Tämä on Jaana Airaksisen ja Olli Tammilehdon alustus Kepan järjestämässä WTO-seminaarissa 5.11.1996. Se on julkaistu Rauhan puolesta -lehden numerossa 4/1996.

Minkä maailman WTO vapauttaa?

Maailman kauppajärjestö WTO tun tuu virallisten tekstien ja uutisoinnin perusteella tekniseltä, epäpoliittiselta ja yleishyödylliseltä organisaatiolta: Kysymys on vain maailmankaupan vapauttamisesta, jonka on määrä hyödyttää kaikkia. WTO:n jäseniä väitetään koskevan yhtäläiset säännöt. Siihen sanotaan kuuluvan yhtenäisen riitojenrat kaisujärjestelmän. WTO-sopimuksen uskotaan vakauttavan talous- ja myös poliittisia suhteita ja tuovan lisää vaurautta kaikille.

Mutta ovatko nämä yleiset uskomukset totta? Onko kyseessä vain kaupan vapautuminen? Onko WTO vain kauppajärjestö? Onko tuo järjestö tasapuolisesti koko maailman oma? Keiden tai minkä etuja järjestö palvelee?

WTO ei vapauta kauppaa

WTO-sopimus liitesopimuksineen sisältää paksun kirjan verran tekstiä. Kaupan vapaudesta sovitaan sadoilla sivuilla, jotka sisältävät valtavan määrän erilaisia määräyksiä. Helposti alkaa miettiä, onko kysymys jostain aivan muusta kuin vapaudesta. Sopimusta ja siihen liittyvää kirjallisuutta avoimella mielellä lukiessa käy selväksi, että tarkoituksena on vain kaupan - ja ylipäänsä talouden - säätelyn siirtäminen valtiolliselta ylikansallisella tasolle. Uudessa säätelyjärjestelmässä kaupan vapaus on itseasiassa monessa suhteessa aikaisempaa pienempi.
Todelliseen kaupan vapauteen kuuluu luonnollisesti myös se, että kauppaa ei ole pakko käydä, jollei sitä halua. Kuitenkin WTO-sopimus velvoittaa esimerkiksi jokaisen maan tuomaan ulkomailta vähintään 5 % elintarvikkeistaan (alussa vähintään 3 %) -jopa silloin, kun maassa on ruoan ylituotantoa.

Vielä enemmän kaupan vapautta rajoittaa WTO:hon kuuluva ns. TRIP-sopimus.Sitä on suomeksi kutsuttu sopimukseksi kauppaan liitty vistä intellektuaalioikeuksista tai "teollis- ja tekijänoikeuksista". Molemmat nimitykset ovat kuitenkin harhaanjohtavia, sillä sopimus rajoittaa sekä älyn käytön että tavaroiden tekemisen oikeuksia. Kysymys on siitä, että länsimaista patentti lainsäädäntöä laajentamalla TRIP-sopimus antaa joillekin yhtiöille maailmanlaajuisen yksinoikeuden tiettyihin tietoihin, aineisiin ja luontokappaleisiin. Aikaisemmin vapaasti maasta toiseen kulkeutunut tieto ja geneettinen informaatio muuttuu sopimuksen myötä maksulliseksi. Vieläpä jossain maassa tuhansia vuosia käytössä olleiden taitojen ja valmisteiden käyttö ja myynti maan sisälläkin voi tulla mahdottomaksi tai vaatia huomattavia maksuja jollekin ulkomaiselle yhtiölle, jos se on sattunut hakemaan sopivat patentit.

Tämän, kuten monien muidenkin WTO:n osasopimusten, seuraukset ovat köyhissä maissa tappavia: patenttimaksujen takia lääkkeiden hinnat karkaavat köyhien ulottumattomiin. Esimerkiksi Intiassa tähän saakka vain lääkkeiden tuotantomenetelmä on voitu patentoida - ei itse tuotetta. Kun maan tutkijat ovat käyttäneet älyään ja keksineet uuden valmistustavan, intialaiset ovat saaneet lääkkeen halvalla. TRIP-sopimus tekee tällaisen intellektuaalisen toiminnan turhaksi ja lopettaa monien lääkkeiden halvan kotimaisen valmistuk sen.

