Ryhmä koronahysterian kyseenalaistavia ihmisiä alkoi huhtikuun alussa miettiä, miten Turussa voitaisiin järjestää mielenosoitus. Ryhmään kuului minun lisäkseni kuusi hyvin eri-ikäistä ja muutenkin erilaista ihmistä. Valtiovallan määräämä kuuden hengen raja osanottajien määrässä näytti tekevän kaikki oikeat ja näyttävät mielenilmaisut mahdottomiksi. Sitä paitsi meille kerrottiin heti alkajaisiksi, etteivät suomalaiset eivätkä varsinakaan turkulaiset lähde mielenosoituksiin.
Mielenosoitusoikeus on korona-aikana ollut heikoissa kantimissa niin Suomessa kuin muissa Euroopan maissa. Kuitenkin se on yksi keskeisistä perusoikeuksistamme. Se luetaan myös ihmisoikeuksiin kansainvälisessä oikeudessa. Perustuslakimme mukaan ”jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin”. Mielenosoitusten tukahduttamista pidetään yleisesti merkkinä valtion autoritäärisyydestä ja demokratian olemattomuudesta.
Kansalaistoimintaa tarvitaan eniten silloin, kun vallan väärinkäytön uhka on suurin. Poikkeuslakien turvin on valtiovallan edustajille annettu nyt ennennäkemättömästi valtaa määrätä ihmisten elämästä yksityiskohtia myöten. Siksi nyt jos koskaan tarvitaan perusoikeuksia, jotka mahdollistavat rauhanomaisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen.
Näistä syistä päätimme yrittää kaikista esteistä huolimatta. Koepallona ilmoitimme Turun suurimmalle aukiolle Tuomiokirkontorille yhden mielenosoituksen, jonka oli määrä olla 27.3.. Kohta poliisi viestitti, että aukiolla saa seisoa vain yksi kuuden hengen ryhmä – muiden kuusikkojen on oltava muualla. Tämä oli käytännössä mielenosoituskielto. Toiveikkaina jatkoimme kuitenkin valmisteluja. Netin lisäksi levitimme sanomaa jakamalla lennäkkejä eli flyereita kauppakeskuksissa. Monet torjuivat tarjotun tiedotteen suoralta kädeltä, mutta paljon oli myös ottajia varsinkin kauppojen myyjien keskuudessa. Vaikkemme ehkä kovin montaa tällä tavalla mobilisoineet, lennäkkien jako sinänsä oli mielenosoitusta ja tiedotusta.
Lopulta poliisi muutti kantaansa: Tuomiokirkkotorille saakin kokoontua useampia ryhmiä, kunhan ne ovat etäällä toisistaan. Ihmiset alkoivat ilmoittaa omia mielenosoituksiaan, kuten Helsingissä viikkoa ennen Turun tapahtumaa järjestettyä mielenilmaisua valmisteltaessa oli tehty. Helsingin ilmoittajilla alkoi kuitenkin poliisilta tippua sakonmaksuehdotuksia, koska yli 1500 ihmisen kokoontumisessa kuusikot eivät olleet koko ajan aivan erillään muusta. Tämä tietenkin oli omiaan heikentämään halukkuutta tehdä mielenosoitusilmoituksia. Osallistumishaluja vähensi myös liikkeelle laskettu huhu, jonka mukaan kakki Turun mielenosoitukseen tulijat pakotettaisiin koronatestiin, jonka perusteella terveet mutta huonon arpaonnen omaavat ihmiset ja heidän omaisensa voivat tunnetusti joutua karanteeniin. Mediassa myös arvosteltiin Helsingin poliisia siitä, ettei se väkivalloin hajottanut mielenositusta, ja vihjailtiin, että Turussa poliisin olisi toimittava tehokkaammin.
Niinpä vain seitsemän ihmistä uskaltautui tekemään mielenosoitusilmoituksen. Kun nämä vertasivat poliisin lähettämiä kokoontumispaikkakarttoja, selvisi, että kuusikot oli sijoitettu mahdollisimman kauas toisistaan eri puolille laajaa aukiota. Yksi kohta poliisin ilmoittajille lähetetyissä ohjeissa kuitenkin ilahdutti: ”tunnistamattomaksi naamioituneena esiintyminen tilaisuudessa” on kielletty. Taas yksi hyvä peruste esittää niille, jotka vaativat maskitusta!
Tuntia ennen mielenosoituksen ilmoitettu alkamista Tuomiokirkontori oli autio, mutta kevätaurinko porotti mukavasti. Vähitellen alkoivat järjestäjät saapua. Aloimme ihmetellä, mihin sijoittaa puhujapaikka ja kovaääniset, jotta kaikki kuulisivat.
