Pyhä Jorma vai paha Jorma?

Jorma Ollila on jättiläismäisen Shell-yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Shell on ainoa öljy-yhtiö venäläisen Gazpromin lisäksi, joka koeporaa öljyä Pohjoisella Jäämerellä. Ilmastokatastrofin uhan ja lähes varmasti tapahtuvien suurten öljyvuotojen takia laaja tutkijoiden, aktivistien ja tavallisten ihmisten joukko vaatii pohjoisten öljyvarojen jättämistä koskemattomiksi. Siksi on luonnollista, että Ollilaa vastaan osoitetaan mieltä.

Mielenosoitusten uutisoinnista päätellen vaikutusvaltaisen suomalaisjoukon mielestä tällainen toiminta on kuitenkin pyhäinhäväistys. Se lienee verrattavissa siihen, mitä Pussy Riot teki Moskovan keskustassa pyhien ikonien keskellä. Ollila ja hänen aikaisensa Nokia näyttävät olevan pyhiä suomalaisia ikoneja, joiden kritisoiminen loukkaa suomalaisen eliitin uskonnollisia tunteita. Siksi eliitin mielipiteitä niin uskollisesti myötäilevät toimittajat vaikenivat 17.10. Ollilan kirjan julkistamistilaisuudessa järjestetystä mielenosoituksesta tai nimittivät sitä ”välikohtaukseksi” ja mielenosoittajia ”häiriköiksi”. He eivät ilmeisesti voi lainkaan ymmärtää, että monien tervejärkisten ihmisten mielestä Pyhä Jorma onkin paha Jorma.

Olli Tammilehto

(Helsingin Sanomat ei halunnut julkaista tätä mielipidettä.)

Tallennettu kategorioihin Talouskritiikki, Ympäristö | 5 kommenttia

?–ljyttömän sivilisaation rakentaja menehtyi öljyyn

Tänä aamuna sain lukea Helsingin Sanomista surullisen uutisen: Juri Vella on kuollut. Hän oli Hanti-Mansiassa Siperiassa asunut metsänenetsi, joka taisteli öljy-yhtiöitä vastaan ja pyrki vahvistamaan öljykenttien puristuksessa olevien alkuperäiskansojen kulttuuria. Kirsikka Moring on kirjoittanut hänestä kauniin nekrologin

http://www.hs.fi/paivanlehti/19092013/ihmiset/Ihmisoikeustaistelija+antoi+äänen+Siperian+kansoille/a1379523139875

Tapasin Juri Vellan (eli Aivasedan) Siperiassa 15 vuotta sitten. Vierailimme hän kesäkodissaan metsätundralla. Oikeastaan kyse oli yhden perheen leirikylä – ???‚? 3/4 ???±?¸?‰?µ (stojbishtshe, pysähdyspaikka). Matkustimme sinne kumppanini Ulla Valoveden kanssa maastoautossa öljy-yhtiöiden tundralle raivaamia ajoväyliä ja hiekkavalleja pitkin. Sivuutimme vuotavia öljyputkia, yhtiöiden raiskaamia metsiä ja ruosteisia pumpputorneja, joiden ympärillä oli isoja öljylammikoita. Välillä matka keskeytyi, kun auto joutui huonoon jamaan eli kuoppaan (ven. ??? 1/4 ?° (jama) = kuoppa). Juri ja hänen toverinsa eivät kuitenkaan kauan ihmetelleet tilannetta. He tarttuivat kirveisiin ja valmistivat puista hetkessä sopivat vääntökanget, joilla auto nostettiin ylös ja matka pääsi jatkumaan. Välillä törmäsimme merkilliseen näkyyn: metsässä kulki vähän väliä pysähdelleen tankin näköinen ajoneuvo. Kohta selvisi, että kyse oli öljynetsijöiden ???µ?·?´?µ?…? 3/4 ?´ (vezdehod) eli kaikkailla kulkeva ajoneuvo – siis suomeksi kai amfibioauto. Öljymiehet olivat sienessä.

Perillä meitä odotti matala hirsitupa ja pienen pieni sauna. Nuotion savussa käyskenteli muutamia poroja hyttysiä paossa. Tutustuimme Jurin vaimoon ja tyttäreen, joiden kanssa kävimme marjassa. Jurin kanssa kävimme kokemassa hänen kalapyydyksiään läheisellä lammella. Rannalta Juri löysi yhdestä puusta veistetyn kanootin, jolla lähti melomaan. Ulla nappasi valokuvan:

Tuolloin Hanti-Masiassa oli lämmintä, mutta hyttysten takia Juri kuten mekin pidimme huppua päässämme.

Vähän myöhemmin lähdin Jurin kanssa etsimään öljytyöläisten pelottamia poroja, jotka olivat juosseet kauas leiristä. Saimmekin yhden kiinni, jonka sulloimme maastoautoon ja kuljetimme takaisin kotikulmille.

Juri oli venäläisen akateemisen koulutuksen saanut kirjailija ja runoilija, joka oli palannut takaisin kansansa pariin. Hänellä oli täysin toinen käsitys suomalais-ugrilaisista nenetseistä ja hanteista kuin tapaamallamme öljytyöläisellä, jonka mielestä Siperian soiden myrkylliset höyryt olivat rappeuttaneet alkuperäiskansat. Jurin mielestä öljy-yhtiöt ja teollinen sivilisaatio olivat tuhoamassa Siperian kansoja, jotka edustivat toista, monessa suhteessa parempaa sivilisaatiota.

Kutsumanamme hän vieraili vuonna 1999 Suomessa ja kävi myös Lapissa. Hän kauhistui moderneista poronhoitomenetelmistä, joissa poron ja ihmisen läheinen suhde oli hävinnyt. Vella ei myöskään ihastunut Suomen johdolla maailmaa valloittavista kännyköistä ja uskoi että he pärjäävät erinomaisesti ilman niitä. Juri piti hienon esitelmän Alkuperäiskansat ja öljy -seminaarissa Helsingin yliopistolla. Seminaarin raportti on ladattavissa osoitteesta

http://www.maanystavat.fi/oil/

Painettun version voi ostaa tukikaupastani

http://tuki.tammilehto.info

Kaiken tuhon keskellä Juri osasi iloita Siperian luonnosta ja yksinkertaisesta elämästä sen keskellä. Tässä yksi hänen runoistaan, jonka on venäjästä suomentanut Minna Pappila:

Maassa ensilumi

valkea, valkea, valkea.

Ulos astuu ihminen

harmaa, harmaa, harmaa.

Näkee, lumen peitossa kaikki:

talo, veräjä, reki

yht‘äkkiä valmiina

syöksymään matkaan.

Hän näkee pilvet,

siniharmaat hahtuvat.

Ilmassa leijailevat

kevyet hiutaleet

sulavat kasvoille,

laskeutuvat hartioille

aivan kuin

tapaamisesta iloiten.

Niin on jo

valkea, valkea, valkea

sama ihminen

äsken harmaa, harmaa

Huolimatta rautaisesta terveydestään, öljyn myrkyt koituivat myös Jurin kohtaloksi. Hänen kotiseutunsa vedet ja laitumet ovat saastuneet. Porot ja kalat rikastivat myrkkyjä elimistöönsä. Lopulta ne päätyivät ihmisiin. Juri kuoli sairastettuaan pitkään syöpää.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Energia, Ilmastonmuutos, Liikenne, Maailmanjärjestelmä, Talouskritiikki, Ympäristö | Jätä kommentti

Uusliberalismi ja ilmastotuho

Australialaisessa kulttuurilehdessä Overland on hiljattain (eteläisen pallonpuoliskon syksyllä 2013) ilmestynyt uusia näköaloja avaava kirjoitus uusliberalismin ja vallitsevan ilmastohulluuden välisistä yhteyksistä: Beyond Denial, Neoliberalism climate change and the left

http://overland.org.au/previous-issues/issue-210/feature-philip-mirowski-jeremy-walker-antoinette-abboud/

Sen ovat kirjoittaneet Philip Mirowski, Jeremy Walker ja Antoinette Abboud. Mirowski on hyvin tunnettu vallitsevan taloustieteen kriitikko, joka työskentelee yhdysvaltalaisen Notre Damen yliopiston taloustieteen ja tieteen historian ja filosofian professorina.