Hämmästyttävin vapaan kaupan ja muun taloudellisen toimeli aisuuden rajoitus on TRIPin mahdollistama elämän patentointi. Vaikka WTO:n jäsenmaa voi halutessaan sulkea patenttisuojan ulkopuolelle kokonaiset eläimet ja kasvit, sopimusta on tulkittu niin, että eläinten ja kasvien osat tai ominaisuudet on aina voitava patentoida. Kysymys ei ole vain geenimanipuloinnilla tuotetuista eliömuunnoksista, vaan myös luonnosta tai elävistä ihmisistä löydetyistä, tieteelle uusista elämänmuodoista. Vanhojen ja tuttujen kasvien ja eläinten käyttökin on mahdollista saada patenteilla jonkin yhtiön yksinoikeudeksi. Tämä tapahtuu patentoimalla yksinkertai sia menetelmiä, joilla kyseessä olevia eliöitä hyödynnetään.

Elämän monimuotoisuus ja geneettinen rikkaus on suurinta tropiikin köyhissä maissa. TRIP-sopimus mahdollistaa tämän rikkau den siirtämisen rikkaille maille ja niiden yhtiöille. Esimerkiksi siemenkauppa keskittyy entistäkin enemmän sellaisille suurille ylikansallisille yhtiöille kuin Shell, ICI ja Ciba-Geigy.

WTO ei ole vain kauppajärjestö

Edellä on selvinnyt, että TRIP-sopimus ei säätele vain ulkomaankauppaa vaan myös maan sisäistä kauppaa. Sen perusteel la voidaan vaatia patenttimaksuja jopa omavaraistuotantoa harjoittavilta vilje lijöiltä. Kysymys on siis kaiken taloudellisen toiminnan kontrolloinnista. Sama pätee koko WTO-järjestelmään: se puuttuu syvällisesti jäsenmaiden taloudelliseen toimintaan ja vaikeuttaa vaihtoehtojen rakentamista nykymenolle. Taloudellinen valta keskittyy ja siirtyy entistä kauemmaksi ihmisten enemmistön ulottuvilta.

WTO:n selvästi poliittisia päämääriä pei tetään perustelemalla sitä maallikoille käsittämättömällä talousslangilla. Tämän "munkkilatinan" poliittisuudesta kielii mm. talousoppien mielivaltainen soveltaminen. Vaikka kyseessä olevien teorioiden lähtökohtaolettamuksen eivät alkuunkaan täyty nykyisessä maailmassa, niitä silti käytetään. Esimerkiksi vapaakaupan edullisuutta perustellaan edelleen oppirakennelmalla, joka on käyttökelpoinen vain silloin, kun vallitsee täystyöllisyys ja pääomat eivät siirry maasta toiseen.

Mutta WTO:n valta ei rajoitu vain niihin yhteiskunnallisiin käytäntöihin, joita kutsutaan taloudeksi. WTO säätelee myös terveys- ja ympäristöpolitiikkaa ja alistaa ne EU:n tapaan taloudellisille intresseille. Ympäristö-, terveys-, turvallisuus- ja eläintensuojelumääräykset voivat sopimuksen mukaan olla "kaupan teknisiä esteitä". Niitä maita, joissa esimerkiksi vahingollisia aineita koskevat määräykset ovat ympäristöliikkeen ansiosta tiukat, voidaan vaatia laskemaan tasoaan. Jos kaikesta huolimatta maa haluaa pitää kiinni määräystensä tasosta sitä joutuu perustelemaan Codex Alimentariukselle -elimelle, jossa teollisuuden edustus on vahva ja ympäristöliikkeen lähes olematon.

