Valtio vain yksi mahdollisista poliittisista organisaatioista

Julkaistu: 22.3.2017 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Lauri Punamäen ja Pontus Purokurun Voiman numerossa 1/2017 julkaistu artikkeli ”Hankalia kysymyksiä hyvinvointivaltiosta” on saanut osakseen rankkaa kritiikkiä. Artikkeli lähtee globaalin ja ylisukupolvisen solidaarisuuden arvosta, jonka varmaan kriitikot jakavat heidän kanssaan. Punamäen ja Purokurun ymmärtämistä vaikeuttaa kuitenkin valtio-sanan kaksi eri merkitystä: toisaalta sillä viitataan poliittiseen organisaation yleisellä tasolla, toisaalta aivan tietyn tyyppiseen, nykyisin vallitsevaan poliittiseen organisaatioon. Selvyyden vuoksi käytän nyt edellisestä asiasta termiä ’polorgi’ kun taas valtio-sanalla viittaan tässä vain jälkimmäiseen asiaan.

Marxilaisessa traditiossa on suhtauduttu kriittisesti valtioon ja uskottu sen häviävän silloin, kun taloudessa on siirrytty sosialismin kautta kommunismiin. Toisessa työväenliikkeen pääsuuntauksessa anarkismissa on sen sijaan haluttu päästä eroon valtiosta nopeammin. Kummankaan tradition edustajat eivät harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ole ajatelleen, että valtion lakattua ei olisi mitään polorgia: kyse on siitä, että se muuttuu laadullisesti toiseksi niin, että sitä ei enää voi kutsua valtioksi.

Koska anarkisteille ja heitä lähellä oleville marxilaisille valtiottomuuteen siirtyminen ei ole ollut kaukainen päämäärä vaan samanlainen tavoite kuin sosialistiseen talouteen siirtyminen muussa työväenliikkeessä, ei-valtiollisista polorgeista on esitetty hahmotelmia. Niille yhteistä on alhaalta ylöspäin tapahtuva organisoituminen siten, että ylimmät tasot ovat vähiten itsenäisiä ja riippuvaisia alemmista tasoista. Kyse on organisaatiomallista, joka on ollut pitkään arkipäivää joissakin yhteiskunnallisissa liikkeissä ja myös monien, suurten sivilisaatioiden ulkopuolella eläneiden kansojen keskuudessa. Tätä polorgityyppiä edustaa myös se useissa vallankumouksissa hetkeksi syntynyt neuvostoihin perustuva demokraattinen järjestelmä, jota Hannah Arendt kutsuu vallankumousliikkeidemme ”kadonneeksi aarteeksi”.

Kahden sekä marxilaisuudesta että anarkismista ammentavan ajattelijan, Murray Bookchinin ja Abdullah ?–calanin vaikutuksesta tällainen polorgi on syntynyt hiljattain Pohjois-Syyriaan. ”Demokraattinen konfederalismi” rajoittui aluksi vain kurdien asuttamaan Rojavaan. Nyt tähän suoraa demokratiaa harjoittavien paikallisten kommuunien liittokuntaa kuuluu myös pääasiassa arabien asuttamia alueita, ja kokonaisuutta on alettu kutsua Rojavan sijasta Pohjois-Syyrian federaatioksi.

Demokraattisen konfederalismin tyyppiset polorgit saattavat olla avain Punamäen ja Purokurun esiin nostamaan dilemmaan. Pohjois-Syyrian kehitys ja myös jotkut muut esimerkit vallankumousten historiasta viittaavat siihen, että demokraattisen konfederalismin tyyppiset polorgit ovat mahdollisesti kykeneviä ylittämään rakenteen, joka tekee parhaimmastakin modernista valtiosta tietyssä tilanteessa hirviön: tiukat maantieteelliset rajat ja tiukasti määritellyn valtiojäsenyyden. Voidaan kuvitella maailmaa, jossa paikalliset kommuunit liittoutuvat toisaalta niitä maantieteellisesti, toisaalta niitä aatteellisesti tai ongelmiensa luonteen kannalta lähimpinä olevien kommuunien kanssa. Alueellinen identiteetti olisi yksi monista, ja alueellisuus vaihtuisi liukuvasti toiseksi.

Sitä, jonka on vaikea kuvitella tällaista maailmaa, kehotan kulkemaan esimerkiksi Sysmästä itään päin, niin huomaa kuinka hämäläisyys muuttuu vähitellen savolaisuudeksi. Tilanne lienee ollut samantapainen 1800-luvulla myös Suomen suurruhtinaskunnan ja Arkangelin kuvernementin rajoilla, joilla suomalaisuus muuttui liukuvasti karjalaisuuden kautta venäläisyydeksi.

Olli Tammilehto

PS. Vielä mainos: uudessa kirjassani ”Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos” kirjoitan laajasti Rojavasta ja muista sen tyyppisistä yhteiskuntamuodostumista.

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Pol. järjestelmä | 7 kommenttia

Rahdin rikokset -kirja nyt halvalla

Julkaistu: 6.3.2017 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Vuonna 2009 ilmestyneen kirjani Rahdin rikokset – Kansainvälisten tavarakuljetusten ekologiset ja yhteiskunnalliset seuraukset jäännöserää on nyt saatavissa 3 euron hintaan. Katso tarkemmin tästä!

Nykyisen globaalin talous- ja yhteiskuntajärjestelmän olennaisimpia osia on maailmanlaajuinen kuljetusjärjestelmä. Kuljetusjärjestelmän rakentaminen ja ylläpito ovat vaatineet miljoonilta ihmisiltä valtavia ponnistuksia ja usein myös oman henkensä tai terveytensä uhraamista. Tämän järjestelmän turvaamiseksi tarvitaan globaalia militarismia, joka on tappanut miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä.

Laiva-, maantie-, rautatie- ja lentoliikenne samoin kuin putkilinjat ja korkeajännitejohdot vaikuttavat välittömästi useimpiin ympäristöongelmiin. Kansainvälisillä kuljetuksilla on esimerkiksi ollut merkittävä osa tuhoisan ilmastonmuutoksen edistämissä.

Sekä Etelässä että Pohjoisessa kaukokuljetukset edistävät tuotannon ja kaupan keskittymistä ja syrjäyttävät pientuottajia ja -kauppoja. Taloudellinen toiminta siirtyy ylikansallisten yhtiöiden käsiin, joiden toiminnasta hyötyy vain pieni vähemmistö maailman ihmisistä. Tälle eliitille globaalit rakenteet tuovat runsaasti rahaa ja valtaa.

Kirja perustuu tutkimusprojektiin, jonka käynnisti Uusi Tuuli -järjestössä toiminut Jyri Jaakkola. Pyrkimyksenä oli luoda teoreettista pohjaa vaihtoehtoisten kansainvälisten suhteiden rakentamiseen, jota tehtiin järjestön kunnostamalla Estelle-purjelaivalla. Tämä toisenlaisen globalisaation projekti jäi kesken, kun vuonna 2010 Meksikon hallitseviin valtapiireihin sidoksissa olevat puolisotilaalliset joukot ampuivat Jaakkolan. Hän oli parhaillaan tukemassa alkuperäisväestön oikeuskamppailua Oaxacassa.

Lisää tietoja kirjasta.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos -kirja ilmestynyt

Julkaistu: 27.2.2017 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Uusi kirjani Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos on juuri ilmestynyt. Lisätietoja kirjasta osoitteissa:

http://tammilehto.info/ot-alku.shtml#olomuoto

https://intokustannus.fi/toivoa-tuhokehityksen-keskelle-olli-tammilehdon-uusi-kirja-nyt-saatavilla/

Vallitseva kehitys vie kohti ilmastokatastrofia, ekologista tuhoa tai ydinsotaa. Tämä yhteiskuntiemme rakenteista ja voimista johtuva prosessi voidaan pysäyttää vain syvällekäyvällä yhteiskunnallisella muutoksella. Muutoksen on oltava nopea. Kirjan keskeinen sanoma on, että nopeita ja perustavanlaatuisia ”olomuodon muutoksia” voi tapahtua. Kirja esittelee tällaisia siirtymiä, joita on tapahtunut historian kuluessa ja myös viime aikoina. Toisenlaisia maailmoja on syntynyt esimerkiksi luonnonkatastrofien ja vallankumousten keskellä. Kirja tuo esille yhteiskuntiemme piirteitä, jotka tekevät olomuodon muutoksen mahdolliseksi. Virallisen yhteiskunnan rinnalla on olemassa varjoyhteiskunta, joka kriisitilanteissa nopeasti voimistuu. Myös jokaisessa ihmisessä on varjossa olevia puolia, jotka voivat nousta päällimmäiseksi ja tukea yhteiskunnan olomuodon muutosta. Kirja käsittelee myös sitä, miten yhteiskunnalliset liikkeet voivat edistää suuria ja nopeita muutoksia.

