Venäjän öljyteollisuus ja

alkuperäiskansojen oikeuksien kehitys

Jeremei Aipin

Sisältö
  1. Ulla Lehtinen: Alkuperäiskansat ja öljy -tapahtuma Suomessa 1999
  2. Olli Tammilehto: Sivistynyt maailma vai maan veren imijä?
  3. Taustatietoa öljystä
  4. Venäjän öljyntuotanto Hantit / Nenetsit
  5. Florian Stammler: Mistä öljymme tulee
  6. Jeremei Aipin: Venäjän öljyteollisuus ja alkuperäiskansojen oikeuksien kehitys
  7. Agrafena Sopotshina: "Elämme siitä, mitä maa päällään kantaa"
  8. Juri Aivaseda: Kogalym-Lor - Järvi jossa kuoli mies
  9. Bruce Forbes: Kaasuteollisuuden kehittäminen Jamalin Nenetsiassa
  10. Lidija Okotetto: Enää en ymmärrä tundraa joka minua on rakastanut
  11. Grigorij Anaguritshi: Sivilisaatioiden törmäys maan äärillä
  12. Charity Nenebari Ebeh: Ogonien kokemukset
  13. Magda Lanuza: Keski-Amerikan öljyntuotanto
  14. Ecuador ja öljy
  15. Arturo Yumbay Iligama: Sota köyhiä vastaan
  16. Kolumbia, u'wat ja öljy
  17. Roberto Afanador Cobaria: Öljy on maan veri
  18. Työryhmä 1: Öljy-yhtiöiden strategiat ja alkuperäiskansojen vastaus niihin
  19. Työryhmä 2: Öljyn- ja kaasuntuotannon uhkaamien alkuperäiskansojen verkostoituminen
  20. Työryhmä 3: Pohjoinen ulottuvuus
  21. Alkuperäiskansat ja öljy -seminaarin osanottajien julkilausuma
  22. Linkkejä
 

Seminaaripuhe

Hyvät naiset ja herrat! Haluaisin tehdä pienen katsauksen ehkä kaikkein öljyrikkaimman alueen, Hantien ja mansien autonomisen piirikunnan tilanteeseen, ja esittää pari näkökohtaa tästä asiasta. Aluksi muutama numerotieto.

Hantien ja mansien piirikunnan ensimmäinen kaasuesiintymä löydettiin vuonna 1953 Berjozovosta ja ensimmäinen öljyesiintymä 1960 Neftjanikin kaupungista. Öljyä pumpattiin 1970 ja -80-lukujen vaihteessa noin miljoona tonnia päivässä, kaikkiaan 360 päivänä vuodessa. Venäjän taloudellisesta kriisistä johtuen tuotanto on vähentynyt, ja vuonna 1997 se oli 162 miljoonaa tonnia vuodessa. Tähän lukuun ei kuulu kaasuntuotanto. Tämän jälkeen tuotanto on hieman vähentynyt, mutta minulla ei ole vuoden 1998 tilastoja. Piirikunnan osuus on noin 60 prosenttia Venäjän öljyntuotannosta.

Meidän piirikunnassamme toimii suuria öljy-yhtiöitä kuten Surgutneftegaz, Lukoil, Jukos ja Sibneft. Jotkut näistä kuuluvat maailman kymmenen suurimman öljy-yhtiön joukkoon. Tämän lisäksi on rekisteröity 166 yritystä, joissa on sijoitettuna ulkomaista pääomaa. Ulkomaisista yhtiöistä muun muassa Amoco on mukana öljyteollisuudessamme. Suomalainen Nestekin taitaa olla mukana. On siis perustettu yhteisyrityksiä. Niissä on yhdysvaltalaista, kanadalaista, englantilaista, belgialaista ja saksalaista pääomaa. Ne toimivat yhteistyössä venäläisten yritysten kanssa.

Venäjän reformien jälkeen vuosina 1992-93 siihen asti valtiolle kuuluneita öljyntuotanto-organisaatioita yhtiöitettiin. Tällä hetkellä suurimmat öljy-yhtiöt ovat osakeyhtiöitä - siis yksityisiä yrityksiä. Rosneft on ainoa valtion yhtiö. Osakeyhtiöiden pääomasta valtio omistaa 30-50 prosenttia. Yhtiöittämisen jälkeen voitot tietenkin menevät pienille omistajaryhmille ja myöskin johtajille. Jos sanotaan pehmeästi, niin he ovat erittäin aktiivisesti osallistuneet kansan omaisuuden yksityistämiseen.