Kolmikon teesi on, että valtapitävien suosimat kolme reaktiotapaa ilmastotieteen sanomaan – kieltäminen, päästökauppa ja planeettatekniikka (geoengineering) – ovat kaikki johdettavissa uusliberalismin opinkappaleista. Taustalla on tämän uskomusjärjestelmän ääretön luottamus markkinoihin. Markkinat ovat ylivoimainen informaation käsittelyjärjestelmä, ja ne ovat ainoa tapa saada pätevää tietoa siitä, miten on toimittava. Luonto ja talous – joka mielletään itse asiassa osaksi luontoa – ovat niin monimutkaisia järjestelmiä, ettei kukaan ihminen voi saada niistä oman tai yhteiskunnan toiminnan ohjaamiseen tarvittavaa tietoa suoraan ilman markkinoiden välitystä. Siksi ilmastotutkijoiden hätähuutoihin ei tarvitse välttämättä suhtautua vakavasti, koska ne edustavat juuri tuollaista kokonaisvaltaista tietoa luonnosta. Tämän tiedon torjunta selittyy myös sillä, että ilmastotieto johtaa helposti valtion tai muiden yhteiskunnallisten kokoonpanojen välittömään puuttumiseen talouteen, mikä taas uusliberalismin mukaan on suora tie totalitarismiin.

Koska oli kuitenkin nähtävissä, ettei oikeistolaisten ajatushautomoiden ilmastohuuhaa voinut menestyä ”tiedon markkinoilla”kovin pitkälle, edettiin myös toisella raiteella: luotiin voimakkaalla valtiollisella panostuksella uudet markkinat, joiden näennäisenä tarkoituksena on ollut torjua ilmastonmuutosta. Todellisuudessa päästömarkkinat ovat toisaalta toimineet tekosyynä toimettomuudelle ilmastomuutoksen edessä, toisaalta rikastuttaneet pankkeja ja muita isokenkäisiä. Ilmastomarkkinaharha on myös auttanut voittamaan aikaa planeettatekniikan kehittämiseen. Suuryhtiöt, nuo uusliberalismin sankarit, ovatkin viime vuosina patentoineet erilaisia teknisiä vippaskonsteja, joilla ilmastonmuutosta uskotaan voitavan torjua tai sen vaikutuksia hillitä. Patentointi on ollut niin innokasta, että se on alkanut haitata planeettatekniikan normaalia tieteellistä tutkimusta.

Tässä paljastuukin uusliberalismin toinen keskeinen dogmi: uskotaan rajattomasti yhtiöiden kykyyn löytää uusien haasteiden edessä ja lupaavien markkinoiden houkuttelemana ratkaisu ongelman kuin ongelmaan. Mirowskin ja kumppaneiden mukaan nämä ratkaisut kuitenkin epäonnistuvat surkeasti. Uusliberalismin kaikilla tahoilla etenevä hyökkäys on lyötävä.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Ilmastonmuutos, Talouskritiikki, Ympäristö | Jätä kommentti

Microsoftin valta ja tuhoisuus: tuttua mutta vaiettua

Kirjoitin syksyllä (2012) jutun otsikolla ”Vihreä tietokone on vanha ja Linux”

http://www.tammilehto.info/vihr-vanha-linux25.php

Koska artikkeli sisälsi runsaasti vähän julkisuudessa ollutta teknistä tietoa, tarjosin sitä Tekniikan Maailmaan ja kaikkiin Suomessa ilmestyviin tietokoneharrastajien lehtiin. Yksikään niistä ei julkaissut juttua. Useimmat eivät antaneet mitään palautetta pyynnöistäni huolimatta. Erään lehden toimitussihteeri löi puhelimen korvaani, kun yritin soittaa hänelle. Yksi päätoimittaja sentään vastasi: ”Täyttä asiaa mutta tälle jutulle ei ole paikkaa lehdessämme.”

Lopulta sain artikkelin rankasti lyhennettynä julkaistua Voima-lehdessä. Toimittaja perusteli jutun saksimista sillä, että aihe on niin tuttu. Asia on siis tunnettu, vaikka siitä eivät kirjoita asiantuntija-, valta- eivätkä vaihtoehtolehdet!

Kuitenkin asiasta halutaan kovasti lukea. Tämän sain kokea, kun juttuni oli julkaistu sekä painettuna että netissä. Juuri mistään kirjoituksestani en ole saanut niin paljon ja niin myönteistä lukijapalautetta kuin tästä.

Mistä oikein on kysymys? Ehkäpä samantapaisesta ilmiöstä kuin sensaatioita välttävien sensaatiolehtien kohdalla: vaikka iltapäivälehtien tuotto perustuu siihen, että joka päivä lukijoita houkutellaan hätkähdyttävillä lööpeillä, tietyn tyyppiset tavallisia tallaajia erittäin paljon kiinnostavat sensaatiomaiset uutiset eivät koskaan päädy etusivulle. Näitä ovat muun muassa ne, jotka voisivat horjuttaa valtaideologian keskeisiä uskonoppeja – esimerkiksi dogmia, jonka mukaan taloudellinen kasvu, yhtiötalous ja USA-johtoinen maailmanjärjestys ovat yleisesti ottaen hyviä.

Tietokonealan ammattilaiset ja koneita pitkään käyttäneet oppivat helposti kokemuksen kautta ja kollegojensa kertomuksista, että Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä on rahastusautomaatti, jolla ihmiset taivutellaan tai houkutellaan käyttämään aivan liian paljon rahaa ja luonnonvaroja tietokonehankintoihin. Kuitenkaan tästä ei voi kirjoittaa eikä juuri edes puhua julkisesti. Valtavalla M$-yhtiöllä on lonkeronsa kaikkialla. Se hallitsee esimerkiksi käytännön tietokoneasiantuntijoiden kurssittamista. Kun Suomen tapaisissa ostovoimaisissa maissa Windows myydään lähes jokaisen tietokoneen mukana, monet käyttäjät potevat enemmin huonoa omaatuntoa M$-tuotteiden käytöstä kuin näkevät vaivaa siirtyäkseen toisiin käyttöjärjestelmiin ja ohjelmiin.

Tietokonealan lehdissä työskentelevät tajuavat helposti, että liiallinen M$-kriittisyys ja Linux-myönteisyys vähentäisi kovasti lehtien mainostuloja: Windowshan on keskeinen elementti, jolla tietokonekauppaa ylläpidetään. Tokihan lehdet voisivat jatkaa ilman mainostuloja siinä kuin lukemattomat mielipidelehdet, mutta silloin toimittajien isoja palkkoja ei voitaisi maksaa: asuntolainan lyhennykset jäisivät maksamatta – niin ja uudet tietokone- ym. laitteet hankkimatta. Niinpä nämä kuten niin monet muutkin tekniikan ammattilaiset alistuvat siihen, että heidän on varottava tiettyjä aihealueita. Asiantuntijoista tulee markkinoijia ja tietävistä tietämättömyyden levittäjiä.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Ympäristö | 2 kommenttia

Ilmastokeskustelun neljä leiriä

Tietokirjailija ja tiedetoimittaja Pasi Toiviainen kirjoitti blogikirjoituksessaan ”Kahden asteen kiista – Ilmastonsuojelun loppu”

http://blogit.yle.fi/tiedeprisma/2-asteen-kiista-ilmastonsuojelun-loppu

ansiokkaasti lähenevästä ilmastokatastrofista. Hän arvosteli voimakkaasti poliitikkoja ja ympäristöaktivisteja siitä, että nämä uskovat olevan vielä mahdollista pitää ilmastonlämpeneminen korkeintaan kahdessa asteessa. Toiviainen jakoi ilmastonmuutoksen tosissaan ottavat ihmiset kahteen leiriin: Toisella puolella ovat hänen itsensä kaltaiset realistiset ilmastoalarmistit, jotka ymmärtävät, että peli on jo menetetty: ilmastokatastrofia ei voi välttää. Toisella puolella taas seisovat vanhoja mantroja hokevat ympäristönsuojelijat, jotka uskovat yhä katastrofin olevan vältettävissä, kunhan satsataan lisää teknisiin muutoksiin ja saadaan aikaan parempia ilmastosopimuksia.

Toiviaisen erottelukyky kuitenkin pettää. Hän ei huomaa tai muista, että kansainväliseen ja suomalaiseen ilmastokeskusteluun osallistuvien tutkijoiden, kirjoittajien, poliitikkojen ja ympäristöaktivistien keskuudessa mielipidekirjo on paljon laajempi ja hänen esittämänsä kahden kategorian sisällä on monia toisistaan ratkaisevasti poikkeavia sävyjä.

