Jaa alla oleva somessa tai sähköpostilla:

Jaa

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 16.12.1988 (kirjoitettu 1988). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Syksyä vihreässä Norjassa




Lokakuu vuonna 18 j.Mr1. - Matkustan Hurtigrutenilla Trondheimista Bergeniin. Nämä rannikkolaivat ovat syksyllä ja talvella halvin yhteys vanhasta pääkaupungista keskiajan Pohjolan suurimpaan kaupunkiin. Maitse joutuisi tekemään satojen kilometrien mutkan.

Pieniä kalastajakyliä, puuttomia luotoja, avomerta, mantereen puolella jylhiä lumihuippuisia tuntureita, horisontissa siintää vielä korkeampia vuoria.

Olen yksin "panoraamakannella". Radiosta tulee hiljaista musiikkia. Laiva keinuu rauhallisesti. Puolentoista viikon tapahtumat alkavat pyöriä mielessäni.

*

Saan ensimmäisen liftin Norjan puolella ruotsalaisessa Mersussa. Kun rattia pitelevä pankkimies saa tietää kiinnostukseni, hän kertoo ajatelleensa ekologiaa juuri rajan ylitettyään: suorat ja leveät Ruotsin tiet muuttuivat Norjassa kapeiksi ja mutkaisiksi. Hän pitää enemmän Norjan teistä. Ne myötäilevät luontoa ja niillä ajaminen on vauhdin vähäisyydestä huolimatta mielenkiintoisempaa.

Oslossa tunnen tulleeni kauas. Ihopinnat eivät ole enää pelkästään arjalaisen vaaleita. Lehtien mukaan jotkut norjalaiset haaveilevat suomalaisesta ulkomaalaispolitiikasta. Arne Myrdalin johtama "Kansanliike maahanmuuttoa vastaan" haluaa asiasta kansanäänestyksen. Myrdal ei ole aseharrastuksistaan huolimatta uskaltanut toteuttaa ilmoittamiaan mielenosoituksia: rasismin vastainen kansanliike on ollut samaan aikaan liikkeellä.


ULKOPARLAMENTAARISTA PUOLUETOIMINTAA


Kuljeskelen Oslon keskustassa ja huomaan korkean modernin toimistotalon kyljessä isoin valokirjaimin tekstin "MILJØPARTIET". Mitä? Juurihan ennen matkalle lähtöäni eräs vihreä politiikan tarkkailija ihmetteli, miksei Norjassa ollut vihreää puoluetta.

Tapaan tornitalon ylimmässä kerroksessa Jan Kløvstadin, joka mielellään keskustelee "pohjoismaisten ystävien" kanssa. Hän on Venstren tiedotussihteeri ja puoluelehden päätoimittaja. Tämä liberaalipuolue on Janin mukaan 70-luvun alusta asti asettanut aina ympäristökysymykset ensimmäiselle sijalle - myös silloin kuin toinen "ympäristöpuolue" Sosialistiske Venstre on pitänyt työpaikkojen säilyttämistä tärkeämpänä. Hän on hieman hapan Per Gahrtonille, joka julkisuudessa kertoo saaneensa paljon vaikutteita Saksan vihreiltä. Todellisuudessa Perin lukuisat vierailut Venstren toimistossa ja kokouksissa ovat monien Ruotsin Mijöpartietin ideoiden takana. Jopa viime vaalien iskulause "Emme lupaa kultaa vaan kultaisia metsiä" on Venstren vuoden 1975 vaaleissa käyttämä. Jan ei kuitenkaan tunne Osmo Soininvaaraa eikä muita suomalaisia viherliberaaleja.

Kløvstad kertoo, että he voivat huoletta käyttää ympäristöpuolueluonnehdintaa. Tiedotusvälineet eivät pidä sitä harhaanjohtavana. Puolue jäi alle äänikynnyksen viime valtiopäivävaaleissa, mutta ympäristötoiminta jatkuu ulkoparlamentaarisesti. Venstre on organisoinut ja rahoittanut Pohjoismaiden osalta kampanjan Dounreayhin Skotlantiin suunniteltua hyötöreaktorien polttoaineen käsittelylaitosta vastaan. Mm. adressiin on kertynyt 260 000 nimeä. Mielipidemittaukset lupaavat Venstrelle eduskuntapaikkoja ensi vaaleissa. Uhkana on kuitenkin se, että Vihreää puoluetta ollaan juuri perustamassa.