En voi valitettavasti antaa kirjaa ilmaiseksi, mutta sen voi lukea seuraavilla tavoilla:

  • ostamalla kirjakaupasta (jollei löydy, tilaa se kauppaan!)
  • tilaamalla kustantajan nettisivuilta: Into-kustannus
  • lainaamalla kirjastosta (jollei ole, pyydä tilaamaan!)
  • lupautumalla kirjoittamaan kirjasta johonkin tiedotusvälineeseen, jolloin saat kirjan ilmaiseksi kustantajalta (arvostelukappaleet(at)intokustannus.fi).
Olli Tammilehto
Tallennettu kategorioihin Demokratia, Ilmastonmuutos, Maailmanjärjestelmä, Sodat, Talouskritiikki, Ympäristö | Jätä kommentti

Valtavirta vähättelee ilmastonmuutosta

Julkaistu: 7.2.2017 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Ilmastonmuutos on edennyt jo niin pitkälle, että ilmastokatastrofin torjuminen onnistuu vain luopumalla talouskasvusta1. Tästä ja monista muista ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista valtajulkisuus ei kirjoita. Ilmastonmuutoksen tosiasian tunnustamista pidetään järkevän tiedottamisen ja politiikan tunnusmerkkinä, joka erottaa sen ”valemediasta” ja Trumpin kaltaisista populisteista. Tästä huolimatta ilmastonmuutoksen haasteen valtavuutta ei yleisesti tunnusteta. Siksi Trump ja hänen liberaalit vastustajansa ovat yllättävän lähellä toisiaan.

Kuitenkin vähän päästä ilmestyy juttuja, joissa vallitsevaa liian maltillista ilmastohuolta pidetään liioitteluna ja uskotaan, että se on syntynyt tutkijoiden ja valtamedian vehkeilyn tuloksena. Tuorein esimerkiksi tästä on brittiläisessä Daily Mailissä 4.2. julkaistu juttu ”Exposed: How world leaders were duped into investing billions over manipulated global warming data”

http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-4192182/World-leaders-duped-manipulated-global-warming-data.html

Siinä väitetään, että Yhdysvaltain liittovaltion ilmakehän- ja valtamerentutkimusorganisaatio (National Oceanic and Atmospheric Administration, NOAA) manipuloi tietoja ilmaston lämpötilakehityksestä ylöspäin vaikuttaakseen Pariisissa viime vuonna järjestettyyn ilmastokokoukseen. Suomessa juttua referoi Vastavalkea 6.2.

Kyseinen Daily Mailin kirjoitus sisältää monia virheitä ja väärinkäsityksiä. Niistä tarkemmin Scott K. Johnsonin artikkelissa:

https://arstechnica.com/science/2017/02/article-names-whistleblower-who-told-congress-that-noaa-manipulated-data/

Kiistan kohteena oleva NOAA:n tutkijoiden artikkeli ”Possible artifacts of data biases in the recent global surface warming hiatus”

http://science.sciencemag.org/content/348/6242/1469

ei esitä erityisen korkeita laskelmia viime vuosien lämpötilan noususta vaan juuri sellaisia, mihin muut NOAA:sta riippumattomat tutkimuslaitokset ovat päätyneet.

Daily Maiin haastatteleman entisen NOOA:n tutkijan John Batesin ”vuodon” takana on ilmeisesti mm. se, että yksi kyseisen artikkelin kirjoittajista Thomas Karl oli aikaisemmin siirtänyt hänet alemmalle portaalle tutkimuslaitoksen hierarkiassa.

”Toimistopolitiikan” lisäksi taustalla on USA:n päivänpolitiikka. Kongressin tiedekomitea ja sen puheenjohtaja Lamar Smith ovat avoimessa riidassa NOOA:n kanssa. Bates on auttanut Smithiä NOAA:n mustamaalaamisessa. Fossiilisia polttoaineita tuottavat yhtiöt ovat Smithin suurin vaalirahoittaja.

Olli Tammilehto

1Ks. esimerkiksi kirjani Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos ja kirjoitustani ”Ilmastokatastrofi voidaan torjua enää vain talouslaskulla” http://tammilehto.info/ei-ilman-talouslaskua24.php

Tallennettu kategorioihin Ilmastonmuutos, Media | 2 kommenttia

Syyriassa uskonto on sumuverho valtapolitiikalle

Julkaistu: 2.12.2016 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Syyrian sodan yhteydessä puhutaan tavan takaa sunneista ja shiioista. Siksi tapahtumia huonosti seuraava saa helposti käsityksen, että käynnissä on jonkinlainen muslimien välinen uskonsota. Tosiasiassa kysymys on viime kädessä öljystä ja kaasusta (ks. juttuani Sota kaasusta). Taustalla on myös öljy-yhtiöiden 1900-luvun alusta jatkuneen hajota ja hallitse -politiikan synnyttämästä asetelmasta, jossa USA:n ”syvä valtio” on monimutkaisella tavalla kietoutunut Lähi-idän hallitsemiseen (tästä politiikasta erinomainen esitys onTimothy Mitchellin kirja Carbon Democracy, Political Power in the Age of Oil ). Kysymys on paitsi fossiilipääoman vallasta myös siitä, että USA:n talous perustuu pitkälti siihen, että öljyä ostetaan ja myydään dollareissa. Tämän takia kaikkien maiden täytyy hankkia valtavat määrät dollareita, mistä taas seuraa se, että Yhdysvallat voi tuoda maahan muiden maiden tavaroita velaksi, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Olennaista on myös se, että USA on pitkään ostanut öljyä Saudi-Arabiasta ja muualta aseita vastaan, mikä on lisännyt alueen väkivaltaisuutta.

Aleppossa konfliktin toisella puolella on Syyrian valtio, joka on poikkeuksellisen maallinen – siis ei uskonnollinen, ja sitä tukeva Venäjä, joka ei ole ainakaan muhamettilainen. Toisella puolella ovat pääasiassa ”kapinalliset”, joiden keskuudessa selvästi johtava ryhmä on Jabhat Fateh al-Sham alias Al-Nusran rintama alias Syyrian al-Qaida. Al-Qaida ja muut jihadistit eivät välttämättä ole erityisen uskonnollisia – ennemmin niitä voi pitää fasisteina. Terroristiryhmillä, joiden jäsenistä suurin osa on ulkomaalaisia, ei ole paljon kannatusta väestön keskuudessa, mutta ne ovat pysyneet jatkamaan sotimista vuosikausia, koska Saudi-Arabia ja Qatar tukevat niitä suoraan (minkä vahvistivat myös hiljattain Wikileaksin paljastamat Clintonin sähköpostit). USA tukee niitä ainakin välillisesti: katsomalla läpi sormien läheisten liittolaistensa tuen ja tukemalla aseellisia ryhmiä, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä Al-Nustran ja muiden jihadistien kanssa.

