| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 14.6.2005. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Toisintoimittajan testamentti
Tapani Lausti: Toisinajattelun tiekartta. Like, Helsinki 2004
Kerettiläisyys ja muu toisinajattelu kuuluvat valtavirran käsityksen mukaan lähinnä katolisen kirkon ja kommunististen puolueiden valtakausiin. Talous-, markkina-, sosiaali- ynnä muiden liberaalien ajattelun tai ajattelemattomuuden mukaan länsimaisessa julkisuudessa esiintyvien mielipiteiden kirjo osoittaa, ettei ole mitään virallista ajattelua. Näin ollen ei voi myöskään olla toisinajattelua.
Kuitenkin myös keskiajalla ja Neuvostoliitossa sallittiin monenlaisia mielipiteitä, kunhan ne eivät uhanneet valtaapitäviä. Sitä paitsi valtajärjestelmä levitti kerettiläisiäkin näkemyksiä sopivasti vääristeltyinä.
Toisaalta monet eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset kirjoittajat ja tutkijat kokevat, että näkemystensä vuoksi heitä rangaistaan taloudellisesti ja sosiaalisesti. Rangaistukset ovat kohta ehkä myös rikosoikeudellisia, kun USA:n Isänmaalisten lakien vaikutukset alkavat tuntua ja kansankäärme on saatu tungettua EU:n perustuslakipyssyyn. EU-eliitin magnum opuksesta löytyvät nimittäin pykälät, jotka tekevät talouskasvun, vapaakaupan tai markkinatalouden vastustamisesta laillisen yhteiskuntajärjestyksen vastaisen teon.
Liberaalien, joille vapausaatteen kannattaminen ei ole pelkkää sanahelinää, on siis vakavasti harkittava, jatkavatko he nykyisen järjestyksen oikeuttamista vai siirtyvätkö he yhteiskunnan muuttajien riveihin. Tässä harkinnassa Tapani Laustin kirja Toisinajattelun tiekartta on oiva apuneuvo kahdessakin mielessä.
Toisaalta he voivat tutkia, onko kirjassa heille tai valtajulkisuuden seuraajille uusia näkemyksiä. Toisin sanoen onko myös “reaaliliberalismissa” aitoa toisinajattelua. Toisaalta on harkittava, ovatko kirjassa esiteltyjen mahdollisten toisinajattelijoiden näkemykset nykyisen järjestelmän epäliberaalista luonteesta totta.
Tälle ajatusmatkalle uskaltautumista helpottaa se, että pitkän toimittajan uran Yleisradiossa, BBC:ssä ja Suomen Lontoon instituutissa tehneellä Laustilla on erittäin hyvät paperit: hän ei edes neuvostoystävyyden hulluina vuosina hyväksynyt valintaa kapitalismin ja reaalisosialismin välillä, vaan on ollut Suomessa niitä harvoja, jotka ovat johdonmukaisesti tuoneet esiin vapaudenhenkisen sosialismin vaihtoehdon.
Toisinajattelun tiekartta on yhteenveto Laustin vuosikymmeniä kestäneestä paneutumisestaan vaihtoehtoiseen yhteiskunta-ajatteluun. Kirja heijastaa hänen laajaa lukeneisuuttaan, mutta se on tulos myös lukuisista henkilökohtaisista tapaamisista ja haastatteluista merkittävien (toisin)ajattelijoiden kanssa. Näihin hänellä oli mahdollisuus, kun hän asui vuosia yhdessä maailmankulttuurin metropoleista.
Zelling Harris, Gabriel Kolko, Peter Marshall, István Mészáros, Christopher Norris, John Pilger, Jeremy Seabrook, Colin Ward? Chomsky lukuun ottamatta muut listan nimet lienevät useimmille tuttuja vasta kirjan lukemisen jälkeen. Paitsi eläviä toisinajattelijoita Lausti esittelee myös historiallisia hahmoja. Heihin kuuluu Leninin vapaudenhenkinen vastinpari Volin (voljnyj = vapaa), jonka tärkeä kirja Tuntematon valankumous (La Révolution inconnue/The Unknown Revolution) paljastaa ensikäden tietoihin nojautuen sen, miten Lenin ja Trotski alusta lähtien kävivät sotaa työläisten itsehallintoa eli todellista “neuvostoliittoa” vastaan.
Kaikkien näiden ajattelijoiden toisenlaisuutta vallitsevaan nähden ei pinnallinen tarkkailija välttämättä huomaa, sillä maailma on orwellilaisen uuskielen vallassa. Kuten Lausti sattuvasti kirjoittaa “hyökkäys on nykyään “itsepuolustusta”, miehitys “vapautusta”, sotilaallinen väliintulo “kriisinhallintaa”, sotarikolliset “rauhan miehiä”, maailman ainoan supervallan omanedun tavoittelu “vapauden puolustamista”, äärimmäisen hierarkkiset yhteiskunnat “demokratioita” ja suuryhtiöiden vallan kasvu “vapaata kauppaa”“. Tätä kielen sekaannusta ovat tuottaneet yhtiöiden ja valtioiden propagandistit sekä valtavirtatoimittajat mutta myös postmodernit ajattelijat. Walesin yliopiston filosofian professorin Christopher Norrisin mukaan postmodernien yhteiskuntateoreetikkojen hylätessä totuuden käsitteen “ei heidän mielestään ole mahdollista arvostella näennäistotuuksia, mielipiteiden ideologista manipulaatiota tai hallituksen valheellisia näkemyksiä kansainvälisistä tapahtumista”.
Tällaista älyllistä lobotomiaa ei esimerkiksi Scott Bowman ole itselleen tehnyt. Kalifornian yliopiston oikeustieteen ja poliittisen teorian dosentin mukaan yhtiöt ovat ei-valtiollisia poliittisia instituutioita, joilla on eniten vaikutusvaltaa modernissa maailmassa ja jotka vaikuttavat yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Hänen tutkimuksensa selvittää yksityiskohtaisesti, miten yhtiöt ovat määrätietoisesti luoneet oikeusnormien vahvistaman ideologian, jossa yhtiöt samaistetaan yritteliäisiin yksilöihin ja jonka mukaan on luonnollista antaa niille samat oikeudet ja vapaudet kuin kansalaisille.
Toisinajattelun tiekarttaa voi arvostella epäyhtenäisyydestä ja eklektisyydestä. Mutta näistä on ehkä enemmin syytettävä ajattelun ja maailman nykytilaa kuin Laustia. Kaiken kaikkiaan kirja on energiaa antava tuulahdus Suomen yhteiskunnallisen keskustelun ummehtuneisuuteen kuumasta Espanjasta, jossa Lausti viettää palkkatyön jälkeistä elämäänsä.
|
Palautetta kirjoittajalle voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
14.6.2005