Jan liikuttelee Mackintoshinsa hiirtä ja kertoo, että hänen on nyt lähdettävät lehdistötilaisuuteen, jossa Venstre julkistaa Norjan ensimmäisen ympäristövuosikirjan.



"SALAMASOTA" KADUILLA


Hyvästelen Janin ympäristöpuolueen liikepalatsin juurella ja jatkan kävelyäni. Ulkoparlamentaarisesta aktiivisuudestaan huolimatta Norjan ympäristöpuolueet eivät näy katutasolla. Liisteröintiä näyttää nyt hallitsevan "Blitz-krig". Kolmannen valtakunnan kielestä huolimatta kyseessä ei ole fasistoidisten ulkomaalaisten vastustajien kampanja. Iltapäivälehdestä luen että "Blitz" on kahvila, jossa anarkistit juhlivat ja nuoret oppivat käyttämään huumeita. Kløvstadin puhetulvan uuvuttamana kahvilassa käynti sopiikin minulle hyvin. Pilestrædille on hiukan vaikea löytää, koska sen alku on kaivettu pois 15 metrin syvyyteen saakka valtavan rakennustyömaan tieltä. Kahvila on hämärä, sillä ikkunat on naulattu kiinni poliisien erikoisjoukkojen varalta. Erikoisjoukot on perustettu kansainvälisen terrorismin taltuttamisen. Kun odotettua terroriaaltoa ei Norjaan tullutkaan, joukot ovat harjoitelleet hajottamalla Blitziliäisten ja muiden mielenosoituksia väkivaltaisesti.

Blitz on ainutlaatuinen paikka Oslossa: siellä voi syödä kohtuuhintaan. Monet työttömät ja muut B-nuoret näyttävätkin käyttävän tätä mahdollisuutta ahkerasti hyväkseen. Vallatun talon muissa kerroksissa on toimintaryhmien tiloja. Kirjakahvilaa etsiessäni törmään touhukkaisiin feministityttöihin, jotka tuottavat ohjelmaa naisradioon.

Blitzin seinällä on Bellonan tukikonsertin mainos. Ruotsalainen ystäväni varoitti minua tästä Greenpeacen kaltaisesta epädemokraattisesta ympäristöjärjestöstä. Lähden kuitenkin käymään tuon vähäaasialaisen luonnon ja sodan jumalattaren nimeä käyttävän ryhmittymän päämajassa.

Toimisto on vanhan teollisuusrakennuksen pohjakerroksessa. Yhdessä isossa huoneessa ahertaa kymmenkunta nuorta aktivistia, useat mikroja näppäillen. Toimistopäällikkö Dag Hotvedt viitataan paikalle. Istuudumme ruokapöydäntapaisen ääreen, ja hän alkaa kiihkeästi kertoa järjestöstään.


ELOONJÄÄMINEN ILMAN VAIHTOEHTOJA


Kun Bellona kaksi vuotta sitten perustettiin oli Mardølan kallioon kahliutumisaktiosta vuonna 1970 alkanut ympäristötoiminnan aalto kuivumassa. Monet harrastivat Dagin mukaan vain "ekofilosofiaa" eivätkä tehneet mitään. Greenpeace oli tulossa Norjaan, mutta se oli tehnyt itsensä epäuskottavaksi käyttämällä tunneperäisiä argumentteja hylkeiden suojelussa. Natur og Ungdomissa, Norjan Luonto-Liitossa, toimineet ihmiset päättivät perustaa tulosorientoituneen, tosiasioihin pohjaavan järjestön. Heille naurettiin alussa, mutta nyt Bellonalla on 12 päätoimista työntekijää ja oma laiva. 2000-3000 ihmistä antaa kuukausittain rahaa Bellona-säätiölle. Jäseniä ja muita aikaa vieviä yhdistyskuvioita Bellonalla ei ole. Monet aktiot á la Greenpeace ovat saaneet useat teollisuusyritykset vähentämään myrkkypäästöjään.