Monien maiden salaiset palvelut ja sotilaalliset ”neuvonantajat” ovat myös sekaantuneet Syyrian konfliktiin. Lisäksi Pohjois-Syyrian kurdit ovat käyttäneet syntynyttä kaaosta hyväkseen ja perustaneet oman autonomisen, suoraa demokratiaa harjoittavan alueensa, jota kutsutaan Rojavaksi (ks. juttuani Kurdien suora demokratia malliksi Euroopalle?). Kurdien kanssa yhteiseen rintamaan ovat liittyneet samanlaista yhteiskuntajärjestelmää tavoittelevia arabeja ja muita syyrialaisia. Nämä ovat muodostaneet aseellisen organisaation nimeltä Syyrian demokraattiset voimat. Sen on onnistunut vapauttaa jihadistien hallinnasta useita Rojavan lähellä sijaitsevia alueita, jotka eivät ole kurdien asuttamia. Nämä alueet yhdessä kurdialueiden kanssa muodostivat maaliskuussa 2016 Pohjois-Syyrian federaation, jota alussa kutsuttiin myös Rojavaksi. Toisaalta Irakissa vaikuttava kurdien autonomisen alueen hallinto on monella tavoilla kiusannut Rojavaa osallistumalla muun muassa Turkin toimeenpanemaan kauppasaartoon. Eli kysymys ei ole eri etnisten ryhmien välisestä konfliktista vaan vastakkaisista poliittisista näkemyksistä.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä | 1 kommentti

Valeuutisten karsinnasta sensuuriin

Julkaistu: 25.11.2016 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Jussi Pullisen kolumni maanantain (21.11.16) Helsingin Sanomissa yksinkertaisti rankasti valeuutisongelmaa. On toki paljon nettisivustoja, joiden levittämät uutiset ovat yksiselitteisesti valheita. Mutta niiden lisäksi on valtavasti sivustoja, joiden tekijät pyrkivät esittämään totuudenmukaisen kuvan maailman tapahtumista, mutta joissa työskentelevien toimittajien maailmankuva, lähteiden ja uutisten valintakriteerit sekä työorganisaation ja viiteryhmän taholta tulevat paineet poikkeavat valtavirrasta. Siksi niillä julkaistaan uutisia, joita ei näe joukkotiedotusvälineissä. Helposti myös tällaiset uutiset luokitellaan valeuutisiksi, jos Google, Facebook ja muut valtavirtaa lähellä olevat organisaatiot ryhtyvät ”totuusministeriöiksi” ja alkavat sensuroida internetiä. Julkisuuteen tullut lista mainostuloitta jäävistä – ja ilmeisesti myöhemmin hakutuloksista karsittavista – nettisivustoista sisältää selvien valeuutissaittien lisäksi totuuteen pyrkivien toisinajattelijoiden nettipaikkoja.

Oikean tiedon saaminen ei ole kuitenkaan helppo tehtävä varsinkaan, kun on kyse asioista, joiden tunteminen ei ole joidenkin vaikutusvaltaisten tahojen etujen mukaista. Monesti asiallista journalismia harjoittavat vaihtoehtosivustot erehtyvät – mutta niinhän myös valtavirtamedia.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään vastaväitettä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

Tallennettu kategorioihin Media | 3 kommenttia

Rikkaat ovat ympäristöongelma

Julkaistu: 3.11.2016 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Helsingin Sanomat antoi harhaanjohtavan kuvan luonnon monimuotoisuuden romahtamisesta syistä pääkirjoituksessaan ”Kun maailma ei riitä, lajit kuolevat” (31.10.2016). Kirjoituksen mukaan ”Lajit katoavat, koska ihmiset kuluttavat liikaa luonnonvaroja ja päästävät ilmaan liikaa hiilidioksidia”. Kuitenkin pääkirjoittajan referoimasta ”Living Planet” raportistakin selviää, että kyse ei ole kestä tahansa ihmisistä vaan nimenomaan rikkaista ihmisistä ja heidän elämäntapaansa tukevista organisaatioista. Korkean tulotason maissa ihmisten keskimääräinen ekologinen jalanjälki vuonna 2012 oli 6,2 globaalia hehtaaria, kun taas alhaisen tulotason maissa keskimääräinen jalanjälki oli vain yksi hehtaari.

Nämä raportin esittämät keskimääräiset luvut eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Maiden sisäiset tuloerot ja siitä seuraavat kulutustason ekologisen jalanjäljen erot ovat suuret. Esimerkiksi Massachusettsin yliopistossa vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan rikkaimman 10 % hiilidioksidipäästöt olivat Yhdysvalloissa seitsemän kertaa suuremmat kuin köyhimmän 10 %. Ilmeisesti rikkaimman 1 % päästöt tätäkin paljon suuremmat. Rikkaimpien ihmisten vaikutusta ja vastuuta lajikadosta ja muista tuhotrendeistä lisää vielä se, että rikkailla on yleensä eniten valtaa vaikuttaa siihen, miten epäekologisesti tai ekologisesti maailman talous ja politiikka toimivat.

Olli Tammilehto

PS. Tarkemmin rikkaiden vaikutuksesta ilmastonmuutokseen raportissani Palkkiona ilmaston kaatolupa ( http://tammilehto.info/ilmastonkaatolupa-sp17.php). Tätäkään vastaväitettä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

 

Tallennettu kategorioihin Ilmastonmuutos, Maailmanjärjestelmä | Jätä kommentti

Hirmuteoilla ei voi pysäyttää hirmutekoja

Julkaistu: 31.10.2016 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Jokainen tiedotusvälineitä seuraava on oppinut, että presidentti Putin syyllistyy väkivaltakoneistoja johtaessaan hirmutekoihin. Vaikka vain pieni osa median väitteistä olisi totta, Putinin syntilista on raskauttava. Monet näyttävät vetävän tästä johtopäätöksen, että Putin on pysäytettävä asevoimin tai että hänet on tavalla tai toisella syrjäytettävä. Johtopäätöksessä on kuitenkin monia vakavia ongelmia.

Ensinnäkin maailman pahuus ei ole keskittynyt Venäjälle, vaan sitä löytyy runsaasti USA:n ja sen liittolaisten keskuudesta, jotka mahdollisesti yrittävät Putinin pysäyttämistä. Lännen sotivat ja ydinaseilla uhkailevat johtajat eivät alkuunkaan häviä Putinille ihmisoikeusrikkomustensa määrässä. Putin näyttää poikkeukselliselta, koska media kertoo hänen rikoksistaan suurella volyymilla, mutta kuiskaa muiden maailman mahtajien hirmuteoista. Esimerkiksi yhtaikaa Syyrian konfliktin kanssa käynnissä olevasta Jemenin sodasta ei juuri kerrota, vaikka USA:n, Britannian ja Ranskan tukema Saudi-Arabia on aiheuttanut Jemenissä täydellisen humanitäärisen katastrofin.

American Journal of Public Health -tiedelehden mukaan Yhdysvallat on toisen maailmansodan jälkeen käynnistänyt 201 sotilasoperaatiota. Yhden arvion mukaan USA on niissä suoraan tai välillisesti aiheuttanut 20-30 miljoonan ihmisen kuoleman, joista 90 % oli siviilejä.

Toiseksi ulkopuolisten valtioiden pyrkimykset puuttua jonkin maan politiikkaan johtavat yleensä hallituksen suosion kasvuun ja opposition heikkenemisen. Siksi ainoa tapa syrjäyttää Putin ulkoa päin olisi sotilaallinen hyökkäys. Siitä taas seuraisi ihmisoikeusrikkomusten valtava kasvu eli siis se, jota ainakin virallisesti alun perin haluttiin estää.

Kolmanneksi Venäjällä on noin puolet maailman ydinaseista. Hyökkäys Venäjää vastaan johtaisi enemmin tai myöhemmin ydinsotaan. Suurin osa maailman ihmisistä kuolisi, ja saisimme jättää hyvästi maapallolle sellaisena kuin olemme sen oppineet tuntemaan.

Sotilaallisten ratkaisuyritysten järjettömyys ei kuitenkaan merkitse sitä, että Putin ja muut vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyvät johtajat pitäisi jättää rauhaan. Kaikkien maiden ja niiden johtajien rikosten tasapuolinen esillä pito johtaisi Putin-puheen uskottavuuden kasvuun. Enää sijaa ei jäisi epäilyille, että kyse on vain yksipuolisesta propagandasta. Interventiouhan poistaminen voisi parantaa Venäjän sisäisen opposition toimintamahdollisuuksia. Länsi-Euroopan ja USA:n suuren demokratiavajeen korjaaminen voisi johtaa demokraattisten liikkeiden suosion kasvuun Venäjällä.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

 

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Media | Jätä kommentti

Kurdien suora demokratia malliksi Euroopalle?