Toiviaisen täydellisen toivottomuuden ja hänen kiistakumppaniensa nykyisiä teknisiä strategioita koskevan toiveikkuuden välissä on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat vaihtelevilla tavoilla sekä toiveikkaita että toivottomia. Toiviaisen tavoin he eivät näe toivoa nykyisissä strategioissa, mutta toisin kuin hän uskovat toisenlaisilla strategioilla pysyttävän 2 asteen alapuolella ja pitävät näihin siirtymisen todennäköisyyttä nollaa suurempana. Tämä joukko jakaantuu kahteen hyvin erilaiseen ryhmään: Yhtäällä ovat ne, jotka uskovat planeettatekniikkaan eli ilmaston keinomuokkaukseen. Heitä edustavat esimerkiksi Risto Isomäki ja Arctic Methane Emergency Group. Toisaalla taas ne, jotka pitävät sellaista suurta ja nopeaa yhteiskunnallista muutosta mahdollisena, jonka seurauksena voitaisiin siirtyä talouskasvusta talouslaskuun. Heitä edustavat muun muassa ekososialistit, ekoanarkistit, degrowth-liike ja suuri osa Kööpenhaminan ilmastokokouksen aktivistivieraista (ks. heidän allekirjoittamaansa julkilausumaa ” Järjestelmänmuutos – ei ilmastonmuutosta”) sekä myös sellaiset ilmastotutkijat kuin Kevin Anderson (ks. kirjoitustani Viralliset asiantuntijat eivät kerro totuutta ilmastonmuutoksen vakavuudesta hallituksilleen). Tätä kantaa ovat Suomessa tuoneet esiin muun muassa Marko Ulvila ja Jarna Pasanen (esimerkiksi kirjassaan Vihreä uusjako, Fossiilikapitalismista vapauteen. Like 2010) ja allekirjoittanut (esimerkiksi kirjassani Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos, Into 2012).

Näin ollen ilmastokeskustelun kenttä jakautuu ainakin neljään leiriin. Todellisuudessa kuitenkin kaikissa näissä on monia vivahteita. Esimerkiksi osa planeettatekniikan kannattajista hyväksyy järeimmätkin menetelmät eikä usko mitään muuta ilmastokatastrofin torjuntakeinoa tarvittavan. Osa taas ajattelee ilmastonmuokkauksen olevan lähinnä täydentävä hätäkeino ja hyväksyy vain paikallisesti vaikuttavat menetelmät kuten esimerkiksi pohjoisen napajään särkemisen talvella.

Samalla tavoin ne, jotka näkevät yhteiskunnallisessa muutoksessa toivon kipinän, edustavat monenlaista ajattelua. Jotkut panevat toivonsa sivilisaation romahdukseen, joka tapahtuisi paljolti ilmastokatastrofin torjuntapyrkimyksistä riippumatta järjestelmän sisäisen logiikan ja luonnonvarojen riittämättömyyden pakottamana. Toiset taas näkevät yhteiskunnallisten liikkeiden roolin keskeisenä: ilman aktiivisia muutospyrkimyksiä sisäisen kriisin synnyttävät muutos tulee liian myöhään tai se tapahtuu väärään suuntaan. Kasvusta luopuminen jo ennen romahdusta on mahdollista, koska yhteiskunnalliset liikkeet ovat muuttaneet maailmaa aiemminkin, koska kasvukapitalismi ei tuo onnea, koska kulutus ja kilpailu on mahdollista korvata jakamisella ja koska vallan hajauttaminen ja demokratian lisääminen vastaavat suoremmin ja paremmin ihmisten pyrkimyksiin kuin aina vain korkeammalle nouseva tavarataivas.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Ympäristö | 2 kommenttia

Sananvapaus hukkuu huutoon

Varmaan moni kirjoituksiani lukenut ajattelee, että kas vain, tällaistakin voi julkaista jopa valtalehdissä. Sananvapaus on siis Suomessa korkealla tasolla! Todellisuudessa minä ja useimmat muut nykyisen talous- ja valtajärjestelmän kriitikot törmäämme jatkuvasti korkeaan julkaisemismuuriin. Tietenkin omiin blogeihin voi kirjoittaa ja vessojen seinille raapustaa vapaasti mitä tahansa. Tällöin kyse on sananvapauden sijasta enemminkin kuiskaamisen vapaudesta, jonka harjoittaminen on mahdollista myös useimmissa diktatuurimaissa.

Esimerkiksi marraskuussa (2012) kirjoittamani ja joulukuun alussa Dohassa pidetyn ilmastokokouksen alla tai aikana ilmestyväksi tarkoitettu juttuni ”Ilmastokatastrofi voidaan torjua enää vain talouslaskulla”

http://www.tammilehto.info/ei-ilman-talouslaskua24.php

olisi voinut jäädä harvojen ihmisten lukemaksi nettikirjoitukseksi. Tarvittiin kärsivällisyyttä kysynyt prosessi, johon kuului hylkäyksiä, viivytyksiä, lyhentämistä ja lukemattomia sähköpostiviestejä. Vasta tämän jälkeen sain kirjoitukseni julki joulukuun lopussa Kalevassa ja tammikuussa Keskisuomalaisessa ja Savon Sanomissa. Tällöin Dohan kokous oli aikaa sitten ollut ja mennyt.

En valittaisi tämän julkaisumuurin korkeutta, jos se olisi aina saman suuruinen riippumatta kirjoittajasta tai kirjoituksen sisällöstä. Mutta todellisuudessa ensinnäkin valtaapitävillä ihmisillä on aina oikotie julkisuuteen:

  • heidän juttunsa julkaistaan nopeasti, jopa lyhentämättä;
  • heidän ei usein tarvitse edes kirjoittaa juttua, vaan haastatteleva toimittaja tekee sen heidän puolestaan;
  • he voivat aina tarvitessaan saada mainostilaa tiedotusvälineistä;
  • heidän sanomansa tuputetaan niillekin ihmisille, jotka eivät seuraa tiedotusvälineitä työntämällä se kaikkiin postilaatikoihin ja päällystämällä laajat alueet julkista tilaa sillä.

Toiseksi suurta valtaa vailla oleva kirjoittaja saa parhaiten juttunsa julkisuuteen välttämällä valtiollisen, taloudellisen ja teknologisen järjestyksen kritiikkiä. Hyvä menestysstrategia toimittajalle on myös psykologisoida tai luonnontieteellistää yhteiskunnalliset ongelmat.

Näistä syistä Suomen ja muiden ”kehittyneiden” maiden mediassa ei suinkaan kukoista sananvapaus vaan propaganda valtajärjestelmän puolesta*. ?„änet saattavat olla monet, mutta niitä kaikkia yhdistää taustalla kuuluva vallan pasuuna. Kun tähän huutokuoroon yhdistää vielä samaa sanomaa kaikkialla kirkuvat mainokset, alkaa ihmisten olla todella vaikeaa kuulla niitä joilla olisi jotain tärkeää sanottavaa. Esimerkiksi sitä, että juuri tämä median hellimä talous on viemässä meitä tuhoon.

Olli Tammilehto

* Mediasta propagandajärjestelmänä ks. esim. Noam Chomsky & Edward Herman: ”Propagandamalli”. Teoksessa Juha Yli-Vakkuri, Marko Ampuja & Erkka ?–öni (toim.): Ideologia ja valta 1. Like, Helsinki 2002, 215-291, Edward Herman & Noam Chomsky: Manufacturing Consent, The Political Economy of the Mass Media. Vintage Books, Lontoo 1994

Tallennettu kategorioihin Ilmastonmuutos, Maailmanjärjestelmä, Media, Talouskritiikki | 2 kommenttia

Vanhoja kirjojani netissä

Kirjan ikä tavallisissa kirjakaupoissa on nykyisin hyvin lyhyt. Kirjastot ja divarit pidentävät kirjan saatavuutta, mutta monien, varsinkin syrjässä asuvien, kirjapulaa ne eivät auta. Niinpä minäkin olen laittanut vanhoja kirjojani nettiin. Sivuillani on vuonna 1998 ilmestynyt Maailman tilan kootut selitykset

http://www.tammilehto.info/ot-alku.shtml#kirja

Se on sekä pdf- että html-muodossa.

Nettiin olen laittanut myös yhdessä Outi Hakkaraisen ja Thomas Wallgrenin kanssa vuonna 1991 toimittamani kirjan Imperiumin ulkopuolelta, Kehityskriittisiä puheenvuoroja

http://www.tammilehto.info/ot-alku.shtml#impulkop

Sekin on sekä pdf- että html-muodossa.

Paljon aiemmin olen tehnyt nettiversion vuonna 1989 toimittamastani kirjasta KUN EDUSTAJAT EIV?„T RIIT?„ –
Kansalaistoiminnanopas

http://www.tammilehto.info/ktopas/index.html

Lisäksi nettisivuillani www.tammilehto.info on osia muista kirjoistani ja artikkeleitani, jotka ovat ilmestyneet muiden toimittamissa kirjoissa.

Olli Tammilehto?‚ 

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Talouskritiikki, Ympäristö | Jätä kommentti

Auton viemää

Kävin tänään lasteni kanssa paikallisen museon joulunavajaisissa. Iäkäs mies mainitsi sattumalta kaupasta, joka oli hänen nuoruudessaan ollut pienessä Persbölen kylässä. Aloimme jutella menetetyistä palveluista. Kerroin, että Fiskarsin ruukissakin oli ollut kolme ruokakauppaa. Hän innostui kertomaan kaikista seitsemästä kaupasta, jotka olivat vuosikymmeniä sitten olleet Pohjan pienessä kirkonkylässä. Kun olimme jo ulkona, hän muisti, että oli unohtanut kaksi kauppaa, jotka olivat kirkonkylän lähellä.