Bellona haluaa sanoutua irti kaikenlaisesta ympäristöideologiasta, näennäis-tieteestä ja vaihtoehtojen uneksinnasta. He ovat "realisteja" ja näkevät, ettei nyt ole kysymys vaihtoehtojen rakentelusta vaan eloonjäämisestä. Ekofilosofien 70-luvulla kuvaamat ekosysteemit ovat jo pahoin vaurioituneet, ihmisen ja luonnon sopusointua ei voi enää saavuttaa.

Joitakin yhteiskunnallisia näkemyksiä heillä sentään on: kansainvälinen solidaarisuus ja antirasismi. Siksi he eivät ole yhteistyössä Etelä-Afrikan rasisteilta rahaa ja muuta tukea saavan WWF2:n kanssa. Yhteistyö saasteiden uhrien kanssa on tärkeämpää kuin kontaktit vaihtoehtoryhmiin. Näitä uhreja ovat mm. kalastajat ja pienviljelijät.

Dag alkaa vilkuilla sivuille. Tehtävät kutsuvat.

Samana päivänä luen lehdestä, että Bellonan johtaja Fredrik Haugenia syytetään tietämättömyydestä. Hän oli väittänyt kalastajaliiton kokouksessa, ettei kalastuksella ole ollut vaikutusta saaliiden vähenemiseen.

Illalla tapaan Norjan luonnonsuojeluliiton pääsihteerin Jørn Siljeholmin Socista hienommassa Café Grandissa. Jørn on ollut uudessa toimessaan toukokuun alusta saakka. Sitä ennen hän oli mm. Norjan Esson ympäristöneuvonantajana. Greenpeace yritti hyvällä palkalla houkutella tätä tiedotuksessa kunnostautunutta ympäristökemistiä Norjan toimistonsa johtoon. Jørn halusi kuitenkin valita demokraattisen ja ulkomaisista päämajoista riippumattoman luonnonsujeluliiton.

Hän tahtoo tehostaa liiton toimintaa. On keskityttävä muutamaan tärkeimpään kysymykseen. Klassisen luonnonsuojelun ohella painopisteitä ovat mm. ilmasto, happosateet sekä ympäristömyrkyt vedessä, maalla, ilmassa ja ruoassa.

Jørnin mukaan toiminnan on ylitettävä tietty tehokkuusraja, ennen kuin siinä ylipäänsä on mitään mieltä. Hän on jo useissa tapaamisissa ehtinyt tutustua muiden pohjoismaiden sisarjärjestöihin. Suomen luonnonsuojeluliitto ei sijoitu hänen asteikossaan edes pronssitilalle tehokkuudessa ja valmiudessa tarttua uusiin haasteisiin.

Jørn ei valita työtaakkaansa ja armotonta kiirettään. Hänelle filosofia antaa tarpeellista etäisyyttä arkisiin ongelmiin. Se auttaa myös näkemään selkeästi tärkeimmät toimintalohkot. Jørn opiskeli yliopistossa myös ekofilosofiaa Hjalmar Heggen johdolla. Nyt hän lukee joka aamu hetken aikaa filosofian klassikkoja.



BRUNDTLAND EKOFILOSOFIEN HAMPAISSA


Myös luonnonsuojeluliiton toimintaa on ekofilosofia tulossa mukaan. Juuri äsken on selvinnyt, että liitto saa rahaa projektiin, jossa arvioidaan Brundtland-komission raporttia ekofilosofiselta kannalta. Keskeisen osan työstä tekee Sigmund Kvaløy. Kun kerron meneväni Sigmundin maatilalle, Jørn toivoo voivansa itsekin käydä siellä taas kerran.