Julkaistu: 11.2.2016 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Keskustelussa Euroopan ja maailman tulevaisuudesta tarvitaan dialektiikkaa. Synteesiksi väistämättä elitisoituvasta kosmopolitanismista ja rasismia ruokkivan nationalismista on ehdotettu demokraattista kansallisvaltiota. Mielestäni synteesin löytymiseksi on mietittävä alusta lähtien, miten yhteiskunta paikallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla on rakennettava, jotta se olisi aidosti demokraattinen ja ekologinen. Viitteitä tällaisesta pohdinnasta on Kreikan entisen talousministerin Gianis Varoufakisin käynnistämän Euroopan demokratialiikkeen DiEM-manifestin joissakin kohdissa, mutta lupaavin yritys toisenlaisen maailman rakentamiseen sekä älyllisellä että konkreettisella tasolla saattaa löytyä sodan riivaamasta Kurdistanista. Sekä Turkin puoleisessa Bakurissa että Syyrian puoleisessa Rojavassa on jo vuosia luotu alhaalta ylöspäin rakentuvaa demokratiaa. Kyliä ja kaupunginosia hallitaan kaikille avoimien suoran demokratian elinten avulla. Ne valitsevat imperatiivisella mandaatilla edustajansa kaupunkitason neuvostoihin, jotka taas valitsevat edustajansa alueneuvostoihin jne. Vanhojen patriarkaalisten rakenteiden murentamisesta ja uusien syntymisen estämisestä on huolehdittu lukuisilla tavoilla – mm. siten, että kaikilla neuvostoilla on sekä nais- että miespuolinen puheenjohtaja. Samanlaisia järjestelyjä on luotu etnisen tai uskonnollisen syrjimisen estämiseksi. Vaikka tätä ”demokraattista konfederalismia” on rakennettu lähinnä vain Kurdistanissa, kyse on yhteiskunnallisesta mallista, jonka toivotaan innostavan kaikkia ihmisiä Syyriassa,Turkissa, Irakissa ja Iranissa – ja miksei myös Euroopassa ja koko maailmassa.

Kurdien demokraattinen konfederalismi on tietenkin helppo sivuuttaa erikoisissa olosuhteissa syntyneenä kuriositeettina, joka ei ole mitenkään relevantti vanhoissa teollisuusmaissa. Kurdien uusi yhteiskunnallinen ajattelu on kuitenkin suoraa jatkumoa merkittävän yhdysvaltalaisen yhteiskunta- ja ympäristöfilosofin Murray Bookchinin kehittämälle synteesille. Venäjän juutalaiseen New Yorkiin emigroituneeseen työläisperheeseen syntynyt Bookchin osallistui 1930-luvulta lähtien työväen ja muiden liikkeiden toimintaan ja tunsi kuin omat taskunsa eurooppalaisten vallankumousliikkeiden perinnön vuoden 1792 sektiodemokratioineen, vuoden 1871 kommuuneineen ja vuoden 1917 paikallisneuvostoineen tehdaskomiteoineen. Hannah Arendt kutsuu kirjassaan ”On Revolution” tätä esibolshevikkilaisen neuvostodemokratian perintöä vallankumousliikkeidemme ”kadonneeksi aarteeksi”.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Maailmanjärjestelmä | Jätä kommentti

Kirjoja Rojavan vallankumouksesta

Julkaistu: 18.1.2016 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Pohjois-Syyrian kurdienemmistöinen alue eli Rojava tuli monille tutuksi, kun Isis piiritti siihen kuuluvaa Koban??n kaupunkia. Huolimatta Turkin voimakkaasta tuesta ja vastoin kaikkia odotuksia Isis ei osoittautunutkaan voittamattomaksi ja suurin uhrauksin rojavalaiset saivat torjuttua hyökkäyksen. Harvemmat ovat sen sijaan lukeneet tai kuulleet, että Rojavassa rakennetaan sodan keskellä ruohonjuuritason demokratiaan, naisten tasa-arvoon, eri uskontojen ja etnisten vähemmistöjen kunnioitukseen, kaikkien ihmisten osallistumiseen, pienosuustoiminnalliseen talouteen ja yhteiskunnallis-ekologiseen ajatteluun perustuvaa yhteiskuntaa. Hajanaiset raportit ovat varmaan monesta kuulostaneet liian hyviltä ollakseen totta ja siksi ne on sivuutettu. Nyt on kuitenkin alkanut ilmestyä perusteellisempia katsauksia Rojavasta. Ne tekevät tämän ainutlaatuisen yhteiskunnan syntymisen ja olemassaolon kaikkine ristiriitoineen uskottavammaksi.

Rosa-Luxemburg-säätiön ja TATORT Kurdistan -solidaarisuusjärjestö ovat julkaisseet viime vuonna Anja Flachin, Ercan Aybogan ja Michael Knappin kirjan

Revolution in Rojava, Frauenbewegung und Kommunalismus zwischen
Krieg und Embargo

Sen voi tilata monista kirjakaupoista. Ilmaiseksi sen saa tietokoneelleen osoitteesta:

http://www.rosalux.de/fileadmin/rls_uploads/pdfs/sonst_publikationen/VSA_Flach_ua_Revolution_in_Rojava_akt_Auflage.pdf

Janet Biehl on kääntänyt kirjan englanniksi ja käännös ilmestynee joskus tänä vuonna.

Jo nyt on englanniksi julkaistu ainakin kaksi kirjaa Rojavasta:

Strangers In A Tangled Wilderness (toim.) (2015): A Small Key Can Open A Large Door, The Rojavan revolution. Strangers In A Tangled Wilderness, San Bernardino, California

(Kirjan johdanto osoitteessa http://tangledwilderness.org/pdfs/amountainriver-letter.pdf, sama suomennettuna http://takku.net/article.php/20150927143916636)

ja

Oso Sabio (2015): Rojava, An Alternative to Imperialism, Nationalism, and Islamism in the Middle East. Oso Sabio, London

Ilmainen pdf-versio:

https://ososabiouk.files.wordpress.com/2015/04/rojava-an-alternative-to-imperialism-nationalism-and-islamism-full-size.pdf

mutta ne eivät ole yhtä kattavia ja asiantuntevia kuin Flachin ja kumppanien kirja.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Sodat | Jätä kommentti

Miksi tekniikka ei yksin voi pelasta meitä ilmastokatastrofilta?

Julkaistu: 28.12.2015 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Muutamia huomautuksia ilmastokatastrofin teknisen ratkaisun ongelmallisuudesta:

1) Laajamittainen uusiutuvan energian käyttö, johtaa avainmateriaalien niukkenemiseen ja kallistumiseen, jolloin halpenemistrendit taittuvat.

2) Hyvin laajamittainen ja nopea uusiutuvan energian rakennusohjelma syö itse paljon energiaa, jolloin siitä saadaan nettoenergiaa vasta ehkä vuosikymmenen kuluttua ja sitä ennen fossiilisen energian kulutus kasvaa. Hitaampi ohjelma taas ei joka tapauksessa ehtisi pelastaa meitä ilmastokatastrofilta, koska muutoksen on tultava nopeasti.

3) Laajamittainen uusiutuvan energian edistäminen johtaa suuriin ympäristöongelmiin raaka-aineiden tuotannossa ja biomassan kasvatuksessa. Ne johtavat myös ristiriitoihin ravinnontuotannon kanssa ja aiheuttavat monenlaisia konflikteja, jotka taas hidastavat uusiutuvan energian etenemistä.

4) Uusiutuvan energian laajamittainen hyväksikäyttö ei välttämättä korvaisi fossiilisia polttoaineita, vaan tulisi niiden lisäksi. Fossiiliset polttoaineet käytettäisiin loppuun niissä maissa joissa on vähiten rajoituksia ja jotka katsovat olevan oikeutettuja niitä käyttämään historiallisten vääryyksien valossa. Uusiutuvien enegianlähteiden lisäämiseen pätenee nyky-yhteiskunnassa Jevonsin paradoksin eli rebound-ilmiön kaltainen lainalaisuus.