Millaisia ongelmia sitten syntyy öljyntuotannosta? Esitän tämän hyvin lyhyesti, teesinomaisesti. Minulla on pieni porotokka, ja haluaisin pitää itseäni poroisäntänä, mutta tutkin kysymystä myös kirjailijan näkökulmasta. Yksi kirjani on käännetty suomenkin kielelle, ja olen tässä matkani aikana tavannut lukijoitani, mikä on ollut erittäin mukavaa.

Olen tutkinut alueellisia ongelmia ja sitä, minkälaisia ongelmia alkuperäiskansoille aiheutuu öljynporauksesta. Olen ollut Hantien ja mansien piirikunnan parlamentin edustajana. Lisäksi olin kansanedustajana Neuvostoliiton viimeisessä parlamentissa, joka lopetti toimintansa vuonna 1992, ja osallistuin lainsäädäntötyöhön. Vuoteen 1996 saakka olin Venäjän duuman edustaja. Tässäkin jouduin tekemisiin lainsäädännön kanssa, ja olin hyväksymässä lakeja, jotka koskevat öljyä ja öljynporausta. Voin sanoa, että olemme saavuttaneet tärkeitä tuloksia alkuperäiskansojen, öljy-yhtiöiden ja valtion välisissä suhteissa. Tehtäväni kirjailijana on nimenomaan harmonisoida suhteet näiden kolmen tahon välillä.

Mitä toiminta sitten on ollut? Vuonna 1992 meidän autonominen piirikuntamme hyväksyi maakäyttöasetuksen. Tässä asetuksessa meidän poromiehemme ja kalastajamme ensimmäistä kertaa saivat huomattavan osuuden maasta eli käyttöoikeuden merkittävään osaan siitä maasta, jolla he asuvat. Maahan on tietenkin kuulunut ja kuuluu kolhooseille ja sovhooseille eli osuuskuntatiloille ja valtiontiloille. Nämä "sukujen maat" ovat erikokoisia alkaen 20 000 hehtaarista perhettä kohden. Tämä on sen kokoinen alue, jolla voidaan harjoittaa perinteisestä kalastusta ja poronhoitoa. Nämä ovat sellaisia maita, joilla ei ole vielä öljyputkia eikä rakennettuja teitä.

Tämän jälkeen hyväksyttiin useita muita lakeja ja asetuksia liittovaltion tasolla. Venäjän vuonna 1993 säädetyssä uudessa perustuslaissa on artikla 69, jossa taataan alkuperäiskansojen oikeudet Venäjän liittovaltion alueella, eli hallitus on ottanut tällaisen velvoitteen. Sen jälkeen hyväksyttiin kymmenkunta liittovaltion lakia, joissa on alkuperäiskansojen oikeuksia koskevat erityiset artiklat.

Nojautumalla perustuslakiin nämä suku- ja perheyhteisöt ovat saaneet oikeuden tehdä suoria sopimuksia öljy-yhtiöiden kanssa. Öljy-yhtiö sitoutuu esimerkiksi rakentamaan tiettyjä rakennuksia ja myöntämään rahaa erilaisiin asioihin kuten luonnonsuojeluun. Aikaisemmin Neuvostoliiton öljy-yhtiöt vain tulivat maa-alueelle ja alkoivat porata. Keneltäkään ei kysytty yhtään mitään, eikä ollut minkäänlaisia lakeja tai asetuksia siitä, missä saa porata ja missä ei.

Vuoden 1992 jälkeen ei yhdelläkään öljy-yhtiöllä ole ollut oikeutta porata öljyä, jollei se ole saanut lupaa siltä perhe- tai sukuyhteisöltä, jolla on alueeseen maankäyttöoikeus. Maiden haltijoilla on oikeus asettaa tiettyjä ehtoja öljynporaukselle. Jos katsotaan tätä koko Venäjän liittovaltion mittakaavassa, niin tämä on saavutus. Totta kai tässä on puutteita, eivätkä öljy-yhtiöt tietenkään koskaan täytä sitoumuksiaan kokonaan. Mutta alkuperäiskansojen oikeudet otetaan kuitenkin tietyssä määrin huomioon. Heillä on oikeus viedä kiistakysymys välimiesoikeuteen, mikä on myönteistä edistystä. Luulen, että tämä voi olla esimerkkinä myös muille maille Amerikassa tai Afrikassa: meillä täytyy olla lakeja. Jollei ole lakeja, niin öljy-yhtiön edustajat kysyvät, millä perusteella heidän täytyisi maksaa meille jotakin? Mutta nyt, kun on olemassa jokin lakipykälä, johon voimme vedota, voimme myös esittää vaatimuksia. Yksikään yhtiön edustaja ei ole koskaan sanonut, että yhtiö toimisi lakia vastaan. Päinvastoin yhtiöt toimivat ainoastaan lakipykälien mukaan, ja siksi täytyy aloittaa tästä päästä.

