| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Kulttuurivihkojen numerossa 1/2016 (kirjoitettu 2015). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Sähkösumu vie terveyden
Erja Tamminen, Päivi Rekula & Matti Juusela: Sähköä ilmassa, Tietoa ympäristömme sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksista ja suojautumisesta. Erja Tamminen Ay, Järvenpää 2015, 327 s.
Katie Singer: An Electronic Silent Spring, Facing the Dangers and Creating Safe Limits. Portal Books, Great Barrington, Massachusetts 2014, 271 s.
Kun eteen osuu kirja, joka väittää kännykkäsäteilyn olevan terveydelle vaarallista, tavallisin reaktio lienee torjuva: ”Tämä on taas sitä huuhaata, jota kaiken maailman foliohatut kirjoittavat!” Ennakkoluulojen ja oman kännykän käytän oikeuttamisen lisäksi tähän suhtautumiseen on syynä säteilyturvakeskus, jonka virkamiehet toistavat väitettä ”terveyshaitoista ei ole näyttöä”. ”Pelottelukirjat” voi jättää omaan arvoonsa ja jatkaa huoletta yhä useampien mikroaaltolaitteiden käyttöä yhä tihenevässä sähkösumussa.
Kuitenkin jos vaivautuu edes selailemaan esimerkiksi hiljattain ilmestyneitä Sähköä ilmassa (täysin uudistettu laitos vuonna 2002 julkaistusta kirjasta) ja ”An Electronic Silent Spring” -kirjoja, huomaa helposti, että niiden väitteet perustuvat tieteellisiin tutkimuksiin. Kirjoissa viitataan lukemattomiin vertaisarvioiduissa tiedelehdissä ilmestyneisiin artikkeleihin, jotka raportoivat mikroaaltosäteilyn yhteydestä moniin sairauksiin. Kännyköiden, kännykkämastojen, Wi-Fi-verkkojen ja monien muiden sähkömagneettista säteilyä päästävien laitteiden on tutkimuksissa havaittu lisäävän muun muassa hermostollisia sairauksia, huonontavan lisääntymisterveyttä, heikentävän muistia ja oppimiskykyä ja lisäävän syöpäriskiä. Erityisen herkkiä säteilylle ovat lapset ja nuoret. Eikä kyse voi olla uuden teknologian pelon aiheuttamasta psykosomaattisesta reaktiosta, sillä sairastuneiden joukossa on paljon teknologiaa taatusti pelkäämättömiä sähkö- ja elektroniikka-alan ammattilaisia sekä siitä tietämättömiä eläimiä ja kasveja.
Ennakkoluuloton lukija alkaa tässä vaiheessa olla todella huolissaan. Mutta ovatko kirjoissa siteeratut tutkimukset vain epäedustava otos suuresta tutkimusjoukosta, joista valtaosa puhuu säteilyn harmittomuuden puolesta? Näin ei kuitenkaan ole. Tiedelehdissä julkaistujen kirjallisuuskatsausten mukaan vähintään puolessa alan tutkimuksista on todettu negatiivisia biologisia vaikutuksia.
Tutkimusnäyttö mikroaaltosäteilyn vaarallisuudesta olisi vieläkin vahvempi, ellei alan tutkimus olisi erittäin poliittista: tieto tai tietämättömyys riskeistä vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten mahtava teollisuuden ala menestyy ja miten teollisuuden kanssa symbioottisessa suhteessa elävien valtiokoneistojen osien käy. Käsillä olevissa kirjoissa on useita esimerkkejä siitä, miten teollisuuspiirit korruptoivat tutkimusta: tutkimuksen johtopäätöksiä vaaditaan muutettavaksi rahoituksen loppumisen uhalla, ”vääränlaisia” tuloksia tuottavien tutkijoiden rahoitus lopetetaan ja heitä erotetaan viroistaan.