5) Joka tapauksessa uusiutuvan energian teknologiat voisivat aidosti syrjäyttää merkittävästi fossiilista energiaa vain silloin kun globaali kapitalismi olisi saatu jossain määrin kuriin eli yhteiskunnalliset voimasuhteet olisivat muuttuneet eli yhteiskunnalliset liikkeet olisivat ratkaisevasti voimistuneet. Mutta tällöin myös kasvulogiikka voitaisiin saada kuriin, jolloin puhtaasti teknisen ilmastonmuutoksen torjunnan yrityksiin ei olisi enää tarvetta.

Yhteiskunnallisen muutoksen vaikeuden edessä monet haluavat uskoa tekniseen ilmastonmuutoksen ratkaisuun. Mutta onnistuakseen edes jossain määrin tekninen ratkaisu vaatii yhteiskunnallista muutosta, jolloin palataan lähtökuoppiin.

Historian kuluessa ympäri maailmaa ihmiset ovat lähteneet suurina joukkoina liikkeelle, kun vallitseva järjestelmä vienyt leivän heidän lapsiltaan. Globaali kapitalismi vie lukemattomilta lapsilta leivän mutta kaikilta tulevaisuuden. Ehkäpä liikkeillä on mahdollisuuksia.

Näitä ajatuksia ole kehitellyt ja perustellut tarkemmin kirjassani ”Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos ” (Into 2012).

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin Energia, Ilmastonmuutos | 2 kommenttia

Pariisin spektaakkeli ei auta ilmastoa

Julkaistu: 14.12.2015 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

On surullista huomata, että lukuisat ympäristöaktivistit juhlivat Pariisin ilmastosopimusta, joka ei tee mitään ilmaston pelastamiseksi. Luomalla PR-kuvan siitä, että mukamas suuret johtajat ovat nyt tosissaan estämässä ilmastokatastrofia Pariisin spektaakkeli itse asiassa vaikeuttaa todelliseen muutokseen johtavan yhteiskunnallisen liikkeen nousemista.

Pariisin sopimus ei vähennä päästöjä vaan antaa niiden kasvaa. Siinä ei puhuta fossiilisten polttoaineiden jättämisestä maahan. Kuitenkin ainakin 80 % varannoista olisi annettava olla niiden luonnollisissa säilytyspaikoissa, jos ilmastonmuutos halutaan pitää siedettävissä rajoissa. Miten nämä vallanpitäjät voisivatkaan sellaisesta puhua, kun he ovat parhaillaan sotimassa Syyriassa ja muualla siitä, että öljyn ja kaasun käyttö saisi jatkua hamaan tulevaisuuteen saakka.

Virallinen neuvotteluprosessi ei käsittele lainkaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtioiden päästöjä, jotka tapahtuvat Kiinassa ja muualla näiden maiden ulkopuolella kulutustavaroita tuottavissa tehtaissa, voimaloissa ja kaivoksissa. Eihän valtaeliitti halua rikkoa maailman kaupan ja kasvun pyhiä arvoja.

Olennaista on ymmärtää, ettei tältä globaalilta valtiollis-kapitalistiselta järjestelmältä ole odotettavissa ratkaisua ilmastokriisiin. Ratkaisu löytyy globaalista yhteiskunnallisesta liikkeestä tai niiden verkostosta, joka haastaa kapitalismin kasvulogiikan ja pystyy artikuloimaan sen jo laajalle levinneen näkemyksen, jonka mukaan edustajinamme esiintyvät herrat ja rouvat ovat enemmän lojaaleja nykytaloudelle ja yhtiöille kuin ihmisille ja elämän jatkuvuudelle. Tietenkin järjestelmä näyttää helposti vankkumattomalta ja sen haastaminen mahdottomalta. Mutta kun tajuaa, että vallanpitäjämme eivät ole pelkästään aikeissa tehdä kansanmurhaa vaan haluavat planeettamurhan uhallakin pysyä vallankahvassa kiinni, voi aavistaa sen valtavan yhteiskunnallisen räjähdysvoiman, jota ilmastovalhe pyrkii pidättelemään. Näitä ajatuksia olen hahmottanut tarkemmin kirjassani

Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into, Helsinki 2012

Samoilla linjoilla on Naomi Klein uudessa, juuri suomeksi ilmestyneessä kirjassaan:

Tämä muuttaa kaiken, Kapitalismi vs ilmasto. Into, Helsinki 2015

Alla vielä muutamia linkkejä Pariisin petosta koskeviin kommentteihin:

http://climateandcapitalism.com/2015/12/13/cop21-world-agrees-to-increase-emissions/
http://newint.org/features/web-exclusive/2015/12/12/cop21-paris-deal-epi-fail-on-planetary-scale/
http://www.foei.org/news/people-power-gathers-momentum-even-politicians-fail-paris

 

 

 

 

 

Tallennettu kategorioihin Energia, Ilmastonmuutos, Maailmanjärjestelmä, Ympäristö | 2 kommenttia

Pariisin petos

Julkaistu: 3.12.2015 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Alla linkki ruotsalaisen aktivistin ja tutkijan Andreas Malmin valaisevaan kirjoitukseen ”Our Fight for Survival” Pariisin ilmastokokouksesta. Hänen mukaansa terrori-isku oli kuin taivaanlahja ilmastokokousten järjestäjille, jotka Kööpenhaminan kokouksesta lähtien ovat koko ajan vähentäneet kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia prosessiin. Jouluruuhkat ja paljon kansaa vetävät urheilutapahtumat kyllä sallitaan, muttei kunnollisia mielenosoituksia. Presidentti Hollandelle kokouksen ”onnistuminen” on hyvin tärkeää, mutta onnistuminen ei hänelle tarkoita ilmaston pelastamisen edistymistä, vaan sitä että hän saa sulan hattuunsa globaalin eliitin ja pelkästään eliitin ohjaamaa mediaa seuraavan suuren yleisön silmissä. Tätä onnistumista aktivistit vain häiritsevät.

Kokouksen lähtökohta jokaisen maan itse itselleen määrittelemistä ilmastolupauksista on huijaus, joka käytännössä hämärtää sen, että rikkaat ja paljon päästävät maat eivät vähennä päästöjään alkuunkaan siinä määrin mitä ilmastotilanteen äärimmäinen kriittisyys ja oikeudenmukaisuus vaatisivat.

Malm on juuri saanut Lundin yliopistossa väitöskirjansa valmiiksi, joka ilmestyy lähiaikoina Verson kustantamana nimellä ”Fossil Capital: The Rise of Steam Power and the Roots of Global Warming”.

Olli Tammilehto

https://www.jacobinmag.com/2015/11/climate-change-paris-cop21-hollande-united-nations/

 

Tallennettu kategorioihin Energia, Ilmastonmuutos, Maailmanjärjestelmä, Media, Ympäristö | Jätä kommentti

Langatonta totalitarismia Raaseporissa

Julkaistu: 2.10.2015 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Langaton verkko ja tablettitietokoneet vyöryvät Raaseporin koululaitokseen. Virkamiesten ajaman ”iPadisaation” ulkopuolella on enää muutama koulu. Pienempienkin koululaisten oppimisen halutaan tapahtuvan säteilevien tablettien kautta. Vanhemmilta ja opettajakunnalta ei ole missään vaiheessa kysytty, mitä he ajattelevat tästä teknologiamuutoksesta.

Kuitenkin on paljon opettajia ja vanhempia, jotka eivät pidä tabletteihin ja WiFiin siirtymistä järkevänä. Monet tutkijat varoittavat langattoman teknologian käyttämän mikroaaltosäteilyn terveysriskeistä erityisesti kasvaville lapsille. Mitään sellaista opetuksellista hyötyä, joka oikeuttaisi tällaisen riskin ottamisen, ei ole voitu esittää. Päinvastoin monet opettajat, psykologit ja tutkijat näkevät iPadisaation vaikeuttavan keskittymistä ja haittaavan opetusta ja oppimista.

