Olemme lähdössä ensimmäistä kerttaa lasten kanssa Intiaan. Finnairin Mumbain lento on peruutettu. Joudumme yllätten matkustamaan Bangkokin kautta. Yölento on aivan taynnä pääasiassa suomalaisia matkustajia. Paljon yksinäisen näköisiä miehiä, joiden matkan tarkoitusta voi arvailla. Kaksivuotias on käpertynyt syliini. Ei saa unta oudossa paikassa ja alkaa itkea. Närkästyneitä katseita lähistöltä. Lentoemäntä tulee viranpuolesta kysymään, mikä hätänä. Viisivuotiaamme vieressä istuva mies juttelee hänelle ystävällisesti ja innokkaasti. ?„iti alkaa väistämättä ajatella, että tässä on jotain outoa.
Bangkokin lentoasemalla viiden tunnin odotus. Business Loungessa yhdysvaltalainen pariskunta siirtyy kauemmaksi mitään sanomatta, koska lapsemme häiritsevät. Kuljen lasten kanssa käytävillä ja rullaportaissa edestakaisin. Lapset pitävät paikasta. Thaimaalainen siivoja hymyilee ja yrittää tehdä tuttavuutta lastemme kanssa. Lentokenttävirkailija haluaa leikkiä lastemme kanssa. Ohikulkeva thaimaalainen matkustaja ihastelee lapsiamme. Suunnilleen joka toinen paikallinen iloitsee lapsista.
Ehdimme Mumbain lentokentältä juuri ajoissa junaan, johon olemme internetistä ostaneet liput. Portugalin entiseen siirtomaahan matkalla oleva junassa on vilskettä. Siirtomaa-aikaisen päätuotteen kookoksen mukaan ristittyyn junaan tulee ja menee matkustajia, ruoan ja juoman myyjiä kulkee vähän päästä ohi. Heillä on kiire ansaita yön aikana niukka toimeentulonsa. Mutta lähes kaikkilla on aikaa lapsillemme: myyjät haluavat tietää lasten nimet ja iät, koettavat leikkiä ja seurustella heidän kanssaan ja saada väsyneet lapsemme nauramaan. Kanssamatkustajammekin ovat kovasti kiinnostuneita lapsista. He luovuttavat itselleen varaamansa alapedin pienimmäisellemme ja äidille, jotta näiden olisi turvallista nukkua.
Goan rantakylässä sama meno jatkuu. Tarjoilijat, siivoojat ja muu henkilökunta ihastelevat lapsiamme ja haluavat tutustua heihin. Kun työnnän lasta rattaissa pitkin rantatietä, länsituristit osoittavat enemmän kiinostusta minua kuin lasta kohtaan. Intialaiset kauppiaat ja muut paikalliset sen sijaan ovat ihastuneita lapsesta ja kyselevät hänen nimeään. Kun tyttö alkaa itkeä, kaikki ihmettelevät, miksi hän itkee. Rannalla kävelevä intialainen pariskunta pysäyttää meidät. En ensin tajua mistä on kysymys, mutta sitten selviää, että he molemmat haluavat tulla valokuvatuiksi tyttömme kanssa.
Eipa ihme etta siella Intiassa on niin paljon ihmisia jos kaikki rakastavat lapsia. Toisaalta siella lapsilla on varmaan kivempaa kuin taalla aikuisten maailmassa jossa kaikki hoitavat vain omat asiansa. Olen pannut tuon yleisen lapsirakkauden itse merkille arabimaissa ollessani. Kreikkalaisetkin kuulemma ovat lapsirakkaita ja ennen kaikkea blondit pikkutytot voivat laittaa koko Ateenan sekaisin. Meikalaisia pidetaan varmaan itamailla aika kovina ja itsekeskeisina kun vieraiden lapset eivat saa meita heltymaan. Ja koska omat lapsemme itkevat usein, siita tietenkin heti paatellaan, etta ”siina se nahdaan, lapset itkevat kun eivat saa tarpeeksi huomiota”. Meilla huomiota ei saa automaattisesti lapsena, joten ihmiset tottuvat jo pienina siihen, etta pitaa itse huolehtia siita, etta saa huomiota. Lapsena se tehdaan itkemalla, aikuisena uraa luomalla. Kilpailuyhteiskunnan resepti on vitutus lapsena. Taalla on vahemman ihmisia ja kaikkia vituttaal. Itamailla ihmisia on liikaa kansantuotteeseen nahden joten kaikista ei pystyta huolehtimaan vaikka mieli tekisi. Ja aikuiskeskeiset lansimaalaiset kaiken lisaksi vievat resurssit maasta globaalilla talousimperialismilla. Viela sitaatti Ismo Alangon joululevylta (1992) biisista ”Vittu kun vituttaa” (http://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU): ”Mua itketti kun olin vauva, lapsena keljutti. Sitten musta tuli nuori, alkoi vituttaa. – ala loihe mulle lausumaan kauniita sanoja, ala saatana tule antamaan mitaan vitun tukea – tunge positiivinen ajattelu hanuriisi, kierran kriisiryhmanne kaukaa, ala tyrkyta minulle terapiaa, kaada lisaa paskaa mun niskaan – Mua vituttaa niin ankarasti, vituttaa aamusta iltaan. Vitutus on otettava kokonaan, silloin kun vituttaa.”