| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisissa 20.7.04. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Petoksen siemenet
Smith, Jeffrey M.: Seeds of Deception, Exposing Industry and Government Lies About Safety of the Genetically Engineered Foods You're Eating. Yes! Books, Fairfield, Iowa 2003
Geeniruokakeskustelussa on tavallista antaa suurelle yleisölle tietämättömän ja herkkänahkaisen pelkurin osa: geeniruokaan kriittisesti tai varovaisesti suhtautuvalla enemmistöllä on vain pelkoja. Sen sijaan siihen myönteisesti suhtautuvilla “asiantuntijoilla”, viranomaisilla, poliitikoilla ja yhtiömiehillä on tietoa. He kantavat vastuuta talouselämämme kilpailukyvystä, katsovat rohkeasti tulevaisuuteen ja ottavat uuden teknologian haasteen vastaan. Kaikkia ihmisiä koskettavaa terveysriskiä ei oikeasti ole olemassa. Siksi geeniteknologian vastustus ei ole oikeutettua tavalliselle, talouselämän hedelmistä nauttivalle ihmiselle. Vastustus on hyväksyttävää vain uskonnollisille, eettisille ja “syväekologisille” marginaali-ihmisille, joiden vakaumukseen kuuluu pitää elämää pyhänä tai koskemattomana.
Jeffrey M. Smithin kirja “Seeds of Deception”, Petoksen siemenet, purkaa taitavasti tämän yleisen keskusteluasetelman. Kirjoittaja keskittyy nimenomaan geeniruoan terveysvaikutuksiin ja osoittaa vakuuttavasti, että geeniruoka on vaarallista ihmisten terveydelle. Miten yksi Smith – siis USA:n tavallinen Virtanen – pystyy tähän asettumatta epäuskottavasti kaikkien huippuasiantuntijoiden yläpuolelle?
Kirjoittajalla on kaksi strategiaa: Toisaalta hän tuo esiin sen tosiasian, että on olemassa suuri joukko alan tutkijoita ja viranomaisasiantuntijoita, jotka katsovat geeniruokaan sisältyvän suuria terveysriskejä. Toisaalta hän itse harjoittaa yhteiskunnallista tutkimusta ja paljastaa sen yhteiskunnallisen ja poliittisen prosessin, jolla käsitys geeniruoan turvallisuudesta on tuotettu. Lisäksi hän auttaa ymmärtämään sitä, miksi kuulemme geeniteknologiaan kriittisesti suhtautuvista tutkijoista niin vähän.
Smith lainaa esimerkiksi Länsi-Ontarion yliopiston genetiikan professoria Joseph Cumminsia. Hänen mukaansa on valtavasti todistusaineistoa, joka osoittaa yhden lisätyn geenin voivat tuottaa kasviin yhden halutun proteiinin ja sitä vastaavan ominaisuuden lisäksi lukuisia muita proteiineja ja niitä vastaavia ominaisuuksia. Geenimanipuloijat eivät kuitenkaan halua tietää tästä tosiasiasta, koska jos se myönnettäisiin, manipulointi olisi aivan liian vaarallista.
Kirjassa kerrotaan useista tapauksista ja tutkimuksista, jotka osoittavat geeniruoan todellakin voivan aiheuttaa monia sairauksia: myrkytyksiä, immuunijärjestelmän heikentymistä, vakavia allergioita, elinten kasvuhäiriöitä ja syöpää. Huolimatta vahvoista teoreettisista ja kokemusperäisistä syistä odottaa minkä tahansa geenimanipuloidun lajikkeen aiheuttavat terveysriskejä, tutkimusta geeniruoan vaikutuksista ihmisiin tai koe-eläimiin tehdään hyvin vähän. Geenilajike toisensa jälkeen on hyväksytty ensin USA:n ja sitten Euroopan markkinoille ilman, että olisi riippumattomia tutkimustuloksia, jotka osoittaisivat ne vaarattomiksi.
Tämä on mahdollista Smithin mukaan siksi, että USA:n keskeinen valvontaviranomainen FDA eli Elintarvike- ja lääkevirasto on tehty hampaattomaksi. Kun ensimmäiset geenimuunnellut lajikkeet oli kehitetty, viraston tutkijoiden enemmistö oli julkisuuteen saatujen asiakirjojen mukaan sitä mieltä, että jokaisen geenilajikkeen terveysvaikutukset on tutkittava asianmukaisissa ruokintakokeissa ennen hyväksymistä. Esimerkiksi FDA:n mikrobiologi Louis Pribyl kirjoitti esimiehelleen, että “tavanomaisen kasvinjalostuksen ja geenimanipuloinnin tuottamien odottamattomien vaikutusten välillä on jyrkkä ero” ja että useat geenimanipuloinnin seuraukset “voivat olla vaarallisempia”.
Tästä huolimatta FDA:n viralliseksi kannaksi tuli vuonna 1992 se, että geenilajikkeiden turvallisuutta ei tarvinnut testata ennen niiden hyväksymistä, koska “virasto ei ole tietoinen mistään informaatiosta, joka osoittaisi näillä menetelmillä tuotettujen elintarvikkeiden eroavan muista elintarvikkeista millään merkittävällä tai yhdenmukaisella tavalla”. Yhtiömyönteiset poliitikot tuottivat tämän kannan istuttamalla vuonna 1991 Monsanto-yhtiön asianajajan Michael Taylorin FDA:han häntä varta vasten luotuun virkaan ja antamalla hänelle ratkaiseva valta viraston geeniteknologiapolitiikan muovaamisessa.
Seeds of Deception -kirjassa on useita yksityiskohtaisia kuvauksia siitä, millaisten lahjontayritysten, painostustoimenpiteiden ja rangaistusten kohteeksi tutkijat joutuvat esittäessään geenimanipulointia arvostelevia kantoja. Kun esimerkiksi FDA:n tutkija Richard Burroughs vaati vuonna 1989 Monsanton geenimanipuloiduilla bakteereilla tuotetulle lehmien kasvuhormonille testejä, joissa selvitettäisiin sen mahdollinen myrkyllisyys ja vaikutus vastuskykyyn, hänet erotettiin. Kanadan parlamentin kuulemistilaisuudessa vuonna 1998 tohtori Margaret Haydon kertoi Monsanto-yhtiön tarjonneen hänelle ja viidelle muulle Kanadan terveysviraston tutkijalle 1-2 miljoonaa dollaria, jotta nämä hyväksyisivät yhtiön kasvuhormonin.
Smithin kirja on kauhukertomus yhtiöistä ja poliitikoista, jotka edistävät talouselämää satojen miljoonien ihmisten elämän kustannuksella. Silti sen henki on kaikkea muuta kuin toivoton. Kirja kertoo myös siitä, miten kriittisten tutkijoiden ja tavallisten ihmisten toiminta tuottaa tuloksia. Vaikka Monsanto ja muut geenimanipuloijat suunnittelivat jo aikaa sitten valtaavansa koko maailman ruokamarkkinat, Pohjois-Amerikan, Argentiinan ja Kiinan ulkopuolella geeniyhtiöiden aikeet eivät juuri ole toteutuneet.
Seeds of Deception on helppolukuinen ja monia sen jaksoja lukee kuin jännityskertomuksia. Se tarjoaa kosolti uutta yhteiskunnallista tietoa myös niille, jotka ovat geeniteknologian biologiseen puoleen hyvin perehtyneitä. Kirja on jo ehditty kääntää saksaksi. Se ansaitsee tulla pikaisesti suomennetuksi.
|
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info/)
5.8.2004