Matkalla museolta kylän keskustaan muistelin Fiskarsia paljon pienempää Aijalan kylää, jossa vietin 1980-luvullla kesiä. Vaikka kylä oli puoliksi autioitunut sinne pääsi helposti bussilla. Siellä oli kauppa ja posti, jossa saattoi nostaa rahaa tililtä. Kauppaa ja postia ei ole enää eivätkä bussit kulje.

Leppoisa pikkujoulukävelymme keskeytyi ja päätyi isoon riitaan, kun kuopuksemme halusi ylittää kylämme pääväylän itse eikä halunnut pitää kädestäni kiinni. Väylällä oli poikkeuksellisen paljon autoja turistiviikonlopun takia. Museossa olin juuri nähnyt 1800-luvun lopulla otetun kuvan tästä samasta tiestä: kaksi miestä kävelee siinä kaikessa rauhassa keskellä tietä. Silloin ruukissa asui yli kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin nykyisin.

Turhautuneena autojen lapsille aiheuttamista alituisista vaaratilanteista aloin taas ajatelle mobilisoidun maailmamme mielettömyyttä. Autot tappavat onnettomuuksissa joka vuosi noin 1,2 miljoonaa ihmistä ja vammauttavat 50 miljoonaa, joista noin 8 miljoonaa vakavasti. Tämän lisäksi niiden päästämät ja niiden tuotantoketjun aiheuttamat saasteet tappavat vielä useita miljoonia ihmisiä. Autojen suoraan ja välillisesti päästämä hiilidioksidi on aiheuttamassa ilmastokatastrofin ja viemässä lapsiltamme tulevaisuuden.

Olli Tammilehto

Liikenteen tuhoista ks. http://www.tammilehto.info/ot-alku.shtml#kuljetukset
Ilmastokatastrofin uhasta esim. kirjassani Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos (Into 2012)

Tallennettu kategorioihin Ilmastonmuutos, Lapset ja koti, Liikenne | 1 kommentti

Viralliset asiantuntijat eivät kerro totuutta ilmastonmuutoksen vakavuudesta hallituksilleen

Yksi Britannian ja koko maailman johtavista ilmastotutkijoista Kevin Anderson piti pari viikkoa sitten (6.11.12) merkittävän alustuksen Bristolin yliopiston Cabot Instituutissa. Alustus on kuunneltavissa osoitteessa

http://www.indymedia.org.uk/media/2012/11//502497.mp3

Siihen liittyvä diaesitys on tässä:

http://www.indymedia.org.uk/media/2012/11//502640.pdf

Osittain saman sisältöinen Andersonin artikkeli on julkaistu syyskuussa ilmestyneessä Development Dialogue -lehdessä:

http://www.whatnext.org/resources/Publications/Volume-III/Single-articles/wnv3_andersson_144.pdf

Alustuksessaan hän kertoo, että nykymenolla ja nykyisten päästöalennuslupausten toteutuessa olemme jo paljon ennen vuosisadan loppua yli 4 astetta esiteollista aikaa lämpimämmässä maailmassa. Näin korkeaan lämpötilan nousuun ei voitaisi enää mitenkään sopeutua, se tuhoaisi suurimman osan ekosysteemeistä eikä se olisi stabiili: palautemekanismit pitäisivät huolta siitä, että lämpötila nousisi edelleen.

Tämän katastrofin torjumiseen on niin vähän aikaa, että päästöjä ei ehditä laskea energiantuotantoteknologian muutoksilla. Ainoa mahdollisuus on suunniteltu talouslama vanhoissa teollisuusmaissa.

Andersonin mukaan hallituksia neuvovat ilmastoasiantuntijat myöntävät yksityisissä keskusteluissa, että tavanomaisin keinoin ei enää voida estää yli 2 asteen nousua. He eivät kuitenkaan kerro tätä hallituksilleen, koska ??€oeliian paljon on investoitu 2 asteen tavoitteeseen”. Jos sanoisimme, ettei se ole mahdollista ”se johtaisi toivottomuuden tunteeseen”. Kun Anderson oli kysynyt yhdeltä tällaiselta asiantuntijalta, onko meidän siis valehdeltavat tutkimustuloksista, tämä oli vastannut: ”No, ehkä meidän ei pitäisi olla niin rehellisiä.”

Olli Tammilehto

PS. Tätä asiaa käsittelen myös hiljattain ilmestyneessä kirjassani Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos (Into 2012.) Kirjasta tarkemmin nettisivuillani www.tammilehto.info.

Tallennettu kategorioihin Energia, Ilmastonmuutos, Talouskritiikki, Ympäristö | 2 kommenttia

Fukushiman onnettomuus jatkuu ja osoittautuu aina vain pahemmaksi

Vaikka valtamedia on ajat sitten lopettanut Fukushiman onnettomuuden seuraamisen, se ei ole lainkaan ohi vaan jatkuu tätä kirjoitettaessa 162. päivää. Johtavat tiedotusvälineet ovat päättäneet vaieta Fukushiman uusista käänteistä ja suojella ydinvoimateollisuutta ja myös Japanin muuhun teollisuuteen ja kiinteistöihin sijoittaneiden piirien rahoja. Japanilaisen ja vaihtoehtomedian välittämien tietojen mukaan onnettomuus oli toisaalta alunperinkin paljon pahempi kuin uskottiin ja toisaalta radioaktiivisen saasteen leviäminen jatkuu eikä reaktorien hallinnasta ole puhettakaan. Esimerkkinä alla Beyond Nuclear -verkoston välittämä uutinen:

http://www.beyondnuclear.org/nuclear-reactors-whatsnew/2011/8/18/reports-indicate-fukushima-nuclear-crisis-worsening-and-wide.html

Sen mukaan voimaloiden lähelle on avautunut suuri joukko halkeamia, joista pursuaa ulos korkeasti radioaktiivista kaasua. 100 km päässä onnettomuuspaikasta sijaitsevan oikeustalon edessä olevasta ojasta on löytynyt valtavan radioaktiivista lietettä. Osa Kiinan edustan merialueestakin on nyt vakavasti Fukushiman saastuttamaa.

Olli Tammilehto

Tallennettu kategorioihin Energia, Ympäristö | Jätä kommentti

Fukushimaan rakkaudella!

Tässä käytännöllinen ehdotus Intiasta Fukushiman onnettomuusvoimalan ongelmien ratkaisemiseksi: Lähetetään kaikki ydinvoimaan ihastuneet asiantuntijat ympäri maailmaa paikan päälle laittamaan ydinvoimala kuntoon. He voisivat korvata nuo kaikki onnettomat japanilaiset tomppelit, jotka eivät ole vieläkään saaneet vuotoja tukittua. Suomesta voisi lähteä iso delegaatio maailman parhaita ydinvoima-asiantuntijoita säteilyturvakeskuksesta, Teollisuuden Voimasta ja Fortumista. Näille supermiehille korjaus olisi pikku juttu varsinkin, kun he tietävät, ettei ydinvoimaloissa koskaan voi sattua mitään todella vakavaa ja ettei säteily juuri koskaan voi olla vaarallista. Tarkemmin delhiläisen Satya Sagarin Counter Currents -nettilehdessä ilmestyneessä jutussa.
http://www.countercurrents.org/sagar300311.htm

Tallennettu kategorioihin Energia, Ympäristö | Jätä kommentti

Mitä pahimmassa tapauksessa Fukushimassa?

Vaikka Helsingin Sanomat ja monet muut tiedotusvälineet ovat siirtäneet Fukushiman sisäsivujen pikku-uutiseksi, ydinkatastrofi jatkuu. Jotkut tutkijat ovat pohtineet sitä, mitä pahimmassa tapauksessa tapahtuisi: jos vettä ei paineastiaan saataisi tarpeeksi, ydinvoimalan sydän sulaisi kokonaan, sula voimakkaasti radioaktiivinen aine höyrystäisi lopun vedestä ja sulattaisi paineastian pohjan. Kun sula sydän putoaisi reaktorin alaosassa olevaan vedentäyttämään betoniseen tilaan, seurauksena olisi valtava räjähdys, josta syntyisi erittäin radioaktiivinen pilvi. Kun tuuli sattuisi puhaltamaan maalle päin, laaja, mahdollisesti jopa Tokioon asti ulottuvan alue saastuisi asumiseen kelpaamattomaksi.
Suuren maa-alueen saastuminen voisi tapahtua myös muilla tavoilla varsinkin koska Fukushimassa on runsaasti myös ylikuumentunutta ja vaurioitunutta käytettyä polttoainetta. Asiasta tarkemmin alla.

http://motherjones.com/environment/2011/03/how-bad-could-japans-nuclear-crisis-get

How Bad Could Japan’s Nuclear Crisis Get?