WTO:n nykyinen laaja valta ja kattavuus eivät tunnu kuitenkaan riittävän, vaan sitä pyritään laajentamaan. Euroopan Unioni ajaa joulukuussa Singaporessa järjestettävässä kokouksessa uutta investointisopimusta. Se poistaisi viimeisetkin esteet ylikansallisten yhtiöiden levittäytymiseltä. Maiden, alueiden ja paikallisyhteisöjen mahdollisuuden vaikuttaa omien yhteiskuntiensa muovautumiseen vähenisivät entisestään.

WTO ei ole tasapuolinen

WTO:ta oikeutetaan sillä, että se vaatii tasapuolisesti myönnytyksiä kaikilta mailta ja maaryhmittymiltä. Tarkempi perehtyminen sopimuksen merkitykseen eri maiden todellisuuksissa on kuitenkin osoittanut kaup pajärjestön periaatteiden ja käytäntöjen olevan selvästi rikkaita maita ja niiden yhtiöitä suosiva.

Vaikka esimerkiksi kaikkien maiden pitää sopimuksen kirjaimen mukaan laskea kotimaisen maatalouden suojaa, käytännössä USA ja EU voivat sopimusta rikkomatta nostaa maataloustukiaan. Tämä perustuu siihen, että ne ovat saaneet virallisesti hyväksytyksi laskutavan, joka yliarvioi niiden nykyisiä tukia. Uudenlaiset tai uudella tavalla lasketut tuet voivat siksi olla tulevaisuudessa nykyistä huomattavasti korkeampia. Ruoan polkumyynti Etelään paikallisille talouksille tuhoisine seurauksineen saa käytännössä jatkua. Toisaalta köyhät maat, joilla ei ole ollut USA:n ja EU:n kaltaisia laajoja tukiohjelmia eivät saa sopimuksen mukaan ottaa niitä käyttöön.

Yhtä lailla WTO:n puolueellisuus tulee esiin sen riitojenrat kaisujärjestelmässä. Riitoja ratkaisevat käytännössä kolmen hengen, kan sainvälisen kaupan asiantuntijoista koostuvat paneelit. Niiden jäsenet eivät voi olla hallitusten edustajia mutta voivat kyllä tulla yhtiömaailmasta. On myös todennäköisempää, että panelistit ovat kotoisin rikkaista teollisuusmaista kuin muualta. Paneelien istunnot ovat salaisia.

Jos WTO:n säädöksiä paneelin päätöksen mukaan rikkonut maa ei muuta toimintaansa, ainoa mahdollinen seuraus on kyseisen maan kauppaa koskevat rajoitukset. Tällaiset sanktiot voivat olla tuhoisia pienelle maalle, koska ne voivat kohdistua keskeiseen vientituotteeseen. Sen sijaan ne voivat olla mitättömiä suurelle maalle. Käytännössä suurten ei paljoa tarvitse piitata säännöistä. Tätä osoittaa USA:n käyttäytyminen WTO:n kaksivuotisen olemassaolon aikana.

WTO ei tuota hyvinvointia

WTO suosii globalisoituvaa taloutta ja ylikansallisia yhtiöitä. Tämän politiikan seuraukset ovat tuhoisimmat Etelän maataloudes sa. Tuontiruoka ja yhtiöihin sidottu kaupallinen viljely syrjäyttävät yhä enemmän itsenäiset pientuottajat. Agribusiness vie omavarais viljelijöiltä maat ja muut resurssit. Oman viljelyn loppuminen merkitsee köyhien maiden oloissa useimmiten ruoan loppumista, sillä palkkatyötä riittää vainharvoille. Mutta nälkäisten joukkoon liit tyvät myös monet palkkatyötä tekevät, sillä WTO nostaa myös niiden ihmisten ruoan hintaa, joiden palkat tähän saakka hädin tuskin ovat riittäneet syömiseen. Näin WTO:n politiikka on vastuussa siitä, että sadat miljoonat ihmiset näkevät jatkuvasti nälkää.

