| Tämä Olli Tammilehdon artikkeli on julkaistu lyhennettynä ja editoituna YK:n aeidenriisuntaviikon lehdessä syksyllä 1994. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. |
Yhdistyneet johtokunnat
| Lebensraum im Süden | Byrokratiaviidakko | (Yritys)ympäristönsuojelua |
Valtioita ja yhtiöitä arvostellaan yleisesti niiden päämäärien kyseenalaisuuden takia. Yhdistyneet kansakunnat sen sijaan pääsee vähemmällä: sitä moititaan korkeintaan tehottomuudesta. Eikö YK sitten ainakin periaatteessa aja yhteistä etua taistellen sotia, vääryyksiä ja ympäristötuhoa vastaan? Valitetta vasti kansakunnat, jotka ovat yhdistyneet, ovat väkivaltaan nojautuvia, hierarkkisessti organisoituneita valtioita. Ja ne ovat yhdistyneet aivan erityisellä tavalla, joka pitää YK:n maailman mahtajien ohjaksissa.
Tämä näkyy jo maailmanjärjestön kes keisissä elimissä. Yleiskokouksessa on jokaisen valtion hallitsevalla eliitillä yksi ääni. Koska maailman epäoikeudenmukaisuus heijastuu osittain myös eliittien välisissä suhteissa, köyhistä jäsenvaltioista muodostuva enemmistö on usein saanut yleiskokouksessa aikaan rikkaiden tai suurten valtioiden asemaa uhkaavia päätöksiä. Suurvallat ovat kuitenkin turvanneet etuoikeuksiensa koskemattomuuden Turvallisuus neuvoston avulla, joka voi estää Yleiskokouksen päätösten toimeenpanon. Sitäpaitsi Turvallisuusneuvosto vastaa yleensäkin YK:ssa sodan ja rauhan toimista. Neuvoston viidestätoista paikasta viisi on pysyvästi varattu kansojen isoille veljille. Tällä hetkellä ne ovat USA, Englanti, Ranska, Venäjä ja Kiina. Yhdenkin suurvaltajäsenen vastustus voi estää päätöksen ja YK:n toiminnan.
USA käytti veto-oikeuttaan hyvin ahkerasti 70- ja 80-luvuilla ja esti lukuisten Yleiskokouksen päätösten toteuttamisen. Jarrumies listassa toisella sijalla oli Englanti. YK ei siis juuri päässyt puuttumaan USA:n ja muiden suurvaltojen tekosiin, vaikka niiden vastustusta maailmassa oli yllin kyllin. Niinpä esimerkiksi USA puutui vuosina 1945-78 kes kimäärin joka 18. kuukausi aseellisesti jonkin toisen maan asioihin.
Kun itäinen valtablokki alkoi vuonna 1989 murtua, YK:n asema muuttui USA:n ja sen hävittäjien siipien suojiin hakeutuvien val lankäyttäjien silmissä. Se oli yhä enemmän vaarattoman kiusankappaleen sijasta käyttökelpoinen työkalu.
Jo tätä ennen suurvaltaapitävien asema YK:ssa oli helpottunut, kun kolmannen maailman valtiot eivät enää yhteistuumin vaatineet "Uutta kansainvälistä taloudellista järjestystä" (UKTJ). Tämä suunnitelma tähtäsi tasaveroisempiin valtioiden - ei tosin ihmisten - välisiin taloussuhteisiin. Vuodesta 1974 lähtien se nähtiin laajalti vaihtoehdoksi teollisuusmaiden harjoittamalle kolmannen maailman riistolle.
