| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 3.2.01. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
"Uusliberalismin musta kirja: osat I ja II"
Frances Moore Lappé, Joseph Collins, Peter Rosset & Luis Esparza: 12 myyttiä maailman nälästä. Suomentanut Lassi Salvi, Rauhanpuolustajat & Like, Helsinki 2000, 309 s.
John Madeley: Hungry for Trade, How the Poor Pay for Free Trade. Zed, Lontoo 2000, 178 s.
Nyt, kun suomalaisetkin ovat Kommunismin mustan kirjan myötä päässeet laskemaan Neuvostoliiton ja Kiinan aiheuttamia kuolonuhreja, voimme olla entistä vakuuttuneempia siitä, että reaalisosialismi edusti "punaista pahaa". Nykypolitiikalle relevanttien johtopäätösten tekemistä vaikeuttaa kuitenkin se, että kirjan tekijät eivät vertaa "kommunismin" verisyyttä minkään nykyisin suosiossa olevan talousjärjestelmän tai ideologian tappavuuteen. Toisaalta uusliberalismin mustaa kirjaa ei ole vielä kirjoitettu ja Kapitalismin mustaa kirjaa (Le livre noir du Capitalisme, Le Temps des Cerises, Pantin 1998) ei ole vielä käännetty millekään kolmesta kotimaisesta kielestä. Siksi oman humanisminsa johdonmukaisuutta voi paremman puutteessa koetella lukemalla hiljattain ilmestyneet maailman nälkää käsittelevät kirjat: 12 myyttiä maailman nälästä ja Hungry for Trade, How the Poor Pay for Free Trade (Nälkäisiä maailmankaupan takia, Mitä köyhät maksavat vapaakaupasta). Kirjojen sopivuutta tähän tarkoitukseen ei ehkä huomaa, ellei tiedä, että Kommunismin mustassa kirjassa on kysymys nälästä: suurin osa 75-100 miljoonasta reaalisosialismin tilille pannusta uhrista ei suinkaan ole teloituksissa tai gulageissa tapettuja vaan "vapaudessa" nälkään nääntyneitä.
Ellei kärsi vakavasta muistihäiriöstä tai valikoivasta lukutaidosta, ulkomaan uutisten seuraaja voi tuskin olla huomaamatta, että miljoonat ihmiset kapitalistisissa, uusliberaalia politiikkaa noudattavissa maissa kärsivät vakavasta aliravitsemuksesta tai jatkuvasta nälästä. Esimerkiksi UNICEFin tilastojen mukaan joka vuosi kuolee pelkästään alle viisivuotiaita lapsia nälkään 12 miljoonaa eli kymmenessä vuodessa 120 miljoonaa. Mutta nämä ei-sosialististen maiden nälkäkuolemathan johtuvat luonnonoikuista, tekniikan kehittymättömyydestä, maan riittämättömyydestä, väestönkasvusta tai nälkäänäkevistä itsestään. Eihän niillä ole mitään tekemistä vallitsevan ideologian tai talous- ja poliittisen järjestelmän kanssa, eihän? Käsillä olevat huolellisesti argumentoidut ja laajaan tutkimusaineistoon nojautuvat kirjat panevat kuitenkin epäilemään, että muinaisten tyrannioiden, varhaiskapitalismin ja reaalisosialismin lisäksi myös nykykapitalismin kädet ovat veressä.
Yhdysvaltalaisen Institute for Food and Development Policy -tutkimuslaitoksen (Elintarvike- ja kehityspolitiikan instituutti) entisten ja nykyisten tutkijoiden 12 myyttiä maailman nälästä -kirja on ehtinyt jo kolmanteen laitokseen. Suppean ensimmäisen laitoksen, jossa oli vain 10 myyttiä, suomensi aikoinaan Heidi Hautala varhaisvaihtoehtoiseen Aura-lehteen. Toinen laitos sen sijaan jäi suomentamatta. Käsillä olevaa versiota on muokattu Suomen oloihin paremmin soveltuvaksi siten, että kehitysapua koskevan luvun on kirjoittanut uudestaan Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen tutkija Yrjö Uurtimo.
Nimensä mukaisesti kirja purkaa vallitsevia ajatusluutumia maailman nälän syistä. Ruoan puutteen ajatellaan yleisesti olevan nälän keskeinen taustatekijä. Lappé ja kumppanit osoittavat kuitenkin, että maailmassa ja myös useimpien maiden sisällä on riittävästi ruokaa kaikkien ruokkimiseen. Esimerkiksi noin 80 % nälkäänäkevistä alle viisivuotiaista asuu maissa, joissa on ruoan ylituotantoa. Kysymys on siis ruoan jaosta, joka taas on kovasti poliittiseen järjestelmään liittyvä asia.