Kaikesta huolimatta olemassa oleva tieto säteilyn riskeistä on vakuuttanut monet viranomaiset ja viralliset elimet. Tiedetoimittaja Erja Tammisen, arkkitehti Päivi Rekulan ja sähköinsinööri Matti Juuselan kirjan mukaan suurin sallittu säteilyvoimakkuus on Sveitsissä, Italiassa ja monissa muissa maissa sadasosa siitä, mitä Suomessa sallitaan. Joissain kaupungeissa viranomaisten hyväksymä maksimisäteily on vielä tätäkin paljon pienempi. Tutkimustulokset ovat vaikuttaneet myös esimerkiksi Euroopan neuvostoon, joka suosittelee, ettei kouluissa käytettäisi langatonta verkkoa.
Miten sitten Suomen säteilyturvakeskus voi väittää, että ”terveyshaitoista ei ole näyttöä”? Kysymys on toisaalta siitä, että STUK on omaksunut jo kauan sitten vääräksi osoitetun opin, jonka mukaan mikroaaltosäteily voi aiheuttaa vain kudosten lämpenemistä. Kun jonkun ihmisen elimen lämpeneminen pidetään alle yhdessä asteessa terveysvaikutuksia ei ole. Koska STUKin työntekijät ovat virkamiehiä eivätkä tiedemiehiä, mitkään tutkimustulokset eivät horjuta tätä käsitystä. Tässä uskossa pysymistä auttavat läheiset suhteet teollisuuteen. Sähköä ilmassa kirjan mukaan ylitarkastaja Lauri Puranen vastusti nykyisten erittäin väljien normien tiukentamista seuraavasti: ”Operaattoreita ei haluta rasittaa tällaisilla kustannuksilla.”
Monessa suhteessa kirjoissa esitetty tarina mikroaaltosäteilyn laajasta levittämisestä ottamatta selvää sen terveysvaikutuksista, alan teollisuuden toimesta tapahtuvasta tutkimustulosten manipuloinnista, torjunnasta ja pimittämisestä sekä tutkijoiden työn vaikeuttamisesta on tuttu. Se on toistunut monien ympäristökysymysten kohdalla. Tiedetoimittaja Katie Singerin kirjassa tämä tuodaan esiin jo nimessä: se viittaa Rachel Carlsonin kuuluisaan, vuonna 1962 ilmestyneeseen kirjaan Silent Spring. Tämä Äänetön kevät -nimellä suomennettu kirja kertoi DDT:n ja muiden hyönteismyrkkyjen aiheuttamasta tuhosta.
Kirjat eivät liiku vain abstraktin tutkimuksen tasolla. Etenkin Singerin kirja sisältää runsaasti säteilystä sairastuneiden ihmisten koskettavia kertomuksia. Ne auttavat ymmärtämään, miten vaikeaa säteilyn synnyttämien sairauksien kanssa eläminen on nyky-yhteiskunnassa. Molemmat kirjat sisältävät myös käytännön tietoa siitä, miten kännykkäteknologian ja kodin sähkölaitteiden aiheuttaman sähkömagneettisen säteilyn voimakkuutta ja vaikutusta voi vähentää.
Henkilökohtainen suojautuminen ei kuitenkaan ole riittävää eikä se aina onnistu lainkaan. Siksi tarvitaan yhteiskunnallisia liikkeitä pysäyttämään säteilyn holtiton käyttö. Paikallisella tasolla näitä on syntynytkin ympäri maailmaa estämään esimerkiksi taas uuden kännykkämaston pystyttämistä tai taas uuden lapsijoukon säteilyttämistä. An Electronic Silent Spring -kirja antaa monia käytännön vinkkejä paikallisen liikkeen rakentmiseen.
Nämä ja monet muut näiden kaltaiset teokset ovat välttämätöntä lukemista jokaiselle, joka ei tyydy meille niin innokkaasti markkinoidun digitaalisen tietoyhteiskunnan ihasteluun ja ihmettelyyn. Ihmisen, joka ei halua elää haavekuvissa, on uskallettava katsoa myös modernin pimeää puolta.
19.02.16
Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti toisella sivustollani: tammilehto.info
|
Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)