Olemme saavuttaneet huomattavaa edistystä, jos vertaamme nykytilannetta 39 vuoden takaiseen aikaan, jolloin ensimmäinen öljyesiintymä löydettiin. Meni 32 vuotta siihen, että suku- ja perheyhteisöt saivat maankäyttöoikeuden. Aika on suhteellisen lyhyt. Aikaisemmin meillä ei ollut minkäänlaisia lakeja. Oli vain asetuksia, jotka palvelivat yksinomaan öljy-yhtiöiden etuja. Sitä paitsi öljy-yhtiöt olivat valtiollisia.

Tällä hetkellä meillä on uusi juridinen ja poliittinen tilanne. Nyt meidän pitää ottaa seuraava askel ja oppia kansainvälisistä kokemuksista. Alkuperäiskansojen täytyy tehdä sopimukset öljy-yhtiöiden kanssa. Meidän pitää tehdä sopimukset myös paikallishallinnon elinten kanssa. Tällaisella järjestelmällä on tulevaisuutta, sillä jos esimerkiksi hallitus ei täytä sitoumuksiaan, niin on kuitenkin olemassa sopimus, jonka perusteella sitä voidaan vaatia. Tai jos paikallishallinnon elimet eivät täytä velvoitteitaan, niin heille voidaan osoittaa sopimuksesta pykälä, jota he eivät ole noudattaneet.

Meillä täytyy siis olla juridinen asiakirja, johon voimme nojautua. Kanadassa esimerkiksi on hyvä käytäntö, jossa alkuperäiskansat tekevät kolmikantasopimuksen hallituksen, paikallishallinnon elinten ja öljy-yhtiöiden kanssa. Näitä sopimuksia on tosin tehty vasta kymmenkunta vuotta, mutta sinä aikana ne on laadittu hyvin tarkasti ja jokainen osapuoli on ottanut kantaakseen velvoitteita. Yksi menetelmä on tämä sopimustie ja toinen lainsäädäntötie. Pidän sopimustietä lupaavimpana.

Mitä vaikeuksia meillä on tällä hetkellä? Tietysti ongelma on se, miten alkuperäiskansat voisivat esittää hyvin selkeästi omat vaatimuksensa. Tätä varten heidän täytyy tuntea erittäin hyvin omat oikeutensa. Silloin, kun olin valtion duuman edustajana, julkaisimme tällaisen kirjan, jossa on viisi lukua. Siinä on esimerkiksi luku kansainvälisten järjestöjen ja YK:n sopimuksista, joissa vahvistetaan alkuperäiskansojen oikeudet, ihmisoikeudet jne. Kirjassa esitetään myös muut sopimukset, jotka koskevat alkuperäiskansojen oikeuksia. On myöskin parlamenttien hyväksymiä lakeja ja asetuksia. Sitten on sopimuksia, jotka Venäjän liittovaltion eri subjektit eli alueellisen vallan elimet ovat hyväksyneet. Lisäksi kirjassa on alkuperäiskansojen esityksiä sopimuksiksi. Painoimme tätä 10 000 kappaletta. Nyt meillä on jo valmiina julkaisun toinen painos, mutta taloudellisen tilanteen takia emme valitettavasti ole pystyneet painamaan sitä.

Meillä on myös Pohjolan kansojen sana -niminen lehti. Siinä on erilaista tietoa, artikkeleita ja tilastoja öljynporaamisesta, maakaasun tuotannosta jne. Tarkoituksemme on julkaista aineistoa, joka koskee alkuperäiskansojen oikeuksia. Pyrimme siihen, että artikkeleiden avulla kaikki saisivat tietää näistä laeista. Ja että he tietäisivät, millä perusteella he voivat keskustella öljynporaajien kanssa.

