Mielenosoituspolitiikkaa Bidenin vieraillessa: Miksi rauhanmielenosoitusta yritettiin hajottaa?

Presidentti Bidenin vierailun yhteydessä järjestettiin Helsingissä 13.7.23 rauhanmielenosoitus. Mielenosoitusta kutsuttiin koolle seuraavilla tunnuksilla: ”Biden tulee: tuleeko sota vai rauha? – Mielenosoitus rauhan puolesta! Ei Yhdysvaltojen armeijan yhteisalueille! Ei ydinaseita Suomeen! Ei ydinsotaharjoituksille!” Tarkoitus oli saada mahdollisimman monta nämä vaatimukset hyväksyvää ihmistä liikkeelle riippumatta heidän puoluekannastaan tai ideologiastaan. Aloite mielenosoituksen järjestämiseksi tuli vielä nimettömältä rauhanryhmältä, johon minä kuuluun. Tämän kanssa osittain päällekkäinen Helsingin rauhantoimintaryhmä lähti heti aktiivisesti mukaan. Useimmat järjestelyt hoidettiin näiden kahden ryhmän toimesta. Myöhemmin Työväen antimilitaristit -niminen ryhmä kysyi, voivatko he myös olla mukana järjestämässä tapahtumaa. Hyväksyimme tarjouksen. Ryhmä antoi ymmärtää, että se tuo mielenosoitukseen kaksi banderollia.

Kun saavuin lähtöpaikalle Helsingin Erottajanaukiolle rauhantoimintaryhmän aktiivien kanssa plakaatteja kantaen, näkymä oli hämmentävä. Aukion pohjoislaidalla oli ihmisiä, joilla oli näyttävä määrä punaisia lippuja ja punaisia banderolleja. Etelälaidalla taas seisoskeli ihmisiä, joilla oli vain vähän rekvisiittaa mukanaan ja jotka näyttivät ihmettelevän ”punaisten” habitusta. Yksi punaisista kävi huutamassa etelälaidan ihmisille, syytti heitä putinisteiksi ja sanoi, ettei äärioikeistolaisia haluta mielenosoitukseen. Menin väliin ja sanoin, etteivät he ole äärioikeistolaisia, sillä tunsin useita heistä ja tiesin heidän näkemyksiään. Sen sijaan huutaja ei aivan ilmeisesti tuntenut moniakaan heistä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että tämä punainen huutaja pelkäsi tulla kuvatuksi näiden ”äärioikeistolaisten” luona. Ilmeisesti hän uskoi, että normaalisti äärioikeistolaisen vieressä voi olla vain äärioikeistolaisia. Tämä uskomus ja havainto yhdestä äärioikeistolaiseksi aiemmin leimatusta ihmisestä sai hänet leimaamaan kaikki etelälaidan ihmiset äärioikeistolaisiksi.

Kuulin, kuinka punaiset neuvottelivat siitä, miten saisivat parhaiten etelälaidan joukon poistumaan. Päätettiin esittää heille vastenmielisiä periaatteita. Punainen, joka ei suvainnut ”äärioikeistolaisviruksen” tietämättään vieressä seisovalta ihmiseltä saaneita mielenosoittajia, kävi kuuluttamassa, että ”mielenosoitus sitoutuu antirasistisiin periaatteisiin ja suvaitsevaisuuteen”. Tämän jälkeen minä ja Helsingin rauhantoimintaryhmän edustaja selvensimme kuuluttamalla, että todellakin kaikki oikeistolaiset, keskustalaiset ja vasemmistolaiset ovat tervetulleita lukuun ottamatta niitä, jotka pitävät itseään äärioikeistolaisina.

Konflikti alkoi nyt lientyä. Lähes kaikki etelälaidan ihmiset lähtivät mukaan kulkueeseen, joka kulki Esplanadin puiston läpi. Mutta ennen lientymisvaihetta osa ihmisistä lähti loukkaantuneena tai tuohtuneena pois.