As emergency workers begin ”last-ditch efforts” to take control of the damaged power station, experts worry that a meltdown is still possible.

By Kate Sheppard | Thu Mar. 17, 2011 4:46 PM PDT

Nuclear power experts and watchdogs warn that we’re entering uncharted territory. ”The situation is worsening,” says Robert Alvarez, a scholar at the Institute for Policy Studies and a former senior policy advisor to the secretary of energy during the Clinton administration. ”It seems to be slipping out of the control of authorities.” The situation at the Japanese plant is constantly changing and involves several reactors in various states of disrepair. The chairman of the Nuclear Regulatory Commission, Greg Jaczko, says it could be ”possibly weeks” [2] before it is totally under control. Until then, the risk of a full meltdown still looms.

To recap: The Fukushima Daiichi Power Plant has six nuclear reactors. The power plant’s owner, Tokyo Electric Power Company, has been struggling to bring reactor units 1, 2, and 3 under control after last week’s earthquake and tsunami caused a massive power failure that disabled the cooling systems. On top of that, the spent nuclear fuel in Unit 4, which was down for maintenance at the time of the quake, has twice ignited and appears to be the source of the high levels of radiation released so far.

The spent fuel currently presents the biggest problem. On Wednesday, NRC chairman Jaczko testified to a Senate panel that he believed that the pool of water that the spent fuel is supposed to be submersed in had completely burned off. The Japanese government has said that there still is water in the pool, however. Keeping the spent fuel covered is essential for keeping it cool and preventing the release of radiation. Not all of the rods are completely spent, and ongoing reactions within them generate heat. Without a functioning cooling system, the rods heat up the water and cause it to boil off. The smoke coming from the unit indicates that the dry rods are likely causing their zirconium coating to corrode and ignite, allowing radiation to escape.
One expert describes what is currently happening as ”last-ditch efforts.” If plant workers can’t regain control over the units, there could be a meltdown.

The spent fuel pool at Unit 4 is also particularly problematic, according to the Union of Concerned Scientists [3], because the rods in it were just removed in December 2010 and are still highly radioactive. The Unit 4 building has been severely damaged, and the spent fuel pools don’t have the containment infrastructure that the reactors do. ”There’s no protection,” says Kenneth Bergeron, a physicist who previously worked on nuclear reactor accident simulations at the Department of Energy’s Sandia National Laboratories. ”These things are burning in the open air virtually??€¦Then the fission products are just there to be lofted into the atmosphere.”

The Japan Atomic Industrial Forum has released an updated status report [4] on all the units that shows that the water level in the spent fuel pool at Unit 3 is also critically low. Japanese officials have characterized this reactor as perhaps the most dangerous, because it uses some mixed oxide fuel, or MOX, which includes uranium and plutonium, and presents a more severe radiation threat. On Monday, there was an explosion at Unit 3 that appears to have damaged its reactor core and severely damaged its building. Responders have also been struggling to maintain the water level in its reactor, and as of Thursday evening it was only half full.

Life-threatening radiation levels have made it even harder to emergency workers to deal with the multiple problems at Fukushima. Fire engines, military trucks, and aircraft have been sent in to douse the units in hopes of cooling them down. The New York Times reports [5] that at least one helicopter turned back, likely due to the high radiation levels.

Alvarez describes what is currently happening as ”last-ditch efforts.” If plant workers can’t keep the water levels up and regain control over the reactors, there could be a full meltdown. That means the overheated nuclear fuel will melt and pour into the bottom of the reactors. The question then becomes whether the reactors’ primary containment vessels can hold the melted fuel. Some nuclear watchdog groups have concerns that the Mark 1 model reactor used at Fukushima may be vulnerable to failures. The containment vessels at Units 2 and 3 are thought to be damaged, and the building integrity is compromised at all three units. Additional fires and explosions could further damage the containment system.

What might happen next was described to the Knoxville News Sentinel [6]by Michael Allen [6], who has run nuclear-accident simulations at Sandia National Labs:
If workers are unable to get additional cooling water into the reactor vessel, the molten fuel core will collapse into the water in bottom of the vessel. Eventually the heat from the decaying fuel would boil away the water that’s left, leaving the core sitting on the vessel’s lower head made of steel. Should that happen, ”It’ll melt through it like butter,” Allen said.
That, in turn, would cause a ”high-pressure melt injection” into the water-filled concrete cavity below the reactor. Because the concrete would likely be unheated, the reaction created by the sudden injection of the reactor’s ultra-hot content would be immense, he said.
”It’ll be like somebody dropped a bomb, and there’ll be a big cloud of very, very radioactive material above the ground,” Allen said, noting that it would contain uranium and plutonium, as well as the fission products.

In the very least, such a scenario would render the area around the Fukushima power plant uninhabitable for the foreseeable future–an area Alvarez says could possibly be as large as several northeastern states. Its wider impact would depend on where the resulting plume of radiation travels. Even then, fully understanding the accident’s environmental and public health impacts of could take years. Yet if the prevailing wind carries the radiation out to sea, there would be less impact on people living beyond the plant’s immediate vicinity. But that’s another big ”if” in a situation whose final outcome remains unpredictable and potentially catastrophic.

Source URL: http://motherjones.com/environment/2011/03/how-bad-could-japans-nuclear-crisis-get

Links:
[1] http://motherjones.com/blue-marble/2011/03/japans-nuclear-emergency
[2] http://www.latimes.com/news/nationworld/world/la-fgw-japan-quake-nrc-20110318,0,2353640.story
[3] http://allthingsnuclear.org/tagged/Japan_nuclear?utm_&utm_medium=head&utm_campaign=sp-nuke-head-3%2F13%2F2011-pm
[4] http://www.jaif.or.jp/english/news_images/pdf/ENGNEWS01_1300368041P.pdf
[5] http://www.nytimes.com/2011/03/18/world/asia/18nuclear.html?hp
[6] http://blogs.knoxnews.com/munger/2011/03/ex-sandia-engineer-talks-about.html


Tallennettu kategorioihin Energia, Ympäristö | Jätä kommentti

Fukushima jo Tshernobyl-luokkaa

Saksalaisen ydinvoima-asiantuntijan Helmut Hirschin mukaan Fukushimasta on päässyt ympäristöön jo niin paljon radioaktiivisuutta, että se on IAEA:n INES-asteikolla luokiteltava vakavuusasteeltaan 7:ksi eli kaikkein vakavimmaksi onnettomuudeksi. Fukushimassa on näin ollen tapahtunut saman luokan onnettomuus kuin Tshernobylissä vuonna 1986. INES-asteikolla onnettomuus on luokkaa 7, jos radioaktiivisia aineita pääsee ilmaan enemmän kuin 20 000 TBq (terabecquereliä) jodi-131:tä vastaava määrä. Fukushimasta oli 23.3. mennessä päässyt pelkästään radioaktiivista jodia ja cesiumia jo 500 000 TBq jodi-131-ekvivalenttia. Ja päästöt vain jatkuvat. Itseasiassa, jokaisesta Fukushiman kolmesta onnettomuusreaktorista on päässyt yli 100 000 TBq jodi-131-ekvivalenttia. Toisin sanoen Fukushimassa on tapahtunut kolme Tshernobyl-luokan onnettomuutta. Alla asiasta tarkemmin.

http://www.greenpeace.org/international/PageFiles/285388/greenpeace_hirsch_INES_report_25032011.pdf