Näistä syistä langattomalta verkolta vielä säästynyt Fiskarin koulu esitti 28.9. sivistystoimenjohtaja Robert Nymanille ja opetuspäällikkö Jukka Hautaviidalle kokeilun käynnistämistä, jossa langattomuutta ja ipadisaatiota lykkäävää Fiskarin koulua vertailtaisiin tieteellisessä tutkimuksessa johonkin langattomaan teknologiaan siirtyneeseen kouluun. Ehdotuksen valmistelussa oli nähty vaivaa: tutkimusprojektille oli löydetty jo tekijä ja myös rahoittaja, joka alustavasti suhtautui myönteisesti hankkeeseen ja joka oli tukenut vastaavia tutkimuksia. Nyman ja Hautaviita eivät kuitenkaan suostuneet kokeilun käynnistämiseen.

Koulu esitti myös kompromissia: iPadit otettaisiin mutta vanhat pöytäkoneet ja läppärit säilytettäisiin ja pädejä käytettäisiin langallisen verkon kautta. Tämäkään ei Nymannille ja Hautaviidalle käynyt.

Kun mikään kompromissiehdotus ei tuntunut menevän läpi, koulu esitti vaatimattoman toivomuksen: voitaisiinko kouluun asentaa katkaisija, jolla langaton verkko voidaan kytkeä pois silloin kuin sitä ei tarvita. Mutta sivistystoimen herrat kieltäytyivät tästäkin. Kaikkien lapsia on siis pakko säteilyttää kaikilla tunneilla jokaisena koulupäivänä.

Missä maassa Raasepori oikein sijaitsee? Tällaista totalitarismia odottaisi löytyvän ennemmin Valko-Venäjältä ja Pohjois-Koreasta kuin Suomesta.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin Lapset ja koti, Ympäristö | 1 kommentti

Teknoutopismi kukoistaa meilläkin

Julkaistu: 7.1.2015 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Sirpa Kähkösen tärkeä kirjailijapuheenvuoro (HS 28..12.14) ansaitsee muutamia kommentteja. Hän tuo aivan oikein esiin sen, kuinka kaukana liberaaleiksi Venäjällä kutsutut ovat Aleksandr Herzenin ja muiden vapaudenhenkisten ajattelijoiden näkemyksistä. Liberalistit hyväksyvät sen, että jotkut ”rosvomaisesti ja aikailematta kahmivat itselleen kaiken irti lähtevän”, mikä tietenkin johtaa muiden ihmisten vapauden vähenemiseen. Kähkönen näkee liberalismi-sanan ristiriitaisen käytön Venäjän erityispiirteenä. Kuitenkin taloudesta puhuttaessa ’liberalismia’ ja ’vapautta’ käytetään meillä Suomessa ja muissa niin sanotuissa länsimaissa yhtä ristiriitaisesti kuin Venäjällä: vapaus tarkoittaa suurten yhtiöiden ja niiden takana olevien raharikkaiden oikeutta käyttää köyhien työvoimaa ja luonnonvaroja häikäilemättä hyväkseen ihmisten vapauden ja tulevaisuuden selviytymismahdollisuuksien kustannuksella.

Vaikuttavan romaanin Neuvosto-Venäjän ensi vuosikymmenistä kirjoittanut Kähkönen tuntuu tuomitsevan kaiken utopioita hahmottavan ajattelun, koska se alistaa nykyhetken tulevaisuudelle ja oikeuttaa näin hirvittäviä rikoksia. Kähkönen ei ehkä huomaa, että virallinen neuvostoajattelu tuomitsi myös utopiat: yleinen haukkumasana oli ”utopiasosialisti”. Vallankaapanneet bolshevikit eivät olleet yhteiskunnallisessa mielessä utopian tavoittelijoita. Heidän tavoittelemansa kommunismihan oli Leninin sanoin ”neuvostojen valtaa ja koko maan sähköistäminen”. Koska puoluejohto ja KGB sekä sen edeltäjät pitivät huolta siitä, ettei neuvostoilla juuri ollut valtaa, tavoite supistui ”sähköistämiseksi” eli yhteiskunnan tekniseksi parantamiseksi. Hyvällä syyllä bolshevikkeja voi kutsua teknoutopisteiksi, jotka sokeasti uskoivat uusiin teknologioihin ja lakaisivat maton alle niiden synnyttämät aina uudet ongelmat.

Valitettavasti tämän lajin utopismi on niin perin tuttua meidän rakkaassa ”lännessämme”. Ihmisten nykyhetkeä alistetaan tulevaisuudelle taloudellisen kasvun nimissä. Kasvua luodaan vanhoilla ja uusilla teknologialla, joiden synnyttämät ongelmat uhkaavat ihmiskunnan eloonjäämistä. Teknoutopisti ei kuitenkaan näistä välitä eikä halua kuulla puhuttavankaan yhteiskunnallisista muutoksista, joita ongelmien ratkaisu vaatisi. Hän tietää, että tulevaisuuden uudet teknologiat kyllä ratkaisevat nämäkin ongelmat.

Olli Tammilehto

PS. Tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.

 

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Teknologia | 6 kommenttia

Huutamisen vapaus yksillä – kuiskaamisen vapaus toisilla

Julkaistu: 21.11.2014 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Helsingin Sanomat antoi pääkirjoituksessaan 16.11. aivan liian ruusuisen kuvan suomalaisesta sananvapaudesta. Toki suurissa medioissa työskentelevät toimittajat saavat joka päivä esittää vapaasti omat näkemyksensä kaikille suomalaisille. Samaten mielipiteiltään heitä lähellä oleville ihmisille tarjotaan medioissa runsaasti palstatilaa. Mutta annas olla, jos ihmisellä on toisenlainen tulkinta maailman tapahtumista ja yhteiskuntamme tilasta: silloin hän pääsee valtamediaan vain satunnaisesti ja hänen sananvapautensa supistuu oikeudeksi kirjoittaa pienlehdissä ja blogeissa juttuja, joita vain ani harvat koskaan löytävät. Useimmat työn raskauttamat ihmiset eivät ehdi etsiä toisenlaisia näkemyksiä pientiedottamisen merestä, vaikka aavistaisivat valtatiedotuksen yksipuolisuuden.

Tietenkään kaikkien ihmisten kirjoitukset eivät mahdu yhteen lehteen, mutta edustavalle otokselle kaikista näkemyksistä ja tulkinnoista on kyllä tilaa. Tällä hetkellä muutama media on vallannut tiedotuksen kentästä valtavan tilan, ja huudollaan ne tekevät kuulumattomaksi muiden kuiskaukset. Siksi niiden velvollisuus on tarjota kanava yhteiskunnan koko näkemyskirjolle. Edellyttäen tietenkin, että medioiden päättäjät oikeasti välittävät sananvapaudesta ja monipuolisesta tiedottamisesta eivätkä halua käyttää valta-asemaansa propagandan levittämiseen.

Olli Tammilehto

PS. Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan tätä vastaväitettä. Yksi syy HS:n toimittajien kyvyttömyyteen nähdä mediansa propagandista luonnetta, on se, että puoluepoliitikkojen mielipidekirjon kuvitellaan olevan edustava. Mutta koska useimmat poliitikot ovat äänten kalastajia ja koska he ovat riippuvaisia valtamediajulkisuudesta, median yksipuolisuus johtaa poliitikkojen puheiden yhdensuuntaistamiseen monissa keskeisissä kysymyksissä. Esimerkiksi siinä, että talouden hyvinvointi samaistetaan ihmisten hyvinvoiniin.

Tallennettu kategorioihin Media | 2 kommenttia

Ydinvoimakeskustelun harhoja

Julkaistu: 12.11.2014 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Fennovoiman ydinvoimahanke on voimistanut taas kerran ydinvoimakeskustelua. Valitettavasti monissa puheenvuoroissa toistetaan vanhoja harhaanjohtavia väitteitä ja rakennetaan ydinvoimanvastustajista todellisuutta vastaamaton, omiin tarkoituksiin sopiva olkinukke, jota on helppo mukiloida.

Ydinvoiman materiaalitase ja hiilidioksidipäästöt

Usein ydinvoimaa hehkutetaan sillä, että polttoainetta tarvitaan vain pieni murto-osa kivihiileen verrattuna. Kuitenkin uraania on malmissa vain vähän ja siksi ydinvoimaloita varten joudutaan louhimaan suuria määriä kiveä. Jos ydinvoiman käyttö jatkuu, on käytettävä yhä köyhempiä uraaniesiintymiä. Köyhää uraanimalmia on louhittava yhtä paljon kuin kivihiiltä saman energiamäärän tuottamiseen. Samalla louhintaa menee yhtä enemmän energiaa.

