| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 28.11.00. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla . |
Kuka maksaa teollisuuden ydinsähkön?
Suomen metsäteollisuusyhtiöt kinuavat jälleen uutta ydinvoimalaa. UPM-Kymmene etunenässä ne ajavat hanketta välillisesti omistamansa Teollisuuden Voiman kautta. Syynä on ilmeisesti niiden usko siihen, että yhtiöt totuttuun tapaan saavat ydinsähkönsä halvalla. Ydinvoimasta vajaan viiden vuosikymmenen kuluessa kertyneet katastrofaalisen huonot kokemukset hyvin tietäen ne tuskin voivat kuvitella ydinsähkön sinänsä olevan halpaa. Mutta yhtiöiden kannalta ydinvoima voi monestakin syystä olla edullista.
UPM-Kymmene ja kumppanit pitänevät itsestään selvänä, ettei niiden tarvitse maksaa ydinvoimatutkimus- ja kehityskustannuksia. Suomalaiset veronmaksajat ovat näitä kustannuksia maksaneet mutta vielä enemmän niiden suurvaltojen veronmaksajat, jotka ovat kehitelleet ydinsukellusveneitä. Toisaalta maksamiseen ovat osallistuneet myös kaikki muut maapallon ihmiset, jotka ovat yli puolivuosisataa kärsineet ydinaseturvattomuudesta.
Yhtiöiden lähtökohta on varmasti myös se, ettei niiden tarvitse maksaa korvauksia alkuperäiskansojen edustajille, joiden terveyden, kotiseudun ja pyhät paikat uraaninlouhinta on turmellut kymmeniksi tuhansiksi vuosiksi.
Ne voivat myös huoletta lähteä siitä, että suuren onnettomuuden sattuessa valtiot ja tavalliset ihmiset maksavat valtaosan kustannuksista. Tämänhän turvaa erikoislaatuinen, virallisten turvallisuusvakuuttelujen kanssa ristiriidassa oleva ydinvastuulaki. Sen mukaan ydinvoimalanomistajan korvausvastuulle on asetettu onnettomuuden suuruudesta riippumaton katto, joka tällä hetkellä on noin 1,3 miljardia markkaa. Kuitenkin esimerkiksi saksalaisen Prognos AG:n tutkimuksen mukaan onnettomuus voisi aiheuttaa jopa 30 000 miljardin markan vahingot.
Yhtiöt voivat tässä tapauksessa iloita jopa siitä, että kapitalismi tuskin pysyy pystyssä seuraavia kymmeniä tuhansia vuosia. Niinpä tuleville sukupolville aiheutuvia vahinkoja ei edes periaatteessa voi korvata.
UPM-Kymmene ja muut yhtiöt saattavat myös uskoa, että aikaisempaan tapaan sähkö voidaan hinnoitella niin, että pienkäyttäjät maksavat suurimman osan sähköntuotannon kustannuksista. Tämä on kuitenkin nykyisin aikaisempaa vaikeampaa sähkömarkkinoiden rakenteen muututtua vähemmän monopolistiseksi. Ehkäpä ne siksi tähyävät uusia maksajia.
Maksuapua saattaisi löytyä Saksasta ja Ranskasta. Saksalaisen Siemensin ja ranskalaisen Framatomen uusi yhteisyritys on nimittäin vaikeuksissa uuden tyyppisen ydinvoimalansa kanssa. Tämän aikaisempia turvallisemmaksi väitetyn "Eurooppalaisen painevesireaktorin" eli EPR:n ongelma on se, että se on olemassa vasta paperilla. Koekappale pitäisi välttämättä saada rakennettua EU:hun, jotta sitä voitaisiin myydä muualle. Koelaitos varmaan myytäisiin polkuhintaan, jos vain joku EU-maa suostuisi sen ottamaan. Niinpä Siemens ja Framatome sekä niitä tukevat valtiot voisivat hyvinkin osallistua Suomen metsäteollisuuden ydinsähkölaskun maksamiseen. Näin päästäisiin markkinoimaan EPR:ää kolmannen maailman maihin, joista monia ydinteknologia kiinnostaa, koska ne haaveilevat omista ydinaseista vastapainoksi suurvaltojen ja Israelin ydinaseille.
Metsäteollisuutemme ydinvoimala tuottaisi siis taas lisää
ydinaseturvattomuutta. Mutta tästä teollisuuden osakkeenomistajat
viis veisaavat. Eihän ydinsodan riskin kasvu vaikuta negatiivisesti
osinkoihin tai kurssikehitykseen, eihän?
|
Palautetta kirjoittajalle
voi lähettää osoitteeseen
etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla . |
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun
28.11.2000