Hjalmar Heggen tapaan hänen työhuoneessaan yliopistotornin seitsemännessä kerroksessa. Tämän harmaatukkaisen ystävällisen oppineen voisi kuvitella kohtaavansa tunturimajalla - muttei Pariisin katukahvilassa. Hegge aloitti 60-luvun lopulla yhdessä Sigmund Kvaløyn ja Arne Næssin kanssa ekofilosofian opetuksen ja tutkimuksen Oslon yliopiston filosofian laitoksella - ensimmäisenä maailmassa. Hän on ainoa heistä kolmesta, joka työskentelee vielä laitoksella. Hegge pahoittelee, ettei ole ehtinyt viime aikoina seurata ekofilosofiaa. Kursseja ei ole enää pidetty, mutta omatoimisesti ekofilosofiaa opiskelee vuosittain muutama.

Hegge uskoo, että länsimaisten ajattelijoiden, etenkin kreikkalaisten, luontokäsityksistä löytyy ainesta ekofilosofialle. Ei tarvitse Kvaløyn tavoin etsiä pohjaa uudelle ontologialle itämaisesta filosofiasta. Erimielisyyksistä huolimatta Hegge ilahtuu, kun sanon meneväni Kvaløyn luo.



TEKOÄLY ÄLYTESTISSÄ


Seuraavana päivänä aion osallistua Norske Data Føreningenin seminaariin, jossa käsitellään asiantuntijajärjestelmiä ja niihin liittyviä vastuukysymyksiä. Onnistun pääsemään sisään jetsetin kansoittamaan SAS-hotelliin nukkavierusta asustani huolimatta. Tapaan Sigmund Kvaløyn, mutta hänellä ei ole aikaa jutella kanssani, koska hän valmistelee puolen tunnin kuluttua seuraavaa alustustaan.

Seminaarista sukeutuu yleinen tekoälyä koskeva keskustelu. Oslon yliopiston tietojenkäsittelyopin professori suhtautuu hyvin kriittisesti moniin kollegoihinsa. Tekoälytutkijat ovat virheellisesti olettaneet, että kaikki tieto olisi esitettävissä koneella.

Sigmund alustaa seuraavaksi. Hän näyttää taas kalvoja, joissa on runsaasti hänen mielikuvituksellisia piirroksiaan. Sigmundin mukaan tekoälytutkimuksessa ei ole kyse uudesta paradigmasta, kuten amerikkalais-norjalainen dataihminen oli aikaisemmin seminaarissa väittänyt. Päinvastoin se on valtavan voimakkaasti kiinni vanhassa eurooppalaisessa paradigmassa, joka haluaa erottaa mielen omaksi fyysisestä todellisuudesta erilliseksi maailmakseen. Kuvitellaan, että sielu, mieli ja äly suhtautuvat ruumiiseen kuin ohjelma tietokoneeseen.

Lounastauolla tietojenkäsittelyopin professori haluaa keskustella Sigmundin kanssa. Selviää, että hän haluaa Sigmundin uuteen Norjan Euroopan yhteisöön liittymistä vastustavaan tiedotusryhmään. He molemmat olivat mukana tällaisessa ennen vuoden 1972 EEC-kansanäänestystä. Sigmundin käynti Oslossa pitkittyy. Meidän piti alunperin matkustaa tänään yhdessä hänen maatilalleen. Päätän lähteä yksin pohjoista kohti.

Saavun Lillehammeriin ja jatkan vielä parikymmentä kilometriä pohjoiseen. Yövyn Gausdalissa sijaitsevassa uudessa rauhankeskuksessa Kornhaugissa. Rakennus on komea viime vuosisadan puutalo. Keskuksen takana ovat Norjan kaikki rauhanjärjestöt. Siellä arkistoidaan, tutkitaan rauhanliikkeen historiaa ja kurssitetaan.



