| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Vihreässä Langassa 28.3.2014. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Vihreät toimivat tavoitteitaan vastaan
Kun seuraan Vihreän liiton politiikkaa, tunnen usein epätoivoa. Tunnen sitä vielä enemmän kuin muita puolueita ajatellessani. Näin siitä huolimatta, että aatteellisesti olen ollut vihreä 1970-luvulta lähtien. Epätoivoani lisää se, että tiedän monien Vihreiden kärkipoliitikkojen ja näkyvien kannattajien olevan älykkäitä ja eettisesti ajattelevia ihmisiä. Sitä paitsi useat heistä ovat vanhoja kavereitani, joiden kanssa olen jakanut monet koitokset ja tärkeät keskustelut.
Epätoivoni syynä on se, että Vihreät eivät edistä keskeistä päämääräänsä vaan päinvastoin vaikeuttavat sen toteutumista. Vihreitä ja muita ekologisia tai ympäristöpuolueita ei perustettu siksi, että luonnonsuojelualueiden pinta-ala, ympäristöhallinnon suuruus, ympäristöteknologiayritysten määrä tai muun sellainen kasvaisi. Näitä kaikkia päämääriä saattoi – ja saattaa edelleen – ajaa vallan hyvin myös ympäristöliikkeiden ja -järjestöjen sekä muiden puolueiden kautta. Kysymys oli enemmin monilla erilaisilla tavoilla ilmaistusta käsityksestä, jonka mukaan yhteiskunnan toiminnan oli muututtava laadullisesti toisenlaiseksi. Muuten oli hyvin todennäköistä, että vähitellen lukuisten pienten tai muutamien suurien ympäristökatastrofien sarja heikentäisi ratkaisevasti ja peruuttamattomasti ihmisten ja useimpien muiden eliöiden mahdollisuuksia elää tällä planeetalla. Näkemys voidaan muotoilla myös niin, että ihmisen tuotannollisen toiminnan ja hyvän elämän välinen yhteys ei ole suoraviivainen ja se riippuu hyvin vahvasti vallitsevan kulttuurin luonteesta. Tietyn pisteen saavutettuaan tuotannollinen toiminta alkaa heikentää hyvän elämän edellytyksiä kulttuurin arvoista riippumatta.
Nykyisin Vihreä liitto ilmaisee tämän päämäärän nettisivuillaan ja periaateohjelmassaan seuraavasti: ”Ihmisen toiminnan tulee sopeutua ympäristön kantokykyyn. Hyvinvoinnin on perustuttava kohtuutalouteen. Emme voi elää tulevien sukupolvien kustannuksella.”
Tämä perustavoite kuitenkin loistaa poissaolollaan Vihreiden käytännön toiminnassa. Vihreät ovat mukana hallituksessa, jonka keskeinen tavoite on taloudellisen kasvun turvaaminen eli jo nykyisin täysin ylisuuren tuotanto- ja kulutustoiminnan laajentaminen. Hallitusohjelmassa kasvu mainitaan 165 kertaa. On vaikea löytää hallituksen avainministerien vähääkään pidempää puheenvuoroa, jossa kasvua ei mainita.
Kun Pekka Haavisto yhdessä presidentinvaalikeskustelussa kyseenalaisti taloudellisen kasvun, tämä oli jotain täysin poikkeuksellista ja huomiota herättävää. Sittemmin ministerinä hän ei ole asiasta puhunut.
Vihreät ovat tosin saaneet hallitusohjelmaan lauseen ”Talouskasvun täytyy olla ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää”. Tällä näyttää kuitenkin olevan merkitystä vain alibina, jolla oikeutetaan Vihreiden osallistuminen ekologisesti ja sosiaalisesti kestämätöntä kasvua edistävään hallitukseen. Vai koska olette kuulleet Vihreiden poliitikkojen vaativan, että metsäteollisuus ei saa investoida voittojaan metsäteollisuuteen eikä elektroniikkateollisuus elektroniikkateollisuuteen? Esimerkiksi näitä teollisuudenalojahan ei ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviksi saa tässä maailmassa mitenkään. ”Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä” kasvu lienee sekä käsitteellisesti että käytännöllisesti mahdottomuus ainakin niin kauan kuin taloutta mitataan nykyisillä mittareilla.