Energiaa kuluu myös ydinvoimalan polttoaineketjun muissa vaiheissa. Suurin osa siitä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Niinpä ydinvoima ei suinkaan ole vapaa kasvihuonekaasupäästöistä. Nykyisin ydinvoiman CO 2 -päästöt ovat noin neljäsosa siitä, mitä maakaasuvoimala tai sähköä ja kaukolämpöä tuottava kivihiilivoimala päästää.

Kun uraanioksidipitoisuus malmissa laskee 0,02 prosenttiin, CO2-päästöt alkavat olla samaa luokkaa kuin fossiilisilla polttoaineilla. Huomattavassa osassa maailman tunnetuista uraanivaroista pitoisuus menee tämän rajan alapuolelle. Näillä pitoisuuksilla ydinvoimajärjestelmän rakentaminen ja ylläpito vie yhtä paljon energiaa kuin ydinvoimala tuottaa: ydinvoimalan nettoenergiantuotto on nolla. Ydinvoima muuttuu siis äärimmäisen monimutkaiseksi tavaksi muuttaa kivihiilen ja öljyn poltosta syntyvä energia sähköksi. (Ks. esim. www.stormsmith.nl)

Köyhyys ja väestönkasvun hillitseminen vaatii lisää bruttokansantuotetta ja energiaa?

Jotkut puolustavat ydinvoimaa sillä, että köyhät tarvitsevat lisää energiaa. Köyhyys on taas joidenkin keskustelijoiden mukaan pahaa lähinnä siksi, että köyhät lisääntyvät hillittömästi. Kuitenkin ydinvoimalat ja muut suuret energiahankkeet tuottavat energiaa lähinnä kaupunkien ylä- ja keskiluokalle ja vain vähentävät köyhien mahdollisuuksia. Toisaalta historiallisesti on ollut olemassa monia kulttuureita, joissa suunnilleen vakiona pysyvä väestö on yhdistynyt kohtuullisen hyvään elämään ja erittäin alhaiseen ekologiseen jalanjälkeen. Eikä tätä ole saatu aikaan ensisijaisesti ja kaikissa tapauksissa vauvojen hylkäämisellä ja muilla julmilla menetelmillä.

Ydinvoima ratkaisuna

Ajatus ydinvoimasta ratkaisuna energiahuoltoon tai ilmastokriisiin perustuvat siihen, että ydinvoimaloita voitaisiin joskus rakentaa hyvin nopeasti ja hutiloimatta. Olkiluoto 3 ja monet muut hankkeet osoittavat näiden haaveiden epärealistisuuden. Toisaalta jos joskus ydinvoimaa todellakin käytettäisiin siinä määrin, kuin ydinvoimaoptimistit ajattelevat, olisi siirryttävä plutoniumtalouteen: laajamittaiseen plutoniumin tuottamiseen uraanista ja plutoniumin käyttämiseen ydinvoimaloiden polttoaineena. Silloin jos koskaan ydinaseiden leviäminen uusille valtioille ja erilaisille aseellisille ryhmille olisi erittäin todennäköistä.

Ydinvoima ja ydinaseet

Ydinvoiman ja ydinaseiden ilmeistä yhteyttä koetetaan vähätellä sekoittamalla kaksi asiaa: suurvaltojen vakiintuneet ydinaseohjelmat ja pienten maiden ja rikollisryhmien yritykset hankkia ydinaseita. Jälkimmäisessä tapauksessa on olennaista salaus ja/tai ohjelman naamioiminen rauhanomaiseksi. Tällöin esimerkiksi pommiplutoniumia huonompi reaktoriplutonium saattaa kiinnostaa. Reaktoriplutoniumistakin voidaan tehdä atomipommi. Yhdysvallat on sellaisen koemielessä räjäyttänytkin.

Joka tapauksessa kyse on teknologiasta myös osaamisen ja yleisten laitteistojen mielessä. Siksi ydinvoimaloiden käyttö aina lisää valmiutta ydinpommien rakentamiseen.

Fennovoiman hankekin edistäisi ydinteknologian leviämistä: Ydinvoimakritiikkiä on kaikissa maissa. Joka puolella on ihmisiä jotka epäilevät venäläisten ydinvoimaloiden turvallisuutta – Tshernobyl ei ole unohtunut. Toisaalta tiedetään tai uskotaan, että turvallisuuskulttuuri on Suomessa tiukkaa.

Kun jokin maa pyrkii ydinvoiman avulla ydinasevallaksi, monissa tapauksissa siihen suhtaudutaan jo alussa epäluuloisesti ja ydinteknologian tarjoajia ei ole jonossa. Venäjä voisi tällaisessa tilanteessa olla ainoa myyjä. Tällöin on tietysti tärkeää todistaa, että kyse ei ole riskien ottamisesta sotilaallista syistä, vaan aivan normaalista ydinvoimakaupasta. Jos avoimesti rakennetaan aseita, teknologian riskeistä ei luonnollisestikaan kovasti välitä: sodassahan aina uhrataan omia sotilaita ja siviilejä.

Välillisesti Fennovoiman hanke tuottaisi ydinaseiden leviämisuhkaa vahvistamalla globaalia ydinteknologiajärjestelmää aivan samalla tavoin kuin yhden suomalaisen kivihiilivoimalan päästöt tuottavat globaalia ilmastotuhouhkaa. Tämä siitä huolimatta, että yhden kivihiilivoimalan päästöt ovat paljon pienemmät kuin globaalien päästöjen mittauksen virhemarginaali.

Jotkut vähättelevät ydinsodan uhkaa sillä, että Hiroshiman jälkeen ei ydinaseita ole käytetty sotilaallisesti. Kuitenkin ydinaseilla on uhattu toisia maita lukuisia kertoja. Itse asiassa ydinaseilla uhkaaminen on arkipäiväistä: senhän takia ydinasevallat eivät suostu ydinaseriisuntaan vaikka esimerkiksi ydinsulkusopimus ne siihen velvoittaa. Tämä uhkailu todistaa kuinka todellinen ydinsodan uhka on.

Näiden ydinvoimanystävien logiikalla useimmat vanhoissa taloissa olevat palosammuttimet voisi heittää roskakoriin: eihän talossa ole palanut kymmeniin vuosiin! Meillä on vain yksi maapallo. Siksi minä ja muut ydinteknologian vastustajat emme voi koskaan käyttää sen ”paloa” todisteena siitä, kuinka järjetöntä ydinteknologiaan luottaminen on.

Kivihiili ja ydinvoima

Kukapa nykyisin ei tietäisi kivihiilen käytön tuhoisia vaikutuksia. Kysymyshän on vain siitä, että ydinvoima vie meidät ojasta allikkoon. Ihmisiä kuolee koko ajan ydinvoiman käytön seurauksena. Koska kuitenkin ydinvoiman osuus energiantuotannosta maailmanlaajuisesti on pieni, kuolonuhrien määrä on todennäköisesti pienempi kuin kivihiilen kohdalla. Jos jostain kumman syystä ydinvoimaan ihastuneiden ihmisten ydinvoimasuunnitelmat toteutuisivat, tilanne olisi toinen.

Fossiiliset polttoaineet ja ydinvoima ovat hyvin samantapaisia energianlähteitä: niiden molempien tuotantoketjussa tapahtuu valtavasti vakavaa paikallista ympäristötuhoa, joka kuitenkin on loppukäyttäjille suurimmaksi osaksi näkymätöntä. Toisaalta ne molemmat muodostavat suuren globaalin järjestelmän, joka aiheuttaa globaalin tuhouhan: ilmastokatastrofin tai ydinsodan.