Yhdistyneiden kansakuntien muuttunutta roolia alleviivasivat 90-luvun alun interventiot Irakiin ja Somaliaan. USA saattoi nyt sotia omien ja liittolaistensa öljy- ja muiden yhtiöiden puolesta maail manjärjestön lipun alla. Tämä ei tapahtunut ensimmäistä kertaa. Esimerkiksi Korean sotaa Yhdysvallat kävi YK:n nimissä 50-luvun alussa. Näin toteutuu itseasiassa vain maailmanjärjestön "alkuperäinen" tarkoitus:
YK:n syntyhistoria on paljolti samanlainen kuin Maailmanpankin ja Kan sainvälisen valuuttarahaston eli IMF:n. Kaikkia kolmea hahmoteltiin ensimmäisen kerran toisen maailmansodan aikana USA:n suunnitteluelimissä. Samaan aikaan kun Saksa oli valloittamassa itselleen Euroopan vähempiarvoisilta kansoilta Lebensraumia, elintilaa,alettiin Yhdysvaltojen hallitsevissa piireissä puhua Grand Area -käsitteestä: oli "turvattava mahdollisuus rajoittaa vieraan maan itsenäistä vallankäyttöä, joka uhkaa pienintä mahdollista sellaista maailmanlaajuista aluekokonaisuutta, joka on välttämätön USA:n ja läntisen pallonpuoliskon turvallisuudelle ja taloudelliselle hyvinvoinnille".
Uusien organisaatioiden tarkoitus oli siis taata pohjoisamerikkalaisten (yhtiöiden) elintila, Grand Area. YK olisi organisaatio, joka mahdollistaisi USA:n turvallisuudelle tarpeellisen vallankäytön ilman, että tarvitsisi turvautua "imperialismin tavanomaisiin muotoihin". Vuonna 1943 istunut salainen liittovaltion komitea laati YK:n rakenteesta suunnitelman, joka olennaisilta osiltaan toteutettiin.
YK on toki paljon muutakin kuin Turvallisuusneuvosto ja Yleiskokous. Siihen kuuluu suuri joukko mitä erilaisimpia alajärjestöjä. Myös IMF ja Maailmanpankki ovat osa YK:n järjestöperhettä. Nämä ovat kuitenkin poikkeuksellisen pitkälle it senäistyneitä perheenjäseniä. Lähempänä YK:n ydintä ovat mm. Elintarvike- ja maatalousjärjestö, FAO, Maailman ter veysjärjestö, WHO, Kansainvälinen työjärjestö, ILO, YK:n kehitysohjel ma, UNDP ja YK:n ympäristöohjelma, UNEP. Ne vaikuttavat paljon eri maiden ravinto- ja ympäristöpolitiikkaan. Niissä jokaisella jäsenmaalla on yksi ääni, minkä takia suurvaltojen ylivalta ei ole niin itsestäänselvä kuin Maailmanpankissa ja IMF:ssä. Näiden järjestöjen edustajat ovat ajoittain lausuneet poikkipuolisia sanoja ylikansallisesta vallasta.
YK-järjestöt ovat kuitenkin hierarkkisina organisaatioina olleet helposti nivellettävissä maailman valtakoneistoihin. Jo niiden byrokraattisuus estää ongelmia ymmärtävien ja niiden ratkaisusta innostuneiden työntekijöiden aloitteellisuutta. Toisaalta taas aloitteita, jotka tulevat muiden hierarkioiden yläkerroksista, auttavat sekä suoranainen korruptio että maailmanjärjestön työntekijöiden sosiaalinen kietoutuminen vallitseviin eliitteihin. Suuri joukko kaikkien suurimpia palkkoja ja kaikkia mahdollisia etuja nauttivia miehiä johtaa organisaatioita, joiden virallinen tarkoitus on auttaa maailman köyhimpiä ihmisiä.