Tulevaisuudesta pitää sanoa pari sanaa. Tietenkin täytyy lähteä siitä, että alkuperäiskansat saisivat välittömästi oikeuden hallita omia rikkauksiaan. Me olemme puhuneet esimerkiksi oman öljy-yhtiön perustamisesta. Tai että ainakin alkuperäiskansoilla olisi omistusoikeus tai osa omistusoikeutta näissä yhtiöissä, sanotaan vaikka puolet osakkeista. Ainakin osa yhtiöiden voitosta tulisi alkuperäiskansojen hyväksi. Tällä hetkellä öljy-yhtiö maksaa paikalliselle hallitukselle tai aluehallinnolle. Mutta voitto liukenee, eikä se koskaan tule niiden käsiin, jotka asuvat maalla, josta öljyä porataan. Emme ole vielä päässeet tilanteeseen, jossa edes osa öljyrahoista koituisi suoraan alkuperäiskansojen hyväksi. Tähän pitää pyrkiä. Kiitoksia huomiosta!

Aloite europarlamentaarikko Heidi Hautalalle

On mukava kuulla, että europarlamentin jäsen ymmärtää näkökantamme ja ongelmamme. Me tiedämme, että meidän tulee itse ratkaista ongelmamme, koska kukaan ei tule ratkaisemaan niitä meidän puolestamme. Haluaisin esittää kaksi konkreettista ehdotusta tai aloitetta europarlamentin jäsenelle:

Ensiksikin Hantien ja mansien autonomisessa piirikunnassa ehdotan kannatettavaksi hanketta, joka edesauttaa perinteisen elämäntavan säilymistä. Toiseksi lisättäisiin paikallisen väestön tietämystä lakipykälistä. Esimerkiksi kansainvälisesti hyväksytyt lait pitäisi saada jokaisen poroisännän tietoon.

Epäilen vahvasti, ettemme itse ole tehneet kaikkea, mikä olisi ollut tehtävissä asiamme hyväksi. Tämä johtuu tietämättömyydestä ja käsityksestä, ettei asioihin voi vaikuttaa. Asiahan ei ole näin. Väestön tietoisuuden lisääminen vaatii paljon työtä.

Ehdotus Suomen ympäristöministerille Pekka Haavistolle

Ehdottaisin ja pitäisin tärkeänä, että Suomen ympäristöministeriö kannattaisi konkreettisia projekteja esimerkiksi juuri meidän Hantien ja mansien piirikunnassa. Haluaisin muistuttaa, että maaliskuussa 1995 kahdeksan arktista maata, Suomi mukaan luettuna, allekirjoitti Kanadassa Inuikin sopimuksen. Tässä julistuksessa sanotaan, että allekirjoittajamaat tukevat Venäjän pohjoisten alueiden alkuperäiskansojen elinolosuhteiden ja talouden parantamista. Mutta emme ole vielä huomanneet, että alueillemme olisi tullut mitään tukea. Mitä tulee yhteistyöhön, niin mielestäni meidän tulisi olla hyvin konkreettisia. Olisi nimenomaan tärkeää tukea alkuperäiskansojen perinteistä elämänmuotoa. Hantien ja mansien piirikunnassa muun muassa seuraavasta syystä:

Alueellamme hyödynnetään öljyvaroja kaikkein voimaperäisimmin. Esimerkiksi 60 prosenttia Venäjän pumppaamasta öljystä on peräisin nimenomaan meidän alueeltamme. Siksi olisi tärkeää pyrkiä säilyttämään perinteistä elämänmuotoa juuri siellä.

Toinen konkreettinen ehdotus: voiko Suomesta saada tukea Juganin alueelle, jonne on luotu yhteistoimintaelin perustamaan sinne Unescon sopimuksen mukaista biosfäärin suojelualuetta? Meillä Venäjällä on nyt tullut vaikeuksia tämän biosfäärin suojelualueen rekisteröinnissä ja virallistamisessa. Venäjällä on olemassa kansalaisjärjestö, joka avustaa tämän alueen perustamisessa. Olisi erittäin toivottavaa, että Suomen ympäristöministeriö voisi antaa tukea asiassa tälle Ekojuris-järjestölle.

Jeremei Aipin on tunnettu hantikirjailija (suom. Viimeinen aamutähti, 1996), ja hän on pitkään ollut kansanedustajana.