Ketkä ovat Ukrainan ystäviä?

Ukrainassa on käynnissä kauhea tragedia. Joukoittain ihmisiä kuolee, rakennuksia ja maatalousmaata tuhoutuu ja yhteiskunnan perusinfrastruktuuri vaurioituu. Lisäksi ammuksista, räjähteistä ja palavista rakennuksista leviää ilmaan, maaperään ja vesiin tappavia myrkkyjä. Valtava joukko ukrainalaisia on paennut maasta itään ja länteen, ja maa on menettänyt laajoja alueita ihmisineen Venäjälle. Tässä tilanteessa lukemattomat ihmiset haluavat auttaa, ja Ukrainaan virtaa eri puolilta maailmaa humanitääristä apua.

Maahan virtaa myös aivan toisenlaista apua: lukuisat maat toimittavat Ukrainan aseita, ja monet ihmiset vaativat valtioitaan antamaan aina vain lisää sodankäyntivälineitä. Mutta eivätkö asetoimitukset johda siihen, että sota jatkuu ja lisää ukrainalaisia kuolee ja vammautuu ja uusia Ukrainan alueita tuhoutuu? Yleinen käsitys lännessä on kuitenkin, että ukrainalaiset ovat valmiit yhä uusiin uhrauksiin, koska Venäjän kanssa ei haluta tehdä mitään kompromisseja ja sota yritetään voittaa hinnalla millä hyvänsä.

Rauhantahtoa Ukrainassa

Ukrainan lähihistoria kertoo kuitenkin siitä, että kompromissiin Venäjän tai venäläismielisten kanssa on ollut valmiutta. Volodymyr Zelensky (alun perin venäläisittäin Vladimir Zelenskij) voitti Ukrainan presidentin vaalit vuonna 2019 ja sai 73 % annetuista äänistä. Zelenskyn menestys johtui paljolti siitä, että hän lupasi neuvotella rauhan Donbasiin¹, jossa sota on jatkunut vuodesta 2014. Zelensky alkoikin kohta presidentiksi päästyään toteuttaa lupaustaan ja neuvotteli sodan lopettamisesta muun muassa Putinin kanssa. Hän sai aikaan alustavan sopimuksen Ukrainan keskushallitusta vastustavien, venäjänkielisten oikeuksia ajavien aluehallitusten kanssa. Monet poliittiset tahot – muun muassa armeijassa ja turvallisuuskoneistossa vaikutusvaltainen äärioikeistolainen vähemmistö – vastustivat kuitenkin sopimusta eikä länsi tukenut sen tekemistä, mikä johti rauhanprosessin katkeamiseen.²

Kun helmikuussa 2022 sota eskaloitui ja Venäjä hyökkäsi monelta taholta Ukrainaan, maan selviytymismahdollisuudet pelkästään sotilaallisin keinoin näyttivät heikoilta. Niinpä jo maaliskuussa Ukraina neuvotteli Valko-Venäjällä ja Turkissa Venäjän kanssa aselevosta ja rauhasta useaan otteeseen. Kuun lopulla neuvotteluissa tapahtui läpimurto. Ukraina oli valmis julistautumaan puolueettomaksi maaksi ja luopumaan Nato-jäsenyydestä, kunhan saisi muilta mailta turvatakuut. Venäjä vetäytyisi helmi- ja maaliskuussa valtaamiltaan alueilta. Venäjälle sopi Putinin ja Zelenskyn tapaaminen, jossa neuvoteltaisiin tarkemmin sodan lopettamisesta.³

Rauhanprosessi katkesi kuitenkin, kun Britannian pääministeri Boris Johnson saapui 9.4. yllätysvierailulle Kiovaan. Hän ilmoitti Zelenskylle, että Putin on sotarikollinen, jota piti painostaa. Hänen kanssaan ei pidä neuvotella. Johnson kertoi myös, ettei länsi ole valmis neuvottelemaan Venäjän kanssa turvatakuista.⁴