Toinen tavallinen selitys nälälle ovat luonnonkatastrofit. Niin merkilliseltä kuin se kuulostaakin, kirja paljastaa tämänkin useimmissa tapauksissa myytiksi. Vaikka luonnonolosuhteet toki vaihtelevat luonnostaankin, ihmiset eivät kärsi niistä, kun heillä on joustovaraa: esimerkiksi varastointimahdollisuuksia tai useita ruokakasveja ja viljelypaikkoja. Yhteiskunnalliset olosuhteet voivat kuitenkin viedä nämä joustomahdollisuudet.
Ehkä kaikkein yleisintä on uskoa nälän johtuvan "väestöräjähdyksestä". Tämän myytin purkaminen palautuu tietenkin pitkälti edellä esitettyyn ruoan riittävyyteen. Lappé ja kumppanit tuovat myös esiin paljon uutta tietoa, jonka mukaan itse räjähdyskin on osoittautumassa suutariksi: väestönkasvun vauhti on kovasti laskemassa. Toisaalta he osoittavat väestönkasvullakin olevan yhteiskunnalliset syynsä, joten sikäli kun väestönkasvu on selitys, se on kovin vaillinainen selitys.
12 myyttiä -kirja väittää lisäksi hyvin perustellen, ettei nälkä johdu myöskään ekologisten rajojen ylittymisestä, teknologian puutteesta, tehokkuuden ja tasa-arvon välisestä ristiriidasta, nälkäalueiden markkinoiden kahleista, maailman kauppaa koskevista rajoituksista, köyhien avuttomuudesta, kehitysavun puutteesta, pohjoisen ja etelän tavallisten ihmisten välisestä eturistiriidasta eikä pyrkimyksistämme rakentaa vapaa yhteiskunta.
Mistä sitten nälkäkuolemat johtuvat? Kirjan antama vastaus voi kuulostaa yllättävältä: demokratian puutteesta eli vallan keskittymisestä. Kysymys on siitä, että pienviljelijöiden aiemmin tavalla tai toisella hallitsema maa ja muut ravinnontuotantoresurssit keskitetään suuriin organisaatioihin. Nämä taas ovat täysin harvainvaltaisia: vain muutamien rikkaiden hallitsemia yhtiöitä ja maatiloja. Samalla koko yhteiskunnan tasolla tapahtuva ohjaus muuttuu yhä piittaamattomammaksi köyhistä, jolloin myöskään maan tuoton uudelleen jakoa köyhien hyväksi ei tapahdu. Nämä epädemokratiaa ja nälkää tuottavat prosessit eivät suinkaan tapahdu vanhojen "feodaalisten" rakenteiden painosta länsimaiden kehitysyhteistyöpyrkimyksistä huolimatta vaan päinvastoin rikkaiden "demokraattisten" maiden johtamien organisaatioiden ajamina uudenaikaisen uusliberaalin politiikan nimissä.
Vielä yksityiskohtaisemmin ja ajankohtaisemmin nykyisen talouspolitiikan nälkää tuottavaa luonnetta käsittelee John Madeleyn viime vuoden lopulla ilmestynyt teos. Vaikka Hungry for Trade -kirja on hyvin kriittinen globalisaation nykyistä suuntaa kohtaan, se on itsessään globaalin (vasta)kulttuurin tuote: kirja ilmestyy ympäri maailmaa englantilaisen, kanadalaisen, eteläafrikkalaisen, bangladeshilaisen ja thaimaalaisen kustantajan sekä malesialaisen, thaimaalaisen, kanadalaisen, hollantilaisen ja parin englantilaisen kansalaisjärjestön yhteistyönä.
Vapaa kauppa ja vapaa markkinatalous, joiden nimissä nykyistä politiikkaa harjoitetaan, kuulostanevat nykyisin useimpien korvissa hyviltä tai ainakin harmittomilta. Kirjaa lukiessa voi alkaa vähitellen tajuta, että "reaalisesti olemassa oleva vapaan markkinatalouden oppi" (Noam Chomsky) onkin jotain, jolla on hyvin vähän tekemistä vapauden kanssa. Tosin se antaa vahvimmille valtioille ja yhteiskuntien vahvimmille ryhmille paljon vapautta, mutta niinhän myös kaikkein harvainvaltaisimmat järjestelmät tekevät.
Esimerkki vapaan maailman taloudellisen järjestelmän luonteesta on Maailman kauppajärjestön perustamisen yhteydessä solmittu maataloussopimus. Virallinen tarkoitus oli purkaa protektionismia, mutta todellisuudessa sitä ovat sopimuksen perusteella purkaneet vain köyhät maat: ne ovat alentaneet tullisuojaa. Sen sijaan rikkaat teollisuusmaat kaksinkertaistivat oman maataloutensa tuen sopimuksen kahden ensimmäisen vuoden aikana. Seurauksena on ollut alihintaisten elintarvikkeiden tulva köyhien markkinoille, mikä on pakottanut miljoonat pienviljelijät luopumaan viljelyksistään ja liittymään nälkää näkevien joukkoihin.