Se, että muiden puolueiden lisäksi myös vihreiden käytännön politiikka on kasvun edistämistä, vahvistaa tietenkin suuresti ajatusta, että kasvusta luopuminen ja esimerkiksi ilmastokatastrofin välttäminen on mahdotonta. Se normalisoi mielipuolisen, ihmiskunnan itsemurhaa edistävän politiikan.
Moni puolustaa Vihreiden käytöstä sillä, ettei käytännön poliitikko voi nykyisin muuta tehdä kuin kasvupolitiikkaa, koska kaikkihan suomalaiset kannattavat kasvua. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Elinkeinoelämän valtuuskunnan teettämien kyselyjen mukaan suurin osa suomalaisista on 1980-luvulta lähtien kannattanut väitettä: ”Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä.” Esimerkiksi vuonna 2011 tämän väitteen kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä oli 72 prosenttia vastaajista. Ellei itsemurhaan taipuvaisten joukko ole ratkaisevasti virallisia tilastolukuja suurempi, talouslaskulle ja kohtuutaloudelle pitäisi löytyä huomattavaa kannatusta kansalaisten keskuudessa.
Vihreiden haluttomuus edistää keskeistä tavoitettaan liittyy enemminkin siihen, että kasvun kannatus on hyvin suurta nykyisten valtaapitävien ja yhteiskunnan ylimpien luokkien keskuudessa. Tämä on luonnollista, koska talouslasku veisi väistämättä pohjaa näiden ryhmien etuoikeutetulta asemalta. On monia tarkkaan mietittyjä ja laskelmilla tuettuja mahdollisuuksia järjestää talouslaskun yhteiskunta niin, että kaikkien aineelliset perustarpeet tulevat tyydytettyä ja onnellisuutta edistävät sosiaaliset ja ekologiset suhteet kukoistavat. On kuitenkin hyvin vaikea kuvitella, miten tällaisessa yhteiskunnassa talousvallan keskittyminen ja suuret tuloerot voitaisiin säilyttää.
Vallan ja resurssien keskittäminen harvoille nykyistä merkittävästi pienemmän tuotannon ja kulutuksen vallitessa voitaisiin toki toteuttaa, jos ihmisten valtaenemmistön aineellisista perustarpeista ja subjektiivisesta hyvinvoinnista ei välitettäisi. Näin selvää enemmistön kustannuksella elämistä olisi kuitenkin hyvin hankalaa saada millään tavalla yleisesti hyväksytyksi. Tämä olisi lähes mahdotonta varsinkin yhteiskunnissa, joiden oikeutusideologiana on yli puoli vuosisataa ollut lupaus siitä, että myös tavalliset ihmiset saavat ainakin silloin tällöin koskettaa valtaa ja rikkautta.
Vihreiden on aika ottaa todesta oma keskeinen tavoitteensa ja ryhtyä edistämään sitä. Se on mahdollista vain alkamalla rakentaa yhteiskunnallista vastavoimaa, joka kykenee irrottautumaan nykyisen kasvuun sitoutuneen valtajärjestelmän luomista toiminnan ja ajattelun itsestäänselvyyksistä. Kyseessä on kollektiivisen itsemurhan vastaisen laajan kansanliikkeen rakentaminen, jota Vihreä liitto ei toki voi tehdä yksin. Vaalikauden ylittävän perspektiivin omaava puolue voisi kuitenkin antaa merkittävän panoksen liikkeen luomiseen. Ensimmäisenä askeleena tähän suuntaan Vihreät voisivat lopettaa oman keskeisen tavoitteensa vastaisen toiminnan.
28.03.14
Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti toisella sivustollani: tammilehto.info
|
Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)