Kohta poliiseja alkoi ilmaantua. Ensimmäisen kaappiauton kuljettajat eivät halunneet keskustella mistään. Toisen poliisiauton ihmiset eivät itse voineet neuvotella, mutta lupasivat soittaa muualla olevalle päällikölleen. Tämä antoi luvan sijoittaa kovaääniset Tuomiokirkon viereen suunnilleen keskelle toria, vaikkei minkään kuusikon paikka ollut juuri siinä.
Vähän ennen kahta ihmisiä alkoi tulla paikalle. He kerääntyivät luonnostaan kovaäänisten tuntumaan kuullakseen puheet eivätkä kaukana olleille virallisille mielenosoituspaikoille. Joukko oli kuitenkin jokseenkin harva. Poliisia etäisyydet eivät kuitenkaan tyydyttäneet. Pari kertaa he komensivat kerääntymään selvemmin kuusikoiksi. Lopulta saatiin lupa puheiden aloittamiseen. Jälkeenpäin kuulimme, että tässä suurta asiantuntemusta vaativassa bioturvallisuuskysymyksessä poliisia avusti kaappiautossa istunut lääkäri.
Toinen lääkäri Rauli Mäkelä seisoi mikrofonin takana ja totesi, että viralliset kuolleisuustilastot osoittavat, että Suomessa ei ole liikkeellä mitään vaarallista tautia. Sen sijaan maassamme on meneillään rokotekampanja, joka tuottaa huolestuttavan paljon vakavia sivuvaikutuksia.
Turkulainen kahden lapsen äiti Anu Kankarjärvi puhui siitä, kuinka maskit, eristäytyminen ja käsidesin lotraaminen heikentävät vastustuskykyä ja siksi vievät ojasta allikkoon. Maskittaminen on aivan erityisen vaarallista lapsille. Naantalilainen Eetu Karioja toi esiin, kuinka jatkuva pelonlietsonta ja koronarajoitukset tuhoavat sen, mitä on olla ihminen. Ne tuhoavat myös inhimilliseen elämään keskeisesti kuuluvan yhteisöllisyyden ja läheisyyden. Turkulainen runoilija ja aktivisti Jussi Kankaristo korosti rohkeuden, mielen vapautuksen, oman voiman löytämisen ja kyseenalaistamisen merkitystä nykytilanteessa
Paikalle oli nyt kertynyt ainakin 180 ihmistä, joiden arvioiden mukaan jopa 250. Tässä vaiheessa poliisi oli saartanut alueen, ja mattimyöhäisten oli vaikea päästä mielenosoitukseen. Valvonta oli varmistettu myös ylhäältä käsin: kauko-ohjattava pienoishelikopteri kuvasi meitä ilmasta. Ympärillämme näkyvät kymmenet poliisit edustivat kuitenkin vain pientä osaa meitä turvaamaan komennetusta väkivaltakoneistosta: korttelin päässä piilossa katseilta oli bussilastillinen mellakkapoliiseja.
Kaikesta huolimatta tapahtumapaikan reunoille oli kertynyt joukko asiaan vihkiytymättömiä mutta uteliaita katselijoita. Jaoin heille lennäkkejä, joita he ottivat innokkaasti vastaan. Mielenosoitusta seuraamaan oli saapunut myös useita valtamedian edustajia. Useimmat heistä eivät halunneet haastatella ketään mielenosoittajaa tai puhujaa: hehän jo valmiiksi tiesivät näkemystemme mielettömyyden. Suomen vanhimman sanomalehden ?…bo Underrätelserin edustaja sentään oli valmis kuulemaan meidänkin näkemyksiämme.
Poliisi oli ehdottanut, että mielenosoitukseen kuuluva kulkue olisi epävirallinen. Niinpä päätimme virallisen osuuden torilla ja lähdimme banderollien ja plakaattien kanssa kulkemaan jalkakäytäviä pitkin Turun kaupalliseen keskukseen. Jouduimme kuitenkin välillä pysähtymään ja odottamaan, että kaikki pääsisivät katujen yli liikennevaloista.
Vaikka kulkueemme oli epävirallinen, poliisi halusi valvoa sitä. Sinivalkoisia autoja kiersi edellemme. Kaksi poliisia juoksi kulkueen eteen ja sanoi, ettei saa pysähtyä: muuten ihmiset pakkautuvat liian lähelle toisiaan.
Kadun varsilla ihmiset seurasivat kulkuetta uteliaina. Kukaan ei nimitellyt tai syytellyt meitä. Kuitenkin aivan virallisen mielenosoituksen alussa Tuomiokirkkotorin halki pyöräili bioturvallisuuden edellyttämällä suurella nopeudella kaksi nuorta miestä, jotka huusivat: ”Idiootit!”
