| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Kulttuurivihkojen numerossa 3/2021. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tässä. |
Vasemmistolaista koronakritiikkiä
Hannes Hofbauer ja Stefan Kraft (toim.): Lockdown 2020, Wie ein Virus dazu benutzt wird, die Gesellschaft zu verändern. Wien: Promedia, 2020, 280 s.
Gerald Grüneklee, Clemens Heni ja Peter Nowak: Corona und die Demokratie: eine linke Kritik. Berlin: Edition Critic, 2020, 190 s.
Clemens Heni (toim.): Gefährderansprache, Wie die Regierungs-Politik, eine nicht evidenzbasierte Virologie und Verschwörungswahnwichtel die demokratische Gesellschaft zerfleddern. Berlin: Edition Critic, 2020, 380 s.
Paul Schreyer: Chronik einer angekündigten Krise, Wie ein Virus die Welt verändern konnte. Frankfurt am Main: Westend, 2020, 176 s.
Virallisen koronakertomuksen kritiikki on jostain syystä mielletty oikeistolaiseksi, vaikka useimmat kertomusta ylläpitävät hallitukset ovat myös oikeistolaisia. Ilmeisesti taustalla vaikuttavat presidentti Trumpin osittaiset ja ajoittaiset poikkeamat vallitsevasta koronapolitiikasta. Maailmalla on kuitenkin sekä radikaalin että maltillisen vasemmiston piirissä paljon ääniä, jotka kyseenalaistavat yhteiskunnan sulkutoimet ja muun koronapolitiikan. Esimerkiksi Britannian Labour-puolueen sisällä vaikuttavat koronakriitikot perustivat vähän aikaa sitten leftlockdownsceptics.com-sivuston ja ryhmittymän.
Saksankielisessä maailmassa vasemmistolainen koronatoimien kritiikki on ehkä laajinta ja monipuolisinta, mihin viittaavat tässä esillä olevat neljä kirjaa. Niiden kirjoittajat jakavat koronanarratiivin kyseenalaistajien yleisen näkemyksen, jonka mukaan toimenpiteet ovat täysin suhteettomia koronan aiheuttamaan riskiin verrattuna ja ne aiheuttavat valtavasti terveydellisiä ja yhteiskunnallisia vahinkoja.
Lockdown 2020, Wie ein Virus dazu benutzt wird, die Gesellschaft zu verändern (Sulkutoimet 2020, Miten virusta käytetään yhteiskunnan muuttamiseen) sisältää 20 kirjoittajan yhtä monta artikkelia, joissa pureudutaan koronakriisin mitä erilaisimpiin aspekteihin. Kirjoittajien joukossa on muun muassa Suomessakin tunnettu politologi Joachim Hirsch.
Teoksen mielenkiintoisin kirjoitus on itävaltalaisen tietokirjailijan Hannes Hofbauerin ja Wienin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian professorin Andrea Komlosyn artikkeli Neue Akkumulationsmodell: Verhalten und Körper im Visier des Kapitals (Uusi kasaamismalli, Käyttäytyminen ja ihmiskehot pääoman tähtäimessä). Kirjoittajien mukaan koronakriisi on sodan kaltainen tapahtuma, jonka avulla uusi kyberneettinen pääoman kasaamismalli saadaan lyötyä läpi. Taustalla on se, että vanha kapitalismi on pitkään ollut kriisissä ja uusi kyberkapitalismi on ollut tuloillaan. Kuitenkin nyt todistamamme ”luova tuho” on edellytyksenä teollistumiseen verrattavalle käänteelle, joka merkitsee ihmisen ruumiin ja kokemuksen muuttumista suoraan pääoman hyödynnettävissä olevaksi tavaraksi. Uuden kapitalismin keskeinen raaka-aine on kaikkialla vaikuttavan ja ihmisen sisällekin ulottuvan tarkkailun tuottama paisuva datamäärä, jota syötetään tekoälysovellutuksia tahkoviin keskuksiin. Muutosvastarintaa on minimoitu koronauhan liioittelulla ja ihmisten järjestelmällisellä pelottelulla sekä kriittisten asiantuntijoiden leimaamisella ja sensuroinnilla.