Alun hankaluudesta huolimatta mielenosoitus sujui monella tapaa hyvin. Useimmat ohikulkijat ja katselijat ottivat mielellään mielenosoituksen vaatimuksista kertovia lentolehtisiämme, joita minä ja jotkut muut jakoivat. Kirjailija-antropologi Veronica Pimenoff, filosofian professori Thomas Wallgren, rauhanveteraani Ulla Klötzer ja muutamat muut pitivät hyviä puheita. Mielenosoituskokouksen ja presidentin linnalle pääsyn estävän aidan välissä oli useita meihin hyvin aggressiivisesti suhtautuvia ihmisiä, mutta he eivät häirinneet tapahtumaa.¹

Vaikka oli sovittu, ettei pidetä esillä minkään maan lippua, mielenosoituksessa liehui sirpillä ja vasaralla tai pelkällä sirpillä varustettuja punaisia lippuja, jotka muistuttivat erehdyttävästi Neuvostoliiton lippua. Näiden kantajat samoin kuin nainen, joka piti esillä kylttiä, jossa vaadittiin Trumpia presidentiksi, tiesivät varmasti, että tällaiset tunnukset heikentävät tukikohtia ja ydinaseita koskevien viestiemme perille menoa. He eivät selvästikään välittäneet yhteisistä tavoitteistamme, vaan käyttivät mielenosoitusta hyväkseen omien näkemystensä esiintuontiin. Mielenosoitukseemme negatiivisesti suhtautunut Ilta-Sanomat julkaisikin kuvan, jossa etualalla oli banderolli ”Sosialistinen vallankumous imperialismia vastaan” ja vieressä punainen sirppi ja vasara -lippu².

Alun hässäkkä ja punaiset liput ja banderollit vaikuttivat siihen, että välillä minusta tuntui kuin olisi palattu ajassa 50 vuotta taaksepäin k-ryhmien kultakauden Eurooppaan. 1970-luvulla merkittävä osa aktiivisista nuorista kuului johonkin kommunistiseen ryhmään: leninistehin, stalinisteihin, maolaisiin, trotskilaisiin tai näiden jakautumisessa syntyneisiin sirpaleisiin. Suomessa stalinistit eli taistolaiset olivat ylivoimaisesti suurin k-ryhmä, mutta muitakin esiintyi.

Mielenosoituksessamme oli ainakin Suomen kommunistisen puolueen, Kommunistisen työväenpuolueen ja Proletaarien edustajia. Jälkimmäinen vaikuttaa ryhmittymältä, joka pyrkii perustamaan trotskilaisen puolueen Suomeen. Ainakin heidän riveissään näkyvästi esiintyvä ja mielenosoituksessa puhunut yhdysvaltalainen kuuluu Committee for a Workers’ International -järjestöön, joka on trotskilaisten puolueiden kansainvälinen yhteistyöelin.

Lev Trotski oli Leninin ohella keskeinen hahmo Neuvostoliiton synnyssä. Hän toimi mm. Puna-armeijan komentajana. Trotski hävisi valtataistelun Stalinin kanssa ja lähti maanpakoon Meksikoon. Siellä Stalinin agentti murhasi hänet vuonna 1940.

K-ryhmille on tyypillistä johtajavaltaisuus ja autoritäärinen henki. Siksi niiden jäsenistö tulee mielenosoituksiin kollektiivina ei yksiöinä. Niinpä k-ryhmäläisen on helppo uskoa, että muutkin tulevat mielenosoituksiin ideologisesti yhtenäisinä kollektiiveina – esimerkiksi äärioikeistolaisena ryhmittymänä. Näin yksi tunnistettu äärioikeistolainen kertoo, että kaikki hänen ympärillään ovat äärioikeistolaisia.

K-ryhmien tapa käyttää mielenosoitustamme hyväksi omien aatteidensa levittämisessä ei ole kuitenkaan vain poliittisen kentän vasempaan laitaan rajoittuva ilmiö. Oikeistolaiset ryhmittyvät syyllistyvät samaan. Esimerkiksi koronatoimenpiteitä kritisoivissa mielenosoituksissa kansallismieliset ovat halunneet tuoda esiin omaa ideologiaansa lippujen, tunnusten ja laulujen avulla, vaikka huomattava osa mielenosoittajista on ollut vasemmistolaisia, jotka eivät ole olleet innostuneita kansallisten tunnusten käytöstä niiden historiallisen painolastin takia.

Yhtenä mielenosoituksen järjestäjistä esitän anteeksipyynnön niille, jotka Erottajanaukiolla joutuivat asiattoman syyttelyn ja syrjinnän kohteeksi. Mielenosoituksen pelisäännöistä olisi pitänyt kaikkien järjestäjien kesken sopia paremmin etukäteen.

Olli Tammilehto