Kun pääsimme Yliopistonkadun kävelykatuosuuden puoleenväliin, poliisit ilmoittivat, että nyt olisi lopetettava. Se sopi meille hyvin, koska pidemmälle emme aikoneetkaan. Osa ihmisistä laittoi plakaattinsa maahan, mutta osa jatkoi mielipiteidensä esittämistä suurilla kirjaimilla. Monet plakaattitekstit olivat oivaltavia kuten tämä: ”Eikö ole outoa että ihmiset suostuvat lopettamaan elämisen peläten kuolemaa”.
Epävirallinen mielenosoitus jatkui. Yksi nuori mies piti omalla megafonillaan palopuheen pandemian olemattomuudesta. Iskulauseita huudettiin. Joukkomme harveni, mutta poliiseja ilmaantui paikalle yhä enemmän. Ilman mitään poistumiskäskyä ja mahdollisuutta sen rikkomiseen megafonipuhuja ja toinen mielenosoittaja pidätettiin. He eivät tehneet mitään vastarintaa. Onneksi kaksikko joutui istumaan putkassa vain pari tuntia. Pidätyksen tehneitä nimeään ilmaisemattomia poliiseja odottaa nyt syyte aiheettomasta pidätyksestä ja perustuslaillisen mielenosoitusoikeuden toteutumisen estämisestä.
Kadun poikki oli nyt levittäytynyt poliisien rivistö. Missään vaiheessa ei annettu varsinaista poistumiskäskyä, mutta rivistöä lähestyessäni, poliisi ilmoitti, että oli poistuttava. Sanoin, että mielenosoitusplakaattimme ovat heidän takanaan ja jollen nouda niitä, minua syytetään roskaamisesta. Tämä syy ei kelvannut. Niinpä lähdin paikalta yhdessä muutamien muiden mielensoittajien kanssa. Selvisi, että he olivat tulleet Helsingistä. He olivat iloisia, että tässä kysymyksessä vasemmistolaiset ja oikeistolaiset voivat olla yhteistyössä.
Turun Sanomat väitti samana iltana ilmestyneessä jutussaan, että mielenosoituksen hajottamisen ja pidätysten syy oli mielenosoittajien räyhääminen. Poliisin johto ilmoitti kuitenkin MTV:n haastattelussa, että mielenosoituksen hajottamisen ja pidätysten peruste ei ollut ihmisten huono käytös vaan hygienia: etäisyyksiä ei voinut ylläpitää. Syy on merkillinen, sillä kadulla kuljeskeli tai oleili hajotusvaiheessa hyvin vähän ihmisiä.
Kun palasin paikalle noin puolen tunnin kuluttua, poliisit olivat kadonneet, mutta jäljellä oli pieni ja sitkeä mielenosoittajaryhmä. Iäkäs tomera nainen johti joukkoa. Hän oli tiukasti pitänyt kiinni mielenosoitusoikeudestaan eikä ollut suostunut poistumaan. Poliisi oli lopulta jättänyt hänet ja hänen ympärillään olevat ihmiset rauhaan.
Lähdimme pienen mielenosoittajaporukan kanssa jokirantaan kantaen Yliopistonkadulle poliisin pakottamana jätettyjä mielenosoitusplakaatteja. Seura oli mukavaa, ja vaihdoimme näkemyksiämme eväiden kera.
Isot plakaatit keppeineen oli kuitenkin saatava turvaan. Yksi ihmisistä keksi, että hänen tuttavansa asuu lähellä. Soitimme hänelle ja hän suostui mielellään varastoimaan mielenosoitusvälineemme. Niinpä kaksi meistä päätyi Turun keskustan asuntoon. Kaikki siellä olivat olleet mielenosoituksessa. Jälkipuinti jatkui rattoisasti monta tuntia.
Kun myöhään illalla lähdin ajamaan pyörällä kotia kohti, tuntui, että yhteen päivään oli pakkautunut ainakin viikon verran tavallista elämää. Olin rikastunut hämmästyttävällä tavalla uusista kokemuksista ja tuttavuuksista.
Mieleeni muistui vuosikymmenien takainen ydinvoimanvastainen mielenosoitus samanalaisena aurinkoisena maaliskuun lopun päivänä. Kulkueen keskellä nuoret aktivistit keksivät uuden iskulauseen, joka tuntui sopivan nykyhetkeen yhden sanan vaihdoksella: ”Biovaltaa vastaan, tahdon ainoastaan: elämää!”.
Olli Tammilehto