Fukushima – INES scale rating
23 March 2011
Helmut Hirsch
_________________________________________________________
Aim and structure of the INES scale
In 1990 the International Nuclear and Radiological Event Scale (INES) was developed
through international experts, summoned via the IAEA and the nuclear agency of the
OECD (OECD / NEA). The aim of the INES scale is to provide prompt and consistent
information covering the relevance of an event connected to radioactive material.
The INES scale covers eight levels:
level 7 major accident
level 6 serious accident
level 5 accident with wider consequences
level 4 accident with local consequences
level 3 serious incident
level 2 incident
level 1 anomaly
level 0 no safety significance
Chernobyl in 1986 was rated an INES 7 event, Three Mile Island in 1979 an INES 5 event.
The rating follows three main criteria areas: offsite radiological effects, onsite radiological
effects, impairment of safety measures.
For accidents (level 4 – 7) the radiological effects outside the plant are primarily relevant.
Criteria for INES event rating
According to the INES handbook the radiological impacts outside a nuclear complex can
be described through (a) the release of radioactive material into the atmosphere and (b)
the radiation doses.
Following (a) will be applied. This is because releases can be estimated more precisely
compared to received radiation doses. Besides this an INES rating of 6 is the maximum
when based on radiation doses only.
For the rating the releases into the atmosphere are in J-131 equivalents. Specific factors
for different nuclides are given to specify the J-131 equivalent. The factor for rare gases,
for example, is 0, for Cs-137 it is 40 and for Pu-239 the factor is 10,000.
INES level 7 – more than a couple of 10,000 J-131 equivalents
INES level 6– some 1,000 to a couple of 10,000 TBq J-131 equivalents
INES level 5– some 100 to a couple of 1,000 TBq J-131 equivalents
INES level 4– some 10 to a couple of 100 TBq J-131 equivalents
The IAEA states it not being appropriate to use exact numbers to define ratings as early
estimations are inevitably rough estimations only. To provide some orientation the IAEA
suggests 50,000, 5,000 and 500 TBq.
Adaptability to a number of reactors
The handbook suggests the IAEA generally assuming that the INES scale of is applied to
an event in one specific block of a nuclear power station. In general practical experience
confirms this.
How to deal with a combination of evens (like in Fukushima) remains open in the
handbook.
As mentioned above, the aim of the INES scale is to provide prompt and consistent
information covering the relevance of an event. Without doubt the overall release during
an event is the most important part of information for the public. The overall release is
relevant for air, ground, water, foodstuff contamination. Therefore it reflects the idea of the
INES scale to take into account all events in a nuclear complex (like Fukushima Daiichi)
where releases of a number of reactors overlap within a short time period, and rate them
together. Additionally the course of events interlink through contamination, explosions,
fires, direct radiation.
Beside this an individual rating can also be reasonable approach to add transparency to
the course of events.
Fukushima releases to date
There have been estimations on releases from Fukushima Daiichi reactors, two are
known to the author.
On 22.03.2011 the French Institut de Radioprotection et de S?»ret?© Nucl?©aire (IRSN)
(www.irsn.fr) published an estimation covering reactors 1 – 3 and the time period between
12.03.2011 and 22.03.2011: 90,000 TBq j-131, 10,000 TBq Cs-137 (plus specification
covering other nuclides).
On 22.03.2011 the Austrian Zentralanstalt f? 1/4 r Meteorologie und Geodynamik (ZAMG)
(www.zamg.ac.at) published estimations covering the total release of J-131 and Cs-137 in
the first four days. This estimation has been specified on the 23.03.2011: 400,000 TBq J-
131, 85,000 TBq Cs-137.
For J-131 the author did further estimations. Based on core inventory specifications and
medium burn up (source: WNIH 2010) a J-131 inventory of 1,000,000 TBq for block 1 at
the time of the shutdown due to the earthquake and for bocks 2 and 3 1,800,000 TBq
each seems to be reasonable.
A release of 2.75% (equalling a non-filtered release during containment venting) results in
an overall release of approx. 125,000 TBq J-131 (summing up the three blocks).
These numbers closely represent IRSN numbers and will be used as the base for further
estimations. It is not to be assumed that this results in any kind of overestimation.
Radioactive decay is not taken into account by the author. It remains unclear whether it
was taken into account by IRSN or ZAMG. Radioactive decay is – having the time period
in mind – only relevant for J-131 (half life: eight days), not for Cs-137 (half life: 30 years).
Fukushima
The release of J-131 and Cs-137 alone (as stated through IRSN) corresponds to a
500,000 TBq J-131 equivalent.
Taken all Fukushima Daiichi reactors into consideration this is obviously an INES 7 event.
Each reactor considered individually results in more than 100.000 TBq per block (all
releases divided by three and proportionally to the inventory) – three INES 7 events. If the
release is not divided proportionally different ratings are possible.
As the Cs-137 release is the biggest share the above assessment remains unchanged,
even when the radioactive decay is taken into consideration.

Tallennettu kategorioihin Energia, Ympäristö | Jätä kommentti

Lääkärien sosiaalinen vastuu: ei turvallista säteilytasoa

Alla on Lääkärien sosiaalinen vastuu -järjestön tiedote, jossa se ilmaisee huolensa ruoan saastumisesta Japanissa. Lääkärijärjestö oikoo myös suomalaistenkin viranomaisten levittämää harhaa tulvallisesta säteilytasosta. Tiedotteessa esitetään myös hyvin se, mitä säteilyriskin suoraan verrannollisuus säteilyannokseen käytännössä tarkoittaa.

http://www.psr.org/news-events/press-releases/psr-concerned-about-reports-increased-radioactivity-food-supply.html

Physicians for Social Responsibility Deeply Concerned About Reports of Increased Radioactivity in Food Supply
Home > News & Events > Press Releases
March 23, 2011
Topic: Nuclear Power, Safe Energy, Safe Food

Washington, DC – March 23, 2011 – Physicians for Social Responsibility (PSR) expressed concern over recent reports that radioactivity from the ongoing Fukushima accident is present in the Japanese food supply. While all food contains radionuclides, whether from natural sources, nuclear testing or otherwise, the increased levels found in Japanese spinach and milk pose health risks to the population. PSR also expressed alarm over the level of misinformation circulating in press reports about the degree to which radiation exposure can be considered ??€oesafe.”

According to the National Academy of Sciences, there are no safe doses of radiation. Decades of research show clearly that any dose of radiation increases an individual??€�s risk for the development of cancer.

??€oeThere is no safe level of radionuclide exposure, whether from food, water or other sources. Period,” said Jeff Patterson, DO, immediate past president of Physicians for Social Responsibility. ??€oeExposure to radionuclides, such as iodine-131 and cesium-137, increases the incidence of cancer. For this reason, every effort must be taken to minimize the radionuclide content in food and water.”

??€oeConsuming food containing radionuclides is particularly dangerous. If an individual ingests or inhales a radioactive particle, it continues to irradiate the body as long as it remains radioactive and stays in the body,”said Alan H. Lockwood, MD, a member of the Board of Physicians for Social Responsibility. ??€oeThe Japanese government should ban the sale of foods that contain radioactivity levels above pre-disaster levels and continue to monitor food and water broadly in the area. In addition, the FDA and EPA must enforce existing regulations and guidelines that address radionuclide content in our food supply here at home.”

As the crisis in Japan goes on, there are an increasing number of sources reporting that 100 milliSieverts (mSv) is the lowest dose at which a person is at risk for cancer. Established research disproves this claim. A dose of 100 mSv creates a one in 100 risk of getting cancer, buta dose of 10 mSv still gives a one in 1,000 chance of getting cancer, and a dose of 1 mSv gives a one in 10,000 risk.

Even if the risk of getting cancer for one individual from a given level of food contamination is low, if thousands or millions of people are exposed, then some of those people will get cancer.

Recent reports indicate the Japanese disaster has released more iodine-131 than cesium-137. Iodine-131 accumulates in the thyroid, especially of children, with a half-life of over 8 days compared to cesium-137, which has a half-life of just over 30 years. Regardless of the shorter half-life, doses of iodine-131 are extremely dangerous, especially to pregnant women and children, and can lead to incidents of cancer, hypothyroidism, mental retardation and thyroid deficiency, among other conditions.

??€oeChildren are much more susceptible to the effects of radiation, and stand a much greater chance of developing cancer than adults,” said Dr. Andrew Kanter, president-elect of PSR??€â„?s Board. ??€oeSo it is particularly dangerous when they consume radioactive food or water.”

All food contains some radioactivity as a result of natural sources, but also from prior above-ground nuclear testing, the Chernobyl accident, and releases from nuclear reactors and from weapons facilities. The factors that will affect the radioactivityin food after the Fukushima accident are complicated. These include the radionuclides that the nuclear reactor emits, weather patterns that control the wind direction and where the radionuclides are deposited, characteristics of the soil (e.g., clays bind nuclides, sand does not) and the nature of the food(leafy plants like spinach are more likely to be contaminated than other plants like rice that have husks, etc.).However, radiation can be concentrated many times in the food chain and any consumption adds to the cumulative risk of cancer and other diseases.

??€oeReports indicate that the total radioactive releases from the Fukushima reactor have been relatively small so far. If this is the case, then the health effects to the overall population will be correspondingly small,” said Ira Helfand, MD, a member of the Board of Physicians for Social Responsibility. ??€oeBut it is not true to say that it is ”safe” to release this much radiation; some people will get cancer and die as a result.”

Resources

Health risks of the releases of radioactivity from the Fukushima Daiichi nuclear reactors: Are they a concern for residents of the United States?

ABOUT PHYSICIANS FOR SOCIAL RESPONSIBILITY (PSR)

Founded in 1961 by physicians concerned about the impact of nuclear proliferation, PSR shared the 1985 Nobel Peace Prize with International Physicians for the Prevention of Nuclear War for building public pressure to end the nuclear arms race. Since 1991, when PSR formally expanded its work by creating its environment and health program, PSR has addressed the issues of global warming and the toxic degradation of our environment. PSR educates and advocates for policies to curb global warming, ensure clean air, generate a sustainable energy future, prevent human exposures to toxic substances, and minimize toxic pollution of air, food, and drinking water. More information is available at www.psr.org.

