijat osoittivat teknologian käytön vakavat riskit. Mutta talouslaskelmiin sopimaton tieto haluttiin torjua väkisin: yhtiöt tehtailivat niille sopivia tutkimustuloksia, riippumattomia tutkijoita painostettiin ja panostusta teknologiaa tukeviin propagandakampanjoihin lisättiin. Eiväthän nyt joidenkin sopeutumattomien tutkijoiden tulokset saaneet vaarantaa jättiläismäisiä investointeja!
Kun nyt uudet ”galileit” kehottavat katsomaan merkkejä alati rujommaksi käyvästä globaalista yhteiskunnasta ja uusia havaintoja lähestyvästä ympäristökatastrofista, nykyajan valtainstituutioita lähellä olevat oppineet ummistavat silmänsä ja torjuvat galileiden puheet harhaoppeina. He näkevät ruuduillaan olevista talouden ja teknologian menestyksestä kertovista luvuista, että syytä huoleen ei ole. Vaikka ongelmia on, elämme maailmassa, joka on satoja kertoja parempi kuin mikään menneisyyden maailma ja jonka voi ylittää vain nykyisen maailman päivitetyt versiot tulevaisuudessa.
Kirjallisuutta
Berman, Morris: The Reenchantment of the World. Bantam, New York 1989[1981]
Gare, Arran: Nihilism Incorporated, European Civilization and Environmental Destruction. Eco-logical Press, Bungendore, Australia 1993
Gare, Arran: Posmodernism and the Environmental Crisis. Routledge, London 1995
Graeber, David: Debt, The First 5000 Years. Melville House, Brooklyn 2011
Hegge, Hjalmar: Mennesket og Naturen, Naturforståelsen gjennom tidene - med særlig henblikk på vår tids miljøkrise. Universitetsforlaget, Oslo 1978
Kant, Immanuel: Metaphysische Anfangsgründe der Naturwissenschaft. Johann Friedrich Hartknoch, Riga 1786 http://www.philosophiebuch.de/metannat.htm
Keen, Steven: Debunking Economics, The naked emperor of the social sciences. Zed, London 2001
Koestler, Arthur: Vedenjakajalla, Johannes Keplerin elämänkerta. WSOY, Helsinki 1961
Lohmann, Larry: Marketing and Making Carbon Dumps: Commodification, Calculation and Counterfactuals in Climate Change Mitigation. Science as Culture no. 3/14, 2005, s. 203-235
Mirowski, Philip: Against Mechanism, Protecting Economics from Science. Rowman & Littlefield, Totowa 1988
Næss, Arne: Økologi, Samfunn og Livsstil. Universitetsforlaget, Oslo 1976[1973]
Rist, Gilbert: The Delusions of Economics, The misguided certainties of a hazardous science. Zed, London 2011
Russell, Bertrand: Elämäni I. WSOY, Helsinki 1967
Schmidt, Jeff: Disciplined Minds: A Critical Look at Salaried Professionals and the Soul-battering System that Shapes Their Lives. Rowman & Littlefield, Lanham, Md 2000
Tammilehto, Olli: Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into, Helsinki 2012
Ullman, Philipp: Mathematik - Moderne - Ideologie, Eine kritische Studie zur Legitimität und Praxis der modernen Mathematik. UVK Verlagsgesellschaft, Konstanz 2008
Uurtimo, Yrjö: Kehitysajattelun juuret, Vuosisatojen rikos - elämän peittäminen tiedon perustana. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellinen tutkimuslaitos, Julkaisuja, 8 1994
Weizenbaum, Joseph: Computer Power and Human Reason, From Judgement to Calculation. Penguin, Harmondsworth 1984[1976]
Yates, Frances A: The Rosicrucian Enlightenment. Routledege, London 2002[1972]
Zerzan, John: Elements of Refusal. Left Bank, Seattle 1988.
06.06.14
Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti toisella sivustollani: tammilehto.info
|
Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)