| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Suomi-lehden numerossa 11-12/1986 ja Vaihtoehto ydinvoimalle -lehden numerossa 4/1986 (otsikolla "Virolaisilla säteilee"). Kirjoitus julkaistiin aikoinaan salanimellä "Johanna Korpela", koska Tammilehto halusi saada viisumin myös seuraavalle matkalle Viroon tai muualle Neuvostoliittoon. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Tshernobyl-Eesti
Kirkkaalla säällä Helsingin korkeimmista rakennuksista näkyy Tallinna. Tiedotuksen karttapallolla 70 kilometrin päässä oleva Viro sijaitsee kuitenkin kauempana kuin Uusi-Seelanti.
Vasta elo-syyskuun vaihteessa, neljä kuukautta onnettomuuden jälkeen, aikoi eteläinen naapurimaamme esiintyä Tshernobyl-uutisissa. Silloinkaan tieto ei välittynyt suoraan vaan suomalaiset lehdet julkaisivat kansainvälisten toimistojen uutisen, jonka ne olivat siepanneet USA:n propagandatyötä tekevältä Radio Free Europelta, joka oli saanut sen joltain amerikkalaiselta toimittajalta, joka väitti lukeneensa sen Moskovassa virolaisesta "Noorte Hääl-lehdestä. Uutisten mukaan Tshernobylin voimalan puhdistustöihin osallistuneet virolaiset olisivat mellakoineet ja lakkoilleet kuultuaan puhdistusurakkansa pidentämisestä kahdesta kuuteen kuukauteen. Tass kumosi tiedot välittömästi. Koska virolaisten "nuorten ääni" ei kantanut tänne suoraan (hääl=ääni, vrt. 'häly') ja koska ainakin ä-pisteet olivat matkalla pudonneet pois, monet suomalaisista eivät uutista juuri noteeranneet.
Seuraavan kerran Viro pääsi TshernobyI-palstoille lokakuun lopulla Ruotsissa asuvan virolaisemigrantin Ants Kipparin ansiosta. Hänen johtamansa Viron Vangistatud Vabadusvöitlejate Abistamiskeskus (Viron Vapautustaistelijoiden Avustamiskeskus) julkisti perusteellisen muistion Tshernobylin vaikutuksista virolaisiin. Sen mukaan 12 puhdistustyöstä kieltäytynyttä virolaista teloitettiin. (Vain ne Helsingin Sanomain tilaajat, joille meni ensimmäinen painos, saivat lukea teloitusväitteistä, sillä toisen painoksen vastaavaa uutista oli siistitty.)
Neuvostoliiton Helsingin lähetystön lehdistöavustaja Juri V. Popov lähetti jo seuraavana päivänä, 31.10., Helsingin Sanomien päätoimittajalle vastineen, jossa hän väitti avustamiskeskuksen "törkeästi vääristävän tositilannetta, olevan luonteeltaan parjaava". Hän ei kuitenkaan vaivautunut kertomaan, mikä oli vääristämätön tositilanne Virossa ja Tshernobylissä.
Jotta lännessä itsepintaisesti kiertäneet huhut olisi saatu kuriin, järjestivät Eesti Nöukogude SotsiaIistlik Vabariikin varapääministeri lndrek Toome ja ulkoministeri Arnold Green 13.12. tiedotustilaisuuden ulkomaalaisille lehtimiehille. Toomen mukaan virolaisia reserviläisiä oli tosiaankin ollut puhdistustöissä Tshernobylissä ja siellä oli ollut Noorte Häälin kertomia vaikeuksia. Hän väitti kuitenkin, että eestiläiset olivat lähteneet radioaktiiviselle alueelle vapaaehtoisesti. Toome vakuutti lehtimiehille, ettei ketään ollut ammuttu siksi, että hän olisi kieltäytynyt lähtemästä Tshernobyliin. Tätä kukaan ei tosin ollut väittänytkään, vaan Avustamiskeskuksen tietojen mukaan 12 virolaista oli teloitettu vasta sitten, kun he olivat olleet puhdistustöissä jo kaksi kuukautta.
Toome ei tiennyt STT:n välittämän uutisen mukaan, kuinka monta virolaista on lähetetty Tshernobyliin. Hän ei jostain syystä ollut sattunut kysymään sitä sotilasviranomaisilta. Se vaikuttaa kummalliselta; olisihan ollut tärkeätä kumota pahamaineisen Kipparin väite, että puolitoista miljoonaisesta Virosta oli viety noin 4000 ihmistä Tshernobyliin. Virossa oleva valtava armeija on kuitenkin täysin venäläisten ja Moskovan keskushallinnon käsissä. Tiedonkulun vaikeuden voi siis ymmärtää.