Tallennettu kategorioihin Energia, Ympäristö | Jätä kommentti

Poliitikot suunnittelevat ilmastohelvettiä – olisiko aika ottaa oppia egyptiläisistä?

Poliitikot puhuvat korkeintaan 2 asteen lämpenemisestä, mutta todellisuudessa heidän toimensa valmistelevat sitä, että maapallo lämpenee tällä vuosisadalla 4 astetta. Pahimmassa tapauksessa jo noin 50 vuoden kuluttua, vuonna 2060, olisi 4 oC esiteollista aikaa lämpimämpää. Tämä olisi varsinainen helvetti, jossa suurin osa ihmisistä kuolisi – jollei muuhun niin nälkään. Asiaa koskevia uusia tutkimuksia vetää yhteen Climate Action Centren uusi raportti ”4 degrees hotter”:

http://www.climateactioncentre.org

Olisiko aika ottaa oppia egyptiläisistä ja suorittaa vallankumous täälläkin: kumota ne valta- ja ajatusrakennelmat, joiden puitteissa on luonnollisempaa tuhota nykyisenkaltainen maapallo kuin fossiilikapitalismi?
Alla lainauksia raportista.

Just two months before the fifteenth meeting of the Coalition of the Parties (COP15) in Copenhagen, ??€oe4 degrees and beyond” was the focus of a 28-30 September 2009 International Climate Conference at Oxford. It brought together many of the leading scientists and some disturbing research, and received extensive media coverage. A number of the papers presented have just been published by the Royal Society. The conference heard that:

  • A 4C rise could turn swaths of southern Europe to desert.
  • Sea levels will rise twice as fast as official estimates predict, up to 2 metres by 2100.
  • Modest warming could unleash a carbon ??€oetime bomb” from Arctic soils as positive feedbacks kick in.
  • A failure to cut emissions could render half of the world uninhabitable.
  • Rising temperatures could kill off 85% of the Amazon rainforest by 2100.


A 4C global average rise means on average about 5.5–6C warmer over land, especially away from the coast. Where people could actually live with land suitable for growing food (with the much greater evaporation rates implicit at +6C), and above existing deltas and flood plains as sea-levels rise, would be limited. On 30 November 2007, Reuters reported: Children born today in countries such as Spain and Italy will witness a 7 degrees Celsius rise in summer temperatures by the end of their lives, the European Union??€â„?s environment watchdog warned on Tuesday. Much of the tropics would be too hot, much of the temperate regions desertified. The ??€oe4 degrees and beyond” conference heard that 4C could render half of the world uninhabitable. Populations would be driven towards the poles, and practically-speaking that means the north pole. How many would survive? On 29 September 2009, at the conclusion of the ??€oe4 degrees and beyond” conference, ??€oeThe Scotsman” reported:

Professor Kevin Anderson, director of the Tyndall Centre for Climate Change, believes only around 10 per cent of the planet??€â„?s population – around half a billion people – will survive if global temperatures rise by 4C…

Current Met Office projections reveal that the lack of action in the intervening 17 years – in which emissions of climate changing gases such as carbon dioxide have soared – has set the world on a path towards potential 4C rises as early as 2060, and 6C rises by the end of the century.

Anderson, who advises the government on climate change, said the consequences were ??€oeterrifying”. ??€oeFor humanity it??€â„?s a matter of life or death,” he said. ??€oeWe will not make all human beings extinct as a few people with the right sort of resources may put themselves in the right parts of the world and survive. But I think it??€â„?s extremely unlikely that we wouldn??€â„?t have mass death at 4C. If you have got a population of nine billion by 2050 and you hit 4C, 5C or 6C, you might have half a billion people surviving.”

Earlier, in March 2009, at the Copenhagen science conference, Professor Hans Joachim Schellnhuber, director of the Potsdam Institute, and one of Europe??€â„?s most eminent climate scientists, told his audience that at 4C, population ??€oe… carrying capacity estimates (are) below 1 billion people.”

Tallennettu kategorioihin Ilmastonmuutos, Maailmanjärjestelmä, Talouskritiikki | Jätä kommentti

Lasten maanosassa

Olemme lähdössä ensimmäistä kerttaa lasten kanssa Intiaan. Finnairin Mumbain lento on peruutettu. Joudumme yllätten matkustamaan Bangkokin kautta. Yölento on aivan taynnä pääasiassa suomalaisia matkustajia. Paljon yksinäisen näköisiä miehiä, joiden matkan tarkoitusta voi arvailla. Kaksivuotias on käpertynyt syliini. Ei saa unta oudossa paikassa ja alkaa itkea. Närkästyneitä katseita lähistöltä. Lentoemäntä tulee viranpuolesta kysymään, mikä hätänä. Viisivuotiaamme vieressä istuva mies juttelee hänelle ystävällisesti ja innokkaasti. ?„iti alkaa väistämättä ajatella, että tässä on jotain outoa.

Bangkokin lentoasemalla viiden tunnin odotus. Business Loungessa yhdysvaltalainen pariskunta siirtyy kauemmaksi mitään sanomatta, koska lapsemme häiritsevät. Kuljen lasten kanssa käytävillä ja rullaportaissa edestakaisin. Lapset pitävät paikasta. Thaimaalainen siivoja hymyilee ja yrittää tehdä tuttavuutta lastemme kanssa. Lentokenttävirkailija haluaa leikkiä lastemme kanssa. Ohikulkeva thaimaalainen matkustaja ihastelee lapsiamme. Suunnilleen joka toinen paikallinen iloitsee lapsista.

Ehdimme Mumbain lentokentältä juuri ajoissa junaan, johon olemme internetistä ostaneet liput. Portugalin entiseen siirtomaahan matkalla oleva junassa on vilskettä. Siirtomaa-aikaisen päätuotteen kookoksen mukaan ristittyyn junaan tulee ja menee matkustajia, ruoan ja juoman myyjiä kulkee vähän päästä ohi. Heillä on kiire ansaita yön aikana niukka toimeentulonsa. Mutta lähes kaikkilla on aikaa lapsillemme: myyjät haluavat tietää lasten nimet ja iät, koettavat leikkiä ja seurustella heidän kanssaan ja saada väsyneet lapsemme nauramaan. Kanssamatkustajammekin ovat kovasti kiinnostuneita lapsista. He luovuttavat itselleen varaamansa alapedin pienimmäisellemme ja äidille, jotta näiden olisi turvallista nukkua.

Goan rantakylässä sama meno jatkuu. Tarjoilijat, siivoojat ja muu henkilökunta ihastelevat lapsiamme ja haluavat tutustua heihin. Kun työnnän lasta rattaissa pitkin rantatietä, länsituristit osoittavat enemmän kiinostusta minua kuin lasta kohtaan. Intialaiset kauppiaat ja muut paikalliset sen sijaan ovat ihastuneita lapsesta ja kyselevät hänen nimeään. Kun tyttö alkaa itkeä, kaikki ihmettelevät, miksi hän itkee. Rannalla kävelevä intialainen pariskunta pysäyttää meidät. En ensin tajua mistä on kysymys, mutta sitten selviää, että he molemmat haluavat tulla valokuvatuiksi tyttömme kanssa.

Tallennettu kategorioihin Lapset ja koti | 1 kommentti

Kosovon Porkkalasta vaietaan

(Tätä tekstiä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan mielipidesivullaan. Yksi versio siitä on julkaistu Voima 2/2008:ssa.)

Helsingin Sanomat on raportoinut laajasti Kosovon itsenäistymisestä. Muutenkin viime vuosina on uhrattu runsaasti palstatilaa tälle entisen Jugoslavian osalle. Silti yhdestä Kosovoon liittyvästä tärkeästä tosiasiasta lehti vaikenee lähes järjestelmällisesti: Kosovossa on Yhdysvaltain tukikohta, Camp Bondsteel. Sitä alettiin rakentaa heti Jugoslavian pommitusten päätyttyä vuonna 1999. Valmistuessaan se oli suurin USA:n Vietnamin sodan jälkeen rakentamista tukikohdista. Tällä 84 km pitkän piikkilanka-aidan rajoittamalla alueella on majoitustilat 7000 sotilaalle. Sähköä tukikohta tarvitsee yhtä paljon kuin 25 000 asukkaan kaupunki.

Toisaalta Helsingin Sanomat ei ole juuri kirjoittanut myöskään muista USA:n yli 700 sotilastukikohdasta, joita on 100 maassa. Riippumatta siitä, pidetäänkö näitä asekeskittymiä hyvinä vai huonoina, niistä raportoinnin luulisi kuuluvan itsestäänselväsi normaaliin journalismiin. Olennaisista asioista vaikenemalla lukijoita manipuloiva propaganda on tietenkin asia erikseen.

