| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Kanavan numerossa 1/2018 ja Voima-lehden numerossa 1/2018 (kirjoitettu 2017). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Tuomiopäiväkone valmistunut
Yhdysvallat ja Venäjä ovat toteuttaneet ”Tohtori Outolemmen”
Ylen Teema esitti syyskuun lopulla Stanley Kubrickin klassikon ”Tohtori Outolempi”. Parastaikaa se on katsottavissa myös Netflixissä. Tämä 53 vuotta sitten valmistunut elokuva on harvinaisen ajankohtainen. Mustassa komediassa maapallo muuttuu asuinkelvottomaksi, koska Neuvostoliitto on kehittänyt tuomiopäiväkoneen: automaattisen järjestelmän, jossa koneen ydinasehyökkäykseksi tulkitsema signaali laukaisee lukuisia kobolttipommeja. Kyseisten ydinpommien kuori on valmistettu koboltista, joka räjähdyksessä muuttuu radioaktiiviseksi ja leviää ilmavirtausten mukana kaikkialle. Vaikka Neuvostoliiton johdollekin selviää, että Yhdysvallat ei ole hyökännyt vaan kyse on hullun, kommunisteja yli kaiken vihaavan kenraalin yksityisestä offensiivista, tuomiopäiväkonetta ei voi pysäyttää.
Guardianiin kirjoittavan John Pattersonin mukaan elokuvan herättämä nauru vei jumalat, joiden edessä USA:ssa kumarretaan – Pommin, Pentagonin, Turvavaltion ja Presidentin – haketuskoneeseen. Valitettavasti ydinasehulluus kuitenkin jatkuu: Yhdysvallat ja Venäjä ovat yhteisvoimin rakentaneet oikean tuomiopäiväkoneen. Sen kokoaminen alkoi jo kylmän sodan aikana, kun molemmat supervallat pystyttivät järjestelmän ja omaksuivat siihen liittyvän sotilasopin, jonka mukaan ydinohjukset on lähetettävä matkaan jo ennen kuin yksikään vastapuolen ohjuksista on saavuttanut maaliaan. Toisin sanoen ydinhyökkäys on käynnistettävä pelkän, erilaisten tarkkailulaitteiden tekemän vastapuolen ohjuksia koskevan havainnon perusteella.
Maalla olevista siiloista avaruuden kautta lentäviltä ohjuksilta kestää 30 minuuttia ja sukellusveneistä laukaistavilta tapporaketeilta vain 11 minuuttia saavuttaa vastapuoli. Näin ollen ohjushavaintojen tulkitsemiseen ja tarkistamiseen sekä hyökkäyspäätöksen tekemiseen on käytettävissä vain minuutteja. Todellisessa tai luulotellussa uhkatilanteessa tieto- ynnä muut koneet ja armeijan sadoissa harjoituksissa koneenkaltaiseksi harjoitettu aparaatti ovat ratkaisseet enemmän kuin mahdollisesti keskellä yötä herätetyn presidentin tai pääministerin sumuinen harkinta.
On silkkaa hyvää tuuria, että olemme vielä hengissä tai että suurin osa meistä on ylipäätään syntynyt. Vähältä piti -tilanteita on ollut paljon. Esimerkiksi vuonna 1979 turvallisuusneuvonantaja Zbigniew Brzezinski sai keskellä yötä kaksi puhelua, joiden mukaan Neuvostoliitto oli käynnistänyt täysimittaisen ydinhyökkäyksen. Hän oli juuri soittamassa presidentti Carterille ja kertomassa, että tämän pitää heti päättää, mitkä kaikki ohjukset laukaistaan. Viime hetkellä Brzezinskille soitettiin kolmannen kerran. Kyse olikin inhimillisestä erehdyksestä ja teknisestä virheestä: harjoitusnauha, jossa simuloitiin Neuvostoliiton hyökkäystä, oli vahingossa joutunut hälytysjärjestelmään ja harhauttanut päivystyshenkilökunnan.