Mitä virolaisille siis oikein tapahtui Tshernobylissä? Fanaattisina pidettyihin virolaisemigrantteihin ei ainakaan lientyneessä Suomessa voinut täysin luottaa. Mutta neuvostoviranomaisten tapa kumota tietoja ei myöskään herättänyt luottamusta.
Soitto Amnesty Internationalin Lontoon tutkimustoimistoon vahvisti tiedot kapinasta siinä vaiheessa, kun Virolaisten työkautta Tshernobylissä pidennettiin. Yksityiskohtia ei järjestön Itä-Euroopan asiantuntija kuitenkaan tiennyt. Perusteellisia aineistoja sosialistisista maista julkaiseva länsiberliiniläinen Sozialistische Osteuropakomitee ei myöskään tuntenut Tshernobylin tapahtumia.
Ei auttanut muu kuin lähteä itse Viroon ottamaan selvää asiasta. valitettavasti vain suomalaisille ja muille ulkomaalaisille on matkustaminen suurimmassa osassa Viroa tehty erittäin hankalaksi. Onneksi Tallinnaan järjestettiin kiitos NKP:n ja SKP:n yhteisen päätöksen laivamatkoja: noin 500 markalla voi helsinkiläinen viipyä "vapaavaltion" pääkaupungissa kolme päivää, kunhan muistaa ilmoittautua johonkin matkatoimistoon viimeistään kaksi viikkoa ennen lähtöä.
Palava kivi
Joulukuun lopun Tallinna hytisee 20 asteen kourissa. Eri puolilla kaupunkia tupruttavat piiput osoittavat, etteivät ainakaan keskitetty energiahuolto ja täyssähköisyys ole lyöneet itseään läpi. Ensimmäisten pinnallisten tietojen valossa Neukku-Eestin (Nöukogude Eesti) energiatilanne näyttää suomalaisesta ympäristönsuojelijasta hyvältä: ei yhtään ydinvoimalaa ja kaikki suurimmat joet virtaavat vielä ilman isojen voimaloiden kahleita. Autoja ei ole paljon ja keskiaikainen vanha kaupunki on kokonaan jalankulkijoiden hallussa. Pakkasen jäädyttämät ruudut ja pysyvästi raolleen jäänyt hotellihuoneen ikkuna eivät kuitenkaan todista alttiudesta säästää energiaa.
Helsingin Socista hienommassa rokokookahvilassa saamme sujuvasti suomea puhuvalta ystävältämme lisätietoja maan energiatilanteesta. Viro tuottaa sähköä ja kaasua yli oman tarpeen, eli myös Leningradin alueelle. Valtaosa siitä saadaan palavasta kivestä, joka on eräänlaista öljyliusketta. Tätä kerrostunutta kivilajia on Virossa niin paljon, ettei sille talouslaskelmissa anneta paljonkaan arvoa. Esimerkiksi Rakveren lähellä olevan fosfaattikaivoksen päällä oleva palava kivi aiotaan vain kasata sivuun jätteenä. Valitettavasti kiven polttaminen on vielä saastuttavampaa kuin kivihiilen, eikä puhdistuslaitteita juuri ole. Niinpä suomalaiset metsät osallistuvat Viron ja Leningradin energialaskun maksamiseen.
Vaikka varsinaisia ydinvoimaloita ei Virossa olekaan, se ei silti ole säästynyt radioaktiivisilta saasteilta ennen Tshernobylia. Tallinnan lähellä sijaitseva fosforikaivos aiheuttaa ilman ja pohjaveden radioaktiivista saastumista (muiden vakavien myrkkypäästöjen ohella). Fosforiitin päällä oleva kerrostuma sisältää runsaasti radioaktiivisia aineita. Kun se joutuu kaivostoiminnan yhteydessä kosketuksiin ilman hapen kanssa, se syttyy palamaan ja radioaktiiviset aineet leviävät ympäristöön.