Sotilastukikohtien sivuuttaminen on silmiinpistävää erityisesti Suomessa, jossa vieraan vallan sillanpääasemia on ollut. Miltä esimerkiksi vaikuttaisi sellainen Suomen sodan jälkeisestä historiasta kertova teksti, jossa ei mainittaisi Porkkalan miehitystä? Tai sellainen, jossa tämä kerrottaisiin, mutta vaiettaisiin siitä, että Suomessa ei vuoden 1956 jälkeen ole ollut Neuvostoliiton eikä minkään muunkaan maan sotilastukikohtia?

Tallennettu kategorioihin Maailmanjärjestelmä, Sodat | Jätä kommentti

Kännykkäkaupunki on tyly

(Tätä syksyllä 2007 kirjoittamaani?‚ tekstiä Helsingin Sanomat ei suostunut julkaisemaan.)

Helsingissä ei ole enää yleisöpuhelimia. Elisa ja Sonera ovat hiljattain poistaneet ne. Turisteja kaikin keinoin houkutteleva kaupunki on lakannut tarjoamasta yhtä olennaisimmista palveluista. Läheskään kaikilla matkailijoilla ei ole kännykkää mukanaan – Nokialandia ulkopuolella ei välttämättä kotonaankaan. Vaikka turisti tai liikematkailija kantaisikin tätä säteilyrasiaa laukussaan, hän ei välttämättä halua tai voi soittaa paikallispuheluja ulkomaalaisella sim-kortilla eikä ainakaan heti osta suomalaista korttia.

Kännyköiden täydellisestä puhelinmonopolista kärsivät ulkomaisten matkailijoiden lisäksi myös lukuisat suomalaiset, joilla ei ole kännykkää. Heihin kuuluvat monet vanhukset ja teknologiaan konservatiivisesti suhtautuvat yksilöt. Kännykättömyyden ovat valinneet monet luonnonsuojelijat, jotka eivät halua olla mukana kulutuskulttuurin aina uusissa buumeissa. Matkapuhelimia välttävät myös ne terveydestään piittaavat ja käytännöllistä järkeä omaavat ihmiset, jotka eivät pidä todennäköisenä, että kännyköiden myynnistä riippuvaiset yhtiöt ja valtiot kertovat koko totuuden niiden turvallisuudesta. Mikäli heille on älykkyyden lisäksi suotu myös tarmoa, he löytävät kirjoja, lehtiä ja nettisivuja, jotka vahvistavat epäilyt kertomalla riippumattomien tutkijoiden tuloksista.

Kännykätön yksilö selviytyy Helsingissä, jos kykenee ja uskaltaa etsiä ystävällisen ohikulkijan, joka lainaa puhelintaan. Ujoille ja kielitaidottomille ihmisille tämäkään ulospääsytie ei ole avoinna. Kaikkein tylyin yleisöpuhelimeton kaupunki on kuitenkin sähköyliherkille, jotka saavat ankaria pahoinvointioireita jokaisen kännykän välittömässä läheisyydessä.

Sonera ja Elisa perustelevat yleisöpuhelinten poistamista kannattamattomuudella. Yhtiöt ovat kuitenkin itse aiheuttaneet yleisöpuhelinten käytön vähenemisen houkuttelemalla harhaanjohtavalla mainonnalla ja alihinnoittelulla valtaosan ihmisistä ostamaan kännykän. Ne ovat ansainneet miljoonia ryöstämällä meiltä vanhan kaupunkiympäristömme ja muuttamalla sen säteileväksi ”Kännybyliksi”. Vähintä, mitä yhtiöiltä voi vaatia, on se, että ne kustantavat yleisöpuhelinten palauttamiseen kaupunkiin.

Tallennettu kategorioihin Liikenne, Talouskritiikki, Teknologia, Ympäristö | 2 kommenttia

Siwa sivaltaa pientuottajia

Kylässämme on Siwa, joka mainostaa itseään lähikauppana. Olen tullut siihen tulokseen, että se on itseasiassa kaukokauppa. Siwa ei nimittäin osta mitään läheltä.

Kolmen kilometrin päässä siitä on leipomo, joka tuottaa hyviä lisäaineettomia leipiä ja leivonnaisia. Leipuri kertoo myyvänsä mielellään tuotteitaan Siwalle, mutta Siwa ei osta. Kapasiteettia leipomossa kyllä olisi, sillä se tuottaa päivittäin enemmän leipää kuin mitä Siwassamme myydään. Mutta lähikauppaamme kaikki leipä tulee keskusliikkeen Tradekan tai sen osittain omistaman Tuko Logistics Oy:n kautta. Koska leipää levitetään yli koko valtakunnan, määrien täytyy olla suuria. Kun lisäksi kuljetusketjusta tulee pitkä ja aikaa vievä, leipien täytyy sisältää runsaasti säilöntä-, ehostus- ym. lisäaineita. Niinpä lähileipomomme lisäaineettomat leivät eivät kelpaa.

Kesällä voimme ostaa toriltamme paikallisen viljelijän herkullisen makuisia luomutomaatteja. Niitäkään Siwa ei osta. Siellä myydään kyllä luomutomaatteja, mutta ne eivät maistu miltään: ne kun täytyy poimia raakana, jotta kestäisivät pitkän matkan maaseudulta tukkuun ja sieltä takaisin maaseudun myymälöihin.

Siwan omistaja Tradeka on osuuskunta, jonka nimi aikaisemmin oli OTK. OTK:n juuret ovat työväenliikkeen osuustoiminnassa.

Osuustoiminta-aate eli 1900-luvun alussa vahvana myös Fiskarsissa. Työläiset halusivat päästä eroon yhtiön kanssa yhteistyössä olevan kaupan monopolihinnoittelusta. Yhtiö ei kuitenkaan antanut koskaan perustaa omalle maalleen osuuskauppaan. Niinpä se perustettiin kolmen kilometrin päähän juuri samaiseen Bollstan kylään, jossa leipomomme sijaitsee. Innokkaita osuustoimintamiehiä ei kaupan etäisyys kuitenkaan häirinnyt, vaan he toimittivat kaikki ostoksensa jalkaisin tai pyörällä omasta osuuskaupastaan.

Nyt minä saan ajaa tuon saman matkan pyörälläni leipomoon, jotta välttyisin ostamasta tuon työväen osuuskaupan kapitalistisen perillisen myrkkyleipää.

Tallennettu kategorioihin Talouskritiikki | 1 kommentti

Hoiva-, ruoka- ja palveluprikaatin iskurityöläinen

Tavallinen työaikani on nykyisin klo 7.00-24.00. Olisi väärin sanoa, että se olisi noiden kellonaikojen erotus eli 17 tuntia, sillä se on todellisuudessa enemmän: Silloin kun en ole työhuonellani tekemässä yksinkertaista ja hermojalepuuttavaa kirjoituspöytätyötä ja kumppanini on lepovuorossa, teen kotona yleensä monta työtä yhtaikaa. Samalla kun laitan ruokaa, tiskaan tai siivoan, osallistun 3-vuotiaamme leikkeihin, vastaan hänen lukemattomiin kysymyksiinsä, etsin hänen tavaroitaan ja lohdutan häntä vähän päästä sattuvien hahavereiden jälkeen sekä lisäksi huolehdin puolivuotiaamme sopivasta asennosta, pissatuksesta, alati lentävistä leluista ja siitä, että hän on jatkuvasti tietoinen läsnäolostani. Kun nämä normaalisssa työelämässä erikseen eikä yhtaikaa ja lomittain tehtävien töiden ajat lasketaan erikseen, saan työajakseni helposti täydet 24 tuntia – joskus jopa ylikin.

Tästä sankarillisesta, kaikki työaikanormit ylittävästä uurastuksesta huolimatta, virallinen käsitys on etten edes ole työssä. Jotkut käyttävät minusta nimitystä ??€oekoti-isä”, joka yleensä assosioituu mielikuvaan ihmisestä, joka ei kykene vastaamaan todellisen työelämän haasteisiin vaan viettää aikaansa lasten kanssa puuhastellen. Tilannetta oikein kuvaava termin löytäminen on vaikeata. Kuten tieteilijät latinaan, turvaudun minäkin nyt yhteen kuolleeseen kieleen: neuvostodiskurssiin. Neuvostoliitossa tai ainakin sen propagandafilmiteollisuudessa oli vakiintunut termi kaikki työaikanormit ylittävälle sankatyöläiselle: ’udarnik’ eli iskurityöläinen.

Ilmoitan nyt siis olevani nelihenkisen hoiva-, ruoka- ja palveluprikaatin iskurityöläinen.

Tallennettu kategorioihin Lapset ja koti, Talouskritiikki | 2 kommenttia