Samanaikaisesti USA:n ja Euroopan Unionin hallitsemat Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki ovat pakottaneet yli 80 köyhää maata rakennesopeutusohjelmiin, jotka ovat ajaneet vielä lisää ihmisiä nälkäkuolemaan. Nämä uusliberaalien oppien nimissä asetetut hallitusten kurinpito-ohjelmat nimittäin vaativat sosiaaliturvan heikentämistä ja ruoan hintaa alentavien tukien poistamista. Samanaikaisesti ne pakottavat hallituksia tukemaan vientiviljelyä, jonka tulokset tietenkin päätyvät rikkaisiin maihin.
Kunnon tutkijan tavoin Madeley esittää nämä ja lukemattomat muut räikeät esimerkit länsimaiden "vapaan kaupan" dogmatismiin perustuvasta julmasta politiikasta täysin kiihkottomasti ilman minkäänlaista tunteilua. Kirjan auttanee kuitenkin ymmärtämään niitä satoja tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa, jotka näiden vääryyksien tajuaminen saa lähtemään mielenosoituksiin Suomenkin kansainvälisissä elimissä siunaamaa uusliberaalia hallintoa vastaan. Faktisesti olisi tässä varmaan asianmukaista puhua "hirmuhallinnosta", mutta vallitsevassa kielenkäytössähän tämä termi on varattu vain niille ihmisiä tappaville hallituksille ja järjestelmille, jotka ovat joko vain historiaa tai sitten kapinoivat vallitsevaa globaalia järjestystä vastaan.
Kaikesta synkästä sanomastaan huolimatta näiden nälkää käsittelevien kirjojen henki ei ole pessimistinen. Jos kerran nälkä ei johdu vääjäämättömistä biologisista tai väestöllisistä tosiseikoista, vaan maailmanjärjestyksen epäoikeudenmukaisuudesta ja vallan keskityksestä, nälkä on ihmisten yhteistoimin voitettavissa. Kirjat kertovat monia esimerkkejä siitä, että köyhät kykenevät vastarintaan ja pystyvät tuottamaan itselleen riittävästi ruokaa, kunhan heille annetaan siihen tilaisuus.
Brasiliasta löytyy useita tällaisia tapauksia. Esimerkiksi maan koillisosassa sijaitsevan Pedra Vermelhan kylän asukkaat saivat kampanjoinnillaan käyttöönsä valtion maata. Neljässä vuodessa paikkakunta on muuttunut nälkäpesäkkeestä kukoistavaksi ja vauraaksi maaseuduksi, jossa ihmisillä on runsaasti viljaa, hedelmiä ja vihanneksia.
Vuosina 1959-61 Kiinassa kuoli Kommunismin mustan kirjan mukaan 20-43 miljoonaa ihmistä nälkään. Syynä oli mieletön pyrkimys hävittää pienviljelijät maaseudun kollektivisoinnin ja teollistamisen avulla. Kirja kommentoi Kiinan johdon syyllisyyttä seuraavasti: "Myönnettäköön, että Maon tarkoituksena ei ollut tappaa joukoittain maanmiehiään. Mutta samalla on todettava, että häntä ei juuri huolestuttanut, vaikka miljoonat ihmiset kuolivat nälkään. Hänen päähuolenaan synkkinä vuosina näyttää olleen kiistää mahdollisimman perusteellisesti todellisuus, josta hän tiesi voivansa joutua syytetyksi." Mutatis mutandis, muutettavat muutettuina, tämä pätee käsillä olevien nälkäkirjojen mukaan hämmästyttävän tarkoin uusliberaaleihin hallituksiin ja niiden käskynhallitsijoihin kapitalistista maailmaa "kehittävissä" elimissä.
Kiinassa "Suuren harppauksen" aikana ihmisiltä takavarikoitiin jopa padat ja kattilat: metalli tarvittiin teollistamiseen ja toisaalta näin torjuttiin yksilöllinen ruoanlaitto ja houkutus varastaa valtion elintarvikkeita. Madeleyn kirjan mukaan uusliberaalien suosimaa korkeateknologista maataloutta kehittävät Monsanton ja Novartiksen kaltaiset yhtiöt ovat takavarikoimassa viljelijöiltä siemenet. Ymmärtämättömät talonpojat eivät näin voi levittää kasveja ja tuottaa ruokaa suunnittelemattomasti. Uuden uljaan maailman geneettisesti käyttörajoitteiset (GURT) siemenet itävät vain kun yhtiö armollisesti suo viljelijälle kemikaalin, joka käynnistää itämiseen tarvittava geenin toiminnan.
|
Palautetta kirjoittajalle voi
lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun
3.2.2001