Toinen suuri säteilylähde on Sillamäen kaupungissa, joka sijaitsee Suomenlahden rannalla lähellä Venäjän rajaa. Siellä on toiminut uraanikaivos, joka saamiemme tietojen mukaan on muutama vuosi sitten suljettu. Jätekasat, jotka vastaavat radioaktiivisuudeltaan ydinvoimalan keski- ja matala-aktiivisia jätteitä, lienevät sielläkin paljaan taivaan alla, kuten läntisissä uraanilouhoksissa. Kirjailijatalon Pegasos-kahvilassa tapaamamme urheilija oli käynyt siellä joukkueensa mukana. Sinne matkustamiseen tarvitaan erikoislupa. Liekö yhtenä syynä Sillamäen eristämiseen se, että Neuvostoliitossa kaikki uraanikaivokset ovat sotilaallisia kohteita, ja läntiset ydinvoima-asiantuntijatkaan eivät tiedä niiden sijaintia.
Muu ydinvoimatoiminta Virossa liittyy vielä läheisemmin sotaan: virolaiset sattuvat nimittäin olemaan niin epäitsekkäitä, että ovat vapaaehtoisesti antaneet maansa suuren sosialistisen isänmaan puolustuksen käyttöön. Juuri rauhanpuolustusvoimien kaikkialle levittäytyvien tukikohtien takia turismi on maassa tiukasti säädeltyä.
Tallinnasta noin 30 kilometriä länteen on Paldiskin laivastotukikohta. Se on tärkeä Neuvostoliiton ydinsukellusveneille. Siellä on ydinpommien lisäksi emigranttien ja eräiden tapaamiemme Virolaisten mukaan myös sotilaallinen ydinreaktori. Jossain Tallinnan lähellä on myös sukellusveneiden reaktoreissa käytetyn polttoaineen varasto. Yksi tallinnalaisystävistämme tiesi kertoa kaupungin lähellä kymmenisen vuotta sitten sattuneesta ydinonnettomuudesta. sellaisesta on puhuttu myös lännessä. Siihen viittaa myös erään Olkiluodon ydinvoimalan insinöörin kertomus. Hänen mukaansa heti Virossa 25.10.76 havaitun maanjäristyksen jälkeen Olkiluodon säteilymittarit näyttivät selvästi tavallista korkeampaa lukemaa.
Legenda lapsen pään kokoisista omenoista
Kaikki tapaamamme virolaiset osaavat sanoa jotain Tshernobylista. Tiedot on kuitenkin enimmäkseen peräisin Suomen televisiosta ja huhuista. He valittavat, että Vabariikin omat tiedotusvälineet eivät ole kertoneet asiasta juuri mitään. Eräs tutkija sanoo saaneensa ainoan virallisen tiedon asiasta amerikkalaisesta Time-lehdestä, jonka hänen tuttunsa oli tuonut ulkomailta. Asiaan vaikuttaa varmasti se, että hän kieltäytyy lukemasta virolaisia sanomalehtiä, koska pitää niitä henkisenä saasteena.
Kaksi kertaa kuulemme kertomuksen viranomaisten tavasta hoitaa säteilytiedotusta: Viron kaikki kolme säteilymittausasemaa suljettiin heti Tshernobylin onnettomuuden jälkeen. Näin on ilmeisesti tarkoitus edistää kansan omaa luovaa kulttuuria. Siihen kuuluvat legendat, joita kuulee Tallinnan kapakoissa. Esimerkiksi eräs ystävämme oli pysähtynyt keskellä yötä Valko-Venäjän ja Liettuan rajalle veden heittoa varten. Hämmästyksekseen hän huomasi tien vierellä suuria omenapuita, joissa kasvoi lapsen pään kokoisia omenia. Hän ja hänen toverinsa olivat aivan varmoja, että ne olivat syntyneet Tshernobyl-säteilyn vaikutuksesta.
Ajamme uuteen Piritan urheilukeskuksessa sijaitsevaan ravintolaan. Muutaman shampanjalasin jälkeen muistuu isännällemme mieleen seuraava tarina: Isä ja poika kävelevät Tshernobylissä kymmenen vuotta onnettomuuden jälkeen. Isä taputtaa poikansa päätä ja sanoo: "Katsohan! Tuossa talossa kävin peruskoulua, kun olin pieni." He kävelevät jonkin matkaa eteenpäin. "Katsos tuolla kävin aikoinani opistoa", isä virkkaa ja taputtaa poikansa toista päätä...
Alakuloinen isä
Ihmisillä on myös omakohtaisia kokemuksia Tshernobylin vaikutuksista. Laivassa tapaamamme suomalainen rakentaja on asunut Tallinnassa lähes koko onnettomuuden jälkeisen ajan. Kohta onnettomuuden tapahduttua loppui satamatyömaalta betoni. Sitä alettiin tuoda rekoilla Suomesta Leningradin kautta. Myös eräs virolainen kertoo Mustamäen lähiön korjaustöiden keskeytyneen betonipulan vuoksi heti onnettomuuden jälkeen. Neuvostoliittolaisen tiedon mukaan Tshernobylin reaktorin jäänteiden hautaamiseen tarvittiin 410 000 kuutiometriä betonia.