Corona und die Demokratie: eine linke Kritik (Korona ja demokratia: vasemmistolainen kritiikki) -kirjan analyysi koronakriisistä on varsin erilainen. Pääoman ja talouden sijasta syypää on valtio, jonka autoritaarinen puoli on taas leimahtanut liekkeihin. Muutamalla rivillä viitataan kuitenkin kapitalismin säilyttämispyrkimyksiin. Satojen vuosien kamppailulla saavutetut kansalaisoikeudet on lakkautettu, ja ihmisten on vain mitään kyseenalaistamatta toteltava. Kirjoittajat kohdistavat voimakasta kritiikkiä vasemmistoa kohtaan, jonka enemmistö ei kritisoi autoritaarista koronapolitiikkaa eikä puhu sen hirveistä seurauksista varsinkin jo ennestään heikossa asemassa oleville ihmisille ympäri maailmaa. Koskaan ei ole ollut näin hyviä mahdollisuuksia kapitalismin romuttamiseen, mutta yhteiskunnallinen liike sen toteuttamiseen loistaa poissaolollaan.
Gefährderansprache, Wie die Regierungs-Politik, eine nicht evidenzbasierte Virologie und Verschwörungswahnwichtel die demokratische Gesellschaft zerfleddern (”Vaarantajien puhuttelu, Kuinka hallituksen politiikka, evidenssiin perustumaton virologia ja salaliittosekopäät repivät demokraattisen yhteiskunnan riekaleiksi”) on jatkoa edelliselle kirjalle ja sisältää paljolti samojen kirjoittajien tekstejä. Teos on ilmestynyt syksyllä Saksan koronatoimien vastaisen liikkeen nousun jälkeen, ja sisältää myös liikkeen kritiikkiä. Kirjan toimittaja ja yksi kirjoittajista Clemens Heni on Berliinin antisemitismintutkimuskeskuksen johtaja. Hän suhtautuu erittäin kielteisesti kaikkeen vähänkin salaliittoteorialta haiskahtavaan. Niinpä edellisessä kirjassa haikailtu liike ei todellisessa ilmenemismuodossaan kelpaa hänelle, koska liian moni siinä ajattelee WHO:n, Maailman talousfoorumin ja muiden globaalien toimijoiden lusikoiden olevan tässä sopassa. Koska useat liikkeen kirjoittajista puhuvat toisenlaisesta, nykyistä suoremmasta demokratiasta, Heni uskoo hallituksen ja virologian ohella myös tämän liikkeen vaarantavan demokratian.
Tietokirjailija ja yksi Multipolar-lehden julkaisijoista Paul Schreyer suhtautuu aivan toisella tavalla 'salaliittoteoria'-termiin kirjassaan Chronik einer angekündigten Krise, Wie ein Virus die Welt verändern konnte (Ennalta ilmoitetun kriisin kronikka, Miten yksi virus saattoi muuttaa maailman). Vaikka sananmukaisia salaliittoja esiintyy jatkuvasti, 'salaliittoteoria' leimaa jonkin ajatuksen vainoharhaiseksi ja siksi ilman muuta vääräksi jo ennen asian selvittämistä. Koska termiä käytetään ennen kaikkea poliittisissa yhteyksissä kriittisten ajatusten leimaamiseen, puhetapaan sisältyy autoritaarinen piilo-olettamus vallitsevan järjestyksen hyvyydestä.
Salaliittoteoriaestoista vapautuneena Schreyer uskaltautuu tutkimaan mahdollisuutta, että koronailmiö olisi jollakin tavoin ennalta suunniteltu. Hän tuo esiin useita pandemiaharjoituksia, joissa lukuisten maiden, yhtiöiden, PR-firmojen ja kansainvälisen organisaatioiden edustajat ovat torjuneen hämmästyttävän paljon nykyistä muistuttavaa epidemiaa viime vuonna tutuiksi tulleilla keinoilla. Schreyer huomauttaa kuitenkin, ettei näistä harjoituksista loogisesti seuraa se, että koronaepidemia olisi muutakin kuin ihmisten epäekologisen toiminnan synnyttämä luonnonoikku. Harjoitusten ja suunnittelun avulla luotiin globaali, omalla sisäisellä dynamiikalla varustettu ”pandemiakone”, joka käynnistettiin viime vuoden tammikuussa. Hän jättää kuitenkin avoimeksi sen, oliko koneen käynnistämiseen johtanut tilanne luonnonilmiön synnyttämä vai tarkoituksella luotu.
04.06.21