Lännen sijaissota

Nämä tapahtumasarjat osoittavat, ettei ukrainalaisten enemmistö eikä myöskään suurin osa hallituspiireistä ole ainakaan kaikissa tilanteissa halunneet jatkaa sotaa mihin hintaan tahansa. Sen sijaan lännen haukoille eli uuskonservatiiveille Ukrainan ja ukrainalaisten uhraaminen sotaa jatkamalla on sopinut, koska näin on ajateltu voitavan heikentää Venäjää. USA:n poliittisen eliitin monet lausunnot kertovat siitä, että he näkevät Ukrainan vain välineenä kamppailussa Venäjää vastaan. Hillary Clinton vihjasi jo maaliskuun alussa Ukrainan sodasta muodostuvan USA:n avulla Venäjälle samanlainen valtavasti voimia kuluttava ja maan heikkenemiseen johtava operaatio kuin Afganistan oli Neuvostoliitolle sen joutuessa taistelemaan USA:n kouluttamia ja rahoittamia islamisteja vastaan⁵. Huhtikuussa puolustusministeri Lloyd Austin kertoi, että Yhdysvallat haluaa Venäjän sotilaallisen voiman heikkenevän Ukrainan sodassa⁶. Kongressiedustaja Mike Gallagher totesi tammikuussa, että aseistamalla Ukrainaa USA heikentää suurimpia geopoliittisia kilpailijoitaan ilman, että sen omat sotilaat olisivat paikalla ja vaarantaisivat henkensä⁷. Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock totesi Euroopan neuvoston kokouksessa 24.1.2023, että ”me olemme sodassa Venäjää vastaan”⁸, ja tarkoitti ilmeisesti, että länsi käy sijaissotaa Ukrainassa.

Myös monet USA:n ulkopolitiikkaan myönteisesti suhtautuvat asiantuntijat puhuvat sijaissodasta. Johns Hopkinsin yliopiston maailmanpolitiikan professori Hal Brands kirjoitti toukokuussa, että Ukrainassa on kyse USA:n ja Naton sijaissodasta. Sotaa kannattavat Brandsin mukaan tällaisessa operaatiossa on olennaista löytää sitoutunut paikallinen kumppani, jonka joukot tappavat ja kuolevat suurvallan puolesta.⁹ Tuffsin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Monica Duffy Toft on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa Ukrainan konflikti on klassinen esimerkki sijaissodasta¹⁰.

Ukrainalaiset taistelevat siis Yhdysvaltojen ja sen johtaman Naton intressien puolesta. Nämä intressit voivat olla kaukana ukrainalaisten enemmistön eduista. Pieni fanaattinen tai Yhdysvaltojen etuihin samaistuva vähemmistö on varmastikin valmis jatkamaan taistelua uhrauksista välittämättä. Ukrainalaisten enemmistölle sen sijaan sodan jatkamiseen vaadittavat uhraukset muodostuvat jossain vaiheessa liian suuriksi.

Ukrainan tuhokierre

Kun rauhanneuvotteluissa tapahtui läpimurto, Venäjän ”erityisoperaatio” oli YK:n mukaan tappanut noin 1200 ukrainalaista siviiliä. USA:n viranomaiset arvioivat 2000-4000 ukrainalaissotilaan kuolleen taisteluissa¹¹. Maa oli siihen mennessä vaurioitunut suhteellisen lievästi. Venäjän sotajoukkoja oli tosin laajalla alueella Ukrainassa, mutta näytti, että verrattain pienillä myönnytyksillä ne vetäytyisivät takaisin kotimaahansa. Nyt kun sotaa on jatkettu kymmenen kuukautta, Ukrainan menetykset ovat valtavat:

Yhdysvaltojen puolustushaarakomentajien neuvoston (Joint Chiefs of Staff) puheenjohtajan kenraali Mark Milleyn mukaan marraskuuhun mennessä 100 000 ukrainalaissotilasta oli kuollut tai vammautunut¹². Sen jälkeen on Soledarin ja Bahmutin kiivaissa taisteluissa kaatunut paljon lisää ukrainalaisia. Ukrainalaisia siviilejä on Norjan armeijan komentajan mukaan kuollut noin 30 000¹³.