Ilmastokatastrofin välttäminen

Ilmastokatastrofin torjumiseen tarvittavaa nopeaa päästövähennystä ei voi saavuttaa ydinvoimalla eikä millään muullakaan teknologisella ratkaisulla. Yhteiskunnallinen muutos on ainoa tie. On siirryttävä yhteiskuntaan jossa ihmiset voivat elää hyvin nykyistä paljon vähäisemmällä energiankäytöllä. Se on mahdollista jos ihmisten elämää kurjistavia valtarakenteita puretaan. Valtarakenteiden purkaminen on taas sitä vaikeampaa mitä enemmän meillä on ydinvoimankaltaista keskitettyyn hallintaa perustuvaa teknologiaa.

Tämä ajatus ei ole tietenkään mitenkään ominaista nykyisille vihreille poliitikoille. Sen sijaan se on yleistä ympäri maailmaa uusien yhteiskunnallisten liikkeiden keskuudessa ja myös esimerkiksi nykyisessä USA:ssa vahvistuvassa ilmastoliikkeessä. Naomi Klein ammentaa tästä liikkeestä syyskuussa 2014 ilmestyneessä kirjassaan ”This Changes Everything: Capitalism vs. The Climate”.

Yhteiskunnallinen muutos näyttää monille utopistiselta, mutta paljon utopistisempaa on kuvitella että selviydymme ilmastokatastrofissa nykyisillä rakenteilla: joko muutamme yhteiskuntaa demokraattisempaan suuntaan tai annamme periksi ja hyväksymme maapallon ajautumisen katastrofiin, jolloin varmasti yhteiskunta myös muuttuisi rakenteellisesti. Tällöin kuitenkin uusi yhteiskunta olisi nykyistäkin paljon epätasa-arvoisempi, epädemokraattisempi ja julmempi.

Ihmiset haluavat päästä helpolla?

Yhteiskunnallinen muutos torjutaan mahdottomana muun muassa väittämällä, että ihmiset ovat mukavuudenhaluisia ja haluavat päästä helpolla. Kuitenkin suurimmalle osalle globaalin kapitalismin piirissä elävistä ihmisistä, elämä on kaikkea muuta kuin helppoa ja mukavaa. Heidän ei ole vaikeaa nähdä, että ihmisen fyysistä kestokykyä äärimmilleen koettelevan järjestelmän muuttaminen kannattaisi. Toki on ihmisiä jotka tahtovat päästä helpolla, mutta hekin tahtovat todennäköisesti reaalisen valinnan ollessa tiedossa enemmin nähdä vaivaa kuin antaa itsensä ja lastensa kuolla. Toisaalta suuri osa ihmisistä ei nykyisinkään tahdo päästä helpolla vaan etsii jatkuvasti yhä vaativampia haasteita.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Energia, Ilmastonmuutos, Ympäristö | 2 kommenttia

Nokian entinen teknologiajohtaja tunnustaa sairastuneensa kännykkäsäteilystä

Julkaistu: 20.10.2014 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Satakunnan Kansassa oli 17.10.2014 merkittävä juttu, jossa Nokian entinen johtaja kertoo MS-taudistaan ja sähköyliherkkyydestään. Hän ei enää voi käyttää mitään itse kehittämiään laiteita:

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194934030776/artikkeli/entinen+nokiapomo+kannykka+vei+terveyteni.html

Tämän artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan vain maksamalla siitä kännykällä(!!). Ilmaiseksi sen onneksi voi lukea Tampereen yliopiston säteilytutkijan Mikko Ahosen blogissa (jonka muutkin kirjoitukset sisältävät todella tärkeää tietoa) olevien linkkien kautta:

http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178243-entinen-nokia-pomo-kannykka-vei-terveyteni

Vastaava tapaus on kännykkäyhtiö Motorolan entinen johtaja Robert C. Kane. Hän on kirjoittanut kännyköiden riskeistä jopa kirjan ”Cellular Telephone: Russian Roulette, A Historical and Scientific Perspective” (Vantage Press, New York 2001). Tämä 657 dollarin hintaiseksi keräilyharvinaisuudeksi muodostunut kirja, jonka kantta komistaa Jorma Ollila, on ladattavissa kokonaisuudessaan linkistä

http://microondes.files.wordpress.com/2010/03/robert_c_kane_cellular_telephone_russian_roulette.pdf

Jos kirjan haluaa, kannattaa imuroida se heti, sillä jostain syystä kirjan PDF-tiedostojen linkit lakkaavat nopeassa tahdissa toimimasta.

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin Ympäristö | Jätä kommentti

Lukulumous haihtuu

Julkaistu: 12.6.2014 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Nuorena olin lukujen ja matematiikan lumoama. Koululaisena menestyin matematiikassa ja innostuin fysiikasta ja tekniikasta. Lukiossa menetin kuitenkin uskoni moderniin tekniikkaan, koska aloin nähdä sen tuhovaikutuksen. Uskoin kuitenkin edelleen matematiikkaan ja ajattelin, että sitä voitiin käyttää hyödyllisissä tehtävissä. En mennyt teknilliseen korkeakouluun vaan yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa ja fysiikkaa. Opiskeluaikanani luottamukseni fysiikan mahdollisuuksiin nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa alkoi horjua. Uskoin kuitenkin matematiikan yhteiskunnallisiin sovellutuksiin ja suoritin maisterin tutkinnon matematiikka pääaineena.

Vähitellen jatkaessani opintoja yhteiskuntatieteissä ja filosofiassa ja toimiessani yhteiskunnallisissa liikkeissä matematiikan merkitys alkoi tuntua yhä marginaalisemmalta. Näin enemmän ja enemmän esimerkiksi siitä, miten numerotieto hämää ihmisiä, vaikeuttaa yhteiskunnallisen maailman ymmärtämistä ja johtaa heidät tavoittelemaan epäolennaisia asioita.

Vuosien kuluessa törmäsin moniin teksteihin, joissa lukuihin luottavaa matematisoitunutta maailmankuvaamme kritisoitiin. Minulla oli pitkään mielessä kirjoittaa aiheesta. Vihdoin keväällä 2013 ryhdyin saattamaan ajatuksiani luettavaan muotoon. Kanava-lehti julkaisi tässä kuussa (numerossa 4/2014) kirjoitukseni Lukujen lumoissa. Sen pitkä versio on luettavissa nettisivuillani osoitteessa

http://www.tammilehto.info/num-lum-puhd-korj14.php

Olli Tammilehto

 

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Talouskritiikki | Jätä kommentti

Natolla merkittävä rooli Ukrainan kriisissä

Julkaistu: 5.4.2014 | Kirjoittanut: Olli Tammilehto

Helsingin Sanomat antoi harhaan johtavan kuvan Naton luonteesta pääkirjoituksessaan ”Natolla sivurooli Ukrainan kriisissä” (3.4.14). Vaikka monien pienten valtioiden näkökulmasta Nato torjuu idänuhkaa, USA:n ja keskeisten EU-maiden kannalta sen yksi tarkoitus on ollut niiden vaikutusvallan kasvattaminen. Varsinkin USA:ssa vahvat uuskonservatiiviset ja sotilasteollista kompleksia lähellä oleva voimat haluavat käyttää Natoa aggressiivisen ulkopolitiikkansa välineenä. Huolimatta Gorbatsoville annetusta lupauksesta olla laajentamatta Natoa itään päin sotilasliitto on laajentunut ja samalla Yhdysvaltain asevoimat ovat eri muodoissa päässeet idemmäksi.

Vuonna 2008 Nato ilmoitti, että Georgiasta ja Ukrainasta tulee Naton jäseniä. Vaikka kannasta on myöhemmin virallisesti peräännytty, tällaisten pyrkimysten olemassaoloa edelleen ei voi pitää kovin epätodennäköisenä. Kiistellyn EU:n ja Ukrainan välisen yhdentymissopimuksen ensimmäinen varsinainen luku käsittelee sotilaallista yhdentymistä – siis 22 Nato-maan kanssa.

Kukkotappelua ei synny ilman kahta aggressiivista kukkoa.

Olli Tammilehto

PS. Lisäys 7.4.: Tätä vastaväitettä Helsingin Sanomat ei julkaissut siellä, missä vastaväitteet yleensä julkaistaan eli pääkirjoitussivulla. Lehti julkaisi sen kuitenkin myöhemmin eli 7.4.14 mielipidesivulla.

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Sodat | Jätä kommentti