Yksi ystävistämme väittää, että makkara loppui kaupoista onnettomuuden jälkeen. Toinen ei taas muista jakeluhäiriöitä. Huhutaan että Viroon tuotiin saastuneita elintarvikkeita Ukrainasta ja Valko-Venäjältä. Gomelilaista margariinia ei kuulemma kukaan virolainen halua tästä syystä ostaa. Margariini oli kuitenkin tutkimistamme kaupoista hävinnyt.
Iltapäivällä vierailemme erään tuttumme virolaisen ystävän luona. Hän on alakuloinen. Hetken juteltuamme selviää syy. Hänen lapsensa on kuollut vähän aikaa sitten kahden päivän vanhana. Lääkärin mukaan syynä on lapsen perintötekijöissä tapahtunut mutaatio. Onneton isä tuntee viisi sellaista tallinnalaista perhettä, jotka ovat saaneet lapsen viimeisten viikkojen aikana. Lapsista neljä on kuollut.
Nyt syntyy lapsia, jotka olivat herkkiä, alle viisikuukautisia sikiöitä onnettomuuden aikana. Sikiöitä ei ole kuitenkaan kuormittanut yksin säteily, vaan myös monet kemialliset myrkyt, joita esimerkiksi lähellä sijaitseva, keltaista pahanhajuista savua päästävä fosforilannoitetehdas levittää.
Venäläinen Tallinnassa asuva ystävämme oli ollut kesällä lomamatkalla Gruusiassa. Hotellissa oli useita naisia, jotka tyhjensivät viinipulloja ja vaihtoivat miestä illasta iltaan. He olivat kotoisin Ukrainasta. Naiset uskoivat, että he eivät koskaan enää voi saada lasta ja että kuolema oli lähellä. Ilo oli saatava irti elämän rippeistä.
Palkan houkuttelemat
Kaikki tietävät, että Virolaisia oli heti onnettomuuden jälkeen viety Tshernobyliin kutsumalla heidät armeijan kertausharjoituksiin. Kuten tunnettua kutsu tarkoittaa armeijassa määräystä, eikä mitään vierailuehdotusta. Kukaan tapaamisistamme ihmisistä ei sen sijaan tiedä, kuinka monta ihmistä Tshernobyliin vietiin – eihän sitä tiennyt Viron pääministerikään.
Viron panos isänmaallisessa sodassa irtipäässeitä ydinvoimia vastaan on käsittänyt mm. kuorma-auton- ja nosturinkuljettajia, lääkäreitä ja gynekologeja. Tapaamme heidän tuttujaan mutta emme ehdi tavata itse Tshernobylin kävijöitä. Tähän vaikuttaa myös matkustuskielto Tallinnan ulkopuolelle. Eräät ystäviemme tutut eivät sitä paitsi halua puhua kokemuksistaan, sillä heitä on kielletty.
Olosuhteet puhdistustöissä olivat vaikeat. Joka päivä oli tehtävä 12 tuntia töitä. Virolaiset eivät saaneet itse tietää saamiaan säteilyannoksia, vaikka kantoivatkin annosmittaria mukanaan. Naistenlääkärit tekivät pahiten saastuneen alueen naisille pakkoabortteja teollisessa mittakaavassa.
Tallinnalainen, jonka tuttuja oli ollut Tshernobylissä vahvistaa tiedot kapinasta. Virolaiset eivät tyytyneet komennuksen pidentämiseen kahdesta kuukaudesta kuuteen kuukauteen. He lähettivät valtuuskunnan Moskovaan valittamaan epäoikeudenmukaisesta päätöksestä. Työkurin palauttamiseen tarvittiin tuliaseita. Varsinaisiin teloituksiin emme kuitenkaan saaneet vahvistusta.
Virolaisia on ollut Tshernobylissä myös vapaaehtoisesti kolminkertaisen palkan houkuttelemana. Erään tapaamamme pariskunnan tuttavaperheen mies oli lähtenyt. Tuttavamme antavat ymmärtää, että vaimo oli myynyt uudesta asunnosta ja autosta miehensä hedelmällisyyden.
03.12.15
Voit kommentoida tätä kirjoitusta julkisesti toisella sivustollani: tammilehto.info
|
Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi
lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)