Ukrainan noin 45 miljoonasta asukkaasta noin 8 miljoonaa on paennut muihin Euroopan maihin¹⁴ ja noin 250 000 Pohjois-Amerikkaan¹⁵. Jos sotimaan kykenevät miehet pääsisivät myös poistumaan maasta, pakolaisia olisi vielä enemmän. Lisäksi Ukraina on menettänyt miljoonia ihmisiä Venäjän valtaamien alueiden mukana.

Ukrainaan jääneiden ihmisten tilanne on huono. YK:n hätäaputoimiston mukaan noin 5,6 miljoonaa on joutunut sodan takia muuttamaan Ukrainan sisällä jollekin muulle paikkakunnalle. 9,3 miljoonaa ihmistä tarvitsee ruoka-apua elääkseen.¹⁶ Maailmanpankin ennusteen mukaan tämän vuoden lopulla 55 % ukrainalaisista elää köyhyysrajan alapuolella, kun ennen sotaa köyhiksi laskettiin vain 2 % väestöstä¹⁷.

Tietenkin myös suuri joukko venäläisiä sotilaita on kuollut, ja Venäjä on kärsinyt sodasta aineellisesti. Ehkä pienelle venäläisiä vihaavalle joukolle ja lännen globaaleja valtasuhteita järjestelevälle eliitille Ukrainan valtavat uhraukset ja menetykset ovat sopiva hinta Venäjän heikentämisestä. Tuskinpa kuitenkaan ukrainalaisten enemmistölle.

Haave voitosta

Toinen asia on, että sodalla uskotaan saavutettavan jotain merkittävämpää. Kiovan kansainvälisen sosiologian instituutin tekemän kyselyn mukaan joulukuussa 95 % ukrainalaisista uskoi, että Ukraina voittaa sodan¹⁸. Vaikka Venäjän eteneminen tämän vuoden alussa Donetskin ja Zapori? 3/4 ? 3/4 jan alueilla on saattanut heikentää luottamusta voittoon, siihen uskotaan ilmeisesti edelleen laajalti. Gallup-yhtiön mielipidetiedustelun mukaan syyskuun alussa tähän uskovista 91 %:lle voitto merkitsi kaikkien Venäjälle menetettyjen alueiden – Krim mukaan luettuna – takaisin saamista¹⁹. Tätä – toisin kuin pelkkää Venäjän heikentämistä – pidetään niin arvokkaana, että sota ja sen vaatimat uhraukset hyväksytään. Niinpä 70 % ukrainalaisista kannatti taistelujen jatkamista voittoon saakka – sikäli kun Gallupin kännykkäsoittoihin perustuvaa kyselyä on uskomista.

Ukrainan voitto ja kaikkien menetettyjen alueiden palauttaminen näyttää kuitenkin erittäin epätodennäköiseltä. Monet merkittävät länsimaiset upseerit ovat tulleet tähän tulokseen. Näitä sodankäynnin asiantuntijoita ovat muun muassa edellä mainittu, Yhdysvaltain asevoimia johtava kenraali Mark Milley²⁰, Saksan armeijan komentaja (Generalinspekteur) Eberhard Zorn²¹, Angela Merkelin entinen neuvonantaja, prikaatikenraali (evp) Erich Vad²², entinen Naton sotilaskomitean puheenjohtaja kenraali (evp) Harald Kujat²³, YK:n asetarkastajana vaikuttanut entinen USA:n merijalkaväen tiedustelu-upseeri Scott Ritter²⁴ ja Persian lahden sodassa kunnostautunut, armeijan johtavana ajattelijana pidetty eversti (evp) Douglas Macgregor²⁵. Tähän johtopäätökseen he ovat päätyneet muun muassa seuraavista syistä:

Venäjän väestölliset ja muut resurssit käydä sotaa ovat paljon suuremmat kuin Ukrainan. Venäjä tuhosi heti sodan alussa suurimman osan Ukrainan ilmavoimista, mikä on vaikeuttanut maan hyökkäyksiä ja puolustustaistelua niin, että jatkuvasti kuolee suuri joukko sotilaita ja paljon kalustoa menetetään. Lännen aseapu on riittämätöntä ja aseteknisesti soveltumatonta Ukrainan olosuhteisiin, tarpeisiin ja sotilaiden koulutukseen. Lännen mahdollisuudet käydä teollista, valtavasti kalustoa ja ammuksia vaativaa sotaa ovat heikentyneet, kun USA ja monet muut maat ovat siirtäneet tuotantokapasiteettiaan Kiinan ja muihin alhaisen palkkatason maihin. Sodan jatkuessa voidaan panoksia korottaa jatkuvasti ja lopulta päätyä ydinaseiden käyttöön, jolloin Ukraina eikä mikään muukaan maa voita sotaa, vaan kaikki tuhoutuvat.

Paitsi epärealistinen usko voittoon ukrainalaisten asenteisiin vaikuttanevat väärät käsitykset siitä, millaisia uhrauksia sodan jatkaminen vaatii. Tähän viittaa Wall Street Journalin kesäkuussa teettämä mielipidetiedustelu, jonka mukaan enemmistö ukrainalaisista oli valmis uhraamaan omasta taloudestaan vain vähän tai ei olleenkaan sotaponnistelujen hyväksi²⁶.

Todellisuudelle vieraiden näkemysten takana on sota-ajalle tyypillinen propaganda, jossa vastustajaa vähätellään ja omia saavutuksia liioitellaan. Ukrainan kaikki radio- ja televisiokanavat ovat valtion hallinnassa, ja ne lähettävät samaa valtiollista PR:ää toistavaa ajankohtaisohjelmaa. Lehdistö toimii tiukan sensuurin alaisena ja monia oppositiolehtiä on lakkautettu.²⁷

Keskeinen ihminen Ukrainan ”strategisessa tiedotuksessa” on ollut Oleksi Arestovyt??, joka vaikutti Zelenskyn neuvonantajana. Erottuaan toimestaan 17.1.23 hän kertoi yksityisenä ihmisenä, että pitää Ukrainan voittoa hyvin epätodennäköisenä²⁸.

Uudet rauhan pyrkimykset

Jos ukrainalaisilla olisi realistinen kuva tilanteesta, he tuskin hyväksyisivät tuhansien ja taas tuhansien nuorten ja myös vähän vanhempien miesten uhraamista sodan alttarille. Vaihtoehtona ei kuitenkaan ole antautuminen Venäjälle, vaan huhtikuun alussa katkenneiden rauhanneuvottelujen jatkaminen.

Suomi teki aseleposopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1944, vaikka saksalaiset ”aseveljet” olisivat halunneet suomalaisten jatkavan sotimista. Taistelujen jatkaminen olisi merkinnyt suurta lisäystä tuohon mennessä uhrattujen 64 000 suomalaisen joukkoon ja todennäköisesti toteutuneita paljon raskaampia rauhanehtoja.

Ukrainan ja ukrainalaisten todellisia ystäviä ovat ne, jotka pyrkivät rauhanomaisin keinoin aikaansaamaan rauhan Ukrainaan. Syyskuussa 66 maan edustajat vaativat YK:n yleiskokouksessa diplomatiaa kahden slaavilaisen kansakunnan välisen sodan lopettamiseksi. Nämä maat, joista useimmat sijaitsevat Euroopan ulkopuolella mutta joissa asuu enemmistö ihmiskunnasta, tähdensivät rauhanneuvottelujen tärkeyttä ja sitä, että Ukrainan sota voi eskaloitua ydinsodaksi.²⁹

Joulukuussa tehdyn kyselyn mukaan Euroopassakin rauhantahto on suurta poliitikkojen puheista huolimatta. EU-kansalaisista 82 % haluaa, että Venäjä ja Ukraina pakotetaan rauhanneuvotteluihin. Suomalaisistakin tällä kannalla on 73?‚ %.³⁰ Aseita kasaamalla ja sotaa jatkamallakin saavutetaan lopulta rauha, mutta vaarana on, että ihmisten enemmistölle se merkitsee haudan rauhaa.

Olli Tammilehto