UUDEN AJAN PYHÄKKÖ


Aamulla selviää, ettei Sigmund vieläkään tiedä milloin hän ehtii lähteä Oslosta. Nepalin matkan valmisteluissa on paljon työtä. Rahoitus on vaikea järjestää: pienviljelijä-puhuja-kirjoittajan omat tulot ovat vaatimattomat. Päätän siirtää oman matkani jatkamisen päivällä. Illalla vierailen lähellä sijaitsevassa Baukerin kurssikeskuksessa. Se on Norjan New Age (Uuden Ajan) -ihmisten vankin tukikohta. Siellä on menossa psykodraama-kurssi. Paljon miellyttäviä ja joitakin puoleensavetäviä ikätovereitani. Juttelen erään vakituisen työntekijän kanssa. Hän kuvaa omaa uuden ajan näkemysten omaksumisprosessia sanakääntein, jotka tuovat mieleen uskoon tulleiden kertomukset.

Kinastelen oppaanani toimivan Vigdisin kanssa New Agen luonteesta. Hän liittää tutkijana sen läheisesti muuhun vaihtoehtoliikehdintään. Minä asetun Sigmundin kannalle, joka on viime aikoina voimakkaasti kritisoinut mm. Erik Dammanin uudessa kirjassaan edustamaa Uuden Ajan ideologia. Väitän New Agen edustavan pakoa yhteiskunnasta ja politiikasta. Siksi se holistisista puheistaan huolimatta kääntyy käytännössä vanhaksi kunnon dualismiksi, joka Euroopan aatehistoriassa on niin perin tuttu - ja poliittis-ekologisessa historiassa niin perin tuhoisa.

Liftaan seuraavan päivän - ja seuraavan. Vähän autoja, vaikka olenkin valtatiellä, joka yhdistää Norjan kaksi suurinta kaupunkia. Maisemat ovat todella komeat. Syksy alhaalla laaksoissa ja talvi ylhäällä tuntureilla. Kylmyys vain haittaa. Mutta lämpimissä autoissa on mukava kysellä norjalaisten elämästä.

Vihdoin olen Kotsøyssa noin 30 kilometriä Trondheimista etelään. Tänne tulee Sigmundin posti. Odotan pimeässä jyrkästi ylös vuoristolaaksoon nousevalla tiellä. Kymmenen minuutin kuluttua tulee ensimmäinen auto. Se on Sigmundin naapurin, joka on hakenut hänet rautatieasemalta. Naapuri puhuu paikallista murretta, josta minun on vaikea saada selvää.

Kohta olemme Sæterengin pihalla. Tämä on Sigmundin äidin suvun paikka. Hämärässä pihavalossa näen kaksikerroksisen puutalon. Ihastelen paikkaa, mutta Sigmund vähättelee: ovat jo huonossa kunnossa. Päärakennus aloittelee jo kolmatta vuosisataansa. Vieressä oleva lato on pahasti kallellaan - se onkin jo neljännellä vuosisadallaan. Sigmundilla on paljon pieniä hommia, jotka on heti hoidettava - hän on ollut yli viikon Oslossa.



BUDDHA HYMYILEE


Astun sisään tupaan. Siellä on samanlainen viihtyisä ja lämmin tunnelma kuin vanhoissa suomalaisissa maalaistaloissa. Esineistö on kuitenkin toisenlaista. Huomattava osa niistä on peräisin Nepalin Sherpoilta. Heidän Tiibetin buddhalaisessa kulttuurissaan Sigmundilla on monien pitkien vierailujen ja buddhalaisen filosofian opiskelun jälkeen toinen henkinen kotimaa. Buddhalaiset soittimet, kulttiesineet ja maalaukset tuntuvat hyvin sopivan tähän pohjoismaiseen maataloon - niin ovathan Sherpatkin vuoriston pienviljelijöitä.

Aamulla on tullut talvi. Kaikki on valkoista ja pakkasta on toista kymmentä astetta. Nyt näen ympäristön. Noin kymmenen talon muodostama kylä tunturilaaksossa. Jossain laakson pohjalla luikertelee pieni joki. Kapea peltoaukea muuttuu lähellä havumetsäksi. Etäämpänä laakson yläpäässä nousee jylhiä tuntureita. Idylliä häiritsee läheltä Sigmundin taloa kulkeva asfalttitie. Onneksi sillä on liikennettä vain aamuisin ja iltaisin.