Princetonin yliopiston tutkijan Bruce Blairin ja monien muiden asiantuntijoiden mukaan tilanne on nyt monesta syystä vielä pahempi kuin vanhan kylmän sodan aikana. Ensinnäkin kybersodankäynnin ja hakkeroinnin mahdollisuus tekee hyökkäyksestä kertoviin tietokonesignaaleihin luottamisen entistä ongelmallisemmaksi. Toiseksi ohjushyökkäyksistä varoittava venäläinen satelliittijärjestelmä ei enää toimi, ja siksi venäläiset saavat tiedon hyökkäyksestä entistä myöhemmin. Kolmanneksi yhä lähemmäksi Moskovaa sijoitetut USA:n risteilyohjukset mahdollistavat Kremlin ja muiden Venäjän komentokeskusten tuhoamisen yllätyshyökkäyksellä. Neljänneksi torjuntaohjusjärjestelmän rakentaminen, puhe uusista täsmällisistä ja ”puhtaista” ydinaseista ja ydinaseylivoimasta sekä monet muut USA:n toimet ovat Venäjällä helposti tulkittavissa niin, että jotkut piirit Yhdysvalloissa haluavat käynnistää provosoimattoman ydinasehyökkäyksen lännen iän ikuista vihollista vastaan.
Näistä syistä Venäjä on entisestään lyhentänyt hyökkäysvaroituksesta omien ohjusten laukaisuun kuluvaa aikaa: nyt se on enää 2-4 minuuttia! Kaiken lisäksi pelätessään Kremlin olevan tässä vaiheessa jo tuhoutunut Venäjän johto on antanut Moskovan alueen ylimmille sotilaallisille komentopaikoille oikeuden hätätilanteessa olla odottamatta ylempää tulevia käskyjä ja laukaista kauko-ohjauksella parissa kymmenessä sekunnissa ympäri Venäjää siiloissa ja raskaissa rekoissa olevia ydinohjuksia.
Kansallisen turvallisuuden nimissä on siis synnytetty äärimmäisen vaarallinen ja herkkä järjestelmä, joka koska tahansa voi tuhota kyseiset ja kaikki muut kansat. Tätä helvetinkonetta käyttävien ihmisten liipaisin on niin herkässä, että on vain ajan kysymys, milloin jokin provokaatio, signaalihäiriö, signaalien virhetulkinta taikka muu tekninen tai inhimillinen virhe käynnistää sen.
Tuomiopäiväkoneen olemassaolo asettaa uuteen valoon myös Suomen turvallisuuspolitiikan. Ilmeisesti olennaista olisi toisaalta välttää kaikkia toimia, jotka lisäävät koneen laukaisun todennäköisyyttä, ja toisaalta edistää liipaisinherkkyyden vähentämistä ja koneen purkamista. Niinpä esimerkiksi USA:n ja muiden NATO-maiden lentokoneiden ja sotakaluston tuominen Suomeen voikin turvallisuuden edistämisen sijasta lisätä tuhouhkaa. Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän välisen jännityksen lieventäminen ja kansainvälisiin ydinaseiden vastaisiin aloitteisiin osallistuminen voisivat olla parasta turvallisuuspolitiikkaa.
Albert Einsteinin totesi vuonna 1945: ”Atomivoiman vapauttaminen on muuttanut kaiken paitsi meidän ajattelutapaamme.” Omalta osaltaan hän muutti ajatteluaan välittömästi. Einstein katui panostaan ydinaseeseen johtaneen fysiikan kehittämisessä ja omisti aikansa rauhanliikkeelle. Ehkäpä nyt, vuonna 72 jälkeen Hiroshiman, olisi aika muuttaa Suomenkin turvallisuuspoliittista ajattelua.
24.01.18
Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti toisella sivustollani: tammilehto.info
|
Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)