Vaikka YK:n elimissä on eri maiden nimittämiä edustajia, ei ole lainkaan selvä, mitä nämä varsinaisesti edustavat: taustat vaihtelevat, mutta joka tapauksessa ylikansallisilla yhtiöillä on runsas edustajisto maailmanjärjestössä. Esimerkiksi Elintarvi ke- ja maatalousjärjestö toimii läheisessä yhteis työssä maatalouskemikaaleja ja -koneita valmistavien yhtiöiden kanssa. Sen kolmannen maailman viljelijöille järjestämillä kursseilla käytetään myrkkyjen valmistajien laatimia oppikirjoja ja kuunnellaan yhtiöiden edustajien asiantuntija-alustuksia. FAO:n koneistamis työryhmässä on edustajia mm. seuraavista yhtiöistä: Caterpillar, John Deere, Fiat, Massey Ferguson, Mitsui, British Petroleum ja Shell. Niinpä järjestö omissa ohjelmissaan ja kenttätyössään tukee voimakkaasti maatalouden kemiallistamista ja koneistamista. Seurauksena on peltojen ja niiden tuoton kasaantumista harvoille rikkaille köyhien kustannuksella.
FAOn ja WHO:n yhteinen elin Codex Alimentarius -komissio laatii kansainvälisiä normeja elintarvikkeiden sallituista myrkkypitoisuuksis ta. Siitä ollaan tekemässä uuden GATT-sopimuksen yhtenäisten ympäristönormien hyväksyjää. Esimerkiksi vuonna 1991 komission 197 jäsenestä 50 oli maatalouskemian yhtiöistä ja 14 elintarvikeyhtiöistä. Vain kaksi jäsentä edusti kuluttajia. Vuosien 1989-1991 kokouksissa 49 % USA:n ja 61 % Sveitsin delegaatiosta edusti teollisuutta. Sveit siläis-ylikansallisella Nestléllä olienemmän edustajia kuin useimmilla jäsenmailla.
Ylikansallisten yhtiöiden loistavimpia saavutuksia YK:n ohjastamisessa on vuoden 1992 ympäristö- ja kehityskonferenssin (UNCED) vesitys. Tässä auttoi konferenssin pääsihteeri-miljonääri Maurice Strong, joka nimitti talouselämää ja teollisuutta koskevien asioiden pääneuvonantajakseen sveit siläis-miljardöörin Stephen Schmidheinyn. Kyseinen latinalaisamerikkalaisen käsityön edistämistä harrastava herrasmies istuu sekä Asea Brown Bowerin että Nestlén johtokunnassa, hallitsee 30 % Chilen suurimmasta teräsyhtiöstä ja on perheyhtiönsä kautta tuottanut asbestia Brasiliassa ja Costa Ricassa.
Kokouksen päätösten toimeenpano annettiin suurelta osaltaan Maailmanpankin hallinnoimana ja sen tavalla toimivalle GEFille (Global Environment Facility, "Maailman ympäristöapujärjestelmä"). Pohjoisten teollisuusmaiden hallitseman elimen piirissä ympäristöongelmien uskotaan olevan ennen kaikkea Etelän ongelma. Niinpä laajoja kolmannen maailman alueita hukuttavia patoaltaita rakentavat yhtiöt uskovat saavansa GEFiltä avustuksia "vesiputousteknologioilleen" - ne kun eivät päästä hiilidioksidia! Vuoteen 1994 men nessä GEFin lainoja on käytetty ainakin Kongossa ja Puolassa Maailmanpankin rahoittamien ekologisesti tuhoisien metsähankkeiden "vihreänä alibina".
YK on kaikesta huolimatta tehnyt jotain myös ylikansallisten yh tiöiden valvomiseksi. Sillä on ollut tätäkin varten oma elimensä, YK:n ylikansallisten yhtiöiden keskus (UN Centre for TNC's). Elin lakkautettiin kuitenkin vuonna 1992. Samana vuonna poistettiin UNCEDin esityslistasta ehdotukset ylikansallisten säätelystä. Jopa tarkkailua koskevat esitykset poistettiin. Ylikansallisten yhtiöiden uskottiin pystyvän valvomaan itse itseään.
Ehkäpä Yhdistyneiden kansakuntien nimi pitäisi muuttaa. Osuvampi saattaisi olla Teivo Teivaisen ehdottama "Yhdistyneet johtokunnat".
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Takaisin Olli
Tammilehdon
kotisivulle