Syyriassa uskonto on sumuverho valtapolitiikalle

Syyrian sodan yhteydessä puhutaan tavan takaa sunneista ja shiioista. Siksi tapahtumia huonosti seuraava saa helposti käsityksen, että käynnissä on jonkinlainen muslimien välinen uskonsota. Tosiasiassa kysymys on viime kädessä öljystä ja kaasusta (ks. juttuani Sota kaasusta). Taustalla on myös öljy-yhtiöiden 1900-luvun alusta jatkuneen hajota ja hallitse -politiikan synnyttämästä asetelmasta, jossa USA:n ”syvä valtio” on monimutkaisella tavalla kietoutunut Lähi-idän hallitsemiseen (tästä politiikasta erinomainen esitys onTimothy Mitchellin kirja Carbon Democracy, Political Power in the Age of Oil ). Kysymys on paitsi fossiilipääoman vallasta myös siitä, että USA:n talous perustuu pitkälti siihen, että öljyä ostetaan ja myydään dollareissa. Tämän takia kaikkien maiden täytyy hankkia valtavat määrät dollareita, mistä taas seuraa se, että Yhdysvallat voi tuoda maahan muiden maiden tavaroita velaksi, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Olennaista on myös se, että USA on pitkään ostanut öljyä Saudi-Arabiasta ja muualta aseita vastaan, mikä on lisännyt alueen väkivaltaisuutta.

Aleppossa konfliktin toisella puolella on Syyrian valtio, joka on poikkeuksellisen maallinen – siis ei uskonnollinen, ja sitä tukeva Venäjä, joka ei ole ainakaan muhamettilainen. Toisella puolella ovat pääasiassa ”kapinalliset”, joiden keskuudessa selvästi johtava ryhmä on Jabhat Fateh al-Sham alias Al-Nusran rintama alias Syyrian al-Qaida. Al-Qaida ja muut jihadistit eivät välttämättä ole erityisen uskonnollisia – ennemmin niitä voi pitää fasisteina. Terroristiryhmillä, joiden jäsenistä suurin osa on ulkomaalaisia, ei ole paljon kannatusta väestön keskuudessa, mutta ne ovat pysyneet jatkamaan sotimista vuosikausia, koska Saudi-Arabia ja Qatar tukevat niitä suoraan (minkä vahvistivat myös hiljattain Wikileaksin paljastamat Clintonin sähköpostit). USA tukee niitä ainakin välillisesti: katsomalla läpi sormien läheisten liittolaistensa tuen ja tukemalla aseellisia ryhmiä, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä Al-Nustran ja muiden jihadistien kanssa.

Monien maiden salaiset palvelut ja sotilaalliset ”neuvonantajat” ovat myös sekaantuneet Syyrian konfliktiin. Lisäksi Pohjois-Syyrian kurdit ovat käyttäneet syntynyttä kaaosta hyväkseen ja perustaneet oman autonomisen, suoraa demokratiaa harjoittavan alueensa, jota kutsutaan Rojavaksi (ks. juttuani Kurdien suora demokratia malliksi Euroopalle?). Kurdien kanssa yhteiseen rintamaan ovat liittyneet samanlaista yhteiskuntajärjestelmää tavoittelevia arabeja ja muita syyrialaisia. Nämä ovat muodostaneet aseellisen organisaation nimeltä Syyrian demokraattiset voimat. Sen on onnistunut vapauttaa jihadistien hallinnasta useita Rojavan lähellä sijaitsevia alueita, jotka eivät ole kurdien asuttamia. Nämä alueet yhdessä kurdialueiden kanssa muodostivat maaliskuussa 2016 Pohjois-Syyrian federaation, jota alussa kutsuttiin myös Rojavaksi. Toisaalta Irakissa vaikuttava kurdien autonomisen alueen hallinto on monella tavoilla kiusannut Rojavaa osallistumalla muun muassa Turkin toimeenpanemaan kauppasaartoon. Eli kysymys ei ole eri etnisten ryhmien välisestä konfliktista vaan vastakkaisista poliittisista näkemyksistä.

Olli Tammilehto