Mutta onko WTO hyväksi edes niille ihmisille, jotka saavat joka päivä vatsansa täyteen? Voi olla, että vain aniharvalla on hyvä elää maailmassa, jossa ruoka tuotetaan geenimanipuloinnin ja kemikaalien varassa satojen tai tuhansien kilometrien päässä, jossa ympäristö ja terveys jatkuvasti alistetaan taloudellisille eduille, jossa työn perässä joutuu muuttamaan yhä useammin ja yhä kauemmaksi, jossa paikallisten kulttuurien rikkaan mosaiikin syrjäyttävät saman globaalin kulttuurin eriväriset pakkaukset ja jossa yhteiskunnan toimintaa ja valtasuhteita on yhä vaikeampi hahmottaa.

Vaikka globalisoituvasta maailmasta joku nauttiikin, hänen hyvinvointiaan voi kalvaa tulevaisuuden perspektiivin puuttuminen: WTO:n edistämät yhteiskunnalliset ristiriidat ja ekologinen vastuuttomuus tekevät maailman järjestelmän yhä vaurioituvammaksi ja tuovat suuret katastrofit yhä lähemmäksi.

Maailman kauppajärjestö ei ole koko maailman

Minkä maailman järjestöstä WTO:ssa on siis kysymys. Ainakaan se ei ole kolmannen maailman. Mutta ei WTO myöskään ole meidän teollisuusmaiden kansalaisten järjestö. Ennemmin WTO on ylikansallisen eliitin maailmaa. Se tekee jatkoa sellaisille vanhemmille elimille kuin Maailman pankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, G7, Trilateraalinen komissio ja Bilderberg-ryhmä. Tähän eliittiin kuuluu pääasiassa länsimaisia valtio- ja virkamiehiä, jotka pyrkivät uudelle päätöksentekotasolle saadakseen käyttää valtaa rauhassa yksittäisissä maissa sinnitte levän demokratian ja kriittisen julkisuuden epämiellyttävältä kosketukselta. Eliitti etsii kehityksen avaimia enemmin ylikansallisten yhtiöiden pääkonttoreista kuin suuren yleisön foorumeilta.

Niinpä ratkaiseville paikoille WTO-järjestelmässä on päässyt yhtiöiden ihmiset. Esimerkiksi mainitun kan sainvälisiä elintarvikenormeja säätävän Codex Alimentarius -elin on ollut vahvasti elintarvikeyhtiöiden miehittämä: esimerkiksi Coca Cola ja Nestlé-yhtiöillä on ollut enemmän edustajia kuin Sveitsillä, Englannilla, Australialla tai Espanjalla.

Koko WTO:n syntyminenkin voidaan pitkälti selittää valtiollisen eliitin ja yhtiöeliitin kytkennöillä. WTO-sopimusta neuvoteltaessa EU:n ja USA:n edustajat sopivat kiistansa, kun suurten yhtiöiden muodostama lobby alkoi vuonna 1990 tosissaan vaatia sopimusta.

WTO on siis elin, jonka kautta ja jonka puitteissa yhtiöistä ja valtioista peräisin oleva eliitti käyttää globaalia valtaa ja muokkaa maailmaa paremmaksi ylikansallisten yhtiöiden elää ja olla.

Kuitenkaan WTO ei ole riippumaton alistamistaan ihmisistä, kuten ei mikään muukaan valtajärjestelmä. Järjestön vakaan kehityksen kanssa ei ole sopusoinnussa se, että ihmiset saavat tietää WTO:n luonteesta, ajattelevat itse suhdettaan siihen ja lähtevät toimimaan. Järjestön hyvinvointi kärsii, kun ihmiset muodostavat yhteiskunnallisia liikkeitä. Vakavia häiriöitä WTO-järjestelmässä ilmenee, kun eri maiden liikkeet eivät pysy erillään vaan muodostavat kansainvälisiä verkostoja ja liittoja.

Lisää WTO:sta seuraavissa jutuissa:

WTO-alkemia osoittautui halvaksi taikatempuksi

WTO hävisi - köyhät voittivat

Hallitus edistää ryöstötaloutta WTO:ssa

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info