Pienviljelijä Kvaløy ei ole pientilallinen kuten eivät niin monet mutkaan Norjan pientalonpojat: vaikka peltoja on vähän tunturimetsää, -niittyä ja -kiveliötä riittää yllin kyllin. Sigmund viljelee perunaa ja heinää. Vähän kauempana pellon laidalla on metsäistutus. Se on joidenkin keskieurooppalaisten luontoihmisten "Nooan arkki": tänne puhtaan ilman harvinaiseen saarekkeeseen on istutettu keskieurooppalaisia puulajeja odottamaan happosateiden lakkaamista kaukaisessa tulevaisuudessa. Heidän oli tarkoitus tulla peittämään taimet ennen pakkasten tuloa. Nyt on kuitenkin liian myöhäistä.

Sigmund ei ole vielä noussut. Minulla on runsaasti aikaa. Tutkin hänen laajaa kirjastoaan: ainutlaatuinen kokoelma ekologiaa, politiikkaa, teknologian kritiikkiä, tietoteknologiaa, lännen filosofiaa ja idän viisautta sekä varsinkin näiden mielenkiintoisia yhdistelmiä. Teen jännittäviä löytöjä. Muistikirjastani täyttyy sivu toisensa jälkeen.

Iltapäivällä lajittelemme yhdessä perunoita. Varaston neljäasteinen lämpötila ja kevyt ruumiillinen työ aikaansaavat sopivan vireyden filosofointiin. Sigmund kertoo Norjan erityispiirteistä. Vieras tanskalainen yläluokka hallitsi pitkään akateemista kulttuuria. Tämä on aikaansaanut norjalaisissa perusasenteen, joka suhtautuu epäillen käytännöstä irtautuvaan teoretisointiin. Siksi filosofia on voinut kulkea omia latujaan. Esimerkiksi muualla suosittu Wittgensteinin kielifilosofia ei koskaan innostanut norjalaisia. Sen "lokeron" otti Arne Næssin looginen pragmatismi. Sen puitteissa oli luonnollista tutkia Gandhin poliittista etiikkaa. Tästä taas oli lyhyt matka ekofilosofiaan ja ekopoliittisiin aktioihin.



AJASTA YÖAIKAAN


On jo yli puolen yön, mutta Sigmund on parhaassa vireessään. Hän pitää minulle ja taloa Nepalin matkan ajan isännöivälle Aagelle luentoa keskeisistä filosofisista oivalluksistaan ja niiden syntytaustasta. Väärä aikakäsitys on yksi niistä tekijöistä, jotka ylläpitävät länsimaisen kulttuurin tuhoisaa dynamiikkaa. Tosiasia, että olemme vain pyörteitä tapahtumien suuressa virrassa, halutaan eri tavoin hävittää näkyvistä. Rakennamme ympärillemme yhä monimutkaisempaa pyramidin kaltaista järjestelmää, jonka kuvittelemme säilyttävän meidät ikuisesti. Mitä korkeammalle pääsemme keskinäisessä kilpailussa, sitä paremmin luulemme voittaneemme ajan.

Haluan ottaa kuvan Sigmundista. Hän pitää kuitenkin parempana, että otan sen hänen nepalilaisesta ystävästään: Pienen kukkapöydän alatasolla on ihmisen pääkallo. Se kuului aikoinaan Sigmundin Sherpa-ystävälle. Tulva huuhtoi sen ulos haudasta ja Sigmund sai ottaa sen mukaansa.

Monet buddhalaiset lamat käyttävät ystäviensä aivokoppia juoma-astioinaan. Kuolemaa ei pidä unohtaa.

Minua alkaa ahkerasta teen juonnista huolimatta väsyttää toivottomasti. Juuri kun olen lähdössä aittaan nukkumaan, Sigmund istuutuu pianonsa ääreen ja alkaa soittaa hilpeää jazzia.

1jälkeen Mardølan

2World Wildlife Fund, Maailman luonnonsäätiö

Page Top
 
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)

19.03.09